Eka auto oli tämmönen, tosin -74 ja 1.6 karvalakki.
https://tekniikanmaailma.fi/lehti/5b-2022/tm-koeajaa-taunus-2000-gxl-saksalainen-vai-jenkki/
Onpa tuostakin hauskoja muistoja: ainakin tyyppiviat tuli tutuiksi.
Silti sen sai aina jotenkin likkeelle.
Nykyvehkeet ovat kuin liikkuvia tietokoneita, merkistä riippumatta.
Jotenkin sellanen käsitys että varsinkin kalliit saksalaismerkit yliteknisiä.
Jaappani ja aasia keskittyy enemmän toimivuuteen ?
Nykyään kyllä mikään enää ole varmaa ..
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Jos jonkun automallin mainoksia tarkasteltaisiin, niin ainahan seuraaja on edeltävää parempi.
Mutta jos koko ketju otettaisiin tarkastelun alle, niin...
Kun mallista X tulee uusi versio, niin se on vääntöjäykempi +120%, kuluttaa 18% vähemmän ja niin edelleen.
Jos koko mainosketju laskettaisiin yhteen, niin olisiko meillä jopa ikiliikkuja...
Tätä hajatelmaa voi soveltaa myös hammastahnaan.
Se maailman eka hammastahna taisi olla aika "shaissea" nykyisiin verratuna.
On tietysti.
Siihen tää perustuu. ;-)
Minulla 23m XL coupe, eli kaunisääninen Kölnin 2.3 litran V6.
Toistaiseksi viimeinen Ford oli viimeisen korimallin Taunus, jonka möin naapurilleni ennen ulkomaan komennukselle lähtöäni.
Ja se on hyvä asia.
Minulle sanottiin samaa kun hankin 740 GLE:n. Voi että riitti seliselivalivali kun ei bensaruiskua voi säätää tien poskessa nortti huulessa.
740 GLE:llä on ajettu viimeksi eilen. Missä ovat nyt ne ikiluotettavat kaasutinmoottoriset, joilla niitä ikiliikkujiksi kuvailleet ajoivat keväällä 1987?
Jos yliteknisyys tarkoittaa aiempaa kalliimpaa ylläpitoa, allekirjoitan arviosi. Kokonaistalous on silti kohdillaan, kun sitä ylläpitoa jatkaa mahdollisimman pitkään ennen kuin kokee "tarvetta" vaihtaa uudempaan.
Yliteknisyys koskee tätä aikaa, kaikessa.
Enää ei pärjää jakoavaimella tai meisselillä.
Onko se sitten hyvä vai huono ?
Tekniikka tuossa vanhemmassakin on mukana.
Niin on. Hyvin suunniteltu tekniikka toimii yhä.
Aika vähän on vanhemmissa autoissakaan ollut vikoja, jotka on voinut korjata tien päällä. Nykyinen ylitekninen saksanseisoja on vaatinut korjausta tasan kaksi kertaa 146 tkm matkalla. Ensin pyöränkulmien säätö n. 80 tkm ja jossain 120 tkm kohdalla starttinapin vaihto. Alkoi olla kontaktivikaa, kun piti hieroa nappia, että starttasi. Ei siis jättänyt käynnistymättä.
On ylivoimaisesti luotettavin autoni tähän saakka.
Kylläpä se niin taitaa olla, että suurimmalla osalla meistä se nyt alla oleva auto on luotettavampi kuin aikaisemmat. Autojen luotettavuus on kehittynyt vuosikymmenestä toiseen parempaan suuntaan, yksittäisten merkkien ja mallien osalta välillä takapakkia ja välillä etupakkia ottaen.
Minulla oli Taunus 1.6L -79 vaihtomoottorilla ja molemminpuolisin muovipeilein ja kromilistoin.
Alle 11L ei puhettakaan ja kosteilla nolla keleillä tuplakurkkunen weber ei antanut käynnistyä.. huollot 5 tonnin välein, moottoriremontti alle 70tkm välein, onneksi uudet venttiilit ja varren kumit kesti lyijyttömän. Ruoste vaivasi joka ikistä lokasuojaa jo 10 vuotiaana, puhumattakaan pohjasta ja perän kaarista.
Ei ole ikävä sitä aikaa, eikä sen aikakauden autoja. Nykyiset 'saksalaiset' pesee ne joka ikisellä osa alueella huolettomuudellaan ja pienellä kulutuksella.
Vaihdoin näköjään oikeaan aikaan kun minulle jäi samanlaisesta Taunuksesta hyvä muistikuva kun myin sen 7-vuotiaana lähtiessäni ulkomaille Volvon ostoon.
Kynnysten maalipinnan arkuus näkyi jo tuossa vaiheessa, joten hioin ne puhtaaksi ja maalasin sekä massasin kotipihalla itse kilikakipullosta. Ihan siistit ne olivat ainakin myytäessä
Normaaleja 10.000 km huoltovälejä se meni vielä toisella sadalla tuhannella ja keskikulutus jossain 8 - 9 tienoilla.
Ei Taunus nykyautojen veroinen ole, mutta ymmärrän hyvin sen suosion aikalaistensa joukossa. Toimiva auto, jossa on myös tilaa ja Fordin tapaan myös lämmityslaite.
Itse olen sukupolvea, jolle 70-luvun autot olivat harrastepelejä, kuten ensimmäinen omanikin. Vanhemmillani oli 70-luvulla englantilainen vikapesä ja kun sen vaihto oli ajankohtainen, kysyttiin neuvoa naapurin autonasentajalta. Taunus farkkuna oli periaatteessa hyvä vaihtoehto, mutta luotettavuuden takia suositukset sai Datsun. Se ainakin oli hyvä valinta. Ilmeisesti Ford ei tuolloinkaan ollut luotettavan maineessa. Toki pakkaa saattoi sekoittaa sen ajan käsitteet englantilaisista ja saksalaisista Fordeista.
Faijalla oli aikanaan 60-kupla.
Ominaisuuksistaan huolimatta suorastaan asentajan unelma.
Siinä saattoi oppia tekniikasta jotain itsekin.
Ts. helposti lähestyttävää tekniikkaa :-)
Nykyvehkeet ovat kyllä loistavia toimiessaan, korjaaminen
saattaa vaan tulla kalliiksi kun ei varsinaisesti korjata vaan
Vaihdetaan vikaantunut komponentti herkästi uuteen.
Merkistä riippumatta nykyautoilu on silti 100 % laadukaampaa
kuin ennen.
Minä sain ostettua jällenmyyjältä viimeisen Nissan Bluebirdin ennen Primeran tuloa, ainoa auto millä ajettiin neljä vuotta melkein 200 000 km, viimeisessä huollossa ilmeni ensimmäinen vika, hiushalkeama pakoputkessa. Koeajoissa ei kyseinen malli pärjännyt, mitä väliä meitä se palveli uskollisesti.