ajolinjat omaa napaa tuijottaen...?

248 kommenttia
12345679»
  • @GeeTeeJ kirjoitti:

    Ajamisen käsiala on mielestäni hyvä termi kuvaamaan sitä, mikä on monelta täysin hukassa. Vanhoja oppeja noudattavana minua häiritsee muun oikomisen ohella jopa nykyisin sallittu kaistan vapaa valinta risteyksen jättämisessä. Myönnän toki, että joissain tilanteissa se on vain ja ainoastaan järkevää, mutta silti...
    Siisti liikkeellelähtö liukkaalla tuntuu myös olevan katoavaa kansanperinnettä; pidon rajaa ei todellakaan tunnustella, vaan liikkeelle pyritään surutta sutien.

    Niin se on parkkipaikoilla kaikkialla missä käännytään, ostetaan liian iso ajoneuvo omiin käsittelytaitoihin nähden ja ratin takana nokka pitkällä 2 metriä rotvalleista ihmetellään miten tästä uskaltaa edes ajaa (vastakkaisten kaistalla tottakai). Kortti pois tollasilta tärkätyiltä pelleiltä.

    siksi myös monesti vaaditaan 4 kaistaisia teitä (esim 9tie) täysin perättömästi, kun ei uskalleta ajaa 2 kaistaista kun vastakkainen liikenne niin kovin lähellä. tullaan kolmion takaa eteen tai ei uskalleta ajaa jonoon sopivalla ennakoidulla nopeudella häiritsemättä muuta liikennettä (ja jos joku puhuu ruuhkasta suomessa, niin tuo käsite pitää poistaa suomen sanakirjasta, ei tällä populaatiolla saa edes pientä parin tunnin tukosta, jos osattaisiin ajaa kuten pitää).

      2
  • @pnieminen74 kirjoitti:

    @GeeTeeJ kirjoitti:

    Kyllä nämä vanhanajan taitajat erottuvat aina liikenteestä edukseen. Jotenkin nykyiset ratinvääntäjät ovat kehitelleet itselleen niin helvetin kovan kiireen, ettei järki pysy mukana. Kaikkialla vedetään kuin viimeistä päivää vailla järkeä, kyllä tämä laittaa miettimään mikä ihmisiä oikein vaivaa.

  • @pnieminen74 kirjoitti:

    @GeeTeeJ kirjoitti:

    Ajamisen käsiala on mielestäni hyvä termi kuvaamaan sitä, mikä on monelta täysin hukassa. Vanhoja oppeja noudattavana minua häiritsee muun oikomisen ohella jopa nykyisin sallittu kaistan vapaa valinta risteyksen jättämisessä. Myönnän toki, että joissain tilanteissa se on vain ja ainoastaan järkevää, mutta silti...
    Siisti liikkeellelähtö liukkaalla tuntuu myös olevan katoavaa kansanperinnettä; pidon rajaa ei todellakaan tunnustella, vaan liikkeelle pyritään surutta sutien.

    Niin se on parkkipaikoilla kaikkialla missä käännytään, ostetaan liian iso ajoneuvo omiin käsittelytaitoihin nähden ja ratin takana nokka pitkällä 2 metriä rotvalleista ihmetellään miten tästä uskaltaa edes ajaa (vastakkaisten kaistalla tottakai). Kortti pois tollasilta tärkätyiltä pelleiltä.

    siksi myös monesti vaaditaan 4 kaistaisia teitä (esim 9tie) täysin perättömästi, kun ei uskalleta ajaa 2 kaistaista kun vastakkainen liikenne niin kovin lähellä. tullaan kolmion takaa eteen tai ei uskalleta ajaa jonoon sopivalla ennakoidulla nopeudella häiritsemättä muuta liikennettä (ja jos joku puhuu ruuhkasta suomessa, niin tuo käsite pitää poistaa suomen sanakirjasta, ei tällä populaatiolla saa edes pientä parin tunnin tukosta, jos osattaisiin ajaa kuten pitää).

    Nykyautojen nykykuskit jättävät eteen ja taakse 4 metriä tilaa ja oikealle 2 m, kun ajavat ja pysäköivät. Eivät uskalla ajaa lähemmäs, ettei tule kosketusta, vaikka on kamerat ja tutkat. 4m haittaa toisia pysäköidessä, tilaa olisi, mutta juuri liian vähän. 2 metrin huomaa, kun ajaa vaikka matkailuautolla. Mauto ei pelota vastaantulijoita, joten ne tulevat keskiviivaa pitkin. Mautolla joutuukin sitten väistämään näin talvella penkan viereen, jossa on yleensä lunta ja jääkökköjä. Vähän pelottaa, jos haukkaa tai osuu liian isoon jäähän.

    Risteyksissä oikaistaan surutta, joten tulee välillä tilanteita, kun (meinaa) pysäyttää normaaliin kohtaan kolmion takaa tullessa. Kääntyjä-oikaisija tulee melkein oikeasta kyljestä sisään.

  • Kyllä sitä tuulee tilaisuuden tullen oikaistua, kiertämättä risteyksenkeskipisteenkautta.

  • @Late1969 kirjoitti:
    Nykyautojen nykykuskit jättävät eteen ja taakse 4 metriä tilaa ja oikealle 2 m, kun ajavat ja pysäköivät. Eivät uskalla ajaa lähemmäs, ettei tule kosketusta, vaikka on kamerat ja tutkat.

    Minä en uskalla istua kyydissä katsomassa kun auto pysäköi itsensä ahtaaseen tilaan. Luvan saatuaan se nimittäin pyytää kuskin kädet pois hallintalaitteilta ja veivaa itsensä parkkiruutuun varsin ripeästi ja 10 sentin toleransseilla, joilla en itse uskaltaisi pysäköidä nykyautoa lainkaan. Puskurit kestävät kyllä pientä ja jossain suunnassa vähän isompaakin tönimistä, mutta puskureihin kiinnitetty ja niiden takana oleva tavara ei kestä ja osumat maksavat harmittavan paljon. Tämähän ei tietenkään tarkoita metrien toleransseja, vaan sitä, että pysäköin itse.

    Seittenneliskanttisen voisin yrittää vääntää kahden samanlaisen lajitoverin väliin taskuparkkiin tietäen että puskurilla voi kevyesti tunnustella ympäristöä, koska pienestä pususta ei jää jälkeä.

  • @tracktest kirjoitti:

    Kyllä nämä vanhanajan taitajat erottuvat aina liikenteestä edukseen.

    Kysymys kuuluu, miten kuskista autossaan (!) selviää se, onko hän vanhan- vai uudenajan taitaja/taitamaton? Ja juuri jostakin sukupolvikokemuksesta on kyse jotenkin.

    Jotenkin nykyiset ratinvääntäjät ovat kehitelleet itselleen niin helvetin kovan kiireen, ettei järki pysy mukana. Kaikkialla vedetään kuin viimeistä päivää vailla järkeä, kyllä tämä laittaa miettimään mikä ihmisiä oikein vaivaa

    Mistä tunnistaa autossa istuvan nykyisen ratinvääntäjän? Ja kaikkialla? Vailla järkeä? Helvetin kova kiire? Kovia väitteitä taas.

    Oliko tämä taas sarkasmia, vai jälleen ihan kummallista överiksi vetämistä?

  • @Kumppani kirjoitti:
    @tracktest kirjoitti:

    Uuden ajan taitajat erottuvat liikenteessä joustavuudellaan. He joustavat kaikessa omaksi edukseen ja toisten haitaksi. Ja se näyttää ulospäin siltä, että oltaisiin vaimoa viemässä synnytysosastolle lapsen ollessa jo puoliksi ulkona.

    Vanhanajan taitajat taas tekevät kummallisuuksia, joista ei ole etua kenellekään.

  • Kaikki vaaraa aiheuttavat tekijät ja olosuhteet eivät kehity onnettomuuksiksi. Siksi tulee aina arvioida se, miten suuri riski tai todennäköisyys on sille, että tämä vaara toteutuu. Tilanteessa on monia samanaikaisesti vaikuttavia tekijöitä ja siksi kokonaistilanteen hahmottaminen on tärkeää. Ennakoinniksi kutsutaan kuljettajan kykyä tunnistaa ja välttää omaan ajamiseensa liittyviä riskejä. Ennakoiva kuljettaja hankkii itselleen pelivaraa eli tilaa ja aikaa toimia välttääkseen riskejä, jotka johtuvat omasta toiminnasta, ajoneuvosta, liikenneympäristöstä, olosuhteista tai muista tiellä liikkujista.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit