Näinkö tietämättömiä ihmiset ovat sähköautojen aiheuttamasta muutoksesta markkinoilla?

76 kommenttia
«13

Vuonna 2030 Suomessa ei ole myynnissä ainuttakaan polttomottorilla varustettua UUTTA autoa, mutta Euroopassa pohditaan tällaisia. Tesla toi ensimmäisen oman autonsa markkinoille kymmenen vuotta sitten vuonna 2012 ja tilanne on tämä tänä päivänä. Ei ole lainkaan vaikeaa nähdä mikä se tilanne on vuonna 2030.

https://tekniikanmaailma.fi/saksa-ei-aio-noudattaa-bensa-autojen-vuonna-2035-alkavaa-myyntikieltoa-ministeri-sanoo-muitakin-isoja-eu-maita-on-jyrahtanyt-kiellosta/

  • muokattu 23.06.2022 12:30

    Noeip tule yllätysenä. Ja eipä tule yllätyksen sekään, että meillä ei ole asian suhteen mitään ongelmaa , ainakaan nykyisen idealisti hallituksen mielestä.

    Jos nyt jo näillä voluumeilla toimitusajat on 1-2 vuotta, mitä ne ovat jos kaikki on sähkömalleja. Eli ajetaan sitten vanhoilla pidempään, mikä ei tietysti ole mitään uutta Suomessa, mutta tietotaitoa voi hakea vaikka Kuubasta miten autoilla voi ajaa todella pitkään. Niin ja voidaan sitä kai sitten noista kapinamaista ostaa polttomoottoriversiota käytettyinä.....

  • Mutta Saksanhan piti nyt Venäjän kaasutoimitusten lopettamisten mukana, tai varjolla, tehdä jättimäinen ekoloikka ja siirtyä suoraan sähkäreihin! Mites nyt noin??

    Ja ovat lisäksi käynnistelemässä kuulemma hiilivoimaloitakin uudestaan. Ei näin Saksa!

  • @Kumppani kirjoitti:
    Mutta Saksanhan piti nyt Venäjän kaasutoimitusten lopettamisten mukana, tai varjolla, tehdä jättimäinen ekoloikka ja siirtyä suoraan sähkäreihin! Mites nyt noin??

    kokonaisenergian määrä mitä kulutetaan ratkaisee. yleistyvät sähköautot lisäävät huimasti kulutusta.
    Ja jos ydinvoimaa ei rakenneta niin hiili on halpaa. Ja niin kauan kun maailma saa sähkönsä dieselillä, niin ei ole mitään järkeä piipertää sähköautoista täällä 0,1% marginaalissa.

  • @pnieminen74 kirjoitti:

    @Kumppani kirjoitti:

    Oikeastiko sähköautot kuluttavat enemmän energiaa? Oikeastiko maailma saa sähkönsä dieselillä?

      1
  • EVVK.

    Ostan omaan käyttööni sopivan auton, jonka kustannustaso muodostuu minulle käyttäjänä siedettäväksi.

    Palaan tulevaisuudesta (=Mirai) koska kävin siellä enkä kokenut oloani mukavaksi. Toyota Mirai toimii normaalin Toyota-taksin rajoituksilla, eli tavaratilaa rajoitetusti, mutta riitti yhden matkustajan tavaroille. Kattopelti on hieman lähempänä taksiin sopivaa kuin Priuksessa, silti takapenkillä istutaan hieman niska kyyryssä ja pää katossa. Melutaso oli ainakin Keski-Euroopan sileillä teillä ihan kohtuullinen ja kuski kertoi ettei Mirai ole sen kalliimpi ajaa kuin dieseliäkään, koska Ranskan valtio subventoi vetyautoilijaa tai ainakin vetytaksaria.

    Tässä pikakokeessa ei paljastunut muuta selkeää puutetta kuin käytännöllinen Avensis farkun takaosa jota ei ole tarjolla. Eipä ollut mitään sellaistakaan, jonka vuoksi tuollainen ei oikein missään tankattava laite tekisi mieli saada itselle.

    Jos polttomoottoria ei saa enää valita ja pitää valita otanko dieselin tilalle samoilla kustannuksilla kulkevan vetypommin vai neljäsosalla kulkevan sähkövispilän, niin sitten laitetaan se vispilä tilaukseen riippumatta siitä millä talven ajosähkö tehdään. Kesän sähkö tulee omalta katolta, jossa on jo yhden sähkövispilän verran ylikapasiteettia.

      1
  • Mistäs vetyauto pomppasi keskusteluun? Joo, Toyota on vain 1 valmistaja, sitten on muitakin, mm. BMW joka on sitä mieltä, että vety on seuraava trendi suorastaan (https://www.hs.fi/talous/art-2000009144760.html)

    Sekin on ei-missään-tankattava tosin...

  • @740 GLE kirjoitti:
    Kesän sähkö tulee omalta katolta, jossa on jo yhden sähkövispilän verran ylikapasiteettia.

    Tarvitaan pitkä roikka, jos poistutaan katolta sähköauton yhdenlatauksen edestakaisenmatkan ulkopuolelle.

  • Moderni talomme on aivan valtavan pitkän muihin kulutuskohteisiin ja jopa voimalaan saakka yltävän kiinteästi asenntun johdon päässä. Jos auto on paikalla, ladataan sitä. Jos ei ole, talletetaan paneelien tuottama sähkö verkkoon, josta se ladataan autoon sitten kun se saapuu paikalle.

    Helppoa kuin sähkön käyttö maaseudulla!

      2
  • Niin meidän talokin on kiinteästi asennettu sähköverkkoon, ja laskutus tapahtuu suoraveloituksella. Helppoa kun sopimuskin on tehty etänä iMakilla

  • @740 GLE kirjoitti:

    Palaan tulevaisuudesta (=Mirai) koska kävin siellä enkä kokenut oloani mukavaksi. Toyota Mirai toimii normaalin Toyota-taksin rajoituksilla, eli tavaratilaa rajoitetusti, mutta riitti yhden matkustajan tavaroille. Kattopelti on hieman lähempänä taksiin sopivaa kuin Priuksessa, silti takapenkillä istutaan hieman niska kyyryssä ja pää katossa. Melutaso oli ainakin Keski-Euroopan sileillä teillä ihan kohtuullinen ja kuski kertoi ettei Mirai ole sen kalliimpi ajaa kuin dieseliäkään, koska Ranskan valtio subventoi vetyautoilijaa tai ainakin vetytaksaria.

    Kysyitkö, monenko viikon välein joutuu käyttämään autoa huollossa? Polttokennon vaihtoväli muistaakseni 10 tkm ja itse vetysäiliön onneksi hieman pidempi, mutta kovin lyhyt sekin.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    Entä oikea tieto, voisitko tarkistaa lähteesi?

    IS kertoo 23.1.2020 6:55 että vaihtoväli olisi 5000 käyttötuntia eli noin 300 000 km.

  • @Late1969 kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    Tarkistin ja täytyy sanoa, etten ihan heti keksi, mistä olin nuo väitteet päähäni saanut. Kurkkasin ihan Mirain huolto-ohjelmasta, joka toki ohjaa huoltoon 5000 mailin, eli noin 10 tkm välein, mutta ei sieltä tuollaista löytynyt. Kaikkea oheiskilkettä toki vaihdellaan, mutta itse polttokenno ja tankki vaikuttavat mielikuvaani selvästi pitkäikäisemmiltä.

    Toki taksikäytössä tuo 10 tkm huoltoväli on suht nafti, kun vuodelle tulee sellaiset 15 huoltokäyntiä. Omassakin käytössä noita tulisi useammin kuin renkaiden kausivaihtoja.

    Olisi kieltämättä mielenkiintoista saada tuollainen Mirai vaikka viikoksi koeajoon, niin saisi tuntumaa. Paperilla kaikki lukuarvot ovat surkeat, mutta kuvien perusteella ihan linjakas peli ja hyvälle alustalle tehty. Erityisesti kiinnostaisi toiminta kylmässä.

  • @Ruuhkamies kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @Ruuhkamies kirjoitti:

    @740 GLE kirjoitti:

    Palaan tulevaisuudesta (=Mirai) koska kävin siellä enkä kokenut oloani mukavaksi. Toyota Mirai toimii normaalin Toyota-taksin rajoituksilla, eli tavaratilaa rajoitetusti, mutta riitti yhden matkustajan tavaroille. Kattopelti on hieman lähempänä taksiin sopivaa kuin Priuksessa, silti takapenkillä istutaan hieman niska kyyryssä ja pää katossa. Melutaso oli ainakin Keski-Euroopan sileillä teillä ihan kohtuullinen ja kuski kertoi ettei Mirai ole sen kalliimpi ajaa kuin dieseliäkään, koska Ranskan valtio subventoi vetyautoilijaa tai ainakin vetytaksaria.

    Kysyitkö, monenko viikon välein joutuu käyttämään autoa huollossa? Polttokennon vaihtoväli muistaakseni 10 tkm ja itse vetysäiliön onneksi hieman pidempi, mutta kovin lyhyt sekin.

    Entä oikea tieto, voisitko tarkistaa lähteesi?

    IS kertoo 23.1.2020 6:55 että vaihtoväli olisi 5000 käyttötuntia eli noin 300 000 km.

    Tarkistin ja täytyy sanoa, etten ihan heti keksi, mistä olin nuo väitteet päähäni saanut. Kurkkasin ihan Mirain huolto-ohjelmasta, joka toki ohjaa huoltoon 5000 mailin, eli noin 10 tkm välein, mutta ei sieltä tuollaista löytynyt. Kaikkea oheiskilkettä toki vaihdellaan, mutta itse polttokenno ja tankki vaikuttavat mielikuvaani selvästi pitkäikäisemmiltä.

    Minulla oli samansuuntainen virheellinen käsitys polttokennon kestävyydestä. Todennäköisesti on tullut luettua jonkun keskustelupalstahörhön kommentteja, ja erehtynyt pitämään sitä faktana.

    Kiitos @Late1969 kun otit puheeksi.

  • muokattu 06.12.2022 21:22

    @Ruuhkamies kirjoitti:
    Olisi kieltämättä mielenkiintoista saada tuollainen Mirai vaikka viikoksi koeajoon, niin saisi tuntumaa. Paperilla kaikki lukuarvot ovat surkeat, mutta kuvien perusteella ihan linjakas peli ja hyvälle alustalle tehty. Erityisesti kiinnostaisi toiminta kylmässä.

    Minua ei taas kiinnosta vähääkään. Jos joudun luopumaan takapenkistä ja tavaratilasta, valintani on 2-ovinen coupe tai avo.

    Mirain alusta ei kevyellä kuormalla hyvällä tiellä esittänyt mitään sellaista, mihin 500.000 km ajettu hyvin hoidettu W124 ei pystyisi. Kuormatahan Miraita ei edes voi, koska mistään luukusta ei mahdu kovik kummoista painoa sisään. Ja ennen kuin joku kyselee mitä kuormaaminen tarkoittaa, vertailukohteena on ilmajousitettu perhefarkku jonka yli 600 kg kantavuutta voi koetella tyrkkäämällä trukilla eurolavan takaovesta kyytiin.

    Minulle Mirai on ihan turha laite, mutta ei minua haittaa jos joku tykkää ajaa tuollaisella. Tuote on tarpeellinen jos kauppa käy.

  • Katselin taas autovideoita youtubesta, tällä kertaa BYD Seal:in koeajon Fully Charged Shown tekemänä.

    Eurooppalaisilla/perinteisillä autovalmistajilla tulee olemaan vaikea tulevaisuus edessään. Valitettavasti

  • @740 GLE kirjoitti:
    Ja ennen kuin joku kyselee mitä kuormaaminen tarkoittaa, vertailukohteena on ilmajousitettu perhefarkku jonka yli 600 kg kantavuutta voi koetella tyrkkäämällä trukilla eurolavan takaovesta kyytiin.

    En olekaan aikaisemmin kuullut perheen olevan niin lihavaa, että erolavalla kuljetetaan.

  • @Quu kirjoitti:

    Eurolava painaa n. 20kg. Että ei sen tyrkkääminen ovesta sisään vaadi kuin vähän yli 80cm leveän oviaukon, mikä taitaa olla jo melko leveä auton vapaaksi oviaukoksi.

  • @M880 kirjoitti:
    Katselin taas autovideoita youtubesta, tällä kertaa BYD Seal:in koeajon Fully Charged Shown tekemänä.

    Eurooppalaisilla/perinteisillä autovalmistajilla tulee olemaan vaikea tulevaisuus edessään. Valitettavasti

    Katselin myös mainosvideon. Jopa 700 km 81 kWh akulla, normia ei mainittu, lienee jokin kiinalainen. Toinen ihmetyksen aihe oli hinta, 210.000 RMB (videolla tosin RNB) on alle 30 kEUR, miksihän se oli laskettu EUR 39.672,-? Toki siinä on tullia ja muuta mutta eiköhän tuosta ALV:n kanssa tule 50 tonnin auto.

  • @740 GLE kirjoitti:

    Minulle Mirai on ihan turha laite, mutta ei minua haittaa jos joku tykkää ajaa tuollaisella. Tuote on tarpeellinen jos kauppa käy.

    Nämäkin ovat varmaan sitten turhia laitteita:

    https://www.topgear.com/car-news/future-tech/bmw-will-have-viable-hydrogen-car-end-decade

    https://www.caranddriver.com/reviews/a19702187/2019-hyundai-nexo-first-drive-review/

    https://carbuzz.com/cars/honda/clarity-fuel-cell

  • @M880 kirjoitti:
    Katselin taas autovideoita youtubesta, tällä kertaa BYD Seal:in koeajon Fully Charged Shown tekemänä.

    Eurooppalaisilla/perinteisillä autovalmistajilla tulee olemaan vaikea tulevaisuus edessään. Valitettavasti

    mistä linkistä euroautojen tappajaa olet zoomannut?

  • muokattu 07.12.2022 19:23

    @HybridRules kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Katselin taas autovideoita youtubesta, tällä kertaa BYD Seal:in koeajon Fully Charged Shown tekemänä.

    Eurooppalaisilla/perinteisillä autovalmistajilla tulee olemaan vaikea tulevaisuus edessään. Valitettavasti

    mistä linkistä euroautojen tappajaa olet zoomannut?

    Täältä

    Se oli kuitenkin vain yksi inspiraation lähde kommentille, ei niinkään että juuri tämä nimenomainen auto tappaisi euroautot. Kiinassa on vaikka kuinka paljon noita valmistajia, ja jahka saavat niitä euroopan markkinoille niin tukalaa tulee. Uusia merkkejä ja uusia jakelumaita tulee koko ajan. Jostain se volyymi on pois.

    Edit: Viittaus Model 3:een on vain klikkiansa.

  • muokattu 07.12.2022 20:45

    @Quu kirjoitti:
    En olekaan aikaisemmin kuullut perheen olevan niin lihavaa, että erolavalla kuljetetaan.

    Tuliko paha mieli kun kerrottiin totuus, että Mirai on kuljetuskyvyltään vaatimaton?

    En pidä yli 20 painoindeksillä annettuja kuntoiluohjeita uskottavina, mutta tämän tilanteen säilyttämiseksi käyttämäni urheiluvälineet vaativat enemmän tilaa kuin useimmat Toyotat tarjoavat. Land Cruiser kelpaa, jos kukutuksesta saa edes puolet pois. Mitään RAV4 pienen sedanin tavaratilaa on turha tarjota, Miraista puhumattakaan.

    Sitten kun saamme ilmaista vihreää energiaa edes hetkittäin yli oman tarpeen, vety on hyvä tapa varastoida sitä. En tosin hoksaa, miksi sitä silloinkaan tankattaisiin autoon?

      1
  • QuuQuu
    muokattu 07.12.2022 21:45

    @740 GLE kirjoitti:

    Tuliko paha mieli kun kerrottiin totuus, että Mirai on kuljetuskyvyltään vaatimaton?

    Minulla ei ole mitään tekemistä Mirain kanssa, eikä tule koskaan olemaan.
    Meidän seuraavan auton ainoa vaihtoehto on bensamoottori ja automaatti, merkki on vielä avoin.
    Kuormalavaa ei kuitenkaan mittatikuksi oteta.

  • muokattu 07.12.2022 22:19

    @HybridRules kirjoitti:

    @M880 kirjoitti:
    Katselin taas autovideoita youtubesta, tällä kertaa BYD Seal:in koeajon Fully Charged Shown tekemänä.

    Eurooppalaisilla/perinteisillä autovalmistajilla tulee olemaan vaikea tulevaisuus edessään. Valitettavasti

    mistä linkistä euroautojen tappajaa olet zoomannut?

    Toinen kanava jota seuraan on

    Tätä nimenomaista videota en ole vielä katsonut, mutta muuten olen silloin tällöin katsonut kanavan videoita.

  • muokattu 08.12.2022 10:35

    @740 GLE kirjoitti Quulle:

    Tuliko paha mieli kun kerrottiin totuus, että Mirai on kuljetuskyvyltään vaatimaton?

    Niinkuin suurin osa autovalikoimasta on sinulle käytännössä. Lähinnä kiinnostaa, oliko painopiste siinä kun Mirai on Toyota, vai siinä ettei se ole iso farkku (eikä yritäkään, kuten monet muutkaan autot), vai siinä vetykäyttöisyydessä (joista ei löydy isoja farkkuja muiltakaan merkeiltä).

    Välillä kuulostat siltä, että jos auto ei täytä sinun tilan- ja mittatarpeitasi, niin se on vain väistämättä täysin epäonnistunut. Jokin siinä kalskahtaa kummalta, koska autoja tehdään eri tarpeisiin tietysti ja on aina tehty. Jos ne muutkin ovat päätyneet valmistajien toimesta markkinoille ja liikkeistä ostettavaksi, niin ei sinun tarvinne huolehtia siitä, onko sillä kysyntää, saati minkä verran, eihän. Valmistaja on varmasti tehnyt syväluotaavia selvityksiä puolestasi. Aika sitten näyttää, olivatko laskelmat kunnossa.

    Ihan mielenkiinnon vuoksi: jos nyt jätetään Toroidion ja Tucker pois - pysytään vaikka tällä vuosituhannella - niin miltä automerkiltä löytyy lyhytikäisin markkinoilta tipahtanut automalli, koska kysyntää ei vaan ollut.

    ps. Ja Tuckerilla olisi tietysti ollut sitä kysyntää varmaan... Mikäli samannimiseen leffan tarinaan on luottamista.

      1
  • Noissa linkeissä on tietysti maksetun mainoksen maku - toisessa vielä asetellaan BYD lippistä päähän. Seal maavara vähän huolestutti jopa testikuskia, mitenkähän paljon matalampi se on kuin normiautoissa? Pääseekö hidastustöyssyistä ilman raapaisua?

  • @Jorma L2 kirjoitti:
    Noissa linkeissä on tietysti maksetun mainoksen maku - toisessa vielä asetellaan BYD lippistä päähän. Seal maavara vähän huolestutti jopa testikuskia, mitenkähän paljon matalampi se on kuin normiautoissa? Pääseekö hidastustöyssyistä ilman raapaisua?

    Ei kantsi ajaa vantaan valuutta tietä.

  • @Kumppani kirjoitti:
    @740 GLE kirjoitti Quulle:

    Tuliko paha mieli kun kerrottiin totuus, että Mirai on kuljetuskyvyltään vaatimaton?

    Niinkuin suurin osa autovalikoimasta on sinulle käytännössä.

    Näin se valitettavasti on sellaiselle, jolle sedanin 540 litraa on harmittavan usein ahtaan puoleinen. 640 litraa ja yli 600 kg sen sijaan tuntuu yleensä riittävän, joten karsintaraja menee jossain noiden välillä.

  • muokattu 08.12.2022 22:15

    Sinulle se tosiaan vie autovalikoiman muodostumisen hyvin ahtaalle ja pieneksi noin yleisesti - ja merkkiriippumattomasti.

      1
  • @740 GLE kirjoitti:

    Näin se valitettavasti on sellaiselle, jolle sedanin 540 litraa on harmittavan usein ahtaan puoleinen. 640 litraa ja yli 600 kg sen sijaan tuntuu yleensä riittävän, joten karsintaraja menee jossain noiden välillä.

    Ihan vaan uteliaisuuttani kyselen. mitä rahtia ajat ?

      1
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit