Tesla

2384 kommenttia
1585961636480
  • @740 GLE kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:
    Aikaisemmin nfc-avaimia käyttävien Tesla-kuljettajien piti asettaa avainkortti keskikonsoliin aloittaakseen ajamisen. Viime vuoden elokuussa julkaistun päivityksen jälkeen ajamisen voi aloittaa välittömästi sen jälkeen, kun ovet on avattu avainkortilla.

    @HybridRules kirjoitti:
    Ainakin meidän Model Y edellyttää avainkortin olevan keskikonsolissa ennen kuin auton voi käynnistää.

    P.S. Avainkortin siis pitää olla keskikonsolissa, jos sitä käyttäen ajaa. Jos käyttää puhelinta avaimena, ei tietysti avainkorttia tarvitse olla mukana. Selvennys vain, ettei jää väärää käsitystä.

    Teslan omistajan on tarpeetonta puolustautua paniikkireaktiolla koska ajoneuvojen radiorajapintojen suojaus on sekä alkuvaiheessa että turvallisuuden perinteisen efficiency - effectiveness tradeoffin ensimmäiseen osaan painottunutta, joten autot ovat keskimäärin täynnä hakkerin mentäviä aukkoja lähes merkistä riippumatta.

    Ei ole aihetta paniikkiin, enkä ole lukenutkaan juttuja, että joku olisi asiasta paniikissa.

    Teslalla kuten monilla muillakin firmoilla on periaatteessa toivekin, että hakkerit yrittävät murtautua Teslan järjestelmiin ja sitten ilmoittavat Teslalle löytämistään haavoittuvuuksista. Tesla on ilmoittanut, ettei se tee tällaisista hakkereista ilmoitusta poliisillekaan. Sitä en tiedä, maksaako Tesla palkkion löydetystä aukosta.

    RFID-signaalin peukaloiminen ovien avaamiseksi ja auton käynnistämiseksi ei ole mikään varsinainen uhka, koska auton saa aina kiinni netin kautta. Voihan auton murjoa ilkivaltaisesti tai viedä pois hinausautolla yms.

    Lukot ovat rehellisiä ihmisiä varten sekä estämään hetken mielijohteen aiheuttama näpistys esim. juopuneen neronleimaus.

    Teslaankin pätee varmaan Hyppösen laki.

  • @HybridRules kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:
    Tesla avaa Suomessa 34 uutta latauspaikkaa – koskee kaikkia sähköauto­merkkejä
    Suomessa avataan uusia Tesla Supercharger -latausasemia, joissa voi ladata kaikkia sähköautoja.

    https://www.is.fi/autot/art-2000008891427.html

    Teslan latausasemakartalla onkin näköjään merkitty, mitkä asemat ovat kaikille avoimet. Teslakuskien kannalta asiassa on positiivista, että tärkeimmät (=paljon käytetyt) asemat ovat edelleen vain Tesloille. Minun kannalta kiinnostavia ovat Toijala, Vierumäki, Äänekoski, Lappeenranta ja ne ovat edelleen vain Tesloille.

    Tuo artikkeli on harvinaisen huonosti kirjoitettu. Ei niitä latausasemia tule lisää, vaan osa olemassaolevista avataan kaikille merkeille. Toki niitä uusia on tulossa ihan oikeastikin lisää, vielä tänä vuonna.

    Lappeenranta on kaikille avattujen joukossa.

  • @HybridRules kirjoitti:
    Sitä en tiedä, maksaako Tesla palkkion löydetystä aukosta.

    Näitä varten on järjestetty hakkerointitapahtumia, joissa onnistumisesta saa palkinnoksi hakkeroimansa auton.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:
    Tesla avaa Suomessa 34 uutta latauspaikkaa – koskee kaikkia sähköauto­merkkejä
    Suomessa avataan uusia Tesla Supercharger -latausasemia, joissa voi ladata kaikkia sähköautoja.

    https://www.is.fi/autot/art-2000008891427.html

    Teslan latausasemakartalla onkin näköjään merkitty, mitkä asemat ovat kaikille avoimet. Teslakuskien kannalta asiassa on positiivista, että tärkeimmät (=paljon käytetyt) asemat ovat edelleen vain Tesloille. Minun kannalta kiinnostavia ovat Toijala, Vierumäki, Äänekoski, Lappeenranta ja ne ovat edelleen vain Tesloille.

    Tuo artikkeli on harvinaisen huonosti kirjoitettu. Ei niitä latausasemia tule lisää, vaan osa olemassaolevista avataan kaikille merkeille. Toki niitä uusia on tulossa ihan oikeastikin lisää, vielä tänä vuonna.

    Lappeenranta on kaikille avattujen joukossa.

    Niinpä on. Katsoin huolimattomasti. Se on toistaiseksi ainoa Teslalaturi, jossa minulle on kerran käynyt niin, etten saanut autoa suoraan laturiin kiinni. Se oli viime joulun aaton aattona. Ja silloinkin yksi laturi vapautui sillä välin, kun olin siirtänyt auton Fortumin laturille, mutta en ehtinyt vielä poistua autosta, joten siirsin auton Teslalaturille. Viipurinportilla on vain neljä latauspistettä, mutta siellä on jo esivalmisteltuna paikat neljälle tulevalle. Ovat V3 eli 250kW kukin ja jakamattomasti.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:
    Tesla avaa Suomessa 34 uutta latauspaikkaa – koskee kaikkia sähköauto­merkkejä
    Suomessa avataan uusia Tesla Supercharger -latausasemia, joissa voi ladata kaikkia sähköautoja.

    https://www.is.fi/autot/art-2000008891427.html

    Teslan latausasemakartalla onkin näköjään merkitty, mitkä asemat ovat kaikille avoimet. Teslakuskien kannalta asiassa on positiivista, että tärkeimmät (=paljon käytetyt) asemat ovat edelleen vain Tesloille. Minun kannalta kiinnostavia ovat Toijala, Vierumäki, Äänekoski, Lappeenranta ja ne ovat edelleen vain Tesloille.

    Tuo artikkeli on harvinaisen huonosti kirjoitettu. Ei niitä latausasemia tule lisää, vaan osa olemassaolevista avataan kaikille merkeille. Toki niitä uusia on tulossa ihan oikeastikin lisää, vielä tänä vuonna.

    Lappeenranta on kaikille avattujen joukossa.

    Tai tulihan Kärsämäen laturit lisää, joten siltä osin artikkelissa oli oikea tieto.

  • Musk jo pohtii, josko olisi hyvä alkaa mainostaa. Toteaa, että lehdet (kuten TM, suom.huom.) ei mollaa niitä, joiden mainostamisesta saa pätäkkää. Jos TM kirjoittaa vaikkapa BMW:n keskinäytön kehnoudesta, niin se ei kirjoita, että BMW:llä on surkea keskinäytön toteutus vaan pehmeästi, että jo toisena päivänä testiä näytön käyttö alkoi sujua. Siinä, missä Teslasta todetaan ykskantaan, että surkea auto mikä surkea auto. On siinä iso ero. Mainosrahoilla on merkitystä.

    https://www.teslarati.com/elon-musk-acknowledgeelon-musk-tesla-adverstisementss-the-advantage-of-tesla-ads/

  • Musk: Teslan tehtaat tuottavat miljarditappioita – ”Kuin valtavia rahanpolttouuneja”

    23.6.202210:14päivitetty 23.6.202210:14SÄHKÖAUTODIGITALOUS

    Toimitusketjuvaikeudet ovat ajaneet Berliinin ja Austinin tehtaat suuriin ongelmiin.

    Vaikea alku. Tesla avasi uuden tehtaan Berliiniin maaliskuussa. CHRISTIAN MARQUARDT / POOL
    Lukuaika noin 1 min
    Teslan toimitusjohtajan Elon Muskin mukaan sähköautoyhtiön uudet tehtaat Teksasissa ja Saksassa tuottavat miljarditappioita. Syynä tähän ovat toimitusketjun vaikeudet ja pula akuista.

    Musk kertoi asian keskiviikkona julkaistussa haastattelussa, jonka hän antoi Tesla Owners of Silicon Valley -klubille. Kyseessä on yhtiön virallinen klubi autojen omistajille. Haastattelu tehtiin 31. toukokuuta.

    ”Sekä Berliinin että Austinin tehtaat ovat tällä hetkellä kuin valtavia rahanpolttouuneja. Aivan kuin sieltä kuuluisi hurja pauhu, joka johtuu rahan palamisesta”, Musk sanoi.

    jatkuu

    https://www.talouselama.fi/uutiset/musk-teslan-tehtaat-tuottavat-miljarditappioita-kuin-valtavia-rahanpolttouuneja/2296caae-1740-4dcc-8ff5-fb34b338f868

  • Kasvu on kallista ja kasvu globaalin komponenttipulan aikana on vielä kalliimpaa. VW:n arvion mukaan koko autoalaa (ja lukuisia muita toimialoja) piinaava pula jatkuu vielä 2024.

  • muokattu 29.06.2022 11:56

    @Topi27 kirjoitti:
    Ymmärsinkö väärin. Eikö tuossa ollut ongelmana tuo bluetoothilla 130 sekunnin aikana syötettävät uudet avaimet, jolloin entinen omistaja ei pääse enää autoon käsiksi ja seuraamaan.

    Eiköhän se isompi ongelma ole auton katoaminen uusien avainten turvin tai pahantahtoisten softanpätkien lataaminen autoon kuljettajan tietämättä auton avoimien rajapintojen haavoittuvuuksia hyödyntäen.

    Viittaan asiantuntevien amerikkalaisten valkohattuhakkereiden tutkimukseen, jossa he onnistuivat lataamaan autoon softan joka disabloi jarrut rajanopeuden ylittyessä.

    Stephen Kingin tappaja-auto Christie on vain valju ja rajoitettu haavekuva nykytekniikan mahdollisuuksista.

    Vai onko tosiaan EGE:n mersun nfc saman lainen, jotta pääsee käsiksi bluetoothilla tekemään mitä haluaa.

    En näe perustetta luottaa minkään automallin ulkoisten rajapintojen suojaukseen ennen kuin saan aiheesta lisää näyttöjä.

    Pidän Teslan avaamaa julkisuutta ja edelläkävijyyttä tämän riskin minimoinnissa hyvänä asiana koko teollisuuden kannalta.

      1
  • Tesla on avannut kolme uutta Supercharger -asemaa Suomessa

    Tesla avaa lisää Superchargereita ei-Tesloille

    https://autotoday.fi/tesla-on-avannut-kolme-uutta-supercharger-asemaa-suomessa/

  • Tesla osallisena jopa 70 prosentissa itseohjautuvien autojen onnettomuuksista – satoja onnettomuuksia ja lukuisia kuolleita

    Teslan Autopilot-ajoavustaja on ollut osallisena liki 300 kolariin ja useisiin kuolemantapauksiin.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/8fbf6c39-6203-4ec0-bb11-b3971951575e?ref=ampparit:29a5

  • @Topi27 kirjoitti:
    Tesla osallisena jopa 70 prosentissa itseohjautuvien autojen onnettomuuksista – satoja onnettomuuksia ja lukuisia kuolleita

    Teslan Autopilot-ajoavustaja on ollut osallisena liki 300 kolariin ja useisiin kuolemantapauksiin.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/8fbf6c39-6203-4ec0-bb11-b3971951575e?ref=ampparit:29a5

    Mikähän mahtaa olla Teslan osuus itseajavista autoista? Mikä on onnettomuusherkkyys per kilometrisuorite verrattuna ihmiskuskiin?

    Tällaisenaan tämä ei kerro mitään.

  • SÄHKÖAUTOVALMISTAJA Tesla on irtisanonut noin 200 työntekijää yhtiön autopilottia eli itseohjaavaa ohjelmistoa kehittävältä osastolta, kertovat uutistoimisto Reuters ja talousmedia Bloomberg.

    https://www.hs.fi/talous/art-2000008915212.html

  • muokattu 30.06.2022 11:13

    @M880 kirjoitti:

    @Topi27 kirjoitti:
    Tesla osallisena jopa 70 prosentissa itseohjautuvien autojen onnettomuuksista – satoja onnettomuuksia ja lukuisia kuolleita

    Teslan Autopilot-ajoavustaja on ollut osallisena liki 300 kolariin ja useisiin kuolemantapauksiin.

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/8fbf6c39-6203-4ec0-bb11-b3971951575e?ref=ampparit:29a5

    Mikähän mahtaa olla Teslan osuus itseajavista autoista? Mikä on onnettomuusherkkyys per kilometrisuorite verrattuna ihmiskuskiin?

    Tällaisenaan tämä ei kerro mitään.

    Kyllä Tesloja ohjaa ihmiskuski. Minä en ymmärrä ollenkaan omien kokemusten perusteella, miksi puhutaan esim. hälytysajoneuvojen havaitsemattomuudesta. Kuskin täytyy olla se, joka hallitsee ajamista ja kun jotain epänormaalia näkyy edessä, on tietenkin syytä kytkeä automaattiohjaus pois päältä ja yleensä myös hidastaa nopeutta ja varautua epänormaaliin tilanteeseen edessä. Itse olen joskus kokeillut ajaa tietyömaanopeudella automaattiohjauksella, mutta betoniporsaat tiellä ohjaamassa liikenteen vastaantulevien puolelle moottoritiellä hämmentävät autopilottia.

    Noissa lehtiotsikoissa kolaritilastosta on kyse joko klikkijournalismista tai tarkoituksellisesta Teslan maineen mustaamisesta. Kolaritilaston tekijäkin NHTSA painottaa, että data ei ole suhteuteutettu mihinkään. Tilastossa on 400 kolaria (heinäkuu 2021 - toukokuu 2022 usassa), joissa tason 2 ajoavustimet ovat olleet mukana (kaikki automerkit yhteensä) ja vuonna 2021 liikenneonnettomuuksissa kuoli 43.000 ihmistä usassa.

    https://www.teslarati.com/nhtsa-chief-pledges-to-scrutinize-driver-assist-tesla-autopilot/

  • Teslojen pakollisesta hätävarusteesta löytyi ohjelmistovirhe Saksassa – kymmeniätuhansia autoja kutsutaan takaisin

    4.7.202217:57päivitetty 4.7.202218:12

    https://www.talouselama.fi/uutiset/te/f4329448-ae24-4170-aec4-eddb1dc478ca?ref=ampparit:f4cc

  • Teslan toinen neljännes oli Muskin mukaan ”erittäin vaikea” – Tuotantomäärä putosi 18 prosenttia
    Jari Kainulainen4.7.202211:05

    https://www.arvopaperi.fi/uutiset/ap/930eb724-1f8b-4305-8aee-a9ab156aa3ff?ref=ampparit:d0ec

  • Tesla keskeyttää autojen valmistuksen Saksassa ja Kiinassa kahdeksi viikoksi
    5.7.202213:37päivitetty 5.7.202213:37

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/7ac96188-7255-496f-870f-ba9a489a4fa5?ref=ampparit:32b5

  • muokattu 08.07.2022 09:16

    Ihan mielenkiintoinen esittely. Olisin halunnut nähdä akun asennuksen autoon ja autosta pois. Aluksi koria nostetaan akkupaketin päältä ylös mutta itse irrotuksen vaiheet on jätetty pois jos tuo akku edes autossa on kiinni ollutkaan, ympäristö näyttää demo-tilalta. Paljon on kirjoiteltu siitä, että akustoon voi vaihtaa yksittäisiä kennopaketteja. Kun joku esittelisi sen käytännössä, ei asiasta tarvitsisi väitellä. Irrotettava paketti taitaa painaa 700kg+ jakkaroiden kanssa. Tämähän ei koske vain takuun jälkeisiä ongelmia, Tesla paja joutuu tekemään näitä säännöllisesti kun myytyjä autoja on miljoonia ja miljoonia - ei akut niin varmoja voi olla.

  • @Jorma L2 kirjoitti:

    Tuon videonhan on tehnyt automaailman "tear down" -firma. Vastaaviahan tehdään esim kännyköistä eli puretaan tuote osiin tarkoituksena näyttää mitä laite on "syönyt". Videon toteutuksesta ei taida olla valitusoikeutta.

  • muokattu 08.07.2022 10:30

    @Jorma L2 kirjoitti:

    Eikös paino tuolien kanssa ollut 1200 paunaa eli n. 543,6 kg

    Model Y:n koko 4680-rakennepaketti - mukaan lukien istuimet, matot ja koko keskikonsoli

  • @HybridRules kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:

    Ihan mielenkiintoinen esittely. Olisin halunnut nähdä akun asennuksen autoon ja autosta pois. Aluksi koria nostetaan akkupaketin päältä ylös mutta itse irrotuksen vaiheet on jätetty pois jos tuo akku edes autossa on kiinni ollutkaan, ympäristö näyttää demo-tilalta. Paljon on kirjoiteltu siitä, että akustoon voi vaihtaa yksittäisiä kennopaketteja. Kun joku esittelisi sen käytännössä, ei asiasta tarvitsisi väitellä. Irrotettava paketti taitaa painaa 700kg+ jakkaroiden kanssa. Tämähän ei koske vain takuun jälkeisiä ongelmia, Tesla paja joutuu tekemään näitä säännöllisesti kun myytyjä autoja on miljoonia ja miljoonia - ei akut niin varmoja voi olla.

    Tuon videonhan on tehnyt automaailman "tear down" -firma. Vastaaviahan tehdään esim kännyköistä eli puretaan tuote osiin tarkoituksena näyttää mitä laite on "syönyt". Videon toteutuksesta ei taida olla valitusoikeutta.

    Vähän tähän tyylin - mitään kritiikkiä ei juuri kerrottu joten näyttää vähän mainokselta. Homma olisi toki realistisempi jos videolle olisi tullut mukaan vaikka liittimien irrotukset - ei ne taida pohjan ulkopuolella roikkua ajon aikana. Kännyjen avaukset alkaa yleensä täysin toimivasta puhelimesta, sitten sovitetaan sorkkarautaa eri kohtiin jotta paketti saadaan auki - kaikki ei monesti onnistu kuin elokuvissa ;)

    Olet vain tottunut Tekniikan Maailman tapaan kaivella ja keksiä Teslasta negatiivista ja olla olevinaan "luulon vastainen" kuten mainostavat vaikka tosiasiassa tuottavat dis- ja misinfoa. Mitä suurempi otsikko Teslaa vastaan sitä parempi ja positiivinenkin testitulos voidaan esittää negatiivisena, kun toimittajat kirjoittavat omiaan.

    Mukava, että Teslasta julkaistaan joissakin medioissa tietoa ilman merkin haukkumista.

    Äläs ny. En minä mitään haukkumista odotellut. Joku pistää kännykän palasiksi pöydällä niin ei niitäkään yleensä haukuta vaan kerrotaan esimerkiksi akun lattakaapelin olevan hankalassa paikkaa tms. Tällainen lisää jutun uskottavuutta - aivan yksipuolinen kehu ilman pienintäkään "muttaa" muuttuu mainokseksi - ei siinäkään mitään ellei muuta odota.
    Se, että lehti testaa ja moittii jotain yksityiskohtaa tai ominaisuutta joka sattuu olemaan omassa autossa, sehän ärsyttää - ihan normaalia. Onhan noita TM juttuja ollut jossa joku Teslan epäkohta kuitataan sillä, että luultavasti korjaantuu seuraavassa päivityksessä. Ei tuollaisia loivennuksia ole aiemmin ollut minkään tuotteen kohdalla. Jos odotusarvo on, ettei epäkohdista pitäisi mainita ollenkaan, jutut muuttuisi varsin tylsiksi ja lyhyiksi. ;)
    Sähköautojen käyttäjien oletetaan olevan kärsivällisempiä ja joustavampia kuin autoja kolmen vuoden välein perinteisesti ostaneet ovat olleet, joihin ei päivityksiä odoteta netin kautta.

    Epäkohdista voi mainita, mutta TM vie asian paljon pidemmälle ja johdonmukaisesti.

  • @Jorma L2 kirjoitti:
    Se, että lehti testaa ja moittii jotain yksityiskohtaa tai ominaisuutta joka sattuu olemaan omassa autossa, sehän ärsyttää - ihan normaalia.

    Ei minusta. Kun TM kertoo, että perusvarustelu on vähän karu, lisävarusteet kalliita ja puolinahkaverhoilu hiostavan epämukava, totean että hyvin testattu. Olenhan jo itsekin huomannut täsmälleen samat puutteet omassa autossani.

    Jos odotusarvo on, ettei epäkohdista pitäisi mainita ollenkaan, jutut muuttuisi varsin tylsiksi ja lyhyiksi.

    Tällä odotuksella kannattaa tilata merkkikerhon lehti. Niistä ei huonoja puolia löydy. Pelkkää veetaistukiryhmän selkääntaputtelua.

      2
  • muokattu 08.07.2022 21:57

    @740 GLE kirjoitti:

    Mitä ajattelet silloin, kun joku kertoo autossasi olevan ongelmia, joista et itse ole ollenkaan tietoinen eli et tunnista sellaisia olevan. Kumpi on väärässä, sinä vai lehti? Tekniikan Maailman Tesla-arvioissa voisi ajatella olevan toimittajien/testaajien osaamattomuudesta johtuvia mokia, mutta koska sama asenne on kaikissa testeissa ja lisäksi lehti kirjoittaa kirkuvia otsikkoja Teslaa vastaan, niin kyse ei ole ainakaan pelkästään toimittajien/testaajien osaamattomuudesta. Osittain voi olla kyse lehden tietoisesta linjasta ja osittain toimittajien henkilökohtaisista asenteista.

    Testeissä TM kertoo faktoja ihan ok, mutta viimeistään loppuyhteenvetoihin toimittajat tuovat mukaan joko oman antibitionsa tai lehden ohjeen mukaisen asenteen ja onnistunut testi onkin ihan katastrofaalisesti pielessä. Asenteellisesta/tarkoitushakuisuudesta nousee mieleen esim. talvitestistä toimittajan toteamus, että Tesla on suunniteltu Kalifornian aurinkoiseen ilmastoon. AIka selkeää vi*****ua. Tesla on kuitenkin viime talvenakin lähettänyt paljon softakehitystä juuri kylmiin oloihin. Ei ole mitään perusteita väittää, että Tesla ei ottaisi huomioon pohjoisia käyttöolosuhteita. Artikkeleissa kirjoitetaan yleensäkin paljon "rivien väliin" joko positiivista tai negatiivista. Teslaa koskevissa jutuissa pelkästään negatiivista.

    Minä en enää perusta TM:n positiivisistakaan testituloksista, koska olen nähnyt, että testien tuloksena ilmoitetaan se, mitä toimittajat haluavat joko hyvää tai pahaa.

  • Kauan sitten oli juttua Teslan Giga Press-koneista ja minähän kirjoitin puuta heinää. Aina pitäisi tarkistaa Googlesta. En tiennyt, että Giga Press on nimenomaan isojen alumiiniosien painevaluun tehty kone. Ja vieläpä Italiasta, mistä tulee mieleen keskustelut eri kansallisuuksien tekniikan osaamisesta. Italia ei muistaakseni saanut hyviä arvosanoja monien keskustelijoiden pitäessä Saksaa ykkösenä. Olen muutaman kerran kauan sitten käynyt autotehtaassa ja silloin näin isoja peltiosia (konepeltejä yms. ison pinta-alan osia) puristettavan levytavarasta muotoon isoilla mekaanisilla puristimilla vaiheittain ja robotit siirsivät muotoutuvaa osaa puristimelta toiselle. Minulle tuli mieleen sellaiset puristimet, vaan ihan toisenlaisesta tekniikasta on kyse. En näköjään vielä ole oppinut googlettamaan aina ensimmäiseksi ennen mitään "oivalluksia".

    Tesla on tilannut 9000 tonnin Giga Pressit Italiasta mm. Cybertruckin alumiiniosian painevaluun. Teslaratista löytyy artikkeli. 9000 tonnin puristusvoima on melko suuri sanoisin.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit