Kokemuksia Mercedes C-sarjasta?

133 kommenttia
«1345

Muutan tammikuussa vuodeksi Saksaan, ja muuttoautona ajattelin tuoda ehkä pari-kolme vuotta vanhan pelin. Kun muksuja ei vielä kuulu, niin kahdelle ihmiselle C-sarjan farkku-mese voisi olla sopiva, kilpailijoina varmaankin Audi A4 tai BMW 3-sarja. Olenko unohtanut jonkun hyvän ehdokkaan?

Tällä hetkellä tuo C-sarjan farkku varsinkin face-liftatussa 04-mallissa olisi kiinnostava. Onko kokemuksia C-sarjasta yleensä ja 04:sta erityisesti? Bensakone on hakusessa, kun kilsoja ei kauheasti kerry. Kannattaako esim ostaa malli jossa navigaattori tulee mukana, vaiko hankkia erikseen?

Kiitollinen kokemuksista/mielipiteistä!

Terv. A.H.

  
  • ostin suomesta uuden c200 kompressori mersun, v2003.Kaksi vuotta ja 50000km vikoja vaikka muille jakaa.Auto muuten hyvä ajettava oli kesä tai talvi kulutuskin kohtuullinen,mutta vikojen suhteen tilanne olikin toinen.Erittäin paljon elektroniikka vikoja joista ei jäänyt vikakoodia,lambda anturi ,bensapumppu,tukivarsi,kuin mystiset moottorin sammumiset kesken ajon joita ei pystytty veholla selvittämään,myös perän kolinat ja muut äänet häiritsivät.Suuri pettymys oli auton arvon huima aleneminen,kun yritin vaihtoa veholla uuteen.+sat hyvä ajettavuus,lämmin,pieni kulutus,ulkonäkö-makuasia,varustetaso,ajonhallinta laitteet,teho/vääntö.ja -nukset no en sano mitään taisi olla se surullisen kuuluisa maanantai tuote. :cry:

      
  • Itselläni uutena hankittu Mb C-farkku vm2005, automaatti. Normaalit huollot tehty (huolenpitosopimus) kohta ollut 2-vuotta liikenteessä, tähän mennessä ei mitään vikoja ole ollut. On toiminut ilman yhtään vikakoodia, on huolettomin peli mitä tähän mennessä olen omistanut. Edellisessä merkissä oli sähkövikoja ja jarrulevyt jouduttiin hiomaan pariin kertaan. Tuttujen mielestä ihan normaalia kun sai takuuseen. En hyväksy nykyautoissa tällaisia juttuja, on vaan osoitus huonosta laadusta. Bensankulutus on kohtuullinen, jopa 7l ja rapiat sadalla. Jos Mesen ostaa käytettynä, niin ei voi olla varma miten pidetty, eli varmin tapa ostaa uutena, niin tietää mitä saa eikä tarvitse valitella näillä palstoilla kärryn vioista.

      
  • Perheessä ollut kaksi 203 sarjan mersua. Itse ajelen tällä hetkellä vm -03 dieselillä, jolla on ajettu nyt vähän päällä 80 tkm. Vanhemmassa kilometrejä viime näkemän taitaa olla kohta n 300 tkm

    Tyyppivikoja on lämmityslaitteen vivusto, joka on korjattu kyllä -04 malleihin. Toinen paikka on ns. narinanivelet jotka on vanhempaan laiteltu jo pariinkin kertaan. Tosin ei mikään kallis remontti. Vanhemmassa laitettiin lisäksi etutukivarret sekä lämmityslaitteen moottori.

    Uudemman kanssa oli ensimmäinen puolivuotta vierailuja korjaamolla. Pissapoika suostui toimimaan vasta kolmannen vierailun jälkeen. Lämmityslaite piti mielestäni siinä ylimääräistä ääntä ja takuuseen vaihdettiin sekin. Lisäksi takavalojen polttimoiden pohjat vaihdettiin. Nyt viimeiset kaksi ja puolivuotta onkin mennyt ihan mukavasti.

    Maalipinta näissä vanhemmissa on mielestäni arka. Kiveniskemät ja naarmut tulee melko helposti.

    Mutta tuossa vikapuoli. Eli ei suurempia kilometreihin nähden. Mutta ei pärjää siinä mielessä Japanilaisille.

    Mutta paljon autossa on hyvääkin. Moni hyvä ominaisuus paljastuu vasta kun auto on ollut käytössä pidempään. Vioista huolimatta voin sanoa että se on ollut elämäni auto. Ja niitä on ollut ammattini puolesta paljon (ei taksi).

    Käy muuten www.mersuforum.net sekä www.mese.fi sivustoilla niin tulee vioista ja ominaisuuksista enempi omistajien näkemyksiä. Ja siellä ei vikojakaan peitellä...




    [vernon vili muokkasi tätä viestiä 21.09.2006 klo 19:59]
      
  • Kiitos jo tähänsaakka tulleista mielipiteistä. Sattui tänään muuten silmään ruotsalaisen Motormännenin suuri tyytyväisyystutkimus:

    http://svt.se/svt/jsp/Crosslink.jsp?d=22620&a=665036&lid=puff_261839&lpos=lasMer

    Näköjään MB on onnistunut parantamaan laatuaan 2004 jälkeen, kun MB C-sarja saa parhaimman todistuksen (9,46/10). Toyota ja MB E tulevat seuraavaksi.

      
  • Tervetuloa Saksaan!
    Mulla on ollut alla vm 2004 malli (C220 cdi farkku) nyt 2 vuotta. Ei mitään "ylimääräistä" vikaa. Ainoastaan normaalit huollot. Niin tyytyväinen olen ollut että menin ostaa paukauttamaan käytetyn A-mesen vaimolle. Ei kyllä siinäkään mitään vikaa ole ollut.

    Ennen ostoa haastattelin monia "paikallisia" ja sain vinkkejä miten toimia. Ostin A-mesen valtuutetusta liikkeestä ja sain 12 kk takuuta päälle, täyden huollon, rekisteröinnin yms palvelut. Rahat tiskiin ja menoksi. Etenkin mersun merkkiliikkeillä on tosi korkea standardi toimia. En näe siinä sen enempä riskiä kuin suomalaisissa liikkeissä. Ns. "nakkikioskiautoliikkeitä" kannattaa varoa; toisella puolella myydään kepappia ja toisella ns autoja. Siellä ei kyllä takuuta saa...

      
  • Olen samassa tilanteessa keskustelun aloittajan kanssa, Saksaan olisi asetuttava vuodenvaihteen tienoilla. Ajettuani jo pari vuosikymmentä isoilla amerikkalaisilla automaateilla on uudehkon eurooppalaisen valinta vaikeahkoa. Nykyiset polttoainehinnat asemapaikan kilometrikertymä puolustavat dieselin hankkimista, takaveto olisi helpompaa siihen kun on jo tottunut... Selailtuani tarjontaa netin kautta on herännyt muutamia ajatuksia. Valinta on kallistumassa 220CDI automaattiin ja farmarikorilla, ihmetyttää vaan hintojen raju putoaminen, jahreswagenin classic mallin 25-30 tuhatta ajettuna saa noin 22k€. Uuden vastaavan hinta on kuitenkin 37-39k€, vastaavan ikäinen Golf 2.0TDI ja DSG vaihteistolla on suunnileen saman hintaine, uutena hintaero on lähemmäs 10 000€.
    Tiedän kyllä, että C-sarjasta on tulossa uusi malli ensi vuonna mutta ei se kaikkea selitä.
    Toinen asia joka kiinnostaa on se että mitä kaikkia dokumenttejä pitää olla jotta saa saksalaisen "pysyvän" kilven, ulkomaalaiselle kun tarjotaan vaan joko punapäisiä tai keltaisia kilpiä. Ehkäpä "Sulo" osaa valaista asiaa. Kiitokset asiallisista vastauksista.

      

  • VS: Kokemuksia Mercedes C-sarjasta?
    Lainaa viestiä

    Itselläni uutena hankittu Mb C-farkku vm2005, automaatti. Normaalit huollot tehty (huolenpitosopimus) kohta ollut 2-vuotta liikenteessä, tähän mennessä ei mitään vikoja ole ollut. On toiminut ilman yhtään vikakoodia, on huolettomin peli mitä tähän mennessä olen omistanut. Edellisessä merkissä oli sähkövikoja ja jarrulevyt jouduttiin hiomaan pariin kertaan. Tuttujen mielestä ihan normaalia kun sai takuuseen. En hyväksy nykyautoissa tällaisia juttuja, on vaan osoitus huonosta laadusta. Bensankulutus on kohtuullinen, jopa 7l ja rapiat sadalla. Jos Mesen ostaa käytettynä, niin ei voi olla varma miten pidetty, eli varmin tapa ostaa uutena, niin tietää mitä saa eikä tarvitse valitella näillä palstoilla kärryn vioista.


    Ketjussa kaksi fanaatikkoa, joista kumpikaan ei kertonut paljonko yksilöillä ajetaan.

    En koske mersuihin pitkällä tikullakaan. Sähkövikoja, ruostuvat. Vaikka tekniikka olisi kuinka kunnossa, ei auta. Eikä sitä tekniikkaakaan aivan hulluja kehuta.

      
  • delete

    [Kadunmies muokkasi tätä viestiä 09.02.2007 klo 10:01]
      
  • Lainaus:
    14.10.2006 klo 15:19 capricess kirjoitti
    Olen samassa tilanteessa keskustelun aloittajan kanssa, Saksaan olisi asetuttava vuodenvaihteen tienoilla. Ajettuani jo pari vuosikymmentä isoilla amerikkalaisilla automaateilla on uudehkon eurooppalaisen valinta vaikeahkoa. Nykyiset polttoainehinnat asemapaikan kilometrikertymä puolustavat dieselin hankkimista, takaveto olisi helpompaa siihen kun on jo tottunut... Selailtuani tarjontaa netin kautta on herännyt muutamia ajatuksia. Valinta on kallistumassa 220CDI automaattiin ja farmarikorilla, ihmetyttää vaan hintojen raju putoaminen, jahreswagenin classic mallin 25-30 tuhatta ajettuna saa noin 22k€. Uuden vastaavan hinta on kuitenkin 37-39k€, vastaavan ikäinen Golf 2.0TDI ja DSG vaihteistolla on suunnileen saman hintaine, uutena hintaero on lähemmäs 10 000€.
    Tiedän kyllä, että C-sarjasta on tulossa uusi malli ensi vuonna mutta ei se kaikkea selitä.
    Toinen asia joka kiinnostaa on se että mitä kaikkia dokumenttejä pitää olla jotta saa saksalaisen "pysyvän" kilven, ulkomaalaiselle kun tarjotaan vaan joko punapäisiä tai keltaisia kilpiä. Ehkäpä "Sulo" osaa valaista asiaa. Kiitokset asiallisista vastauksista.

    Mikäli asetut pysyvästi saksaan ts. muutat kirjasi tänne niin auton ostossa ns normaalikilpiin ei ole ongelmaa. Tosin tarvitset ns green cardin(ausenhalterlaubnis) joka todistaa että asut saksassa ja työskentelet myös (työnantajan todistus tarvitaan). Tämän saat kotipaikkakuntasi Landratsamtista (virasto...), kestää ~ 1 vko saada. Tämä kortti kannattaa/pitää hakea, hankitpa auton tai et. Esim jos haluat tehdä puhelinsopparin niin tuota lappua ne kyselevät. Helppoa tuo asiointi saksassa. Varaa aikaa ja hermoja...
    Mulla taasen alkaa paperisota tuodessa auto suomeen. Muutto kun on viikon päästä!
    Ps. C220 CDi toimii edelleen...

    Niin, ajan vuodessa 35 tkm, 50-50 baanalla-kaupungissa. Ja kaasujalka ei ole erityisen kevyt, yleensä baanalla nopeus 190 kmh. Ja en ole fanaatikko, vain tyytyväinen omistaja.

    [Sulo muokkasi tätä viestiä 24.10.2006 klo 16:20]
      
  • Tama on hieman off-topic, kun kaytetyista puhutaan, mutta tulipa koeajettua uusi C-sarjan automaatti.

    Aivan ilman sarvia ja hampaita hammastyin auton ajettavuutta, erityisesti ohjausta. Mersu oli nimittain huonoin ajamani auto vuosikausiin. Ohjaus on sanalla sanoen tahmea, ei palauta kunnolla ja tuntuu kuin hammentaisi lapiolla sementtia. Lisaksi niin sanottua perstuntumaa tien ja kuljettajan valille ei paase muodostumaan lainkaan.

    Olen tasta lehdista lukenut, mutta hammastyin todella kokeiltuani itse. On yksi asia tehda tunnoton auto, toinen juttu heikentaa sita entisestaan hankalla ohjauksella. Mutu-puolelle menee auton sisustuksen yleinen olemus. Muovia siella-taalla, halvan oloista, vaikkakin puettuna "fiiniin" kuosiin. Vielapa ihmetytti hallintalaitteiden tuntuma - kuten miksi tuulilasin pesurin painamiseen tarvitaan niin paljon voimaa? Tallaiset hyvaksyisi Daewoossa, mutta ei Mersussa.

    Ei tulisi mieleenkaan maksaa tasta MB-extraa. Harmi sinansa, kuinka hyvat brandit rapautuvat.

    Pahoittelen skandien puutetta tassa viestissa.

      
  • Koeajo ja sen jälkeinen mieliala ovat erittäin yksilökohtaisia.

    Ensin haluan sanoa sen että mitä kalliimpi auto, sitä vaativampia olemme! Kuten täälläkin moni sanoo hyväksyvänsä esim. Daewoossa mutta ei Mercedeksessä.

    Itse olen koeajanut Mercedeksen C sarjalaisen ja melko paljon autoja ajaneena ja kilometrejä nielleenä minä taas suorastaan ihastuin. Toisille Mercedeksen merkki on kuin punainen vaate johon suhtautuminen on jo starttiviivalla miinuksen puolella. En kiellä sitä etteikö tämän päivän mersuissa olisi enemmän tyyppivikoja kuin koskaan aiemmin mutta mielestäni Mercedes, mukaan lukien puheen aiheena ollut C-sarja, on erittäin laadukas. En puolustele MB:a sen takia että itse ajelisin ko. merkillä, en nimittäin aja mersua.

    Minulla on tosin kaksi mersua itselläni ollut ja ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.. tai no joo, hintahan se huono on :smile:

      
  • Jan kiteytti minunkin tuntemukseni. Jos katsotaan mitä ammattimiehet sanoo : TM talvitesti.

    "Risteyksissä kankeahkosti palauttavan Mersun ohjaus herkistyy heti vauhdin vähän kasvaessa. Tunto on hyvä ja se suodattaa sopivasti urien ja epätasaisuuksien aiheuttamia häiriöitä. "

    Talvitestissä ajettavuus ja hallittavuus täysi kymppi. Ei nyt kovin huono ajettava, vaikka makuasioita olisivatkin.

      
  • En suhtaudu Mersuun ennakkoluuloisesti. Koeajoin auton kiinnostuneena ostamaan sellaisen. Hinta/laatu/ominaisuus-suhde vain on pakkasen puolella. Keulakoristeesta en ole valmis maksamaan latiakaan.

    Jousitus toimii autossa hyvin, ohjaus ei. Asia on aika selkea.

    Fiilispuolelta, istuin juuri tunti sitten sisustukseltaan vastaavan E-sarjalaisen takapenkilla. Ei nyt millaan pahalla, mutta muovinen istuinverhoilu on muualta paitsi Mersulta amerikkalaisilta poistunut jo ajat sitten.

    Kokonaan toinen juttu on sitten hallintalaitteden omituisuudet, joita viljelevat erityisesti MB ja Citroen. Kaikkeen toki tottuu ja asiasta on turha kiistella.

    [PropJock muokkasi tätä viestiä 08.12.2006 klo 10:07]
      
  • Lainaus:
    08.12.2006 klo 10:06 PropJock kirjoitti
    En suhtaudu Mersuun ennakkoluuloisesti. Koeajoin auton Fiilispuolelta, istuin juuri tunti sitten sisustukseltaan vastaavan E-sarjalaisen takapenkilla. Ei nyt millaan pahalla, mutta muovinen istuinverhoilu on muualta paitsi Mersulta amerikkalaisilta poistunut jo ajat sitten.


    Mersulla on ollut ainakin 30 vuotta varusteversiona ns. taksi malli missä on mm. muovipenkit vakiona. Nykyään myös monet isännät peittävät normaalit penkit keinonahkaisilla istuinsuojilla. on helpompi oksennukset siivota vuoron jälkeen pois…

      
  • On jännittävää lukea muiden mielipiteitä koeajosta tai sitten mietteitä autosta muutenkin. On vaan kuitenkin aika erikoista miten eri ihmisten käsitys esimerkiksi laatuvaikutelmasta vaihtelee niin paljon. En edelleenkään halua puolustella pelkästään aiheena olevaa tähtimerkkiä mutta olen itsekin käynyt C-sarjalaisen koeajamassa ja mielestäni auto on aivan upea ajaa, ohjauksen palautumisesta väitellään jokaikisessä testissä mihin mikä tahansa Mercedes osallistuu mutta se on vain pieni yksityiskohta johon kaikki tuntuvat takertuvan. Ehkäpä C-sarjalainen on kokoonsa nähden niin arvokas että odotukset ovat todella kovat mutta samaan aikaan kun kävin katsomassa C-sarjalaista, kävin tutustumassa myös muihin vastaavan kokoluokan merkkeihin, en nyt halua merkkejä mainita koska joku suivaantuisi heti jos sanoisin ette MB nyt sattuisi olemaan itseäni miellyttävämpi. Mutta autoihin tutustumisen jälkeen Mercedes oli lähes ainoa joka jätti itsestään laadukkaan muiston.

    Joku nyt vetoaa löytäneensä mersusta muovia... ikävä muistuttaa mutta jos istutaan samalta mantereelta tuleviin muihin merkkeihin, löytyy sitä muovia vielä enemmän :smile: Ja japanilaiset autot eivät myöskään brassaile liialla "nahalla" mutta se on niille ok koska autot ovat lähes vain puolet Mercedeksen hinnasta.

    No, makuasioita ovat, mutta mietityttää vaan miten erilainen käsitys meillä onkaan laadusta ja laatuvaikutelmasta :smile:

      
  • Laatuvaikutelmahan on nimenomaan "vaikutelma" ja jokainen arvostaa mita arvostaa.

    Itse arvostan funktionaalisuutta, kaytannossa aika pitkalle se tarkoittaa ergonomiaa, ja laadukkaita materiaaleja, tekniikan optimointia kayttotarkoitukseensa, jne. Tassakin toki "laatu" on subjektiivinen kasite. Ergonomia ja funktionaalisuus sen sijaan ovat vahan objektiivisempia juttuja, niista on omat tieteenalansakin jne.

    Muovipenkeilla tarkoitin MB:n business-pakettien keinonahkaverhoilua. Se nayttaa nahalle, mutta tuntuu muoville. Hiostusta on pyritty peittamaan perforoinnilla. Taman aamun taksissa sattui olemaan samanlainen verhoilu.

    Hallintalaitteiden toteutuksessa Mersulla on omat ideansa, joita uskollisesti/orjallisesti noudatetaan vuodesta toiseen. Muu maailma menee menojaan ja Mersu vain pukertaa ylikuormitetun viiksensa kanssa. On naita muitakin: esim. BMW:n motskareissa on iat ja ajat ollut kaksi vilkkukatkaisijaa. Tai nykyaan muodissa on asentaa mittaristo auton keskelle. Jne, jne...

    Naihin tietysti Mersun tai BMW:n motskarin omistaja sanoo, etta hyvin ne toimivat kun niihin tottuu. Toki niin. Taaksepain opetteleminen on vain ihmiselle niin kovin hankalaa, eika yleisesta/paremmasta toteutuksesta tee mieli siirtya "erilaiseen". Yksi asia valinnan vaakakupissa siis.

    Totta ihmeessa Mersulta odotan enemman kuin Toyotalta. Maksaahan se huimasti enemman. Tahtimerkin osuus auton hinnasta tuskin ylittaa 20 euroa tehtaalla. Jotain muuta pitaisi saada vastineeksi rahalle.

    Kuka muuten haluaisi autoonsa kaksi vilkkuviiksea... ;-)

    [PropJock muokkasi tätä viestiä 08.12.2006 klo 14:08]
      
  • Lainaus:
    08.12.2006 klo 14:02 PropJock kirjoitti

    Kuka muuten haluaisi autoonsa kaksi vilkkuviiksea... ;-)


    Ei varmaan kukaan mutta moni pärjää mainiosti sen yhden viiksen kanssa. Ei, ei minulla ole Mersua (joskus vapaa-aikoina taksia ajelen). Mersuista kun ei omaan autohintaluokkaani (n. 30000 euroa) mahdu kuin A-malli ja edellisellä autonvaihtokierroksella Octavia veti pidemmän korren, toki A:stakin kävin tarjouksen kysymässä...

      
  • Lainaus:
    08.12.2006 klo 14:02 PropJock kirjoitti
    Hallintalaitteiden toteutuksessa Mersulla on omat ideansa, joita uskollisesti/orjallisesti noudatetaan vuodesta toiseen. Muu maailma menee menojaan ja Mersu vain pukertaa ylikuormitetun viiksensa kanssa.


    Uusimmissa mallisarjoissaan Mersu on nyt vihdoinkin älynnyt laittaa vaihdekepin siihen oikean viiksen paikalle, jossa ei ollut ennen mitään. Vapauttaa kivasti tilaa penkkien välistä muuhun käyttöön.

      
  • [quote title="08.12.2006 klo 14:02 PropJock kirjoitti"]
    Laatuvaikutelmahan on nimenomaan "vaikutelma" ja jokainen arvostaa mita arvostaa.

    Itse arvostan funktionaalisuutta, kaytannossa aika pitkalle se tarkoittaa ergonomiaa, ja laadukkaita materiaaleja, tekniikan optimointia kayttotarkoitukseensa, jne. Tassakin toki "laatu" on subjektiivinen kasite. Ergonomia ja funktionaalisuus sen sijaan ovat vahan objektiivisempia juttuja, niista on omat tieteenalansakin jne.


    No minä tarkoitan myös mainitsemiasi asioita puhuttaessa laadusta. Ilmeisesti kuitenkin laadusta puhuttaessa jokaisella on omia mielipiteitä ja myös omia kokemuksia. Itse olen tutustunut Mercedekseen ja omistanutkin 2 kappaletta ja olen valmis puolustamaan Mercedeksen laatua. Materiaali niin sisätiloissa jos puhutaan istuimista,kojetaulusta tms. on todella laadukasta. Mainitsemasi keinonahka verhoilu eli TWIN-nahkaverhoilu mercedes kielellä, on vain eräs lisävaruste vaihtoehto. Mercedekseen kyllä saa erittäin laadukkaan AIDON nahkaverhoilunkin tosin tämä on yli kaksi kertaa kalliimpi. :smile:

      
  • Lainaus:
    08.12.2006 klo 16:28 General Lee kirjoitti
    Lainaus:
    08.12.2006 klo 14:02 PropJock kirjoitti
    Hallintalaitteiden toteutuksessa Mersulla on omat ideansa, joita uskollisesti/orjallisesti noudatetaan vuodesta toiseen. Muu maailma menee menojaan ja Mersu vain pukertaa ylikuormitetun viiksensa kanssa.

    Uusimmissa mallisarjoissaan Mersu on nyt vihdoinkin älynnyt laittaa vaihdekepin siihen oikean viiksen paikalle, jossa ei ollut ennen mitään. Vapauttaa kivasti tilaa penkkien välistä muuhun käyttöön.

    Hyvä että älysivät katsoa BMW:ltä mallia siitä mihin se vaihdekeppi kannattaa laittaa... :grin:

    No, olen ajanut kymmeniä tuhansia eri mersuilla ja täytyy sanoa että se yhden viisksen syteemi EI parane tottumisella. Ei ole tottumisesta kiinni että on hölmöä joutua pyyhkimiä säätäessään irroittamaan otteen ratista. Muutenkin se on typerä systeemi vaikka kuinka hyvin tottuisi...

    En ala sen kummemmin arvostelemaan luotettavuutta mutta omat kokemukseni luotettavuudesta mersujen kohdalta yleensä on kirjavaa mutta yksikään ei ole ollut kovinkaan hyvä siinä suhteessa. Kaikissa oli vähintään jotain pientä vikaa joka oli pitkäaikainen kiusa, eli vaikea saada lopullisesti kuntoon. Vain yksi oli katastrofaalinen kappale ja sekin 90-luvun puolivälissä.

    D-C:n taloudellisen puolen hyvin tuntevana en ole ihmetellyt Mersun materiaalien laadun heikkenemistä (tai kehityksen puuttumistahan se oikeastaan on). Minulla ei C-sarjasta ole paljon kokemusta, joten siitä en ihmeemmin kommentoi. Ajettavuushan siinä on ihan ok, eli kelvollinen muttei ollenkaan Baijerilaisen tasolla. Silti, ajettavuuden takia Mersuja ei ostetakaan. Suomessa niiden hinta on käsittämätön ja pääosin siksi minäkin niihin olen tuttavuutta tehnyt, muuttoautoksi kun sopivat. Nykyinen arvon säilyvyys ei kai ole aivan entisellä tasolla, mutta hyvä edelleen.

      
  • Niin, sitäkin ihmettelen miten voi puhua ergonomiasta Mersujen samanmuotoisen kytkimien armeijan yhteydessä? Paremmissa ratkaisuissa ei tarvitse välttämättä edes katsoa vaan tuntee mikä nappi on oikea. Mersulla taas rivi samanlaisia nappeja joita ei tottumisen jälkeenkään muista ulkoa vaan pitkän ajankin jälkeen pitää katsoa mikä kuva niissä on jotta ei esim. napauta takaniskatukia alas ja joudu kömpimään takapenkille ne takaisin nostamaan, kun vain yrittää pestä ajovalot...

      
  • tselläni oli muutaman vuoden ajan vanhempi koppanen (W202) C-sarjalainen, olin siihen kokolailla tyytyväinen, vaikka ensin huolestutti puheet Mersun laadun laskusta.Uskalsin ostaa kun oli Vehon vaihtotähti. No ovi ja takaluukku maalattiin uudestaan, mutta Veho hoiti tyylikkäästi asian korjauksen takuuna.

    Muilta osin auto täytti toiveet, leppoisa kulkuväline, vastoin puheita erittäin vähävikainen ikäisekseen. Materiaalit oli minusta asiallisia ja kestäviä, tosin Classic-mallissa ei mitenkään loisteliaita.

    Tuo ohjaus on mielenkiintoinen asia Mersun kohdalla, minun mielestä ihan Ok, ellei mennä ihan kävelyvauhtia, jolloin joutuu itse kääntämään pyörät suoraan. Jos vauhtia hieman enemmän, niin ratin kääntämisessä jo sopiva vaste. Tuntuma tiehen on hieman etäinen, mutta suuntavakaa, ESP pitää kurssin suorana luikkaalla.

    Onko tuo ohjaus muuttunut kovastikin W202:n ja W203:n välissä huonompaan suuntaan, uudempaa moitittiin erityisesti Tuulilasin testeissä. Siellä kerrottiin myös, että 15000 km ajetussa autossa oli räminää.

    Tuo jälkimmäinen ei etenkään sovi laatuauton imagoon. Mietin vain, onkohan kyseessä laadun vaihtelu, vai, onko säästöjen takia laskettu materiaalien laatua pysyvästi? Oma W202:n oli koriltaan vielä vuosienkin jälkeen tanakassa kunnossa, eikä hälyääniä kuulunut.

    Putput: ” Mersulla taas rivi samanlaisia nappeja joita ei tottumisen jälkeenkään muista ulkoa vaan pitkän ajankin jälkeen pitää katsoa mikä kuva niissä on jotta ei esim. napauta takaniskatukia alas…”

    Tällä napilla säikäyttää vinkeästi takapenkillä asiasta tietämättömän henkilön, kun niskatuet paukahtaa ala-asentoon, saattaa livahtaa lusikallinen housuun :innocent:

      
  • Jos verrataan Mersun ajettavuutta Bemariin, ei varmaan suuria eroja ole. Jos katsotaan muuta kuin mutu-tuntumaa niin pari testin selailua palauttaa maanpinnalle:

    C-sarjan diesel ja Bemarin 300-sarjan diesel. TM 1/2004. Maantieajo ja ääritilanteet tasapisteet....Kaupunkiajo Mersu 9 ja Bemari 7.

    Suuntavakavuus uraisella tiellä ei kummallakaan ollut parhaimpien tasolla.

    Jos katsotaan vanhempaa testiä jossa on tosin isompi Bemari, 500 sarjalainen, TM 3/2001. Kyseessä talvitesti. Talviajo maantiellä Bermari 8, Mersu 10. Hallittavuus Bemarilla 8 ja Mersulla 10.

    C-sarjalaisessa (203) on takaniskatukien vapautuspainike ja lampunpesimien kytkin eripuolella rattia. Eli kaippa nuokin voi sekoittaa...


      
  • Olen tutustunut C-sarjan mercedekseen todella hyvin koska meinasin ostaa sellaisen mutta hinta kyllä sitten pakotti valitsemaan toisin..

    Itse olen ajanut mercedeksen lisäksi myös paljon kehuttua bmw:a enkä ymmärrä miten sitä yt niin kehutaan. En hauku bemaria mutta itse pidän mersua parempana ajaa, mersu on laadukkaampi niin sisältä kuin ulkoa ja jos uudesta autosta puhutaan niin C-sarjalainen on huomattavasti paremman näköinen myös.. nämähän on makuasioita mutta niistähän täällä on kyse! Mersussa on yksityiskohtia kuten paljon puhuttu "monitoimiviiksi" joka jakaa mielipiteet. Monelle se on ongelma jota ei voi ymmärtää tai johon ei voi mitenkään tottua. Siinä on toinen asia jota en täysin tajua.. mielestäni tämä joidenkin haukkuma viiksi toimii erinomaisesti! Jopa silloin kun ostin ensimmäisen mersuni, olin heti "sinut" viiksen kanssa.

    Kai tuo ajomukavuuskin voi olla makuasia mutta itse pidän mersua, myös C-sarjaa erinomaisena ajaa.

      
  • Iselläni melkein parin vuoden kokemukset mesestä. Ostin uutena, enkä edes viitsinyt tehdä perinteistä "koeajoa". tilasin ja maksoin kärryn pois. On automaatti-farkku pienin lisämaustein. ollut huoleton peli koko ajan. Ihmettelen että merkkiä kiivaasti arvostellaan, jokainenhan ostaa auton itselleen eikä kavereille tai naapureille. Vähemmälle moitteelle näyttää jääneen auton seisontajarru, joka on jalkakäyttöinen eikä perinteinen eteen sojottava "tanko" etupenkkien välissä. Positiivisena voisi vielä sanoa ajotavan muuttuneen rauhallisemmaksi. Ei ole tarvetta luukuttaa liikoja, se ei sovi auton tyyliin. Myös kaikki olevat ja oletetut traumat kulkineesta ovat poissa. Siis kiinnostus siihen millä muut liikkuvat on poissa.

      
  • Niin, voisi olettaa että auto ostetaan itselle eikä kavereille :smile:

    Minulla on kaksi uutta pikku mersua ollut ja on se ihmeellinen asia että jos joku ostaa volkswagenin uutena mikä ei sekään ole halpa auto, esim. työkaverin ovat kaikki vain kehumassa ääneen, tai jos joku ostaa uuden opelin, kaikki kehuvat vain ääneen..Mutta annas olla jos ostaa mersun.. :no_mouth: Takuuvarmasti kukaan ei sano ensimmäistäkään positiivista kommenttia ääneen. Niin minulle on käynyt. Muistan kun menin ensimmäistä kertaa uudella mersulla töihin niin astuessani työpaikalle, vallitsi hiljaisuus. Juuri ja juuri kukaan edes tervehti.. Tiesin mistä syy johtuu koska ikkunoista näki suoraan henkilökunnan parkkipaikalle.

    Ja kyse oli minun kohdalla vain pikkuisesta A-mallista johon tykästyin todella paljon ja joka oli erinomainen sekä luotettava vaikka joku ei edes A-mallia mersuna pitäisi.. eihän se ole edes takavetoinen :smile:

      
  • Tuota noin...

    Sanoin vain, etta C-sarjan ohjaus on huono ja etta sisustus on halvan oloinen ja etta hallintalaitteissa on omintakeisia toteutuksia. Auto sen sijaan on hinnaltaan kallis.

    Tama on yhdistelma, joka heikentaa kapineen haluttavuutta. Koska Mersu on MERSU, sita voidaan silti hyvalla katteella myyda. Toki C-sarjalaisessa on hyviakin ominaisuuksia, esim. automaattilaatikko.

    Kuten sanoin, MB on minulle vain auto. Niinkuin moni muukin.

      


  • Aivan ilman sarvia ja hampaita hammastyin auton ajettavuutta, erityisesti ohjausta. Mersu oli nimittain huonoin ajamani auto vuosikausiin. Ohjaus on sanalla sanoen tahmea, ei palauta kunnolla ja tuntuu kuin hammentaisi lapiolla sementtia.

    Nopeuden mukaan säätyvä tehostin varusteeksi autoon ja ajettavuus on loistava. Ostaessani omaani ajoin ensin ko.varustetulla ja sit ilman niin ero on hämmentävä. Auto C200CDI farkku vuoden vanha ja 210000 ajettu ja vesipumppu on ainoa rikkoutunut osa ja sekin vaihdettiin määräaikaishuollon yhteydessä. Kokoisekseen kallis mutta en ole katunut!

      
  • tässä oma mielipiteeni autosta .itsellä oli vuoden verran c200 kompressor kattavilla varusteilla(suomiauto).sisusta ja auto muuten laadukkaan oloinen mutta turhia vikoja liikaa. auto ajettu 110000 kytkin paketti hajosi risteykseen!!!ei kuulemma näissä ennen tapahtunut .käsijarrun vaijeri hyppi itsekseen vähän väliä kiinnikeistä irti huollon toimista riippumatta.ja vika koodeja vilisi mittarissa jos jonkinlaista
    ja ainakin lohjalla mersun huolto persiistä ja näin ollen merkki vaihtui alle vuodessa
    ps. c mallin mersut ruostuu aivan #&%£$!* vaikka onkin 30 vuoden koritakuu

      
  • C-mallin (203) käsijarrunvaijeri on todella mielenkiintoinen tapaus, kun ottaa huomioon miten käsijarru ko. autossa toimii...

    [vernon vili muokkasi tätä viestiä 30.12.2006 klo 20:52]
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit