Polestar ja BMW veikkaavat: suurien näyttöruutujen aika on väistymässä

62 kommenttia
«13
  • Suurien näyttöruutujen aikahan ei ole vielä edes alkanut. Vasta Teslassa ja Mustangissa on kunnolliset näytöt. Mersun screeni on jotain muuta. Onhan siinä kokoa, mutta onko toiminnallisuutta? Minun koeajosta Mersulla on kyllä aikaa ja se oli plugari, mutta siinä oli leveä näyttö minusta lähinnä visualisoimassa eli ikään kuin viihdekäytössä. Muut valmistajat tulevat mukaan, kunhan ehtivät. Tietenkin kosketusnäytöt voivat korvaantua jollain muulla, mutta sitä ei varmaan vielä tiedetä, mikä se on. Ideoida ja taivastella voi, mutta sanon taas kerran, että olleellista on se, mita autoliikkeestä saa mukaansa.

    Kun on tottunut kojetauluun integroituun 17" pystynäyttöön, niin en millään vaihtaisi sitä pois. Pakkohan on jatkossa hyväksyä kelluva, matkanvarrella kaupasta haettu tabletti, jos muuta ei saa, mutta siinä jopa yksi syy pitää nykyistä menopeliä pitkään.

    Satelliitti-karttanäkymä kokoajan esillä ajaessa on minusta tosi mainio juttu.

  • muokattu 09.05.2022 08:55

    @HybridRules kirjoitti:

    Suurien näyttöruutujen aikahan ei ole vielä edes alkanut. Vasta Teslassa ja Mustangissa on kunnolliset näytöt.

    Mitenkäs tuo Teslan näyttö toimii pimeänä syys-yönä, häiritseekö valo kuljettajaa? Itse mielelläni sammutan jo pienemmänkin keskinäytön pimeällä kokonaan niissä autoissa joissa se onnistuu, vaikka ne itsekin himmenevät pimeässä. (Toisessa keskinäytöllisessä autossani näytön saa helposti kokonaan pimeäksi mutta toiseen jää kello loistamaan kun radion laittaa pois päältä. Kummassakaan ei ole mitään ajon aikana kuskin kannalta oleellista tietoa tai sellaista mitä ei saisi näkyviin myös mittaristoon. Kumpikin herää myös itse, jos vaikka joku soittaa.)

  • Juu, eikä kukaan kosketusnäyttöpuhelimiakaan käyttäisi. Ohimeneviä hömpötyksiä nuo ovat. Kuka hullu itse haluaisikaan näytön laittaa haluamakseen, ei tässä missään avaruusaluksessa olla. Ladan hyvä ajoasento, kunnon miehekäs voimaratti ja selkeät mittarit takaisin on tulevaisuutta.

    Ollilakin tuon hyvin tiesi.

  • Autossa pitäisi olla mahdollisimman vähän räpellettävää, mikä vie katseen pois eteen vasemmalle ja oikealle, nykysuuntaus järjettömiin näyttöpaneeleihin on kyseenalainen autonkäytönkannalta, mihin auto on tarkoitettu. Ei puhelintakaan saa räpeltää ajonaikana.

      1
  • @Quu kirjoitti:
    Autossa pitäisi olla mahdollisimman vähän räpellettävää, mikä vie katseen pois eteen vasemmalle ja oikealle, nykysuuntaus järjettömiin näyttöpaneeleihin on kyseenalainen autonkäytönkannalta, mihin auto on tarkoitettu. Ei puhelintakaan saa räpeltää ajonaikana.

    Tästä syystä mie en saisi lain mukaan ajaa autoa, jossa on esim. monet arkiasiat kokestusnäyttövalikoissa.

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Suurien näyttöruutujen aikahan ei ole vielä edes alkanut. Vasta Teslassa ja Mustangissa on kunnolliset näytöt.

    Mitenkäs tuo Teslan näyttö toimii pimeänä syys-yönä, häiritseekö valo kuljettajaa? Itse mielelläni sammutan jo pienemmänkin keskinäytön pimeällä kokonaan niissä autoissa joissa se onnistuu, vaikka ne itsekin himmenevät pimeässä. (Toisessa keskinäytöllisessä autossani näytön saa helposti kokonaan pimeäksi mutta toiseen jää kello loistamaan kun radion laittaa pois päältä. Kummassakaan ei ole mitään ajon aikana kuskin kannalta oleellista tietoa tai sellaista mitä ei saisi näkyviin myös mittaristoon. Kumpikin herää myös itse, jos vaikka joku soittaa.)

    Ihan ok on toiminut. Siinä on automaattinen päivä/yötila ja halutessaan kirkkautta voi säätää. Myöskään Teslan näytöltä ei tarvitse tehdä mitään ajonhallintaan tarvittavia toimintoja. Model Y:ssä on nopeusnäyttö isolla fontilla vasemmassa nurkassa ja se näkyy hyvin yötilassakin, joka on eri asia kuin näytön himmentäminen. Teslan näyttö vaihtaa moodia jossain kohtaa illan hämärtyessä, minusta oikeastaan turhan aikaisin. Ehkä sitä vaihtohetkeä voi säätää voi säätää, en tiedä. Näytön voi myös lukita jompaan kumpaan tilaan, jos haluaa. Minua epäillytti aikoinaan M3:n mittariston puuttuminen. Model X:ssähän on mittaristo. Mutta kun on Y:llä ajellut (joka on siis samanlainen kuin M#3 kojelaudaltaan), niin huomaa kyllä, ettei mittaristoa mihinkään tarvita. Tai sen verran takapakkia, että X:ssä on mukavampaa se, että navigoidessa opastuksen "minikartta" näkyy koko ajan mittaristossa. Kummassakin autossahan kartta zoomautuu tilanteen mukaan, että kyllä Y:lläkin navigointi toimii ok.

  • muokattu 10.05.2022 18:17

    Valokuvamuisti auttaa paljon, minulla on kartta korvien välissä.

  • muokattu 11.05.2022 13:57

    @tracktest kirjoitti:
    Valokuvamuisti auttaa paljon, minulla on kartta korvien välissä.

    Se on kunnioitettavaa, että pystyy pitämään kartan korvien välissä. Miten korvienvälikartassa määränpään asettaminen toimii? Onko yhtä kätevää kuin Googlella, että tarvitsee esim. vain firman nimi, niin jo löytyy . osoite ja reitti sinne. Vanhemmissa naveissahan piti antaa osoite, jonne on menossa. Entä ajoaika-arvio, tuleeko luotettavasti?

    Piirtyykö sinne korvien väliin myös reittiopastus zoomautuvana, että näkymä suurenee, kun risteys lähestyy?

    Määränpään syöttäminen korvienvälikarttaan täytynee tehdä ajattelemalla kohdetta, eihän siihen karttaan varmaan muuta käyttöliittymää ole.

    Kuinka laajan alueen korvien väli kattaa kerrallaan, Suomen, Euroopan, koko mualiman?

    Miten saat päivitykset sinne korvien väliin? OTAna?

  • @HybridRules kirjoitti:

    Kokemuksella on tässäkin oma merkityksensä, ajan arviointi tietyllä reitillä. Ajelen nopeusrajoitusten mukaan näin on erittäin helppoa määrittää aika matkalle. Rajoittuu Suomeen, Venäjään ja pohjoismaihin. :smile:

  • @tracktest kirjoitti:

    Mutta entä ne päivitykset? Onko korvienvälikartta niin moderni, että uusi karttadata tulee OTA-päivityksenä?

    Voi hyvä tavaton näitä sähköautoilijoita. Sähköauto ei taida olla hyväksi aivotoiminnalle, kun lähikauppaankaan ei taida löytää enää ilman avustimia. Ihmiskunnan paljon pelätty tyhmistyminen näyttää tapahtuvan sähköautoilija kerrallaan. Itsellänikin on navigaattori, mutta harvoin sille tarvetta on. Miten kukaan voi elää enää ilman OTA-päivityksiä!

      4
  • @Urja kirjoitti:

    Miten kukaan voi elää enää ilman OTA-päivityksiä! -> Tylsemmin kuin niiden kanssa.

    et ole tosissasi.... osaatko ajaa enää autoa jossa ei ole tablettia istutettu kojetauluun?

  • @HybridRules kirjoitti:
    X:ssä on mukavampaa se, että navigoidessa opastuksen "minikartta" näkyy koko ajan mittaristossa. Kummassakin autossahan kartta zoomautuu tilanteen mukaan, että kyllä Y:lläkin navigointi toimii ok.

    Tarkoitatko siis kuljettajan nokan edessä olevassa mittaritaulussa? Minustakin tämä on hyvä periaate, koska perheen kanssa matkustaessa isolla näytöllä saattaa olla tekeillä jotain aivan muuta kuin ajamiseen liittyvää ja siksi on hyvä, että kuljettaja saa oman näyttönsä vain ajamiseen tarvittavien avustimien käyttöön.

    S213 konfiguroitavassa kojetaulussa on itse asiassa tuo minikartta aina näytössä kuljettajan mittarinäytön ja oikeanpuoleisen AV- ja navinäytön välissä. Tutussa kaupungissa silläkin ajaa jo kohtuullisen hyvin edes syöttämättä katuosoitetta silloin kun tietää kaupunginosan josta kyseinen katu löytyy.

    Saman asian pystyy kyllä hoitamaan myös yhden ison näytön segmentoinnilla, jonka turvin kuljettaja voi varata näyttöön sen tiedon mitä ajaessaan tarvitsee. Olennaistahan tässä on se, että olipa järjestely mikä tahansa, muiden matkustajien käyttämät viihdepalvelut ja navigoinnin kannalta kriittiseen tilanteeseen tuleva puhelu ei saa piilottaa karttanäyttöä.

  • muokattu 13.05.2022 12:25

    @HybridRules kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Valokuvamuisti auttaa paljon, minulla on kartta korvien välissä.

    Se on kunnioitettavaa, että pystyy pitämään kartan korvien välissä. Miten korvienvälikartassa määränpään asettaminen toimii?

    En tiedä miten se toimii, mutta uskon ilmiön olemassaoloon koska olen sen itse nähnyt. Isäni ajoi lomamatkoilla auton suoraan kohdeosoitteeseen ja pyyteli perillä anteeksi että ei ollut nähnyt kartasta kadun olevan yksisuuntainen ja joutui siksi pyöräyttämään ylimääräisen kierroksen korttelin ympäri.

    Kysyttäessä mistä hän tiesi reitin hän vastasi katsoneensa kartasta aamulla (monta tuntia aiemmin). Hän siis tosiaan katsoi karttaa hetken ja sai koko tuntien mittaisen ajoreitin päähänsä kerralla kaupungin keskelle saakka. Ei haittaisi osata tuollaista itsekin, mutta tässä suhteessa ei ole pojasta polvi parantunut :blush:

    Kuinka laajan alueen korvien väli kattaa kerrallaan, Suomen, Euroopan, koko mualiman?

    Muista en tiedä, mutta isäni latasi kerralla kunkin päivän etapille tarvitsemansa kartan.

    Tämä taito on aivan todellinen ja sen omaavalle navigaattori on tosiaan hukkainvestointi. Meille muille sen sijaan navi on ihan hyvä apuväline, joka parantaa myös hyvin toimiessaan turvallisuutta vähentämällä sähellystä.

      2
  • @tracktest kirjoitti:

    Kokemuksella on tässäkin oma merkityksensä, ajan arviointi tietyllä reitillä. Ajelen nopeusrajoitusten mukaan näin on erittäin helppoa määrittää aika matkalle. Rajoittuu Suomeen, Venäjään ja pohjoismaihin.

    Niin, moniko tarvitsee sen ekan kerran jälkeen, uuteen paikkaan navilla löydettyään sitä enää toistoja ajettaessa?

    Jos nyt oikeasti väität, että sinulla on Suomen kartta päässäsi ja saat kaikista ummikkopaikoistakin laskettua reitit ja käytetyn ajan, niin olen yhtä ihmeissäni kuin HR:kin. Koska siltä tuo kommenttisi kuulostaa, usko tai älä.

      1
  • @740 GLE kirjoitti:

    Kerran nuorena ajoin tutulla reitiltä 100 km ohi risteyksen, koska olin ottanut kyytiin "mukavan tytön". Silloin ei navigaattoreita ollut olemassa, mutta tarvetta olisi ollut.

  • @HybridRules kirjoitti:

    @Urja kirjoitti:
    Voi hyvä tavaton näitä sähköautoilijoita. Sähköauto ei taida olla hyväksi aivotoiminnalle, kun lähikauppaankaan ei taida löytää enää ilman avustimia. Ihmiskunnan paljon pelätty tyhmistyminen näyttää tapahtuvan sähköautoilija kerrallaan. Itsellänikin on navigaattori, mutta harvoin sille tarvetta on. Miten kukaan voi elää enää ilman OTA-päivityksiä!

    Miten kukaan voi elää enää ilman OTA-päivityksiä! -> Tylsemmin kuin niiden kanssa.

    Kukin valitkoon puolensa mielensä mukaan. Minulle OTA päivitys on paljon vähämerkityksisempi kuin Suomen NATO-päivitys, joka on kriittisen tärkeä.

    Teslan arvostustasoja perustellaan sillä, että Tesla ei ole vain autokauppias. Se on täysin tottakin, mutta tämä perustelukin kertoo odotuksesta, että autoilija maksaa lisenssimaksuja autostaan koko sen omistusajalta.

    Jos valinta olisi omani, olisin heikentänyt oman täysin varustellun autoni varustevalikoimaan yhdellä epäloogisella valinnalla, joka olisi ollut autoon integroidulla muistilla olevan COMAND-järjestelmän (COckpit MANagement and Data) korvaaminen halvemmalla muistikortti- tai DVD-navilla. Edellisen autoni APS 20 navigointijärjestelmään sai alkuperäisiä toissavuoden päivityslevyjä saksalaisten hajoittamoiden nettikaupasta melkein lähetyskustannusten hinnalla. Kuljettaja saa valita milloin ostaa päivityksen ja myös sen, ostaako kalleimman uusimman version valmistajalta vai laillisen kopion käytettynä.

    Pidän OTA-diagnostiikka ja päivitysmahdollisuutta hyvänä teknisenä lisänä nykyajan pyörillä rullaavissa paikallisverkoissa, mutta softakaupan jäljet pelottavat. Näistä tulee helposti koukku, jolla laskutetaan jatkossa kuukausimaksua valmistajalle. Saatan olla boomeri, mutta minulle on hyväksyttävää ostaa lisävaruste kertamaksulla mutta suhtaudun aivan eri tavalla jatkuvaa kk-laskutusta aiheuttaviin palveluihin, joiden osalta screenaan tilitapahtumani systemaattisesti pari kertaa vuodessa pyrkien eroon kaikesta, mistä suinkin pääsen.

      2
  • @Kumppani kirjoitti:
    @tracktest kirjoitti:

    Kokemuksella on tässäkin oma merkityksensä, ajan arviointi tietyllä reitillä. Ajelen nopeusrajoitusten mukaan näin on erittäin helppoa määrittää aika matkalle. Rajoittuu Suomeen, Venäjään ja pohjoismaihin.

    Niin, moniko tarvitsee sen ekan kerran jälkeen, uuteen paikkaan navilla löydettyään sitä enää toistoja ajettaessa?

    Jos nyt oikeasti väität, että sinulla on Suomen kartta päässäsi ja saat kaikista ummikkopaikoistakin laskettua reitit ja käytetyn ajan, niin olen yhtä ihmeissäni kuin HR:kin. Koska siltä tuo kommenttisi kuulostaa, usko tai älä.

    Ajoin nuoresta miehestä alkaen, noin 70-100 000 km vuosi. Kyllä siinä tutuksi tuli sen ajan paperikartat ja reitit. Usko tai älä kartat on edelleen päässäni. Nykyisin koitetaan päästä mahdollisimman helpolla, mennään aina sieltä mistä aita on matalin.

  • @tracktest kirjoitti:

    Usko tai älä kartat on edelleen päässäni

    Kyse lienee millä tasolla ne ovat. Kyllä minäkin osaan ajaa Helsingistä Kuopioon ilman navia, mutta jos sieltä pitää löytyä Itkonniemenkatu, niin menee kyllä random-pyörimiseksi. Joten et varmaan hämmästy, jos en ihan täysin usko sinua.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @Urja kirjoitti:
    Voi hyvä tavaton näitä sähköautoilijoita. Sähköauto ei taida olla hyväksi aivotoiminnalle, kun lähikauppaankaan ei taida löytää enää ilman avustimia. Ihmiskunnan paljon pelätty tyhmistyminen näyttää tapahtuvan sähköautoilija kerrallaan. Itsellänikin on navigaattori, mutta harvoin sille tarvetta on. Miten kukaan voi elää enää ilman OTA-päivityksiä!

    Miten kukaan voi elää enää ilman OTA-päivityksiä! -> Tylsemmin kuin niiden kanssa.

    Kukin valitkoon puolensa mielensä mukaan. Minulle OTA päivitys on paljon vähämerkityksisempi kuin Suomen NATO-päivitys, joka on kriittisen tärkeä.

    Teslan arvostustasoja perustellaan sillä, että Tesla ei ole vain autokauppias. Se on täysin tottakin, mutta tämä perustelukin kertoo odotuksesta, että autoilija maksaa lisenssimaksuja autostaan koko sen omistusajalta.

    Jos valinta olisi omani, olisin heikentänyt oman täysin varustellun autoni varustevalikoimaan yhdellä epäloogisella valinnalla, joka olisi ollut autoon integroidulla muistilla olevan COMAND-järjestelmän (COckpit MANagement and Data) korvaaminen halvemmalla muistikortti- tai DVD-navilla. Edellisen autoni APS 20 navigointijärjestelmään sai alkuperäisiä toissavuoden päivityslevyjä saksalaisten hajoittamoiden nettikaupasta melkein lähetyskustannusten hinnalla. Kuljettaja saa valita milloin ostaa päivityksen ja myös sen, ostaako kalleimman uusimman version valmistajalta vai laillisen kopion käytettynä.

    Pidän OTA-diagnostiikka ja päivitysmahdollisuutta hyvänä teknisenä lisänä nykyajan pyörillä rullaavissa paikallisverkoissa, mutta softakaupan jäljet pelottavat. Näistä tulee helposti koukku, jolla laskutetaan jatkossa kuukausimaksua valmistajalle. Saatan olla boomeri, mutta minulle on hyväksyttävää ostaa lisävaruste kertamaksulla mutta suhtaudun aivan eri tavalla jatkuvaa kk-laskutusta aiheuttaviin palveluihin, joiden osalta screenaan tilitapahtumani systemaattisesti pari kertaa vuodessa pyrkien eroon kaikesta, mistä suinkin pääsen.

    Varmuuden vuoksi totean, että Teslan päivitykset eivät ainakaan toistaiseksi maksa mitään. Viimeisimmässä päivityksessä lisättiin käyttäjän mahdollisuuksia muokata käyttöliittymää eli näytön alareunassa on palkki, jossa on samantapaisia kuvakkeita kuin älypuhelimessa ja siihen palkkiin voi valita haluamiaan kuvakkeita sovellusikkunasta. Vähän kuin android-älypuhelimessa on sovellusikkuna, josta voi poimia haluamiaan kuvakkeita alkunäyttöön, jotta sovelluksia voi käynnistää suoraan alkunäytöltä. Samalla tuli mahdolliseksi käynnistää puhelinsovelluksesta DogMode ja CampMode (tai sammuttaa ne). Päivityksissä joko tulee uusia ominaisuuksia tai bugfixejä olemassa oleviin sovelluksiin. Tai molempia. Esim. akun latauksen hallintaa on parannettu ja latausaika-arviota tarkennettu viimeisessä päivityksessä.

    Teslan OTA-päivitykset eivät ole bling-blingiä, jotta voisi sanoa päivityksiä tulevan vaan niissä on oikeasti sisältöä.

    Navigaattorin karttapäivitykset tulee ihan omina eikä niitä ole tullut kovinkaan usein. Minulle ei taida olla tullut kuin yksi päivitys koko aikana heinäkuusta -20 alkaen.

  • @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Valokuvamuisti auttaa paljon, minulla on kartta korvien välissä.

    Se on kunnioitettavaa, että pystyy pitämään kartan korvien välissä. Miten korvienvälikartassa määränpään asettaminen toimii?

    En tiedä miten se toimii, mutta uskon ilmiön olemassaoloon koska olen sen itse nähnyt. Isäni ajoi lomamatkoilla auton suoraan kohdeosoitteeseen ja pyyteli perillä anteeksi että ei ollut nähnyt kartasta kadun olevan yksisuuntainen ja joutui siksi pyöräyttämään ylimääräisen kierroksen korttelin ympäri.

    Kysyttäessä mistä hän tiesi reitin hän vastasi katsoneensa kartasta aamulla (monta tuntia aiemmin). Hän siis tosiaan katsoi karttaa hetken ja sai koko tuntien mittaisen ajoreitin päähänsä kerralla kaupungin keskelle saakka. Ei haittaisi osata tuollaista itsekin, mutta tässä suhteessa ei ole pojasta polvi parantunut :blush:

    Kuinka laajan alueen korvien väli kattaa kerrallaan, Suomen, Euroopan, koko mualiman?

    Muista en tiedä, mutta isäni latasi kerralla kunkin päivän etapille tarvitsemansa kartan.

    Tämä taito on aivan todellinen ja sen omaavalle navigaattori on tosiaan hukkainvestointi. Meille muille sen sijaan navi on ihan hyvä apuväline, joka parantaa myös hyvin toimiessaan turvallisuutta vähentämällä sähellystä.

    Ok, olisipa itsellänikin moinen muisti.

  • Minä ajan nykyään usein navigaattori päällä, jotta voin ajaa NavigateOnAutoPilot -automaattiohjauksella ja jotta näen energian kulutuksen ja lisäksi, jotta voin seurata arviota perilletuloajasta, jos olen menossa tapaamiseen. Reitin löytämisen takia tulee Suomessa ajaessa harvoin tarpeen käyttää navia.

    Muistan tuskien taipaleita esim. briteissä, kun illalla lentoasemalta piti ajaa hotellille pimeässä vesisateessa. Kartta repsikan penkillä siinä sitten yritti vilkuilla vasemmalla ajaen kartasta reittiä ja kylteistä kadun nimiä, joita ei juuri koskaan näkynyt.

    Ostin ihan erikseen navin v. 2006, kun Nokian kännyköissä ei vielä sellaista ollut. Navi helpotti elämää ja lisäsi rutkasti turvallisuutta liikenteessä.

    Minulta ei heru sympatiaa henkilöille, jotka eivät ymmärrä nykyaikaisen teknologian tarjoavan mahdollisuuksia, mutta antavan käyttäjän valita käyttääkö niitä vai ei. Kun gsm-kännykät alkoivat kunnolla yleistyä, oli ihmisiä, jotka valittivat, etteivät ota sellaista, koska sitten ei koskaan saa olla rauhassa. Jäi huomaamatta, että kännykkä ei hallitse käyttäjää vaan käyttäjä hallitsee kännykkää.

  • @Kumppani kirjoitti:
    @tracktest kirjoitti:

    Usko tai älä kartat on edelleen päässäni

    Kyse lienee millä tasolla ne ovat. Kyllä minäkin osaan ajaa Helsingistä Kuopioon ilman navia, mutta jos sieltä pitää löytyä Itkonniemenkatu, niin menee kyllä random-pyörimiseksi. Joten et varmaan hämmästy, jos en ihan täysin usko sinua.

    Navit tulivat 5-sarjaan 2000-luvun alussa ja pääsin näihin käsiksi siitä saakka. Navia en ole tarvinnut vielä missään vaikka se mukana on ollut. Ei nämä ole uskon asioita jos paikat on tuttuja vuosien varrelta ne on sitä edelleen.

  • Muistan kuin eilisen päivän, kun haimme ensimmäistä autoa juuri kortin saaneelle jälkikasvulle toiselta puolen Suomea, en katsonut karttaa lähtiessä enkä välillä ja perille mentiin ilman sähellystä. Meidän perheessä sitä ei pidetä minään, se on vaan luantaista jos se on. Moon oikees soot vääräs, usko tai älä. :smile:

  • muokattu 13.05.2022 15:09

    @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @Urja kirjoitti:
    Voi hyvä tavaton näitä sähköautoilijoita. Sähköauto ei taida olla hyväksi aivotoiminnalle, kun lähikauppaankaan ei taida löytää enää ilman avustimia. Ihmiskunnan paljon pelätty tyhmistyminen näyttää tapahtuvan sähköautoilija kerrallaan. Itsellänikin on navigaattori, mutta harvoin sille tarvetta on. Miten kukaan voi elää enää ilman OTA-päivityksiä!

    Miten kukaan voi elää enää ilman OTA-päivityksiä! -> Tylsemmin kuin niiden kanssa.

    Kukin valitkoon puolensa mielensä mukaan. Minulle OTA päivitys on paljon vähämerkityksisempi kuin Suomen NATO-päivitys, joka on kriittisen tärkeä.

    Teslan arvostustasoja perustellaan sillä, että Tesla ei ole vain autokauppias. Se on täysin tottakin, mutta tämä perustelukin kertoo odotuksesta, että autoilija maksaa lisenssimaksuja autostaan koko sen omistusajalta.

    Minusta on kyseenalaista argumentoida omien tulevaisuuden arvioiden perusteella. Jos Tesla joskus alkaa veloittaa ladatuista päivityksistä, niin miksi ei kuka tahansa muukin autonvalmistaja? Perinneautot ovat sitä paitsi vaatineet aina "lisenssimaksuja" pakollisten huolto-ohjelmien kautta. Takuu raukeaa, jos autoa ei huolla ohjeen mukaisesti. Vaikka huollon saa teettää muuallakin kuin merkkiliikkeessä, niin tehtävä se on, eli kustannus on ikään kuin pakollinen "lisenssimaksu". Jos spekulaatiot hyväksytään arviointien perusteeksi, niin spekuloidaan sitten niin, että tulevat lisenssimaksut ovat vapaaehtoisia ja voi toimia kuten perinneautojen kanssa, että uusia ominaisuuksia saa, kun ostaa seuraavan vuosimallin. Tai voi maksaa lisenssimaksun ja saa päivitykset heti. Ymmärtäisin kyllä, jos Tesla alkaisi veloittaa jotain päivityksistä. Tällä hetkellähän ne ovat niitä kuuluisia ilmaisia lounaita, joita kuulemma ei ole olemassa?

    Omituista logiikkaa verrata OTA- ja NATO-päivityksiä. Vai oliko vain riimittelystä ja sana-assosiaatiosta kyse?

  • @tracktest kirjoitti:
    Muistan kuin eilisen päivän, kun haimme ensimmäistä autoa juuri kortin saaneelle jälkikasvulle toiselta puolen Suomea, en katsonut karttaa lähtiessä enkä välillä ja perille mentiin ilman sähellystä. Meidän perheessä sitä ei pidetä minään, se on vaan luantaista jos se on. Moon oikees soot vääräs, usko tai älä. :smile:

    Joo, mutta sinulla onkin tietysti elämäsi nainen siinä vieruspenkillä kertomassa, mihin ajetaan. Ihmekös se, että reitti löytyy helposti.🙂

    Oikeassa olet, mutta onneksi omakin pää pelaa.

  • @740 GLE kirjoitti:
    En tiedä miten se toimii, mutta uskon ilmiön olemassaoloon koska olen sen itse nähnyt. Isäni ajoi lomamatkoilla auton suoraan kohdeosoitteeseen ja pyyteli perillä anteeksi että ei ollut nähnyt kartasta kadun olevan yksisuuntainen ja joutui siksi pyöräyttämään ylimääräisen kierroksen korttelin ympäri.

    Kysyttäessä mistä hän tiesi reitin hän vastasi katsoneensa kartasta aamulla (monta tuntia aiemmin). Hän siis tosiaan katsoi karttaa hetken ja sai koko tuntien mittaisen ajoreitin päähänsä kerralla kaupungin keskelle saakka. Ei haittaisi osata tuollaista itsekin, mutta tässä suhteessa ei ole pojasta polvi parantunut :blush:

    30 vuotta sitten ajoin Datsunillani kesäharjoittelupaikkaan Itävallassa ja lupasin käydä moikkaamassa Aachenissa opiskelijavaihdossa ollutta kaveriani matkan varrella (no ei oikeastaan yhtään matkan varrella…). Pysähdyin ennen kaupunkia hetkeksi Autobahnin levähdysalueelle ja katsoin kaverini kämpän sijainnin kartasta. Liikkeelle ja kerrasta suoraan perille ilman viime tingan kaistanvaihtoja tai muutakaan sähläystä. Kaupunki on vieläpä keskiaikaisen ympyrämuurin mukaan asemakaavoittunut. Ei onnistuisi enää nykyään, ei sitten millään. Taidot rapistuvat, kun niitä ei harjoita, mutta miksipä toisaalta pitää yllä tarpeettomaksi käyneitä taitoja?

  • En kyllä ymmärrä, miten auton ruudun hipaisunäppäimiä voi kunnolla käyttää ajon aikana. Näin ainakin, jos ajaa muita kuin uusia tai vasta uudelleen päällystettyjä moottoriteitä. Muut väylät ovat varsinkin näin keväällä niin kuoppaisessa kunnossa, että oikeaan näppäimeen osuu yleensä vain vahingossa.

    Tietysti ruudun hipaisunäppäimet ovat halpoja toteuttaa ja helppo muuntaa kunkin käyttäjän mukaisiksi, mutta niiden ajonaikainen ergonomia on todella surkea, mikä haittaa melkoisesti kuljettajan keskittymistä varsinaiseen tehtäväänsä.

      3
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit