10-tonnin s-autoja odotellessa :-O

83 kommenttia
2
  • @Ruuhkamies kirjoitti:
    Minulla on aika vahva epäilys siitä, että 10 vuoden päästä akustojen vaihto/kunnostus on johonkin polttiksen kytkinremppaan rinnasteinen projekti. Maksaa ja harmittaa, mutta ei aiheuta paalaustuomiota.

    Uusien sähköautojen akut alkavat järjestään olla moduulirakenteisia eli koko pakettia ei suinkaan tarvitse uusia yhden moduulin hiipuessa. Rinnastus kytkinremppaan voi olla tulevaisuudessa hyvinkin osuva. Toki tänä päivänä akuston uusiminen on hurjan hintaista, kun toimenpide tapahtuu joko hölmöilyn (auton nosto pahasta paikasta, kiveen tms. ajaminen...) jälkien korjaamiseksi tai valmistajan piikkiin takuuna.

    Pakko muuten mainita, että polttomoottorissa ja sen vaatimassa vaihteistossa on aika paljon enemmän laakereita kuin sähköautossa. Niitä on myös maailman sivu hajonnut ja tulee hajoamaan moninkertainen määrä sähkömoottorien laakereihin verrattuna. Muista sähkömoottorin tarpeettomaksi tekemistä mekaanisista komponenteista puhumattakaan. Tracktestin kanssa olisi kiva järjestää esim. kymmenen vuoden mittainen suuripanoksinen vedonlyönti voittavasta teknologiasta, mutta se tuntuisi vähän epäreilulta.

      2
  • muokattu 03.06.2022 10:21

    @tracktest kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Ainoa huolenaihe sähköautossa minulle on akun elinkaari. Kulkeeko auto 10 vuotiaana latauksella puolet uutena kulkemastaan matkasta? Onko akku 15 vuotiaana loppu, jolloin koko auto olisi luultavasti loppu siinä iässä? Samanikäisellä polttomoottoriautolla ajetaan vielä helposti 10 vuotta ennen kuin kannattaa edes harkita romutusta.

    Varsin monella valmistajalla on akulle 8 vuoden takuu, jossa akusto menee vaihtoon, jos kapasiteetti on laskenut sinne 70-75% tason alle. Näissä on tietysti valmistajakohtaisia eroja, mutta pääpiirteittäin noin. Jotain km-rajojakin toki esiintyy.

    Minulla on aika vahva epäilys siitä, että 10 vuoden päästä akustojen vaihto/kunnostus on johonkin polttiksen kytkinremppaan rinnasteinen projekti. Maksaa ja harmittaa, mutta ei aiheuta paalaustuomiota.

    Toisaalta voi miettiä, paljonko tuon ikäisen polttiksen huollot ovat tulleet maksamaan, vaikka olisi ollut niin satumainen flaksi, että olisi pärjännyt ihan pelkillä huolto-ohjelman mukaisilla toimilla ilman mitään varsinaisia hajoamisia.

    Noloa näissä on se, että akut hiipuvat ja latauksella pääse vain osan matkaa luvatusta. Loppuun ajettu polttomoottori menee täyden matkan mitä tankillisella on ennenkin ajettu. Sähköautossa on paljon ikäviä ongelmia, eikä nämä vaientamalla mihinkään häviä. Ongelmia pyritään usein vähättelemään, mutta se on täysin turhaa. Joku ostaa aina sian säkissä, mutta suurin osa onneksi ymmärtää asian toisen laidan.

    Sähköauton (ikävät?) ongelmat käyttäjälle verrattuna polttomoottoriautoon:

    • pienempi toimintasäde pitkässä matka-ajossa varsinkin talvisin
    • kalliimpi hinta
    • hitaampi ja epävarmempi "tankkaus" pitkässä matka-ajossa (varsinkin talvisin)
    • akun elinkaarikäyttäytyminen ja sen mukana koko auton elinkaari on vielä nykyostajalle tuntematon
    • huippupakkasissa autoa ei voi jättää pitkiksi ajoiksi ilman töpselipaikkaa
    • monessa sähköautossa on ilmeisen kallis vakuutus
    • akun varauksen ääripäiden käyttö on vähemmän suositeltavaa kuin keskialueen

    Sähköauton plussat:

    • kaikki muut asiat?
      1
  • muokattu 03.06.2022 10:24

    Onneksi elämme vapaassa maassa, näin jokainen meistä voi vapaasti valita sopivan käyttövoiman ja asuinpaikan missä elää. Valinnoistaan ei onneksi tarvitse tehdä tiliä kenenkään kanssa, jos jotakuta riepoo toisen valinnat niin siitä vaan. Ilmastoahdistus on vakava ongelma mutta siihenkin on apua saatavilla, maailma ei muutu yhdessä yössä vaikka kuinka julistaisi, rukoilisi tai huutaisi. Yhteiskuntarauha pitäisi olla kaikkien tavoite, eläkää siis sen mukaan ja jättäkää syyllistäminen vähemmälle.

      5
  • @tracktest kirjoitti:

    Miksi sinua sitten riepoo niin paljon että vähän väliä pitää aloittaa "keskustelu" siitä minkälaisia ongelmia sähköautoissa mielestäsi on?

      1
  • Yksinkertaisessa tekniikassa ongelmat tuppaavat korostumaan. Lisääntyneen painon alla alusta on lujilla. Sähköautojen akkujen paino on edelleen vaiettu aihe, tietoa akustojen painosta on vaikea löytää. Perinteiset autonvalmistajat ottavat painon huomioon mitoittaessaan alustan osia lisääntyneen painon huomioiden. Polttomootoriautoja on kevennetty eri materiaalien avulla koko historian ajan, koko on kasvanut mutta paino on vähentynyt samoin kulutus. Polttomoottorien yhteyteen liitetty sähkö kasvatti painoa, mutta todellinen kulutus ei juurikaan muuttunut. Ominaisuuksien täydellinen hyödyntäminen tuottaa varmasti säästöä myös kulutuksen osalta. Perehtyneet saavat kulutusta alas mutta perehtymättömät eivät, syykin on selvä. Provosoiviin heittoihin en oikein jaksa syventyä, mutta asiallisiin kysymyksiin suhtaudun aina positiivisesti.

  • @tracktest kirjoitti:
    Yksinkertaisessa tekniikassa ongelmat tuppaavat korostumaan. Lisääntyneen painon alla alusta on lujilla. Sähköautojen akkujen paino on edelleen vaiettu aihe, tietoa akustojen painosta on vaikea löytää. Perinteiset autonvalmistajat ottavat painon huomioon mitoittaessaan alustan osia lisääntyneen painon huomioiden. Polttomootoriautoja on kevennetty eri materiaalien avulla koko historian ajan, koko on kasvanut mutta paino on vähentynyt samoin kulutus. Polttomoottorien yhteyteen liitetty sähkö kasvatti painoa, mutta todellinen kulutus ei juurikaan muuttunut. Ominaisuuksien täydellinen hyödyntäminen tuottaa varmasti säästöä myös kulutuksen osalta. Perehtyneet saavat kulutusta alas mutta perehtymättömät eivät, syykin on selvä. Provosoiviin heittoihin en oikein jaksa syventyä, mutta asiallisiin kysymyksiin suhtaudun aina positiivisesti.

    Paljonko painaa 520d:n moottori? Taitaa olla vaiettu aihe kun ei lue esitteessä.

      1
  • muokattu 04.06.2022 13:54

    @tracktest kirjoitti:
    Yksinkertaisessa tekniikassa ongelmat tuppaavat korostumaan. Lisääntyneen painon alla alusta on lujilla. Sähköautojen akkujen paino on edelleen vaiettu aihe, tietoa akustojen painosta on vaikea löytää. Perinteiset autonvalmistajat ottavat painon huomioon mitoittaessaan alustan osia lisääntyneen painon huomioiden. Polttomootoriautoja on kevennetty eri materiaalien avulla koko historian ajan, koko on kasvanut mutta paino on vähentynyt samoin kulutus.

    Yksinkertaisessa tekniikassa tuppaa olemaan vähemmän ongelmia kuin monimutkaisessa.

    Oman sähköautoni 75 kWh:n akkupaketti painaa 485 kg, mutta on reunoiltaan osa kantavaa korirakennetta. Auto on perinteisen autonvalmistajan tekemä, joten paino on otettu huomioon mitoituksissa.

    Väitteesi autojen keventymisestä koon kasvusta ja varustelun lisääntymisestä huolimatta on aivan posketon.

      3
  • @GeeTeeJ kirjoitti:

    Kokemukseni ovat BMW 5-sarjasta. Auton mitat kasvoivat mutta paino keveni jotta ei tässä mitään posketonta ole. Hybrideissä paino nousee ja se taas johtuu akuston tuomasta lisäpainosta.

  • Viimeisin 5-sarja karisti kiloja edelliseen verratuna 100 kg, joten ei ihan mitätön kilomäärä.

  • Vapaassa maassa pitää olla valinnanvapaus käyttövoiman suhteen. Autoilu on Suomessa välttämättömyys jo pitkien etäisyyksienkin takia. Nyt näkee liikaa eriarvoistamista ja vastakkainasettelua. Kansalaisia jaetaan hyviin ja pahoihin, sillä perusteella millä haluaa tai joutuu ajamaan. Ilmastohysteria lisää pahoinvointia erityisesti nuorisossa. Syylistävä keskustelu lisää pahoinvointia ja mielenterveysongelmia. Suodaan kaikille valinnanvapaus ilman syyllisyyttä. Vihreä ideologia tekee autoilusta niin kallista, että automiestä hirvittää. Tämä onkin tämän vihreän liikkeen perimmäinen tarkoitus lopettaa yksityisautoilu Suomessa. Pakolla ei saada mitään hyvää aikaiseksi.

      1
  • @tracktest kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Ainoa huolenaihe sähköautossa minulle on akun elinkaari. Kulkeeko auto 10 vuotiaana latauksella puolet uutena kulkemastaan matkasta? Onko akku 15 vuotiaana loppu, jolloin koko auto olisi luultavasti loppu siinä iässä? Samanikäisellä polttomoottoriautolla ajetaan vielä helposti 10 vuotta ennen kuin kannattaa edes harkita romutusta.

    Varsin monella valmistajalla on akulle 8 vuoden takuu, jossa akusto menee vaihtoon, jos kapasiteetti on laskenut sinne 70-75% tason alle. Näissä on tietysti valmistajakohtaisia eroja, mutta pääpiirteittäin noin. Jotain km-rajojakin toki esiintyy.

    Minulla on aika vahva epäilys siitä, että 10 vuoden päästä akustojen vaihto/kunnostus on johonkin polttiksen kytkinremppaan rinnasteinen projekti. Maksaa ja harmittaa, mutta ei aiheuta paalaustuomiota.

    Toisaalta voi miettiä, paljonko tuon ikäisen polttiksen huollot ovat tulleet maksamaan, vaikka olisi ollut niin satumainen flaksi, että olisi pärjännyt ihan pelkillä huolto-ohjelman mukaisilla toimilla ilman mitään varsinaisia hajoamisia.

    Noloa näissä on se, että akut hiipuvat ja latauksella pääse vain osan matkaa luvatusta. Loppuun ajettu polttomoottori menee täyden matkan mitä tankillisella on ennenkin ajettu. Sähköautossa on paljon ikäviä ongelmia, eikä nämä vaientamalla mihinkään häviä. Ongelmia pyritään usein vähättelemään, mutta se on täysin turhaa. Joku ostaa aina sian säkissä, mutta suurin osa onneksi ymmärtää asian toisen laidan.

    Täytyy kyllä todeta, ettei kaikki muut netin puhujat puhu niin paljon yhteensä paskaa mitä sinä puhut.

      3
  • muokattu 04.06.2022 18:29

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Sähköautojen/sähkömoottoreiden ongelmista tulee tarinaa viikottain, alle 60 000 km:iä ajettu sähkömoottori meni vaihtoon ja hinnat ovat tunnetusti useita tuhansia. Ei mitään mieltä ylentävää jos polttomoottorilla ajetaan pienilläkin moottoreilla noin nelinkertainen määrä kilometrejä.

    Ikinä en usko, etteikö sähköauto olisi moottorinsa osalta joka suhteessa parempi kuin polttomoottoriauto. Ainoa huolenaihe sähköautossa minulle on akun elinkaari. Kulkeeko auto 10 vuotiaana latauksella puolet uutena kulkemastaan matkasta? Onko akku 15 vuotiaana loppu, jolloin koko auto olisi luultavasti loppu siinä iässä? Samanikäisellä polttomoottoriautolla ajetaan vielä helposti 10 vuotta ennen kuin kannattaa edes harkita romutusta.

    Ei nämä ole uskon asioita. Juuri luin juttua Volvon sähkömoottorin levinneen alle 60 000 kilometrin. Laakerit pettää nehän ovat kuluvia osia kuten perehtyneet tietää.

    Ymmärrät varmaan, ettei tuollaisen yksittäistapauksen yleistämisessä ole mitään järkeä?

    Juu juuri oli vastaava esimerkki polttomoottoriauton huonoudesta vajaa 3 vuotta vanha niin sanottu urheilumallin mersu 24 000 km ajettu ja kaksi virallista korjaamoa ei saannut kuntoon ja kolmas yritys Helsingin veholla johti ilmoitukseen korjauksen maksavan vähintään 36500 euroa ja ehkä enemmän niin kuluttajasuojalautakunta antoi suosituksen liikkeelle purkaa kauppa asiakkaan pyynnöstä kun korjauskulut olivat kohtuuttomat ja auto käytännössä paali tavaraa.

      1
  • @Topi27 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Ainoa huolenaihe sähköautossa minulle on akun elinkaari. Kulkeeko auto 10 vuotiaana latauksella puolet uutena kulkemastaan matkasta? Onko akku 15 vuotiaana loppu, jolloin koko auto olisi luultavasti loppu siinä iässä? Samanikäisellä polttomoottoriautolla ajetaan vielä helposti 10 vuotta ennen kuin kannattaa edes harkita romutusta.

    Varsin monella valmistajalla on akulle 8 vuoden takuu, jossa akusto menee vaihtoon, jos kapasiteetti on laskenut sinne 70-75% tason alle. Näissä on tietysti valmistajakohtaisia eroja, mutta pääpiirteittäin noin. Jotain km-rajojakin toki esiintyy.

    Minulla on aika vahva epäilys siitä, että 10 vuoden päästä akustojen vaihto/kunnostus on johonkin polttiksen kytkinremppaan rinnasteinen projekti. Maksaa ja harmittaa, mutta ei aiheuta paalaustuomiota.

    Toisaalta voi miettiä, paljonko tuon ikäisen polttiksen huollot ovat tulleet maksamaan, vaikka olisi ollut niin satumainen flaksi, että olisi pärjännyt ihan pelkillä huolto-ohjelman mukaisilla toimilla ilman mitään varsinaisia hajoamisia.

    Noloa näissä on se, että akut hiipuvat ja latauksella pääse vain osan matkaa luvatusta. Loppuun ajettu polttomoottori menee täyden matkan mitä tankillisella on ennenkin ajettu. Sähköautossa on paljon ikäviä ongelmia, eikä nämä vaientamalla mihinkään häviä. Ongelmia pyritään usein vähättelemään, mutta se on täysin turhaa. Joku ostaa aina sian säkissä, mutta suurin osa onneksi ymmärtää asian toisen laidan.

    Täytyy kyllä todeta, ettei kaikki muut netin puhujat puhu niin paljon yhteensä paskaa mitä sinä puhut.

    Älä ota enempää, menetät loputkin aivosolut! :smiley:

  • @tracktest kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:

    Älä huoli en käytä alkoholia ollenkaan.

  • muokattu 04.06.2022 19:35

    @tracktest kirjoitti:
    Vapaassa maassa pitää olla valinnanvapaus käyttövoiman suhteen. Autoilu on Suomessa välttämättömyys jo pitkien etäisyyksienkin takia. Nyt näkee liikaa eriarvoistamista ja vastakkainasettelua. Kansalaisia jaetaan hyviin ja pahoihin, sillä perusteella millä haluaa tai joutuu ajamaan. Ilmastohysteria lisää pahoinvointia erityisesti nuorisossa. Syylistävä keskustelu lisää pahoinvointia ja mielenterveysongelmia. Suodaan kaikille valinnanvapaus ilman syyllisyyttä. Vihreä ideologia tekee autoilusta niin kallista, että automiestä hirvittää. Tämä onkin tämän vihreän liikkeen perimmäinen tarkoitus lopettaa yksityisautoilu Suomessa. Pakolla ei saada mitään hyvää aikaiseksi.

    Aina sama laulu. Kukaan ei tuputa sinulle yhtään mitään, mutta vähän väliä sinun pitää tulla tilittämään noita "yhyy sähköautot ja vihreät kiusaa, 5-sarjan bemari on paras" -höpinöitäsi. Varmaan se Putinin sotakassan tukeminen ja ilmaston likaaminen sattuu omatuntoon niin paljon että defenssit lyö päälle?

    Ei ole valinnanvapauttakaan, kun fasistiset vihervassarit kieltää löpöllä ajamisen eikä vanhoja renkaitakaan saa enää polttaa takapihan tynnyrissä.

      3
  • muokattu 04.06.2022 20:07

    No nyt on sähkäreillä kovat piipussa. Tulee nimittäin sellaista paskaa että oksat pois. Olette kyllä kipeitä päästänne. Se on pirun ikävää kun elämässänne ei ole muuta kuin tämä. Hommatkaa hitossa itsellenne elämä, jos sellainen on teidän kohdalla enää edes mahdollista.

  • muokattu 04.06.2022 20:05

    @tracktest kirjoitti:
    Viimeisin 5-sarja karisti kiloja edelliseen verratuna 100 kg, joten ei ihan mitätön kilomäärä.

    Joten näppärästi yleistit polttomoottoriautojen keventyneen kautta historian koon kasvusta huolimatta. Voisit nyt verrata edes 90-luvun alun 5-sarjalaiseen, jos et laajemmin jaksa historialliseen trendiin perehtyä.

      4
  • M880 kipin kapin elokapinoimaan ja liimaamaan kädet johonkin mihin ne saa sopivasti kiinni.

  • @GeeTeeJ kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Viimeisin 5-sarja karisti kiloja edelliseen verratuna 100 kg, joten ei ihan mitätön kilomäärä.

    Joten näppärästi yleistit polttomoottoriautojen keventyneen kautta historian koon kasvusta huolimatta. Voisit nyt verrata edes 90-luvun alun 5-sarjalaiseen, jos et laajemmin jaksa historialliseen trendiin perehtyä.

    On nämä hallussa, noissa pysyttiin samoissa painoissa vaikka auton koko kasvoi. Ajoin 80-luvulta lähtien 5-sarjalla ja ajan edelleen. Tämä näyttää mutamaa ottavan korvien välistä.

  • HR ja M880 on sama henkilö. Topi taitaa olla kaukaista sukua.

  • @tracktest kirjoitti:
    HR ja M880 on sama henkilö. Topi taitaa olla kaukaista sukua.

    Minä taas epäilen että tracktest ja Dimitri Peskov on sama henkilö.

      3
  • Törkeä kunnianloukkaus

    Nykyisessä mediaympäristössä voi ajattelemattomuuttaan syyllistyä helposti myös törkeään kunnianloukkaukseen. Tällöin rangaistusasteikon huippu on kaksi vuotta vankeutta.

  • @M880 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    HR ja M880 on sama henkilö. Topi taitaa olla kaukaista sukua.

    Minä taas epäilen että tracktest ja Dimitri Peskov on sama henkilö.

    Tallessa on.

  • 😂

      7
  • Linnareissuista saa kuulemma paljousalennusta, joten samaan rahaan totean että epäilen HybridRulesin olevan Elon Muskin veli, ja 740 GLE on melko varmasti Juha Sipilä.

      2
  • @tracktest kirjoitti:

    @GeeTeeJ kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Yksinkertaisessa tekniikassa ongelmat tuppaavat korostumaan. Lisääntyneen painon alla alusta on lujilla. Sähköautojen akkujen paino on edelleen vaiettu aihe, tietoa akustojen painosta on vaikea löytää. Perinteiset autonvalmistajat ottavat painon huomioon mitoittaessaan alustan osia lisääntyneen painon huomioiden. Polttomootoriautoja on kevennetty eri materiaalien avulla koko historian ajan, koko on kasvanut mutta paino on vähentynyt samoin kulutus.

    Yksinkertaisessa tekniikassa tuppaa olemaan vähemmän ongelmia kuin monimutkaisessa.

    Oman sähköautoni 75 kWh:n akkupaketti painaa 485 kg, mutta on reunoiltaan osa kantavaa korirakennetta. Auto on perinteisen autonvalmistajan tekemä, joten paino on otettu huomioon mitoituksissa.

    Väitteesi autojen keventymisestä koon kasvusta ja varustelun lisääntymisestä huolimatta on aivan posketon.

    Kokemukseni ovat BMW 5-sarjasta. Auton mitat kasvoivat mutta paino keveni jotta ei tässä mitään posketonta ole. Hybrideissä paino nousee ja se taas johtuu akuston tuomasta lisäpainosta.

    BMW 5-sarja (^ E12) Kuormittamaton paino 1240-1530 kg

    BMW 5-sarja (E28) Kuormittamaton paino 1140 - 1410 kg

    BMW 5-sarja (E34) Kuormittamaton paino 1360 - 1720 kg

    BMW 5-sarja (E39) Kuormittamaton paino 1485 - 1,875 kg

    BMW 5-sarja (E60 / E61)

    BMW 5-sarja (F10 / F11)

    BMW 5-sarja (G30 / G31) Kuormittamaton paino 1605 - 1 930 kg

      1
  • muokattu 05.06.2022 12:42

    Postauksesi oli tiedoiltaan puhdas nolla ja jos viihdearvoa mietitään niin sekin oli pyöreä nolla, siiis pelkkää honkien huminaa. On ikävää että lähdetään usean kirjoottajan voimin vääristelemään asioita ja tarkoitushakuisesti valehdellaan ja mustamaalataan toinen pelkkien valintojensa tähden. Todella ala-arvoista käytöstä. M880 solvaukset ovat samaa tasoa kuin HR:n pilkallinen piikittely. Tod sama kirjoittaja asialla kuten täällä on ennenkin ollut. Tyyli on liian samanlainen. Ennen palstan uudistusta nämä katosivat, mutta nyt sama meno jatkuu. Joku toinen pitkään palstalla ollut tietää tämän. Tämä nimimerkkien vaihtelu on yksi osoitus tästä. Samalla nimimerkillä kirjoittavat tietävät kyllä hyvin mistä tässä kerron.

    Tark aiheeseen liittyen.

    BMW E39 530i (aut) omapaino 1635 kg vm 2002

    BMW E60 530i (aut) omapaino 1575 kg vm 2009

    BMW F10 530i (aut) omapaino 1775 kg vm 2010 (tässä auton koko ja ulkonäkö muuttui eniten ver edel).

    BMW G30 540i (aut) omapaino 1735 kg vm 2018 auto nelivetoinen ed takavetoisia.

    Isoin muutos painossa tapahtui F10:stä G30:een siirrytttäessä, perusrakenteesta lähti 70 kg ja kokonaispainosta jo tuo maiitsemani 100 kg. Lisävarusteet lisääntyivät mutta painoa saatiin alas silti tuo 100 kg.

  • muokattu 05.06.2022 12:00

    Kaksi asiaa minkä minä keskusteluissa olen oppinut ovat
    1. Asioista ei tarvitse olla samaa mieltä. Politiikka on siitä hyvä esimerkki.
    2. Toiset voivat periaatteellisesti olla eri mieltä. Trollit ja ne joiden mielestä häiriköinti on "ihan parasta" joka tilanteessa.
    3. Keskustelu voi jatkua ja jatkua vaikka lopputulokset olisivat selvillä, ilman että niihin lisätään mitään uutta.
    4. Ei kannata pahoittaa mieltään siitä ettei voi olla kaikkien kaveri. Pitää yrittää löytää ne joiden kanssa on kiva keskustella ja viettää aikaa. Ihan kuin pikkupoikina ´*; joidenkin kanssa keksi aina kivaa tekemistä eikä leikkejä malttanut lopettaa, ja sitten ne jotka saivat aikaan vain kinaa tai tappelua. Huonoja häviäjiä, ja sen lisäksi vielä huonoja voittajiakin jne.

    Sunnuntailukemista:
    https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000001118759.html

    ´* Tarkoituksella kirjoitin pikkupoikina, vaikka joku haluaisikin olla jo silloin henkilöoletettu.

  • Lisäys listaukseen.

    BMW 5-sarja Sedan (G30) 530i (252 hv) Steptronic 2017, 2018, 2019, 2020 omapaino 1540 kg.

  • Kuules nyt @tracktest

    En tiedä mistä fiksaatiosi noihin nimimerkkeihin tulee. Olen joitain kommentteja heiltä nähnyt, mutta en tiedä keitä ovat, en ainakaan minä. Ja HR on HR. Olen käyttänyt samaa nimimerkkiä vuosikymmenet, ensimmäisen kerran joskus 90-luvun puolen välin jälkeen kun tein käyttäjätunnuksen Keltaisen Pörssin nettisivuille. Nimi tulee etunimeni ensimmäisestä kirjaimesta, sekä silloisesta puhelimestani Nokia 880:sta. Sinänsä ihan sama mitä uskot tai et usko, mutta tuo salaliittoteoretisointi on outoa.

    Minua ei kiinnosta millä sinä ajat. Minua ei millään muotoa häiritse tai kiinnosta sinun autovalintasi. Tämän palstan kontekstissa minua kyllä kiinnostavat ihmisten mielipiteet ja kokemukset autoistaan, mutta koska sinun mielipiteesi on absurdiuuteen saakka värittynyt bemarifaniudesta eikä sinulla ole kokemusta vertailukohdista, niin sen näkemyksesi arvo minulle on aika vähäinen.

    Sinun osaltasi huomioni kiinnittyy siihen mitä sanot. Väistät toki kritiikin uskottelemalla itsellesi tai muille että se olisi jotenkin seurausta autovalinnastasi, mutta ainakaan minun osalta se ei liity asiaan mitenkään. Päivästä riippuen luen niitä joko huvittuneena tai sitten ärsyynnyn. Joka tapauksessa viestinnässäsi on ristiriitoja kuin Kremlin tiedottajalla. Syytät muita valintojesi kritisoinnista, vaikka tosiasiassa sinä tasaisen epätasaisin välein aloitat valituksen sähköautoista. Osa siitä kritiikistä pitää paikkansa, osa ei, osa on yksittäistapauksia. Samalla sivuutat kaikki polttomoottoriautoilun ongelmat. Valitat kielenkäytöstä, vaikka itse puhut hysteerikoista ja ties mistä. Huumorin puolelle menevät peskovilaiset toteamuksesi joita välillä heität ikäänkuin ne olisivat yleisesti tunnustettuja tosiasioita. Esimerkiksi se miten yksinkertainen tekniikka on erityisen altis ongelmille, vai miten se nyt sanatarkasti menikään.

    Se Bemarin tuputtaminen joka väliin on myös hassua. Tämän ketjun hauskin lausahduksesi oli "Eikös se niin mene, että jos täytyy vehkeitään helvetisti kehua jokin ongelma siellä taustalla yleensä on."

      3
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit