Tekniikan maailman linja

102 kommenttia
13
  • muokattu 05.03.2022 15:40

    @HapeKoskinen kirjoitti:
    Saisikohan jossain kommentoida noita Reijo Ruokasen pääkirjoituksia, täältä jotenkin se mahdollisuus loistaa poissaolollaan. Tämä olisi mielestäni aika oleellista, hän kuitenkin antaa päätoimittajana ns kasvot lehdelle. Muistan, että useampikin tuttavapiirin vanha TM:n lukija ja ilmailun ystävä otti itseensä ja osa jopa perui TM:n tilauksen lopullisesti Reijon kommenteista Malmin lentokenttään liittyen.

    Mielestäni nyt viimeisessä (2.3.2022) julkaistussa lehdessä aletaan taas liikkumaan vähän samoissa sfääreissä. Joko pääkirjoitus on kirjoitettu huomattavasti ennen lehden ilmestymistä ja siksi pöljä, tai sitten ollaan niin vahvasti semmoisella setämies sektorilla ettei edes tämä reilu nelikymppinen lukija enää ymmärrä ajatuksen juoksua. Tieto kulkee nopeasti nykypäivänä.

    En ole huomannut merkittäviä virheitä, mutta Reijo on antanut ymmärtää että hänelle voi lähettää sähköpostia. Lentokone harrastuksena tunnetusti kuuluu osin myös lehteen.

    Jk. Vain 20 tonnilla olisin saanut koneen ja koulutuksen Säkylässä (meiltä 80km), mutta oli päällä valtavat uuden talon pankkilainan korot (1994) taakkana.

  • @Vital kirjoitti:

    Vai Kauttualla? Säkylässä ei muistaakseni ollut kenttää takavuosina, eikä ole nytkään.

  • muokattu 06.03.2022 11:43

    @Jokeri kirjoitti:

    @Vital kirjoitti:
    Jk. Vain 20 tonnilla olisin saanut koneen ja koulutuksen Säkylässä (meiltä 80km), mutta oli päällä valtavat uuden talon pankkilainan korot (1994) taakkana.

    Vai Kauttualla? Säkylässä ei muistaakseni ollut kenttää takavuosina, eikä ole nytkään.

    Taidan tarkoittaa juuri tuota kun en tarkkaa paikkaa tiedä.
    Jos nämä paikat ovat itsellesi tuttuja niin tiedät varmasti myös varalaskupaikan joka sijaitsee maantiellä, jossa tosiaan pitää varmuudeksi katsoa myös ylöspäin henkilöautollakin.

    Samoilla hiekkapohjaisilla harjualueilla on myös joitain moottoriratoja ym. En ole niihinkään käynyt tutustumassa vaikka päivä retkeillessämme huomasimme ”jotain”.

  • muokattu 06.03.2022 12:14

    Kerro meille kokemuksiasi lentämisestä pienkoneella. Tai jos otat yhteyttä Reijoon ja olet kokenut, niin saisihan siitä mukavaa luettavaa ihan painettavaankin lehteen. TM käsitteli aihetta aikoinaan.

    En ole lentäjä laisinkaan. Eteläsatakunnan paikkakunnat mistä pääsee siiville tiedän muutenkin, Pori ja Eura. Kauttua kenttä on Eurassa.
    Varalaskupaikka Virttaalla tiellä 41 on tuttu varusmiespalveluksen ajoilta.

  • Oripäässä on toiminnassa oleva pienkonekenttä.

  • Uusimmassa lehdessä kerrottiin käyttötesti-Ducatin loppuraportin siirtyvän taas eteenpäin. Voisiko näitä priorisoida ajankohtaisuuden mukaan; uusimmasa numerossa oli kymmenkunta sivua hölynpölyä mm. kyberoperaatioista, päästökaupasta ja metaversumista. Tällaiset jutut eivät vanhenisi muutamassa viikossa, mutta moottoripyörän ostaja voisi olla tähän aikaan vuodesta hyvinkin kiinnostunut Ducati-testistä.

      1
  • muokattu 12.09.2022 22:27

    Minä en enää juuri Tekniikan Maailman artikkeleita lue, niin en tiedä, kuinka isolla otsikolla ja uutisella TM toi esiin Model Y:n erinomaisen tulosken Euro NCAP testeissä. Äsken huomasin, että joku omituinen ameriikan ihmemaan juttu Teslan automaattiohjauksen luonteesta vainota moottoripyöriä on nostettu esiin.

    Olisi mielenkiintoista tietää, mihin TM:n linja Teslaa vastustavana mediana pohjautuu. Vai oliko se Model Y:n testitulos kissankokoisilla kirjaimilla otsikoitu Tekniikan Maailmassa eli täytyikö TM:n jälleen puhua Teslasta, mutta tällä kertaa myönteisessä mielessä? Ei varmaan, se ei kuulu TM:n linjaan.

  • @HybridRules kirjoitti:
    Minä en enää juuri Tekniikan Maailman artikkeleita lue, niin en tiedä, kuinka isolla otsikolla ja uutisella TM ti esiin Model Y:n erinomaisen tulosken Euro NCAP testeissä. Äsken huomasin, että joku omituinen ameriikan ihmemaan juttu Teslan automaattiohjauksen luonteesta vainota moottoripyöriä on nostettu esiin.

    Ihan normaalilla fontilla uutinen tästä on kirjoitettu.
    https://tekniikanmaailma.fi/tesla-model-y-sai-taydet-viisi-tahtea-euro-ncap-testeista-ja-hipoi-kahdella-osa-alueella-jopa-taydellisyytta/

    Väsynyttä virttä tuo puoluellisuuden jankkaaminen...

      4
  • @Jokeri kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:

    Ihmeiden aika ei ole ohi. Juttu testistä on kylläkin suoraan kopioitu muualta eikä TM:n itse kirjoittama (taisi olla sanasta sanaan sama, minkä luin IS:sta). Kaipa ovat ajatelleet, ettei asiaa voi kokonaan sivuuttaa, mutta yhtään omaa myönteistä kommenttia TM itse ei ilmaissut.

    Moottoripyöräjuttu olikin sitten nostettu tasapainottamaan tätä. Jutun otsikossa sanotaan jotenkin, että autopilot on erityisen vaarallinen moottoripyörille. Siinä on selkeä piiloviesti, että autopilot on vaarallinen ja erityisen vaarallinen moottoripyörille. Keskustelupalstoille kuuluva alatyylinen ilmaisu. Kuten sekin, että maailman johtavan sähköautovalmistajan toimitusjohtaja "hourailee". Joku onneton TM:n toimittaja katsoo olevansa oikeutettu lehden virallisissa otsikoissa käyttämään keskustelupalstoille kuuluvaa kieltä.

    Luulisi tekniikan lehden ymmärtävän, että tason 2 avustava järjestelmä toimii kuljettajan valvomana. Ei autopilot aja kolareita, vaan kuskit. Tesla Vision tosin ehkäisee kuskien töppöilyjä, mutta päällimmäinen auktoriteetti autossa on kuljettaja.

    TM:n asenne Teslaa kohtaan on aivan ilmeinen. "Meidän täytyy puhua Teslasta".

  • Toimituksen kommentti

    Päätoimittajan huomion saa aina kiinnitettyä väittämällä, että jokin TM:n teksti on suoraan kopioitu muualta sanasta sanaan. Tässä TM:n jutun kohta Teslasta:

    "Euro NCAP:n uusimmassa turvallisuustestissä oli mukana monipuolinen joukko uusia automalleja. Tähdeksi nousi Teslan Berliinin Gigatehtaalla valmistettu Model Y, joka hipoi tietyillä osa-alueilla jopa täydellistä tulosta.

    Viiden tähden luokituksen lisäksi Model Y:n tuloskortissa huomio kiinnittyy lähes täydellisiin tuloksiin aikuisen matkustajan turvallisuudesta (97 prosenttia) sekä turvavarusteista(98 prosenttia). Teslan kaistavahdista ei löydetty moitteen sijaa, ja myös kuljettajan valvontajärjestelmä todettiin erittäin hyväksi."

    Ja alla Ilta-Sanomien vastaava kohta:

    "TESLAN Berliinin Gigafactoryssa rakennettu Model Y sai 97 prosenttia aikuisten matkustajien turvallisuudesta ja 98 prosenttia Safety Assist -järjestelmästä, täydet pisteet kaistallapitojärjestelmästä ja uudesta matkustamon kamerapohjaisesta kuljettajan valvontajärjestelmästä.

    Model Y:n kameralla varustettu Vision-järjestelmä toimi erinomaisesti välttäen törmäykset muiden autojen, pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden kanssa"

    Minusta tuossa ei "taida" olla sanasta sanaan mitään samaa. Tietysti koska lähdeaineisto on sama, asiasisältö uutisissa on sama, eli Tesla Model Y pärjäsi EuroNCAP-testissä loistavasti.

    Itse isompaan asiaan, meillä ei ole tietenkään mitään agendaa Teslaa tai mitään muutakaan autovalmistajaa kohtaan. Uutisaiheemme valikoimme niiden mielenkiintoisuuden perusteella. Teslasta riittää kirjoitettavaa monesta ei näkökulmasta. En oikein näe, että jos Tesla-juttujamme katsoo kokonaisuutena, että niistä piirtyvä kuva poikkeaa muistakaan julkaisuista.

    ystävällisin terveisin
    Sami Rainisto / TM

      5
  • @Sami Rainisto kirjoitti:

    Oikeasti joillain meistä lukijoista on agenda. Agendana on aivan epätoivoisesti puolustaa esim. omaa autovalintaansa, käyttövoimavalintaansa tai jotain muuta omaa juttua. Lehden ei kannata välittää "meistä somehörhöistä". Tietenkin lehtikin voi tehdä virheitä ja toisinaan palaute voi antaa lehdellekin hyviä vinkkejä.

      8
  • Toimituksen kommentti

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @Sami Rainisto kirjoitti:

    Me välitämme omalla tavallamme ihan kaikista. Ja toki me virheitäkin teemme, mutta ne tulevat usein muista "inhimillisemmistä" syistä. Palaute tekee meistä melkein aina viisaampia.

    Sami

      2

    Tekniikan Maailma lukijoineen on kupla, jossa Teslaa vastaan tehdyt kirjoitukset otetaan vastaan mieluummin kuin Teslasta myönteisesti kirjoitetut. Vahvistaako TM Tesla-vastaisuutta vai myötäileekö TM oletusta siitä mitä lukijakunta haluaa?

    Mikä sinun perustelusi on otsikolle, että autopilot on erityisen vaarallinen moottoripyörille? Onko tuo otsikko sellainen, jonka asiantuntevan tekniikan lehden voisi olettaa kirjoittavan. Miksi lehti ei selkeästi kerro, että Teslan Autopilot-niminen kuljettajaa avustava järjestelmä on tason 2 järjestelmä, joka edellyttää kuljettajan olevan koko ajan valmiina toimimaan, jos automaattinen ajo tekee virheen? Kaikki Tesla-kuljettajat tietävät tämän. Lehdissä se vain olisi liian tylsä narratiivi. Paremmin myy, kun tuetaan lukijoiden luuloja sen sijasta, että jaettaisiin tietoa. Sehän on TM:n filosofian mukaista, eikö niin?

    Talviautotestissä Teslan ihan hyvä pärjääminen eri osatesteissä peitettin jättiotsikon "Meidän täytyy puhua Teslasta" tarinan alle. Testissä Tesla luokiteltiin autoksi, jolla ei periaatteessa voi ajaa Suomessa vaan se on tehty Kaliforniassa käytettäväksi. Tylysti väitettiin, että vakionopeudensäädin ei toimi. Olisi voitu myös kertoa, että Teslan vakionopeudensäädin reagoi muuhunkin kuin edellä olevan auton tunnistamiseen ja huonoissa olosuhteissa auto ei suostu ajamaan säätimen perässä. Sen voi katsoa puutteeksi tai turvallisuustekijäksi. Olin alkukesällä lataamassa vaimon Model Y:tä, kun viereen ajoi toinen Model Y. Kuski heti ensimmäisenä tuli kyseelmään, että miten tällä pärjää talvella. Oli juuri saanut Saksasta käytettynä maahantuodun Teslan ajoon ja suuri huolenaihe oli, miten talvella. Ja ihan turhaan. Model Y pärjää talvella erittäin hyvin.

    Lopetin TM:n tilauksen, mutta se taitaa olla vielä hetken voimassa. En ole enää kuitenkaan muuten lukenut lehteä kuin mitä tähän keskustelupalstan viereen tulee kommentoituja artikkeleja. Kaikki Teslaa koskevat ovat TM:n negatiivista tykistystä Teslasta. Ehkä siellä lehdessä silloin tällöin on jotain "pakollista" positiivistakin, mutta se ei tässä kuplassa aiheuta kommentointia.

    Teslan mainos värssyt on kirjoitettu kaliforniassa, älä luota niihin sokeasti.

  • @Quu kirjoitti:

    Mitä mainosvärssyjä tarkoitat? Olen nyt ajanut 26 kuukautta + risat Model X:llä, jossa on FSD-optio ja silloin tällöin kahdeksan kuukauden aikana Model Y:llä, jossa on Enhanced Autopilot (=sisältää ominaisuuksia, joita ei perusversiossa ole, mm. automaattiajon navigaattorin ohjaamana moottoriteiden tapaisilla teillä sekä summon-toiminnon). Minun ei tarvitse lukea Teslasta lehdistä eikä ameriikan mainosvärssyistä, jos niitä edes on. Itse en ole nähnyt yhtäkään Teslan kaupallista mainosta. Oletko sinä?

  • @HybridRules kirjoitti:
    Teslan kaupallista mainosta. Oletko sinä?

    Olen, https://www.tesla.com/fi_fi

  • @HybridRules kirjoitti:
    Olen nyt ajanut 26 kuukautta + risat Model X:llä, jossa on FSD-optio ja silloin tällöin kahdeksan kuukauden aikana Model Y:llä, jossa on Enhanced Autopilot (=sisältää ominaisuuksia, joita ei perusversiossa ole, mm. automaattiajon navigaattorin ohjaamana moottoriteiden tapaisilla teillä sekä summon-toiminnon).

    Eikö Teslan ohjausassistentin riski motoristeille ole todellinen vai eikö asiasta saisi kirjoittaa?

      5
  • @740 GLE kirjoitti:

    Ohjausassistentin riski motoristeille ei ole todellinen. "Uutisissa" kirjoitetaan kuin kyse ei olisi assistentista vaan autonomisesta ajosta. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta ainakaan muistaakseni moottoripyörien näkyvyydestä Teslan Autopilotissa, mutta polkupyörät se on aina havainnut ok. Kerran mökkitiellä minun edellä ajoin mönkijä ja sen Tesla näytti visualisoinnissa moottoripyöränä.

    Jos joku ajaa motoristin päälle autopilot päällä, niin kuski on silloin toiminut väärin. En osaa sanoa, havaitseeko Tesla Vision moottoripyörän aina oikein, mutta silloin jos ei havaitse, niin kuskin pitää ottaa ohjat käsiin, kuten mm. Teslan nettisivuilla selvästi sanotaan. Eikä tuo asia ole Teslaa käyttäville mitenkään epäselvää.

    Sitten, kun Tesla ilmoittaa autojen olevan valmiita autonomiseen ajoon ja auto nostetaan tasolta 2 ylöspäin autonomisen ajon asteikossa, voi alkaa syyttää järjestelmää. Siihen asti jokainen kuljettaja on velvollinen ohjaamaan Tesloja kuten minkä tahansa muunkin tason 3 alla olevalla järjestelmällä varusten auton kuljettaja.

    Asiallista ja esson baarin rattimiehiä paremmin kokonaisuuksia ymmärtävän julkaisun pitäisi puhua tosiasioista. Liikenneaiheisen teknisen osaavan julkaisun pitäisi valistaa ihmisiä sen sijaan, että sen toimittajat liittyvät asenteellisten ja pahantahtoisten ihmisten keskustelupalstatyyliseen epäinformaation jakamiseen ja vahingoniloon. Minusta asiallinen lehti ei myöskään otsikoi maailman johtavan sähköautoyhtiön toimitusjohtajan "hourailevan".

    Pyrkiikö Tekniikan Maailma profiloitumaan tekniikan Seiskaksi?

  • muokattu 13.09.2022 13:52

    HR kutsuu minua BMW-fanaatikoksi osittain syystäkin, olen ajanut näillä jo reilut 35 vuotta. Täytyy sanoa ettei tämä nimimerkki HybridRuleskaan poikkea täysiverisestä fanaatikosta, niin värittyneiden lasien läpi tulee kaikki mahdolliset tarinat ja julistukset. Ennen kehuissa vilisi alinomaan Volvo ja nyt armoitettu Tesla. TM on kirjoittanut lehdessään kyseisestä merkistä pelkästään asiaa, ei mitään mitä HR koittaa vihjailla. Täydet pisteet taas TM:n toimitukselle. Ostan edelleen mielenkiintoiset julkaisut lehtipisteistä. :smiley:

    Riski on todellinen.

  • muokattu 13.09.2022 14:04

    @HybridRules kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    Jep se nyt vaan on viranomaisten virallisissa tutkimuksissa ja siitä saa ja kuuluu kirjoittaa.
    Yhdysvaltain liikenneturvallisuusvirasto, National Highway Traffic Safety Administration (NHTSA), tutkii kahta heinäkuussa motoristin kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Tesla törmäsi kummassakin tapauksessa moottoripyörään pimeässä.

    Isompi ongelma on, ettei Tesla näytä toimivan edes tason 2 eurosäännösten kanssa kun ajelee suojatiellä liikkuvan pyörää taluttavan naisen päälle johtaen kuolemaan.

    Teslan alle kuolleen pyöräilijän muistoksi tuotiin haamupyörä

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/42400e85-05d8-49b3-b4e3-5b2106c7f653

  • @tracktest kirjoitti:
    HR kutsuu minua BMW-fanaatikoksi osittain syystäkin, olen ajanut näillä jo reilut 35 vuotta. Täytyy sanoa ettei tämä nimimerkki HybridRuleskaan poikkea täysiverisestä fanaatikosta, niin värittyneiden lasien läpi tulee kaikki mahdolliset tarinat ja julistukset. Ennen kehuissa vilisi alinomaan Volvo ja nyt armoitettu Tesla. TM on kirjoittanut lehdessään kyseisestä merkistä pelkästään asiaa, ei mitään mitä HR koittaa vihjailla. Täydet pisteet taas TM:n toimitukselle. Ostan edelleen mielenkiintoiset julkaisut lehtipisteistä. :smiley:

    Olen pahoillani, etten ole tullut koskaan hankkineeksi bemaria. Kerran jo olin aikeissa sellaisen hankkia, mutta kun katsoin netistä, kuka niitä myy, olin sen verran huolimaton, että päädyin liikkeeseen, joka vain huoltaa bemareita, mutta myy mm. Volvoja. Niinpä minusta tuli muutamaksi vuodeksi volvokuski eli sinun termistösi mukaan volvofanaatikko tai -uskovainen. Eihän sitä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä ryhdyn vielä joskus bemarifanaatikoksi🙂

  • @Quu kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Teslan kaupallista mainosta. Oletko sinä?

    Olen, https://www.tesla.com/fi_fi

    Firmojen kotisivuiila olevat tekstit eivät ole varsinaisia mainoksia, joista kaikenlaiset tekniikanmaailmat saisivat mainostuloja ja osoittaisivat enemmän ystävällisyyttä.

  • @HybridRules kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    @HybridRules kirjoitti:
    Olen nyt ajanut 26 kuukautta + risat Model X:llä, jossa on FSD-optio ja silloin tällöin kahdeksan kuukauden aikana Model Y:llä, jossa on Enhanced Autopilot (=sisältää ominaisuuksia, joita ei perusversiossa ole, mm. automaattiajon navigaattorin ohjaamana moottoriteiden tapaisilla teillä sekä summon-toiminnon).

    Eikö Teslan ohjausassistentin riski motoristeille ole todellinen vai eikö asiasta saisi kirjoittaa?

    Ohjausassistentin riski motoristeille ei ole todellinen. "Uutisissa" kirjoitetaan kuin kyse ei olisi assistentista vaan autonomisesta ajosta. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta ainakaan muistaakseni moottoripyörien näkyvyydestä Teslan Autopilotissa, mutta polkupyörät se on aina havainnut ok. Kerran mökkitiellä minun edellä ajoin mönkijä ja sen Tesla näytti visualisoinnissa moottoripyöränä.

    Jos joku ajaa motoristin päälle autopilot päällä, niin kuski on silloin toiminut väärin. En osaa sanoa, havaitseeko Tesla Vision moottoripyörän aina oikein, mutta silloin jos ei havaitse, niin kuskin pitää ottaa ohjat käsiin, kuten mm. Teslan nettisivuilla selvästi sanotaan. Eikä tuo asia ole Teslaa käyttäville mitenkään epäselvää.

    Sitten, kun Tesla ilmoittaa autojen olevan valmiita autonomiseen ajoon ja auto nostetaan tasolta 2 ylöspäin autonomisen ajon asteikossa, voi alkaa syyttää järjestelmää. Siihen asti jokainen kuljettaja on velvollinen ohjaamaan Tesloja kuten minkä tahansa muunkin tason 3 alla olevalla järjestelmällä varusten auton kuljettaja.

    Asiallista ja esson baarin rattimiehiä paremmin kokonaisuuksia ymmärtävän julkaisun pitäisi puhua tosiasioista. Liikenneaiheisen teknisen osaavan julkaisun pitäisi valistaa ihmisiä sen sijaan, että sen toimittajat liittyvät asenteellisten ja pahantahtoisten ihmisten keskustelupalstatyyliseen epäinformaation jakamiseen ja vahingoniloon. Minusta asiallinen lehti ei myöskään otsikoi maailman johtavan sähköautoyhtiön toimitusjohtajan "hourailevan".

    Pyrkiikö Tekniikan Maailma profiloitumaan tekniikan Seiskaksi?

    Ehkä vika onkin Teslan kuljettajissa, jotenkin vajaaälyisiä on joukossa usein.
    Vai pitäisikö hätäjarrutuksen toimia sittenkin myös Tesloissa niin kuin euroopan lain säädäntö vaatii uusilta autoilta.

    Uutinen
    Teslakuski vetää videolla unta palloon reippaassa matkavauhdissa
    Juha Salonen13.9.202209:42|päivitetty13.9.202209:42AUTOLIIKENNETURVALLISUUSSÄHKÖAUTOTEKNIIKKATEOLLISUUS
    Kuljettajan unia ei häirinnyt edes Teslan Autopilot-järjestelmiä koskevat kymmenet onnettomuustutkinnat.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/c79513e0-0e96-4fd0-a271-ec59a69c7e8f?ref=ampparit:9445

  • (IL) Teslaa ajanutta 18-vuotiasta nuorta jne. Paljonko yli sataa mahtoi tuossa ajaa, kiihtyikö mielettömästi? Voi raasua kun automatiikka ei ehtinyt auttaa, tai ei kyennyt enää noissa nopeuksissa.
    Päätä satuttaa vastaavat voivottelut, eikä poliisi juuri tutki ajonopeuden nopeuden tuottamia jälkiä. Ja jos vähäsen, niin vähennetään ja vähän vielä varmuudeksi vähennetään, niin kauan että kuljettajaa syytetäänkin alinopeudesta.

    Vika on aidosti ollut pääsääntöisesti Teslan kuljettajissa, auto on hyvin suorituskykyinen ja kuin luoti kaupunkiliikenteessä niin halutessa, eikä ole autonominen.

  • Tämä jutustelu kääntyi vaihteeksi Tesla-keskusteluksi, mutta vastaa varmaankin TM:n näkemystä asioista. Sellainen lehti, millainen lukijakunta.

  • @tracktest kirjoitti:
    HR kutsuu minua BMW-fanaatikoksi osittain syystäkin, olen ajanut näillä jo reilut 35 vuotta. Täytyy sanoa ettei tämä nimimerkki HybridRuleskaan poikkea täysiverisestä fanaatikosta, niin värittyneiden lasien läpi tulee kaikki mahdolliset tarinat ja julistukset. Ennen kehuissa vilisi alinomaan Volvo ja nyt armoitettu Tesla. TM on kirjoittanut lehdessään kyseisestä merkistä pelkästään asiaa, ei mitään mitä HR koittaa vihjailla. Täydet pisteet taas TM:n toimitukselle. Ostan edelleen mielenkiintoiset julkaisut lehtipisteistä. :smiley:

    Sanopa muuten, milloin olen kutsunut sinua BMW-fanaatikoksi?

  • muokattu 14.09.2022 09:19

    On sinulta voinut lipsahtaa joskus tuollainen, mutta nou hätä, se on sitä palstaretoriikkaa joskus.

    tracktest käytti fanaatikko- ja uskovaisilmaisuja hyvin aktiivisti taannoin (volvoilijoista), mutta taisi sitten katsoa peiliin...

      2
  • muokattu 14.09.2022 13:01

    @Vital kirjoitti:
    Ja jos vähäsen, niin vähennetään ja vähän vielä varmuudeksi vähennetään, niin kauan että kuljettajaa syytetäänkin alinopeudesta.

    Vähennetään, mutta eri syystä kuin kuvittelet. Onnettomuuspaikan tutkinnan ensimmäinen tavoite on selvittää käytettävissä olevan evidenssin nojalla mitä on tapahtunut oikeuslaitoksen auttamiseksi oikeisiin tuomioihin.

    Mahdollisen syytetyn oikeusturvan vuoksi on tarpeen käyttää varovaisia laskelmia ajonopeuksia selvitettäessä saadun näytön, vaikkapa jarrutus- ja luistojälkien perusteella. Tavoitteena on, ettei ketään tuomita laskentaa vääristävän liikaa yleistävän lähtöoletuksen vuoksi. Tämän seurauksena on katsottu hyväksyttävämmäksi pienemmäksi pahaksi, että useissa tapauksissa takaisinlaskenta johtaa todellista pienempään nopeuteen syytetyn eduksi. Oikeusvaltiossa pidetään pienempänä pahana katsoa nopeuden olleen "vähintään" se, joka laskennalla voidaan todeta riittävällä varmuudella.

    Samasta syystä myös tutkanäyttämään käytetään varmuusvähennystä, ettei ketään tuomittaisi aiheetta.

    Vika on aidosti ollut pääsääntöisesti Teslan kuljettajissa, auto on hyvin suorituskykyinen ja kuin luoti kaupunkiliikenteessä niin halutessa, eikä ole autonominen.

    Sähköauto mahdollistaa hyväkulkuisella ajoneuvolla liikkumisen opettelematta ajamaan moottoripyörää. Siistiähän tämä on vielä kun tennaripoikien rahat eivät riitä sähkäriin.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit