Poimintoja sanomalehdistä - osa IV

2442 kommenttia
17678808182
  • Täälläkin keskustelussa on todisteltu, miksi muiden antamiin valomerkkeihin ei kannata reagoida. Mitäpä noita erottelemaan, turhia ne ovat kaikki. Siinähän vilkutelkoon.

    Ja tässä on tuon asenteen päätepysäkki, jälleen kerran.

    --740 GLE

      1
  • Erittäin yleinen kuolemaan johtanut tapahtuma mootoritiellä, törmäys pysähtyneeseen ajoneuvoon. Erikoisinta on että nämä ovat yleensä vielä pientareella kokonaan tai osin. Melkoisia koomailijoita on liikkellä. Oli autolla kokoa (rekka) tai varoitusvalot, ei tee eroa päälle vaan jarruttamatta.

      1
  • 740 GLE kirjoitti:

    Siksi toisekseen, mitä kuljettajan pitää tehdä jos häikäistyy tai näkeminen estyy muusta syystä? Onko ehdotuksia?

    Vanha konsti on laittaa vasen silmä kiinni (juu, stereonäkö menetetään hetkellisesti) ja kääntää päätä sen verran oikealle, että klyyvari varjostaa sopivasti oikeaa silmää vastaantulijan valohyökkäykseltä. Joskus jopa auton aurinkoläppä saattaa varjostaa vastaantulijan kaukovaloilta oikein aseteltuna.

    Mulla on muuten nykyään tapana pitää aurinkoläppä käännettynä tuulilasia vasten varsinkin pimeään aikaan ajellessa. Penkki vain riittävän alas, että näkösektoria riittää. Ajatus syntyi kerran erään leikkauksen jälkeen sairaalavuoteessa, kun viereiseen petiin tuotiin hirvikolari-potilas, jonka suurimmat (näkyvät) vammat olivat silmissä ja naamassa olevat tuulilasinsirut.

      1
  • Itse käytän aurinkolippaa hämärässä, jos taivaalla on vähänkin enemmän valoa. Penkki normaalissa korkeudessa, minkä määrittää ajoasento. Valoisuuden rajaaminen hämärässä parantaa näkyvyyttä selvästi.

    Vastaantulijan aiheuttaman häikäisyn poistan joskus laittamalla käden sen eteen. Osa maisemasta peittyy, mutta jäljelle jäävästä näkyy enemmän.

      2
  • @Lukija48689 kirjoitti:
    Entistä oudompaa tietoa Hirvaskankaan kolarista. Kuljettajaa ei ole tunnistettu, nyt tarkistetaan sormenjälkiä, hammaskarttoja ja DNA:ta:

    https://yle.fi/a/74-20104085

    --740 GLE

    Tällaisina aikoina alkaa kiinnostaa se, oliko rekan kyydissä jotain tähän vaikuttanutta.

      
  • @Jokeri kirjoitti:
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010620108.html

    Turha ja surullinen kuolema. Miksei keltaisiin hälyvaloihin voi reagoida? Vieläpä moottoritiellä, missä pitäisi olla tilaa ja näkyvyyttä.

    Tämän takia tienpitoon tuli muutamia vuosia sitten vaatimus törmäysesteen käytöstä. Siis yleensä perässä vedettävä laite, jossa on kasaan painuva rakenne. Tällä suojataan toimintaa tien päällä. Aika paljon noita vuosittain menee romuksi eli ei ihan turha keksintö. Joskus näin hinaustapahtumassa kaksi autoa, joista toinen hinuri oli jätetty taaemmas suojaamaan särkynyttä autoa noutavan hinurin kuskia. En tiedä, vaaditaanko tällaista vai oliko hinausfirman oma käytäntö.

      
  • muokattu 10.08.2024 10:37

    @740 GLE kirjoitti:

    Täälläkin keskustelussa on todisteltu, miksi muiden antamiin valomerkkeihin ei kannata reagoida. Mitäpä noita erottelemaan, turhia ne ovat kaikki. Siinähän vilkutelkoon.

    Hyvin omituinen ja tarkoitushakuinen ja vahvasti liioiteltu väite, jos ymmärrän asiayhteyden oikein. En todellakaan tunnista kenenkään kirjoittamana mitään tuollaista.

    Se käy ilmi esimerkiksi siinä, että sotket sujuvasti työtehtävissä olevien valoja siihen, mistä aiemmin keskusteltiin, jos yhtään jaksat muistaa. Siihen esimerkkitapaukseen liittyen emme edelleenkään tiedä, mitä varoiteltu näki, ymmärsi tai miten toimi tilanteessa. Kyse ei ollut sen kummemmin sinisestä, punaisesta tai keltaisesta valosta.

    Teet vain lopputuloksesta omia päätelmiäsi (oikeita tietenkin, mielestäsi) ja sellainen käsittely oli minun mielestäni paremminkin ytimessä. Saati millä tasolla kukin esittää oletetun reagoimistarpeen. Kyse oli viisastelun eri asteista tavallaan.

    Ja tässä on tuon asenteen päätepysäkki, jälleen kerran.

    Erittäin ikävä lopputulos. Ja varmasti kaikista ilmiselvimpiä - ei siis tulkinnallista - varoitusvaloa, jopa vilkkuvaa, ei ole jostakin syystä ymmärretty huomioida.

      
  • muokattu 10.08.2024 10:48

    @Kumppani kirjoitti:
    @740 GLE kirjoitti:

    Täälläkin keskustelussa on todisteltu, miksi muiden antamiin valomerkkeihin ei kannata reagoida. Mitäpä noita erottelemaan, turhia ne ovat kaikki. Siinähän vilkutelkoon.

    Hyvin omituinen ja tarkoitushakuinen ja vahvasti liioiteltu väite, jos ymmärrän asiayhteyden oikein. En todellakaan tunnista kenenkään kirjoittamana mitään tuollaista.

    Tarkoitushakuinen kyllä, liioiteltu ei, koska minulle kelpaavat kaikki varoitukset, antoipa ne kuka tahansa. En kysele varoittajan valtuutusta vaan noudatan sitä vaikka en syytä itse näekään. Vastaantulija saa minut hidastamaan pimeässä vilauttamalla kaukovaloja pari kertaa ja edelläni ajava nelivilkuilla tai jarruvaloilla, mutta en ole kokenut muiden väärinkäyttävän tätä mahdollisuuttaan kovin pahasti.

    Jos tämä on sinusta liioittelua, unohda koko juttu ja jatka entiseen malliin.

    Erittäin ikävä lopputulos.

    Niin on. Siksi pyrin välttämään etätulkintoja kaukana olevista asioista joita en näe. Ja koska en näe, hidastan riippumatta siitä kuka vilkuttelee. Tulkinta tapahtuu sitten kun olen hiipinyt lähemmäs näkemään tilanteen paremmin.

    Eihän tuokaan aina onnistu, koska ihmisen mieli pyrkii selittämään asioita rutiinilla. Siksi teen toisinaan hätäisiä päätelmiä ja varoituksen todellinen syy saattaa yllättäen ollakin aivan muuta kuin ensinäkemältä olin kuvitellut. Silloinkaan ei haittaa, jos on ottanut jo valmiiksi vauhdista enimmät pois.

    Ja varmasti kaikista ilmiselvimpiä - ei siis tulkinnallista - varoitusvaloa, jopa vilkkuvaa, ei ymmärretty huomioida.

    Jos varoitusvalon merkityksen tulkinnassa voi tulla näin katastrofaalisia virheitä, kannattaako edes yrittää tulkita varotusvalon merkitystä? Tulkinnan virhemahdollisuus katoaa, kun rakentaa prosessimallin, jossa varoitukseen reagoidaan hidastamalla jo ennen kuin edes ymmärtää varoituksen syytä?

    Juuri tällä omien havaintojen hataruudella olen perustellut itselleni tämän prosessimallin, jossa herätteenä oleva varoitus valoilla liipaisee vasteen vakionopeussäädin pois päältä. Kun ensimmäinen toimenpiden on tehty autopilotilla, sen jälkeen kytketään aivot päälle ja hiippaillaan lähemmäs kurkkimaan mitä on tekeillä. Varoitusvalon merkityksen analyysi ja sen myötä myös virhepäätelmän mahdollisuus jää kokonaan pois kun hidastus alkaa olipa edessä mitä tahansa.

    --740 GLE

      2
  • Varoitusvalaisimien käyttö perustuu havaittavuuden ja turvallisuuden parantamiseen. Valoilla varoittaminen on yleinen tapa varoittaa muuta liikennettä poikkeavasta tilanteesta.

      3
  • @tracktest kirjoitti:
    Varoitusvalaisimien käyttö perustuu havaittavuuden ja turvallisuuden parantamiseen. Valoilla varoittaminen on yleinen tapa varoittaa muuta liikennettä poikkeavasta tilanteesta.

    Aivan. Varoituksen hyödyntäminen omassa ajamisessa on useimmiten vapaaehtoista, mutta ei se riskitasoa ainakaan lisää.

    Lentäjien mottoa hieman mukaillen:
    "There are old drivers and there are bold drivers but there are no old, bold drivers"

    --740 GLE

      1
  • muokattu 11.08.2024 15:19

    @740 GLE kirjoitti:

    Tarkoitushakuinen kyllä, liioiteltu ei, koska minulle kelpaavat kaikki varoitukset, antoipa ne kuka tahansa.

    No sehän nyt on selvää, höh!

    Jossakin määrin olisi kuitenkin hyvä eritellä, milloin mistäkin tilanteesta on kyse. Minusta on varsin eri asia havaita edessä ajoneuvon katolla ja kulmissa vilkkuvia värillisiä valoja, kuin tulkita vastaantulijan pitkien valojen vilkutuksia.

    En kysele varoittajan valtuutusta vaan noudatan sitä vaikka en syytä itse näekään.

    Jos siis suljetaan pois hälytysajoneuvojen varoitusvilkkuvalot, tai erilaiset keltaiset vilkkuvalot työtehtävissä olevissa olevissa ajoneuvoissa, niin mitä näistä mahdat noudattaa, kun näet vastaantulijan vilkuttavan pitkiä:

    • tarkistat onko omat ajovalot jääneet kytkemättä
    • tarkistat nopeutesi, jos sattuu edessä olemaan tutka
    • tarkistat alkaako edessä näkyä sinistä vilkkua
    • hiljennät nopeutta ihan vaan varmuuden vuoksi

    Sitten siihen aiempaan esimerkkitapaukseen. Et edelleenkään tiedä, miten hetken päästä hirveen törmännyt kuski pitkien vilkutuksen tulkitsi.

    Vastaantulija saa minut hidastamaan pimeässä vilauttamalla kaukovaloja pari kertaa

    Täydellisen hienoa! Oliiko vielä niin, että pysäytät auton tien varteenkin, vai muistanko väärin?

    edelläni ajava nelivilkuilla tai jarruvaloilla

    Voisihan se vastaantulijakin vilkuttaa nelivaloilla, miksi odotat just edellä ajavan vilkuttavan?

    mutta en ole kokenut muiden väärinkäyttävän tätä mahdollisuuttaan kovin pahasti.

    En minäkään. Mutta silti meille jää tulkittavaksi - ei vaan sinähän tiedät tarkalleen - miten hirveen törmännyt volvokuski tulkitsi pitkien väläyttelyn, eikö vain.

    Jos tämä on sinusta liioittelua, unohda koko juttu ja jatka entiseen malliin.

    Liioittelulla tarkoitin sitä lausetttasi, jossa väitit täällä kirjoittavien piutpaut välittävän mistään vilkutuksista. Edelleen olen samaa mieltä. Ihan muusta keskusteltiin lopulta mielestäni. Vain siitä, onko pitkien väläyttelyllä vaikka tulkinnallisia merkityksiä. Koska niillä on! Ei se tarkoita, ettei niihin reagoisi, mutta sinä teet sen omituisen päätelmän. AIka kohtuutonta!

    (hinausautokuljettajan onnettomuus oli ikävä tapahtuma)…siksi pyrin välttämään etätulkintoja kaukana olevista asioista joita en näe.

    Nyt sitten jälleen laitoit yhtäkuin-merkit keltaisen kauaksi näkyvän vilkkuvalon ja tulkinnallisen pitkien väläyttelyn.

    Ja koska en näe, hidastan riippumatta siitä kuka vilkuttelee. Tulkinta tapahtuu sitten kun olen hiipinyt lähemmäs näkemään tilanteen paremmin.

    Varmasti hyvin moni tekee samoin kun näkee jonkun värisen vilkkuvan valon edessä. Minusta se ei vaan ole ihan sama asia kuin se, että joku sattuu vilkuttamaan pitkiä ajaessaan sinua vastaan.

    Eihän tuokaan aina onnistu, koska ihmisen mieli pyrkii selittämään asioita rutiinilla.

    Nyt sitten olet päässyt kuitenkin hirveen törmänneen kuskin pään sisälle, niin kerro mitä tämä ajatteli. Minusta me emme vain tiedä sitä,

    Jos varoitusvalon merkityksen tulkinnassa voi tulla näin katastrofaalisia virheitä, kannattaako edes yrittää tulkita varotusvalon merkitystä?

    Emme tiedä myös sitäkään, miten hän suhtautuu siihen, että näkee lähellä ja kaukana sinistä tai keltaista vilkkumassa, emmehän? Sellaisia ei ole kuitenkaan hirvistä varoittamassa tien laidassa, eihän?

    Tulkinnan virhemahdollisuus katoaa, kun rakentaa prosessimallin, jossa varoitukseen reagoidaan hidastamalla jo ennen kuin edes ymmärtää varoituksen syytä?

    Mitä volvokuski teki tai ei tehnyt, kun näki - ei hälytysajoneuvon vilkkuvia värivaloja, tai hinausauton keltaisiakaan - vastaantulijan vilkuttavan pitkiä? Oletko aivan varma, ettei takana palanut jarruvaloja? Minä en tiedä.

    Juuri tällä omien havaintojen hataruudella olen perustellut itselleni tämän prosessimallin, jossa herätteenä oleva varoitus valoilla liipaisee vasteen vakionopeussäädin pois päältä.

    Tilanteet eivät ole toistensa kopioita, mutta lähtökohtaisesti on iso ero sillä, vilkuttaako edessä sininen/keltainen varoitusvalo sen kanssa, että ”mitä toi vilkuttaa pitkiä”. Ihan jo reagointiaikojen kannalta! Värivilkut palavat jo kaukaa, mutta nyt yhtäkkiä jonkun matkan päässä joku vilkuttaa pitkiä. Kerran? Kaksi? Ihan hulluna jne?

    Lähes kaikki tekevät aika satavarmasti jotakin, mutta minkä noista edellä kirjoittamistani vaihtoehdoista. Jos viimeinen olisi ollut oikea valinta, niin sekuntipeleillä tien yli kävelevän hirven väistämiselle saattaa jäädä vähän aikaa enää.

    Kun ensimmäinen toimenpide on tehty autopilotilla, sen jälkeen kytketään aivot päälle ja hiippaillaan lähemmäs kurkkimaan mitä on tekeillä.

    Hidastiko volvokuski mitään? Alkoiko hän ”hiippailla lähemmäs? Oliko hänellä aivot pois päältä? Mitä jos hän teki kaiken muuten oikein, mutta lopuksi vain väärän johtopäätöksen?

    Varoitusvalon merkityksen analyysi ja sen myötä myös virhepäätelmän mahdollisuus jää kokonaan pois kun hidastus alkaa olipa edessä mitä tahansa.

    Kyllä kyllä. Tuollainen prosessiautomaation opettaminen laajalle autoilijakunnalleon vähän sama kuin pistää kaikki lukemaan oppikirjoja, joissa sanotaan, että tämän kirjan kun luet, olet jo valmis pörssihai.

    Varoituksen hyödyntäminen omassa ajamisessa on useimmiten vapaaehtoista, mutta ei se riskitasoa ainakaan lisää.

    Varmasti useimmat reagoivat parhaiten värillisiin vilkkuvaloihin. Sitten jää tulkittavaksi tapaukset joissa joku väläyttää pitkiä. Eikä sekään takaa, että edes oikein tulkittuna niihin ehtii reagoida. Mitä jos katsoo vaikka väärälle puolelle tietä siinä "hiippaillessaan". Tai sitten vaan huomaa: jaa katos, oli jäänyt ajovalot kytkemättä....

      1
  • "Viime lauantaina Rantasalmella kolarissa menehtynyt kuljettaja oli paikkakuntalainen mies, kertoo poliisi.

    Poliisi sai iltakuuden aikoihin ilmoituksen, että Rantasalmella oli liikenteessä mahdollisesti päihtynyt kuljettaja. Kun poliisi löysi epäillyn, tämä ei noudattanut pysähtymiskäskyä ja yritti päästä pakoon.

    Takaa-ajo kesti noin kilometrin. Kolkonpään kohdalla henkilöauto osui vastaan tulleen kuorma-auton vasempaan etukulmaan.

    Rikoskomisario Jouni Väisäsen mukaan henkilöautoa ajanut mies oli noin 60-vuotias paikkakuntalainen. Hän menehtyi onnettomuuspaikalle. Auton kyydissä ei ollut muita matkustajia."
    https://yle.fi/a/74-20104507

    Pitäisikö poliisin katsoa toisaalle, niin ei sattuisi...

      
  • muokattu 13.08.2024 14:43

    @Kumppani kirjoitti:
    Jos siis suljetaan pois hälytysajoneuvojen varoitusvilkkuvalot, tai erilaiset keltaiset vilkkuvalot työtehtävissä olevissa olevissa ajoneuvoissa, niin mitä näistä mahdat noudattaa, kun näet vastaantulijan vilkuttavan pitkiä:

    • tarkistat onko omat ajovalot jääneet kytkemättä
    • tarkistat nopeutesi, jos sattuu edessä olemaan tutka
    • tarkistat alkaako edessä näkyä sinistä vilkkua
    • hiljennät nopeutta ihan vaan varmuuden vuoksi

    Valot ovat aina oikein (tai ainakin uskon niin) eikä kameroiden ja poliisien läsnäolo vaikuta ajamiseeni muuten kuin hälytysajoneuvon väistämisenä. Hidastan ensin prosessiautomaattina ja ajattelen ja havainnoin vasta sen jälkeen.

    Täydellisen hienoa! Oliiko vielä niin, että pysäytät auton tien varteenkin, vai muistanko väärin?

    En tietenkään, ellei oma näköhavaintoni vaadi sitä. Pysähtyminenkin on riski etenkin pimeässä, kuten hinurikuskin tapaus osoittaa. Otan vauhtia pois sen verran että tuli mitä tuli, niin ehdin rakentaa toimivan Plan Been.

    Voisihan se vastaantulijakin vilkuttaa nelivaloilla, miksi odotat just edellä ajavan vilkuttavan?

    Totta kai voi ja kaikki varotukset kelpaavat. Kirkkaana kesäpäivänä saatan itsekin varoittaa sarvipäistä nelivilkuilla.

    Viimeksi eilen rauhallisella 80 rajoitetulla tiellä kaukana edelläni ajavan jarruvalot napsauttivat refleksiliikkeenä vakionopeussäätimeni pois päältä kunnes tajusin edelläni hyvin tarkasti rajoitusnopeutta ajavan säikähtäneen vastaantulevaa poliisiautoa - täysin aiheetta, koska hänen ajotavassaan ei ollut mitään moitittavaa.

    Hidastiko volvokuski mitään? Alkoiko hän ”hiippailla lähemmäs? Oliko hänellä aivot pois päältä? Mitä jos hän teki kaiken muuten oikein, mutta lopuksi vain väärän johtopäätöksen?

    Nyt ei kisata nopeimmista reaktioista toisia vastaan vaan varataan riittävästi aikaa omiin havaintoihin. Mahdollisen hidastuksen pohdinta on merkityksetöntä koska tapahtunut törmäys osoittaa että oikeisiin päätöksiin johtavalle harkinnalle ei ollut riittävästi aikaa. Tekipä kuljettaja ihan mitä tahansa, hänen olisi tuossa tilanteessa pitänyt hidastaa enemmän ehtiäkseen ymmärtää mitä on tekeillä.

    Kyllä kyllä. Tuollainen prosessiautomaation opettaminen laajalle autoilijakunnalleon vähän sama kuin pistää kaikki lukemaan oppikirjoja

    Jätän kaikkien autoilijoiden kouluttamisen niille, jotka ovat siitä vastuussa. Jos kuljettajien virheitä saadaan vähennetyksi tilastollisesti merkittävä määrä, se mitä ilmeisimmin antaisi hyvän parannuksen kolaritilastoihin. Se on ihan hyvä juttu eikä minulla ole mitään sitä vastaan, mutta pelkkä tilastojen kaunistuminen ei riitä minulle.

    Haluan välttää joutumasta itse niihin tilastoihin. Vaikka kolareihin johtaneiden vakavien virheiden määrä saataisiin puolitetuksi, se ei helpottaisi minun ajamistani yhtään koska vakavia virheitä jäisi edelleen niin paljon että minun pitäisi edelleen varautua estämään omien virheideni lisäksi myös muiden virheiden eskaloituminen kolareiksi. Jätän epätäydellisen liikenneympäristön korjaamisen muille ja säädän ympäristööni sopeutumalla sitä elementtiä, jonka toiminta on minun hallussani.

    Varmasti useimmat reagoivat parhaiten värillisiin vilkkuvaloihin.

    En missään tapauksessa kiistä tätä. Minulla on varmaan tässä asiassa hälytysraja muita alempana. En silti kadu sitä vaikka jonkun mielestä paranoidi suhtautumiseni saakin minut hidastamaan usein tarpeettomasti. Näkemystäni vahvistavat tällaiset tapaukset, joissa selkeä varoitus olisi ollut käytettävissä jo hyvissä ajoin jos vain kuljettaja olisi halunnut sen hyödyntää.

    Jos tuntuu paremmalta ajatukselta olla välittämättä muiden vilkutteluista, niin antaa palaa vain jos hyvin kulkee. Turha minun on sitä yrittää kieltää, koska kaikki eivät usko kuitenkaan. Minä vain yritän ymmärtää miten voin pysytellä ajoneuvon pirstaleiden sironta-alueen ulkopuolella.

    Sitten jää tulkittavaksi tapaukset joissa joku väläyttää pitkiä. Eikä sekään takaa, että edes oikein tulkittuna niihin ehtii reagoida. Mitä jos katsoo vaikka väärälle puolelle tietä siinä "hiippaillessaan". Tai sitten vaan huomaa: jaa katos, oli jäänyt ajovalot kytkemättä....

    En minä tulkitse yhtään mitään vaan hidastan. Se on todella näin yksinkertaista. Prosessimallini toimii siten että ensin vauhtia pois ja tulkinta alkaa vasta sen jälkeen. Siitä luonnollisesti seuraa myös vääriä hälytyksiä ja toisinaan huomaan hidastaneeni merkinantoon, joka ei ollut merkinanto lainkaan tai sitä ei ollut tarkoitettu minulle vaan jollekin muulle. Olen oppinut elämään tämän erehtyväisyyteni kanssa. Tämä on turvalliselle puolelle erehtymistä.

    Havaintoni ja päätelmäni eivät parane yhtään hidastamalla, mutta hidastaminen ANTAA LISÄÄ AIKAA. Olen niin pitkään tottunut siihen että autossa on valot päällä että en osaa sanoa kauanko minulla kestäisi tajuta vastaantulevien vilkuttelun varoittavan puuttuvista valoistani jos ajaisin autoa joka ei osaa sytyttää valoja? Itsestäänselvyytenä alentaisin nopeuttani ja jäisin ihmettelemään vilkuttelun syytä. Valot eivät ole varmasti ensimmäinen eikä toinen asia jota lähden tarkistamaan, vaan haen syytä autoni ulkopuolella. Lisää havainto- ja miettimisaikaa on harvoin haitallista olipa varoituksen syy mikä tahansa.

    En ole painostamassa ketään yhtään mihinkään. Itse olen kiitollinen varoituksesta ja minä hidastan kun varoitetaan vaikka en itse näkisikään varoitukseksi tulkitsemani valoilmiön syytä. Muut tekevät omat valintansa.

    --740 GLE

      1
  • @Lukija48689 kirjoitti:

    Havaintoni ja päätelmäni eivät parane yhtään hidastamalla, mutta hidastaminen ANTAA LISÄÄ AIKAA..........................Lisää havainto- ja miettimisaikaa on harvoin haitallista olipa varoituksen syy mikä tahansa.

    Tämä on parhaita ellei paras neuvo liikenteessä epäily herätessä, että kaikki ei ole jiirissä. Se on aivan sama mikä on ajonopeus, niin hidastaminen antaa lisää aikaa. Tätä on tässä toistettu viime kuukausina ajo-opetuksen aikana. Paljon helpompaa hiljentää ja ottaa lisäaikaa ja mennä tilanteeseen sopivalla nopeudella, joka voi olla paljonkin alle nopeusrajoituksen. Toki aina voi tulla väärä arvio, että vauhtia jää vähenyksen jälkeenkin liikaa, mutta silti aikaa on enemmän verrattuna tilanteeseen jos ei tekisi mitään.

      3
  • "Kaksi moottoripyörän kuljettajaa loukkaantui vakavasti kolarissa mopomiitissä Imatralla lauantai-iltana, kertoo Etelä-Karjalan poliisi. Loukkaantuneet olivat 17- ja 18-vuotiaita.

    Toinen kuljettajista ajoi huomattavaa ylinopeutta ja törmäsi toiseen kuljettajaan. Molemmat ajoivat ilman moottoripyörään vaadittavaa ajokorttia ja tieliikenteeseen soveltumattomilla, rekisteröimättömillä moottoripyörillä.

    Onnettomuus tapahtui Vuoksentiellä ennen iltayhdeksää. Tapahtumien kulku ei ole vielä täysin poliisin tiedossa, kertoo päivystävä tutkinnanjohtaja Lari Rönkä Kaakkois-Suomen poliisista.

    – Todennäköisimmin huomattavalla ylinopeudella on ollut iso vaikutus sekä sillä, että kaluston kunto ei sovellu tieliikenteeseen. Vaikutusta on varmaan ollut myös sillä, että mopomiiteissä on tapana näyttää omia ajotaitoja ja kaverit seuraavat vierestä, miten hurjasti uskalletaan ajaa. Useat riskitekijät ovat mahdollisesti konkretisoituneet kolarissa."
    https://yle.fi/a/74-20105673

    Nuorena pidetään hauskaa ja kokeillaan uusia asioita, mutta aina asiat ei etene toivotulla tavalla.
    Toivottavasti crossipyörissä oli liikennevakuutukset voimassa.

      
  • https://yle.fi/a/74-20105175

    Onnettomuustutkija toivoo Suomen teille uudenlaista rajoitusta

    Kuolonkolarin riski kohtaamisonnettomuudessa satasen vauhdissa on lähes sata prosenttia. 80 kilometrin nopeudessa se on alle 30 prosenttia.

      1
  • @Herbert kirjoitti:
    https://yle.fi/a/74-20105175

    Onnettomuustutkija toivoo Suomen teille uudenlaista rajoitusta

    Kuolonkolarin riski kohtaamisonnettomuudessa satasen vauhdissa on lähes sata prosenttia. 80 kilometrin nopeudessa se on alle 30 prosenttia.

    Pysymällä näytön ääressä riski putoaa nollaan.

      
  • Jos näyttö on kotona, niin kuolemanriski on kuitenkin hyvin suuri.

      1
  • @tracktest kirjoitti:

    @Herbert kirjoitti:
    https://yle.fi/a/74-20105175

    Onnettomuustutkija toivoo Suomen teille uudenlaista rajoitusta

    Kuolonkolarin riski kohtaamisonnettomuudessa satasen vauhdissa on lähes sata prosenttia. 80 kilometrin nopeudessa se on alle 30 prosenttia.

    Pysymällä näytön ääressä riski putoaa nollaan.

    Siksiköhän kaikissa nykyautoissa on näytöt?

      4
  • @Herbert kirjoitti:
    https://yle.fi/a/74-20105175

    Onnettomuustutkija toivoo Suomen teille uudenlaista rajoitusta

    Kuolonkolarin riski kohtaamisonnettomuudessa satasen vauhdissa on lähes sata prosenttia. 80 kilometrin nopeudessa se on alle 30 prosenttia.

    Aika erikoisia kommettaja tutkijalta, esim vanhuksella on oikeus ajaa 100km/h alueella 60km/h jos ei parempaa pysty. Olsiko tuollaisen harmaa hapsen syytä jätää autoilu, jos asia on näin, ketä ja mitä tässä suojellaan? Omalta isältä katosi avaimet juuri tästä syystä.

      
  • Hänen mielestään Suomen tulisi ottaa käyttöön niin sanottu Ruotsin malli.

    Siinä nopeusrajoitusta alennetaan sadasta kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa, jos vastakkaisten ajosuuntien välissä ei ole keskikaiteita.

    👍 👍 👍

      
  • Sähköpotkulautailija ajaa videolla näkyvän auton nopeusmittarin perusteella 80–100 kilometrin tuntinopeudella tunneliin alueen nopeusrajoituksen ollessa 60 kilometriä tunnissa.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010642534.html

      
  • @tracktest kirjoitti:
    Sähköpotkulautailija ajaa videolla näkyvän auton nopeusmittarin perusteella 80–100 kilometrin tuntinopeudella tunneliin alueen nopeusrajoituksen ollessa 60 kilometriä tunnissa.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010642534.html

    Olen kokeillut skuuttia, jossa on etu- ja takarenkaassa moottori.
    Teho 1,6kW / moottori.
    Kulkee reilu 80km/h ja on varustettu ohjausiskarilla ja levyjarruilla.

      
  • muokattu 21.08.2024 11:14

    @Lukija68121 kirjoitti:

    @tracktest kirjoitti:
    Sähköpotkulautailija ajaa videolla näkyvän auton nopeusmittarin perusteella 80–100 kilometrin tuntinopeudella tunneliin alueen nopeusrajoituksen ollessa 60 kilometriä tunnissa.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010642534.html

    Olen kokeillut skuuttia, jossa on etu- ja takarenkaassa moottori.
    Teho 1,6kW / moottori.
    Kulkee reilu 80km/h ja on varustettu ohjausiskarilla ja levyjarruilla.

    Tunnelissa on 60 km/h nopeusrajoitus, videolla ajetaan noin 40 km/h ylinopeutta johon syyllistyvät kaikki kuvassa näkyvät ajoneuvot.

      
  • "Oulussa lentokentälle johtavalla tiellä liikenne pysähtyi liikenneonnettomuuden takia tiistaina kello 17:n jälkeen.

    Ainakin kahden eri taksiyhtiön kuljettajia kiersi onnettomuuspaikan ajamalla kevyen liikenteen väylää.
    Tilanteesta jaettiin kuva sosiaaliseen mediaan, jossa keskustelu ryöpsähti."
    https://yle.fi/a/74-20106348

    Maalaisjärkeä käyttäen asiat sujuu.

      
  • Tarkoitatko, että taksikuskit käyttivät maalaisjärkeä?

      
  • @Herbert kirjoitti:
    Tarkoitatko, että taksikuskit käyttivät maalaisjärkeä?

    Kyllä.

      
  • @Herbert kirjoitti:

    Tarkoitatko, että taksikuskit käyttivät maalaisjärkeä?

    @Lukija68121 kirjoitti:

    Kyllä.

    Jutusta jäi tämä sinulta lukematta: Oululaisen Otaxin toimitusjohtaja Ville-Veikko Pohjola tunnistaa, että yksi ruuhkan ohittaneista oli Otaxi-taksiyhtiön kuljettaja. Pohjolan mukaan mikään syy, kuten kiire lennolle, ei riitä perusteeksi ajaa pyörätietä. – Kuljettaja on tehnyt ehdottomasti väärän ratkaisun. Kyse on taksitoiminnan uskottavuudesta. Ei näin voi toimia, tuskailee Pohjola. Väärässä paikassa ajamisesta on tulossa seuraamuksia. Säännöt ohjaavat taksitoimintaa. Pohjolan mukaan jatkotoimenpiteet alkavat, jos menetellään virheellisesti.

      1
  • @Kumppani kirjoitti:
    @Herbert kirjoitti:

    Tarkoitatko, että taksikuskit käyttivät maalaisjärkeä?

    @Lukija68121 kirjoitti:

    Kyllä.

    Jutusta jäi tämä sinulta lukematta: Oululaisen Otaxin toimitusjohtaja Ville-Veikko Pohjola tunnistaa, että yksi ruuhkan ohittaneista oli Otaxi-taksiyhtiön kuljettaja. Pohjolan mukaan mikään syy, kuten kiire lennolle, ei riitä perusteeksi ajaa pyörätietä. – Kuljettaja on tehnyt ehdottomasti väärän ratkaisun. Kyse on taksitoiminnan uskottavuudesta. Ei näin voi toimia, tuskailee Pohjola. Väärässä paikassa ajamisesta on tulossa seuraamuksia. Säännöt ohjaavat taksitoimintaa. Pohjolan mukaan jatkotoimenpiteet alkavat, jos menetellään virheellisesti.

    Ei jäänyt.
    Monesti maalaisjärjen käytöllä tarkoitetaan sitä, että pystyy näppärästi ja nopeasti etsimään helpon ratkaisun ongelmaan.
    Tässä tapauksessa taksikuskit keksi todella helpon tavan kiertää ongelma.

      
  • No ehkä ne Otaxin kuskit sitten pääsevät pälkähästä, kun noin hyvää tarkoittivat.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit