@Quu kirjoitti:
Meidän omat vehkeet mahtui jo aikanaan Fiat 600:taan, eikä sen jälkeenkään ole isompia henkilöautoja välttämättä tarvittu.
Meillä mahtuu 7 ihmistä vehkeineen 4,36 metriseen autoon ja sen lisäksi jää tavaratilaa vielä reilusti kaikkien pipoille ja hanskoille.
Minkälaiseen reissuun olette näitä arvioita tehneet? Viikon reissu mökillä tai Lapissa laskettelemassa (vuokrasuksilla) vai jokin reissu mihin ei sisälly vaihtovaatteita lainkaan.
Muistan kun aikoinaan mentiin lasten kanssa mökille niin tavaraa tuli sen verran mukaan, että loppumatkasta kun poikettiin ruokakauppaan, ei oikein mitään koloa meinannut löytyä neljälle kauppakassille.
Elon Musk on ilmeisimmin Venäjän puolella, ei ainakaan halua tukea Ukrainaa oikeasti. Vieläkö Teslaa saa ostaa vai pitäisikö boikotoida kuten kiinalaisia?
Olin jo varautunut kömpimään Model Y:n peräkonttiin mittanauhan kanssa, koska mittakuva näyttää sangen lupaavalta. Yyhyn on pakattu hienot tilat pieneen jalanjälkeen.
Taksissa istuessani huomasin silti että äänieristyksen vuoksi Y ei ole minun autoni. Melu todennäköisesti korostuu takapenkillä, jossa istun nykyisin jo varsin harvoin, joten sen merkitys on vähenemässä. Yhden Amazonin ja 740:n olen äänieristänyt purkamalla sisustuksen kojetaulun takaa tuulilasin alta takahattuhyllyyn saakka ja verhoilemalla koko lattian äänieristysmatolla, mutta en viitsi ostaa uutta autoa, jolle tulisin todennäköisesti tekemään saman.
Hyvät oli taksin kulutuslukemat ja kuski tykkäsi luotettavasti toimineesta ja helppohoitoisesta autostaan, joten en siis moiti autoa, vaan totean ainoastaan sen sopimattomuuden omaan maailmaani. Minä en enää kaipaa pärinää ja pauketta, vaan hiljaisuutta. Sähkäreistä on kokemusta vasta vähän ja ehkä juuri siksi minulla on vielä se hiljainen sähköauto kokeilematta?
Model S:n ja X:n hinnat näyttävät tänään lähtevän alle sadasta tontusta, elleivät silmäni vallan harita. Eikö tämä tarkoita kerrassaan huimaa alennusta viimeviikkoiseen verrattuna?
Esimerkiksi S Plaid maksoi kevään testien mukaan 144 000 €, nyt 110 000. Miinusta 34 000 eggendaalia.
Samalla Suomen hinnat on harmonisoitu muun Euroopan kanssa. Aiemmin Saksasta sai nämä mallit useamman tonnin halvemmalla, kun nyt hinnat ovat samat. Tämä siis huolimatta siitä että Suomen alv on 24 ja Saksan 19 %.
Vaikka puhutaan yhä meidän halveksittavien mitättömyyksien kannalta tosi suurista rahoista, veikkaan kaupan käyvän tästä eteenpäin Teslan koko mallistolla.
@Repe Ruutikallo kirjoitti:

Aiemmin kirjoiteltiin Teslan tuotanto-ohjautuvuudesta. On päätetty, että autoja tulee linjalta ja kaikki valmistuvat autot myydään. Kun hinnat tippuvat koko ajan, tarkoittaako se että kauppa ei käy vai että saadaan vähemmästä sama voitto tuotantokustannuksien tippuessa per auto?
@Late1969 kirjoitti:

S- ja X-kauppa ei varmaan ole käynyt toivotusti ainakaan erikoiskalliiden hintojen maissa kuten Suomessa. Nyt kun rajusti alennetut hinnat ovat koko euroalueella samat, voidaan odottaa reipasta muutosta.

Omilla rahoillani en uskalla lyödä vetoa kumpaankaan suuntaan mutta voin laittaa virtuaalisen oluen vetoon, että Teslan hintakilpailukyky sähköautoissa on useimpia muita suurempi.
Tämä ei ole aivan puhdas arvaus, vaan päättelen sen Teslan automotive alalle poikkeuksellisen suuresta pääoman tuotosta. Toimiala on erittäin pääomavaltainen raskaan tuotekehityksen ja tuotannon vuoksi. Alan arvostetut ja pitkään menestyksekkäästi toimineet yritykset pyörittävät tyypillisesti jotain 5% luokkaa olevia tuottoprosentteja ja Tesla sen sijaan hyvin brändätyn Ferrarin tavoin kymmeniä prosentteja. Mielestäni se indikoi, että autojen hintojen laskiessa markkionoilla tikkerit TSLA ja RACE eivät ole ensimmäisiä jotka vajoavat miinukselle JOS kaikkien katteet laskevat suunnilleen samaa tahtia.
Siinä on jo "jos" parikin kertaa ja syvällinen analyysi ei ole näin yksinkertaista, koska volyymin vaikutus muuttuvien ja pysyvien kustannusten suhteeseen pitää ottaa huomioon, mutta Tesla vetää nyt jo alalle ihan kohtuullisella volyymillakin.
Se on sitten eri asia, mitä vanhat valmistajat voivat tehdä voitollisella polttomoottoribisneksellään ainakin vielä hetken aikaa? Niillä on nyt sama tilanne kuin VW:lla Kuplan kanssa 1970-luvun taitteessa. Vahva kassa ja iso liikevaihto, mutta "tarttis tehdä jotain".
@Late1969 kirjoitti:
Elon Musk on ilmeisimmin Venäjän puolella, ei ainakaan halua tukea Ukrainaa oikeasti. Vieläkö Teslaa saa ostaa vai pitäisikö boikotoida kuten kiinalaisia?
Itse en koske pitkällä tikullakaan Teslaan juurikin tuon sekopää Muskin takia. Twitter-sekoiluineen ja Ukraina kommentteineen, todella raivostuttava äijä. Eli vastaus on, pitää boikotoida!
Olipa raju repäisy Teslalla syyskuun rekisteröinneissä, kun Toyota jäi kakkoseksi lähes 200 auton päähän. Vielä huimempi oli mallikohtainen lista, jonka mukaan Model Y:tä vietiin kilpiin 1134 kpl, Corollan jäädessä 327 kappaleeseen. Sähköautopuolella(kin) VW-konsernin sisäisessä kisassa Skoda ottaa niskalenkkiä emomerkistä. Mersun osalta karsastan tilastointitapaa, jossa EQ-sarja käsitellään yhtenä mallina.
@koreileva kirjoitti:

Teslasta on tullut uusi iPhone. Nyt kun hinnat ovat tippuneet ja uusia saa käytetyn hinnalla, kaikki haluavat näyttää omistavansa Teslan tai ainakin ajavansa sellaisella. iPhone ja Tesla eivät taida muita huonompia olla, joten kalliin hankinnan teko voi olla perusteltua jopa järjellä.

Minä olen kyllä tiedostanut, että olen väärässä kuplassa, kun olen tällä keskustelupalstalla. Mutta olen ajatellut tätä siedätyshoitona. Ja onhan täällä vähän huvittavaakin. Muistuu mieleen vanha kunnon Archie Bunker aina välillä.
Meillä mahtuu 7 ihmistä vehkeineen 4,36 metriseen autoon ja sen lisäksi jää tavaratilaa vielä reilusti kaikkien pipoille ja hanskoille.
Minkälaiseen reissuun olette näitä arvioita tehneet? Viikon reissu mökillä tai Lapissa laskettelemassa (vuokrasuksilla) vai jokin reissu mihin ei sisälly vaihtovaatteita lainkaan.
Muistan kun aikoinaan mentiin lasten kanssa mökille niin tavaraa tuli sen verran mukaan, että loppumatkasta kun poikettiin ruokakauppaan, ei oikein mitään koloa meinannut löytyä neljälle kauppakassille.
Elon Musk on ilmeisimmin Venäjän puolella, ei ainakaan halua tukea Ukrainaa oikeasti. Vieläkö Teslaa saa ostaa vai pitäisikö boikotoida kuten kiinalaisia?
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009840641.html