TM voisi kertoa miksi keskustelu katosi?

22 kommenttia

Aloitin aamulla keskustelun jossa aiheena oli eri Suomen laajuisten tai laajempien "kriisien" vaikutuksen suuruus kunkin omaan elämään. Nyt keskustelu on kadonnut, perusteluja kaivataan.

  1
  • Keskustelut on rajattu autoihin, tieteeseen ja elektroniikkaan, siinä syy poistoon. On täältä vuosien saatossa lähtenyt muitakin keskusteluja, joten et ole ensimmäinen joka tämän asian kanssa tuskailee.

      1
  • @tracktest kirjoitti:
    Keskustelut on rajattu autoihin, tieteeseen ja elektroniikkaan, siinä syy poistoon. On täältä vuosien saatossa lähtenyt muitakin keskusteluja, joten et ole ensimmäinen joka tämän asian kanssa tuskailee.

    Eikö aloittajalla ollut selkeä tavoite kuvata ilmastonmuutos naurettavaksi jutuksi, joka sai vielä kannatustakin? Oli siinä muutoksen kieltäminen tieteellisenä väittämänä.

  • Taisi osua herkkään kohtaan.

  • Suomen autoilijat on syyllistä Euroopan ilman pilaamiseen. Meillä on liikaa autoja henkeä kohti.

  • @Quu kirjoitti:
    Suomen autoilijat on syyllistä Euroopan ilman pilaamiseen. Meillä on liikaa autoja henkeä kohti.

    Niin - parempi olisi pysyä soffan nurkassa eikä käydä autolla töissä. Suomihan on johtava ilmastomaa - kun jenkeissä tekee katugalluppia Suomesta, vastaus on monesti "En tiennytkään, että meillä on tuon niminen osavaltio"

      1
  • Vihreät ajaa asiaa vaalitappion uhallakin, ettei autolla ajo kuulu alemmille tuloluokille.

  • muokattu 28.03.2023 10:25

    @Late1969 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Keskustelut on rajattu autoihin, tieteeseen ja elektroniikkaan, siinä syy poistoon. On täältä vuosien saatossa lähtenyt muitakin keskusteluja, joten et ole ensimmäinen joka tämän asian kanssa tuskailee.

    Eikö aloittajalla ollut selkeä tavoite kuvata ilmastonmuutos naurettavaksi jutuksi, joka sai vielä kannatustakin? Oli siinä muutoksen kieltäminen tieteellisenä väittämänä.

    Ei pidä paikkaansa, vaikka ilmastonmuutos olikin sijoitettu omaan elämääni vaikuttaneista "kriiseistä" vasta sijalle 5. Yritän muistella vielä mitä eilen kirjoitin.

    Eli omaan elämääni eniten vaikuttaneet "kriisit" suuruusjärjestyksessä.
    1. -90-luvun lama.
    2. Koronapandemia, joka aiheutti kaikenlaisia rajoituksia elämään ja muutoksia työhön.
    3. -70-luvun öljykriisi. Koulussa jätettiin välipalat pois ja säästettiin materiaaleista. Kotona "piti" asua viileämmässä, mitä ei tosin kukaan valvonut. (Olin pieni lapsi tuolloin)
    4. Ukrainan sota jonka takia "naapurustoon" on muuttanut Ukrainalaisia ja erilaisten tuotteiden hinnat ovat nousseet.
    5. "Ilmastokriisi" eli ilmastonmuutos jonka vaikutukset omaan elämään ovat tulleet lähinnä poliittisten päätösten kautta mutta itse ilmaston lämpenemisellä ei kyllä ole ollut havaittavaa vaikutusta, säät on vaihdelleet niin kuin ennenkin. Lämpötilan keskiarvo on hivuttautunut pikkuhiljaa ylöspäin, mutta esim. elämiseen haittaa aiheuttavat sään ääri-ilmiöt eivät ole lisääntyneet. Ei enemmän ääri kuivuutta tai -märkyyttä. Ei enemmän myrskyjä. Hitusen enemmän kovia helteitä, mutta taas vähemmän kovia pakkasia. Talvi 2020 oli lämpötilojen puolesta taatusti poikkeuksellinen, mutta yhtä lailla oli myös talvi 1985. (Talvi 2020 rikkoi edellisen lämpöennätyksen vuodelta 1989 keskisuomessa).

    Jos tosiaan se, että ilmastonmuutoksen vaikutus oli väärällä sijalla, on poistamisen syynä, niin silloin kyllä mennään aika arveluttaville vesille.

    Ilmastonmuutos on kriisinä niin mahdottoman hidas ettei sen vaikutusta pysty mitenkään huomaamaan tavanomaisten säänvaihteluiden takaa. Jos 50 vuotta sitten pystyi hiihtämään talvessa keskimäärin 2 vk pidempään niin ei se kenenkään elämää hetkauta mihinkään suuntaan. Tänä talvena on voinut jo nyt hiihtää 4 kk pitempään kuin talvella 2020, vaikka talvi jatkuu vielä täysillä. Ilmastokriisin suurin vaikutus onkin potentiaalissa vaikuttaa paljon tulevaisuudessa pitkällä ajalla.

    Ps. Hyvänä esimerkkinä voisin kertoa syyn ILP:n ostoon. Syy ei ollut ilmaston muutoksessa enkä ostanut sitä siksi että kotia täytyisi ilmaston muutoksen takia viilentää. Syy ostoon oli aivan arkisesti Ukrainan sota, jonka takia sähkön hinta uhkasi nousta taivaisiin ja lämpenemisestä huolimatta ILP on hankittu lämmittämistä varten. Jäähdytys on vain lisäbonus.

  • muokattu 28.03.2023 09:40

    Tekniikan Maailman rajausten sisään mahtuu paljon keskustelunaiheita, joten näillä mennään. Keskustelun tulisi käsitellä aiheita, jotka saavat aikaan mielenkiintoa kaikissa meissä keskustelijoissa. Mielenkiintoiset keskustelut elävät ja se onkin hyvän keskustelun perusta.

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Keskustelut on rajattu autoihin, tieteeseen ja elektroniikkaan, siinä syy poistoon. On täältä vuosien saatossa lähtenyt muitakin keskusteluja, joten et ole ensimmäinen joka tämän asian kanssa tuskailee.

    Eikö aloittajalla ollut selkeä tavoite kuvata ilmastonmuutos naurettavaksi jutuksi, joka sai vielä kannatustakin? Oli siinä muutoksen kieltäminen tieteellisenä väittämänä.

    Ei pidä paikkaansa, vaikka ilmastonmuutos olikin sijoitettu omaan elämääni vaikuttaneista "kriiseistä" vasta sijalle 5. Yritän muistella vielä mitä eilen kirjoitin.

    Eli omaan elämääni eniten vaikuttaneet "kriisit" suuruusjärjestyksessä.
    1. -90-luvun lama.
    2. Koronapandemia, joka aiheutti kaikenlaisia rajoituksia elämään ja muutoksia työhön.
    3. -70-luvun öljykriisi. Koulussa jätettiin välipalat pois ja säästettiin materiaaleista. Kotona "piti" asua viileämmässä, mitä ei tosin kukaan valvonut. (Olin pieni lapsi tuolloin)
    4. Ukrainan sota jonka takia "naapurustoon" on muuttanut Ukrainalaisia ja erilaisten tuotteiden hinnat ovat nousseet.
    5. "Ilmastokriisi" eli ilmastonmuutos jonka vaikutukset omaan elämään ovat tulleet lähinnä poliittisten päätösten kautta mutta itse ilmaston lämpenemisellä ei kyllä ole ollut havaittavaa vaikutusta, säät on vaihdelleet niin kuin ennenkin. Lämpötilan keskiarvo on hivuttautunut pikkuhiljaa ylöspäin, mutta esim. elämiseen haittaa aiheuttavat sään ääri-ilmiöt eivät ole lisääntyneet. Ei enemmän ääri kuivuutta tai -märkyyttä. Ei enemmän myrskyjä. Hitusen enemmän kovia helteitä, mutta taas vähemmän kovia pakkasia. Talvi 2020 oli lämpötilojen puolesta taatusti poikkeuksellinen, mutta yhtä lailla oli myös talvi 1985. (Talvi 2020 rikkoi edellisen lämpöennätyksen vuodelta 1989 keskisuomessa).

    Jos tosiaan se, että ilmastonmuutoksen vaikutus oli väärällä sijalla, on poistamisen syynä, niin silloin kyllä mennään aika arveluttaville vesille.

    Ilmastonmuutos on kriisinä niin mahdottoman hidas ettei sen vaikutusta pysty mitenkään huomaamaan tavanomaisten säänvaihteluiden takaa. Jos 50 vuotta sitten pystyi hiihtämään talvessa keskimäärin 2 vk pidempään niin ei se kenenkään elämää hetkauta mihinkään suuntaan. Tänä talvena on voinut jo nyt hiihtää 4 kk pitempään kuin talvella 2020, vaikka talvi jatkuu vielä täysillä. Ilmastokriisin suurin vaikutus onkin potentiaalissa vaikuttaa paljon tulevaisuudessa pitkällä ajalla.

    Ps. Hyvänä esimerkkinä voisin kertoa syyn ILP:n ostoon. Syy ei ollut ilmaston muutoksessa enkä ostanut sitä siksi että kotia täytyisi ilmaston muutoksen takia viilentää. Syy ostoon oli aivan arkisesti Ukrainan sota, jonka takia sähkön hinta uhkasi nousta taivaisiin ja lämpenemisestä huolimatta ILP on hankittu lämmittämistä varten. Jäähdytys on vain lisäbonus.

    Et siis vähättele ilmastokriisiä, mutta olet sitä mieltä, että ilmastonmuutosta ei voi edes havaita. Joskus kaukana tulevaisuudessa voi jotain vaikutusta olla. Ilmastonmuutos siis tapahtuu, mutta ei sillä ole väliä.

  • muokattu 28.03.2023 12:33

    @Late1969 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    On sillä väliä, mutta ei sillä tähän mennessä ole ollut käytännössä mitään suoraa vaikutusta jokapäiväiseen elämään niin kuin vaikka -90-luvun lamalla tai koronapandemialla oli. Jos nykyinen ilmastonmuutos olisi jäänyt toteutumatta, joutuisit jonain talvipäivänä laittamaan ehkä vähän lämpimämmän pipon ja joskus hyvin hyvin harvoin nostamaan jopa kaulaliinan kaulalta nenän päälle.

  • @Lukija31722 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    @Late1969 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Keskustelut on rajattu autoihin, tieteeseen ja elektroniikkaan, siinä syy poistoon. On täältä vuosien saatossa lähtenyt muitakin keskusteluja, joten et ole ensimmäinen joka tämän asian kanssa tuskailee.

    Eikö aloittajalla ollut selkeä tavoite kuvata ilmastonmuutos naurettavaksi jutuksi, joka sai vielä kannatustakin? Oli siinä muutoksen kieltäminen tieteellisenä väittämänä.

    Ei pidä paikkaansa, vaikka ilmastonmuutos olikin sijoitettu omaan elämääni vaikuttaneista "kriiseistä" vasta sijalle 5. Yritän muistella vielä mitä eilen kirjoitin.

    Eli omaan elämääni eniten vaikuttaneet "kriisit" suuruusjärjestyksessä.
    1. -90-luvun lama.
    2. Koronapandemia, joka aiheutti kaikenlaisia rajoituksia elämään ja muutoksia työhön.
    3. -70-luvun öljykriisi. Koulussa jätettiin välipalat pois ja säästettiin materiaaleista. Kotona "piti" asua viileämmässä, mitä ei tosin kukaan valvonut. (Olin pieni lapsi tuolloin)
    4. Ukrainan sota jonka takia "naapurustoon" on muuttanut Ukrainalaisia ja erilaisten tuotteiden hinnat ovat nousseet.
    5. "Ilmastokriisi" eli ilmastonmuutos jonka vaikutukset omaan elämään ovat tulleet lähinnä poliittisten päätösten kautta mutta itse ilmaston lämpenemisellä ei kyllä ole ollut havaittavaa vaikutusta, säät on vaihdelleet niin kuin ennenkin. Lämpötilan keskiarvo on hivuttautunut pikkuhiljaa ylöspäin, mutta esim. elämiseen haittaa aiheuttavat sään ääri-ilmiöt eivät ole lisääntyneet. Ei enemmän ääri kuivuutta tai -märkyyttä. Ei enemmän myrskyjä. Hitusen enemmän kovia helteitä, mutta taas vähemmän kovia pakkasia. Talvi 2020 oli lämpötilojen puolesta taatusti poikkeuksellinen, mutta yhtä lailla oli myös talvi 1985. (Talvi 2020 rikkoi edellisen lämpöennätyksen vuodelta 1989 keskisuomessa).

    Jos tosiaan se, että ilmastonmuutoksen vaikutus oli väärällä sijalla, on poistamisen syynä, niin silloin kyllä mennään aika arveluttaville vesille.

    Ilmastonmuutos on kriisinä niin mahdottoman hidas ettei sen vaikutusta pysty mitenkään huomaamaan tavanomaisten säänvaihteluiden takaa. Jos 50 vuotta sitten pystyi hiihtämään talvessa keskimäärin 2 vk pidempään niin ei se kenenkään elämää hetkauta mihinkään suuntaan. Tänä talvena on voinut jo nyt hiihtää 4 kk pitempään kuin talvella 2020, vaikka talvi jatkuu vielä täysillä. Ilmastokriisin suurin vaikutus onkin potentiaalissa vaikuttaa paljon tulevaisuudessa pitkällä ajalla.

    Ps. Hyvänä esimerkkinä voisin kertoa syyn ILP:n ostoon. Syy ei ollut ilmaston muutoksessa enkä ostanut sitä siksi että kotia täytyisi ilmaston muutoksen takia viilentää. Syy ostoon oli aivan arkisesti Ukrainan sota, jonka takia sähkön hinta uhkasi nousta taivaisiin ja lämpenemisestä huolimatta ILP on hankittu lämmittämistä varten. Jäähdytys on vain lisäbonus.

    Et siis vähättele ilmastokriisiä, mutta olet sitä mieltä, että ilmastonmuutosta ei voi edes havaita. Joskus kaukana tulevaisuudessa voi jotain vaikutusta olla. Ilmastonmuutos siis tapahtuu, mutta ei sillä ole väliä.

    On sillä väliä, mutta ei sillä tähän mennessä ole ollut käytännössä mitään suoraa vaikutusta jokapäiväiseen elämään niin kuin vaikka -90-luvun lamalla tai koronapandemialla oli.

    Ilmastokriisi, tai millä nimellä sitä halutaankin kutsua, ei rajoitu Suomen rajojen sisäpuolelle. Esiintuomasi esimerkit eivät siis kuvasta millään tavalla globaalia ympäristöä, eikä niiden perusteella voi, eikä pidä tehdä laajempia johtopäätöksiä.

  • muokattu 28.03.2023 13:30

    @koreileva kirjoitti:

    Ei kuvaa, eikä ollut tarkoituskaan. Alkuperäisessä ketjussa, joka poistettiin, kysyin miten tai paremminkin millä voimakkuudella erilaiset Suomen laajuiset- tai laajemmat "kriisit" ovat vaikuttaneet itse kunkin elämään. Järjetöntä loukkaantua tai sensuroida keskustelua, jos ilmastonmuutoksen vaikutus omaan henkilökohtaiseen elämään ei ole ollut yhtä suurta kuin jonkun muun laaja-alaisen "kriisin".

  • Lama oli ponnahdushyppy meidän perheen nykyiseenkin elintasoomme, seuraavan jääkauden arvioitu aika on 100 000 vuodenpäästä, enkä ajo lyhyttä elinaikaani uhrata sen aikaistamiseen millään tavalla kulutus leikkaamalla, paitsi sota voi viedä hetkessä kaiken.

  • Maailma on kriisejä täynnä. Jos pitää valita niin itse välttäisin kotikutoisen kriisin aiheuttamista jos toisessa vaakakupissa olisi teko jonka mittaaminen tieteen konstein on mahdotonta. Hesari kirjoitti eilen aiheesta ja iso kuva Suomen vihertymisen hyödyistä ja haitoista oli kyllä tieteellisen tutkimuksen puutteen vuoksi ”voi olla näin mutta aiheesta ei tiedetä tarpeeksi joten voi olla olemattakin”. Ennen oli vahvaa kritisointi mm lentoliikenteestä. Koronan aikaan oli kuukausia jolloin 90% koneista oli huputettuna maassa. Mikään CO2 mittari ei värähtänyt. Nykyään ilmastohenkilöt lentää kokouksiin, ei matkusta purjelaivalla ja kertoo, että lentämisen päästöt ovat varsin pieni osa kokonaiskuvassa tieteellisesti, mielikuvissa edelleen ehkä muuta.

  • Tässä ilmastokriisiä toisen henkilön näkökulmasta: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009473200.html

  • IPCC:n mukaan nyt 2020-luvulla tehdyt päätökset vaikuttavat tuhansia vuosia.

    Tuo olisi pitänyt ottaa huomioon, kun ensimmäinen tuli sytytettiin luolansuulle.

  • @Lukija31722 kirjoitti:
    Tässä ilmastokriisiä toisen henkilön näkökulmasta: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009473200.html

    Tässä kolikon toinen puoli on, että asian pitäminen näyttävästi esille aiheuttaa monille stressiä ja mielenterveysongelmia. Jotkut eivät saa unta jo ydinsodan pelossa, nyt siihen vielä lisätään kuormaa kun joka tuutista tulee ilmastoasiaa. Kovin on erikoinen ymmärrys monilla jos luulee, että Suomen hallituksella on iso rooli maailman ilmastokriisissä. Jos Suomi häviäisi maailmankartalta huomenna niin miljardit ihmiset eivät koskaan saisi tietää sitä.

  • @Jorma L2 kirjoitti:
    Maailma on kriisejä täynnä. Jos pitää valita niin itse välttäisin kotikutoisen kriisin aiheuttamista jos toisessa vaakakupissa olisi teko jonka mittaaminen tieteen konstein on mahdotonta. Hesari kirjoitti eilen aiheesta ja iso kuva Suomen vihertymisen hyödyistä ja haitoista oli kyllä tieteellisen tutkimuksen puutteen vuoksi ”voi olla näin mutta aiheesta ei tiedetä tarpeeksi joten voi olla olemattakin”. Ennen oli vahvaa kritisointi mm lentoliikenteestä. Koronan aikaan oli kuukausia jolloin 90% koneista oli huputettuna maassa. Mikään CO2 mittari ei värähtänyt. Nykyään ilmastohenkilöt lentää kokouksiin, ei matkusta purjelaivalla ja kertoo, että lentämisen päästöt ovat varsin pieni osa kokonaiskuvassa tieteellisesti, mielikuvissa edelleen ehkä muuta.

    Jos ilmastonmuutoksesta välitetään ja sille jotain yritetään tehdä, kyse ei ole vuoden urakasta, vaan vuosikymmenten. Kun ilmakehään on pukattu hiilidioksidia, ei se sieltä edes vuodessa katoa.

  • @Late1969 kirjoitti:

    @Jorma L2 kirjoitti:

    Kasvit ja planktonit yms kuluttavat CO2, sen vuoksi yritetään hillitä päästöjä, ettei CO2 pitoisuus keskimäärin nousisi. Jos jokin merkittävä päästölähde saadaan kiinni, sen pitäisi näkyä käyrällä, joka on loivasti nouseva. Lentoliikenne ei ole niin merkittävä, että sen lähes poistaminen voitaisiin mitata. Muut päästölähteet dominoivat tätä mutta keskustelu on käännetty helppoihin asioihin, joita kaikki ymmärtävät, lentoliikenne, henkilöautot jne. Paljon vaikeampia keskusteluaiheita on esimerkiksi terästehtaat tai energiatuotanto.

    Voisiko kenties olla niin, että erilaisia päästölähteitä on paljon, ja silloin mikään yksittäinen asia ei heilauta käyrää? Ainakin minua ärsyttää "tää on niin vähän, ihan sama"-argumentaatio. Minkä tahansa populaation voi pilkkoa niin pieniin osiin ettei kenenkään päästöillä ole väliä. Sama koskee liikennettä, teollisuutta ja kaikkea muuta. Jos kaikki olisivat sitä mieltä että just mun päästöillä ei ole väliä, niin mitään muutosta ei koskaan saada aikaan. Onneksi kaikki eivät ajattele niin.

    Minun mielestäni terästehtaat ja varsinkin energiantuotanto ovat olleet varsin paljon esillä viime aikoina(kin). Eikä se että joku asia ylittää tai ei ylitä iltapäivälehden uutiskynnystä tarkoita vielä mitään.

      4
  • @M880 kirjoitti:

    Tarkoitat nyt maailman mallimaita kuten EU joiden esimerkiksi Suomen poliitikot haluaa. Kuitenkin on fakta, ettei Markku Ollikainen(kaan) kaihda lentämistä Sharm El Sheik'iin tai Etelä-Amerikaan.
    Enemmän koko asia taitaa kallistua moraalin puolelle, me yritettiin ja tehtiin kaikkemme mutta ne muut ei ja ajettiin lopulta seinään. Jos homma etenee teorioiden mukaan niin mikään tätä ei pysäytä, ei ainakaan Suomi. Maailmalla on niin paljon populaa, joka ei ole kuullutkaan näistä teorioista ja haluaa paremman elintason, mitään kaihtamatta.
    Minusta pitäisi keskittyä enemmänkin suojatoimiin ja mahdollisesti siihen, millä pysytään kehityksessä mukana.

  • Talvi 50 v. sitten:
    https://www.is.fi/urheilu/art-2000009484630.html
    "– Tällainen on suomalainen talvi mallia 1973. Hiihtokilpailuissa joudutaan lumi kantamaan laduille ja suunnitellut lenkit Iyhenevät muutaman kilometrin kiepeiksi. Niin kävi Kurikassakin, jossa kierrettiin yhtä ja samaa viiden kilometrin lenkkiä, Viikkosanomissa manattiin talvella 1973."

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit