Vedenalainen maanvyöry luoteis Afrikassa

28 kommenttia

En voi kuin ihmetellä mistä nämä nykyajan tiedenikkarit arpovat noita aikoja ja vuosia. Otsikossa väitetään maanvyöryn tapahtuneen 60000 vuotta sitten. Eihän koko maapallommekaan ole kuin 6000 vuotta vanha. Ja nuo maanvyöryt olivat ihan luonnollinen seuraus vedenpaisumuksessa 4500 vuotta sitten. Tuossa mullistuksessa tapahtui järisyttävä muutoksia maapallolla. Mannerlaatat liikkuivat ja kokonaisia manteleita siirtyi. Vuoret katosivat ja uusia tuli sinne missä niitä ei ollut ennen ollut. Tyrannosaurukselle jäi ns. saalis leukojen väliin eikä poloinen ehtinyt edes nielaista. Ihmiskunnan kriittisimmät hetket koettiin tuolloin, mutta emme kuitenkaan kuolleet sukupuuttoon, koska yksi mies oli kuuliainen, Nooa. Hän rakensi arkin jossa neljä perhettä pelastautui ja kaikki eläimet. Tuo arkki muuten on vielä tänäkin päivänä todisteena niillä sijoilla johon se rantautui veden laskeutuessa Araratin vuoristoon. Se on nähtävillä ja jokainen joka darvinistien satujen sijasta haluaa löytää totuuden, voi lukea vaikka Raamattua jos ei jaksa kiivetä sinne Araratille.

  • Kiitoksia kirjoittajalle varsin brutaalisti kaiken ihmiskunnan saavuttamat tieteelliset saavutukset nollaten. Suosittelen lukemaan Yuval Noah Hararin kirjan ihmisen lyhyt historia. Siellä on hyvin kirjoitettu kaikkeen tieteelliseen tutkimukseen perustuen, kuinka mm. raha syntyi ihmisen käyttöön tuolla kyseisellä mainitsemallasi seudulla enemmän kuin 6000 vuotta sitten ja kuinka ihminen kehitti oman elämänsä ja jaksamisensa tueksi eri puolilla maapalloa erilaisia uskontoja. Lue koko kirja- on varmasti avartavaa!

      1
  • Kerran tuli juttua suvusta. Naapuri heitti siihen, että taisi suku olla jo Nooan arkissa. Vastasin, että ei ollut - meillä oli silloin jo oma vene

      2
  • Noista aloittajan kaltaisista jutuista ekaksi aina tulee mieleen että kirjoittaja on vitsinikkari (nykyään käytetään myös termiä trolli) joka pilanpäitten kirjoittaa juttua jonka itsekin tietää olevan skeidaa.

      3
  • @Lukija24036 kirjoitti:
    Kiitoksia kirjoittajalle varsin brutaalisti kaiken ihmiskunnan saavuttamat tieteelliset saavutukset nollaten. Suosittelen lukemaan Yuval Noah Hararin kirjan ihmisen lyhyt historia. Siellä on hyvin kirjoitettu kaikkeen tieteelliseen tutkimukseen perustuen, kuinka mm. raha syntyi ihmisen käyttöön tuolla kyseisellä mainitsemallasi seudulla enemmän kuin 6000 vuotta sitten ja kuinka ihminen kehitti oman elämänsä ja jaksamisensa tueksi eri puolilla maapalloa erilaisia uskontoja. Lue koko kirja- on varmasti avartavaa!

    En tarvitse kuin yhden kirjan jossa on kaikki. Raamattu

  • @Lukija31722 kirjoitti:
    Noista aloittajan kaltaisista jutuista ekaksi aina tulee mieleen että kirjoittaja on vitsinikkari (nykyään käytetään myös termiä trolli) joka pilanpäitten kirjoittaa juttua jonka itsekin tietää olevan skeidaa.

    Katsotaan sitten kun kaikki häviää, kuka on vitsinikkari ja mistä teitä on varoitettu. Lukaseppas vaikka tessalonikalaiskirjeen Raamatusta

  • @Lukija488843 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:

    Onko kukaan tarkistanut Koraanin vastinetta?

  • muokattu 31.08.2024 08:35

    @Lukija488843 kirjoitti:

    Ja sitten kun stooria jatketaan, niin sitä kutsutaan vedätykseksi ja kun joku menee lankaan niin sitten nauretaan kippurassa.

    Onhan se teoriassa mahdollista että maa on luotu 6000 v. sitten, mutta silloin luojan on täytynyt kiusallaan luoda maa sellaiseksi että se sisältää koko miljardien vuosien historian maakerrostumineen fossiileineen päivineen. Eli siinäkään tapauksessa aloittajan mainitsemat tiedenikkarit eivät arpoisi vuosilukuja.

    Yhtä hoopoja ovat nämä litteään maahan ja moneen muuhun uskovat. Joku on ensin vedättänyt, sitten nauranut kippurassa ja lopulta ihmetellyt, että mitä olikaan saanut aikaan.

  • @Lukija68121 kirjoitti:

    @Lukija488843 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Noista aloittajan kaltaisista jutuista ekaksi aina tulee mieleen että kirjoittaja on vitsinikkari (nykyään käytetään myös termiä trolli) joka pilanpäitten kirjoittaa juttua jonka itsekin tietää olevan skeidaa.

    Katsotaan sitten kun kaikki häviää, kuka on vitsinikkari ja mistä teitä on varoitettu. Lukaseppas vaikka tessalonikalaiskirjeen Raamatusta

    Onko kukaan tarkistanut Koraanin vastinetta?

    Islam keksittiin vasta n. 600 jKr

    Et taida pystyä ymmärtämään mitä mullistuksia vedenpaisumus toi. Maakerrostumissa, joista niin "asiantuntevasti" mainitset, ovat selvät jäljet kuinka kivettyneessä sedimentissä on taipuminen jälkiä. Toinen ihmeellinen asia on kivikerrostumia läpäisevät fossiilit, joita ei voida selittää miljardeilla vuosilla vaan päivillä. Ottaisit asioista selvää ennen kuin latelisit viisaita vuosimiljerdeja jotka ovat täyttä huuhaata kun ei haluta , siis ei haluta myöntää tosi asioita.

  • muokattu 18.09.2024 19:26

    Maailmanhistoriassa on vaikka kuinka paljon näitä "vedenpaisumuksia". Varsinkin jääkauden loppuvaiheessa, jolloin jäävallit lopulta pettivät ja päästivät takanaan olleen veden liikkeelle. Samaten kaikenlaisia tsunameja on ollut eri puolilla maailmaa hurumykket. Joskus myös ilmeisesti niin välimeri kuin muitakin alueen "meriä" on ollut tyhjillään ja maavallin petettyä sitten täyttynyt katastrofaalisesti. Monet kerrostumat ovat todellakin muodostuneet hetkessä.

    Ps. Kukaan muuten ei pysty todistamaan ettei maailmaa ole luotu vaikka tänä aamuna, jos luoja vain on päättänyt olla niin ovela että on luonut maailmaan samalla kertaa historian ja ihmisten muistot ym. Uskottavampaa kuitenkin on että niin maailma kuin maailmankaikkeuskin on ollut olemassa useita miljardeja vuosia.

  • muokattu 19.09.2024 11:43

    @Lukija488843 kirjoitti:

    Ottaisit asioista selvää ennen kuin latelisit viisaita vuosimiljardeja jotka ovat täyttä huuhaata kun ei haluta , siis ei haluta myöntää tosiasioita

    Tiede on siis yksiselitteisesti huuhaata?

    Nooa. Hän rakensi arkin jossa neljä perhettä pelastautui ja kaikki eläimet. Tuo arkki muuten on vielä tänäkin päivänä todisteena niillä sijoilla johon se rantautui veden laskeutuessa Araratin vuoristoon.

    Heitäpäs jollakin kuvalinkillä! Olisi jännä nähdä miten se vertautuu isoimpiin tankkereihin tai matkustajalaivoihin tavara/matkustajavolyymiltään. Veikkaan että siellä oleva on puusta veistetty kuitenkin ja silleesti...

  • muokattu 19.09.2024 15:41

    Missä siis? Tai vissiin jossakin huudeilla, siellä päin - ehkä.
    (Seitsemännelle minuutille asti meni ihan OK...)

    https://answersingenesis.org/noahs-ark/noahs-ark-has-been-found-or-has-it/

  • muokattu 19.09.2024 15:39

    Niin, onkos tiede siis ihan umpiväärässä esim. erilaisten arkeologisten löytöjen radiologisten aikamääritystensä kanssa, mielestäsi? Milläs sinä, tai kukavaan todistat (ja "kun kirjassa sanotaan" ei ihan riitä)?

    Oliko 6000 vuotta sitten dinoja, kun luita löytyy? Miksei niitä pelastettu arkkiin, vai milloin se Nooa nyt sitten tulvansa vältti sillä varsin massiivisella laivallaan. Olettehan laskeneet miten - kuten kirjoitit kaikki eläimet mahtuivat mukaan - suuren sen aluksen pitäisi olla, että se olisi mahdollista? Vai ottiko vain pihalla ja tiluksilla olevat? Kuvituksissa on kyllä aina hiiristä norsuihin menossa kyytiin.

    Islam keksittiin vasta n. 600 jKr

    Miten niin keksittiin? Eihän raamattuakaan kirjoitettu online-kirjoituksella alkaen 6000 sitten ensipainokseensa asti, vaan vasta reilusti myöhemmin! Ja ymmärräthän, että sinä olet heidän näkövinkkelistään ihan vääräuskoinen?

  • Raamatun mukaan Nooan arkkiin otettiin kutakin eläinlajia kaksi, uros ja naaras, jotta ne säilyisivät hengissä vedenpaisumuksen aikana.

  • @Lukija488843 kirjoitti:

    @Lukija68121 kirjoitti:

    @Lukija488843 kirjoitti:

    @Lukija31722 kirjoitti:
    Noista aloittajan kaltaisista jutuista ekaksi aina tulee mieleen että kirjoittaja on vitsinikkari (nykyään käytetään myös termiä trolli) joka pilanpäitten kirjoittaa juttua jonka itsekin tietää olevan skeidaa.

    Katsotaan sitten kun kaikki häviää, kuka on vitsinikkari ja mistä teitä on varoitettu. Lukaseppas vaikka tessalonikalaiskirjeen Raamatusta

    Onko kukaan tarkistanut Koraanin vastinetta?

    Islam keksittiin vasta n. 600 jKr

    Nykypäivänä tätä kutsuttaisiin spin off:iksi. Vähän kuin Fraisier oli Cheers-sarjasta tai kaikki ne erilaiset Star Wars -sarjat ja elokuvat jotka eivät kuulu siihen alkuperäiseen 3+3 elokuvasarjaan.

      1
  • muokattu 20.09.2024 12:47

    @Lukija336949 kirjoitti:

    Raamatun mukaan Nooan arkkiin otettiin kutakin eläinlajia kaksi, uros ja naaras, jotta ne säilyisivät hengissä vedenpaisumuksen aikana.

    Jos tiedemiehet ovat yhtään kärryillä mistään, niin maailmassa on vajaa 1,3 miljoonaa eläinlajia. Luvusta puuttuvat kaikki Nooan aikaan (?) eläneet dinosaurusten sukuun kuuluvat, joita on n. 160000 ollut kuulemma, eli kaikkiaan vissiin 1,4-1,45 miljoona kertaa 2 olisi jopa lähemmäs 3 miljoonaa erikokoista eläinlajiin kuuluvaa urosta ja naarasta.
    Tai olivatko kaikki heteronormatiivin mukaan laskettuja, eli oliko mukana myös itsekseen lisääntyviä lajeja?

    Dinoista kyselen, kun miljardit vuodet ovat tiivistyneet 6000 vuoteen, niin olivatko missä kohtaa siinä aikajanassa, vai mukana arkissa, mikä on käsityksesi?

    Vielä kertauskysymykset:

    • ovatko erilaisten arkeologisten löytöjen radiologiset aikamääritykset mennet ihan pieleen?
    • vaikka se arkki ei oikeasti nyt ollutkaan 100-varmasti löytynyt, niin osataanko arvioida minkä kokoinen se oli, tai olisi pitänyt olla, että kaikki + muonat mahtuivat kyytiin?
    • oletko aivan varma ettei islamin usko ole oikeaa tietoa välittävä, koska heidän mielestään olet vääräuskoinen?
      1
  • Voisitko @Kumppani tai joku myös selvittää sen arkin varastotilojen koon? Pelkästään panda syö pari-kolmekymmentä kiloa bambua päivässä, kirahvi 45kg. Ja toki ne muutkin 1,45 miljoonaa eläintä tarvinnevat rehua. Ei sitä nyt pelkällä pyhällä hengellä eletä, heh heh.

    Kun risteilyllä oli myös petoeläimiä, otettiinko saaliseläimiä mukaan sen säilytettävän parin lisäksi myös ruoaksi?

  • muokattu 20.09.2024 13:49

    Minulta loppuu tässä kohtaa mielikuvitus, sori.... Tai vissiin kuuluisi virallisesti vastata, että homma oli kaiken kaikkiaan Nooalla ihan hoidossa?

  • On todennäköistä, että useimmat ihmiset tiedostavat Raamatun olevan kertomus, johon kristinusko alkumuodoissaan pohjautuu.

  • muokattu 20.09.2024 15:35

    Vai olisko toisin päin, miten päin nyt tulkitaankaan? Eräät kaverithan aikoinaan ovat kirjoittaneet Raamatun ja homma oli jo käynnissä, muistaakseni. Olisiko paremminkin, että oli kertomus (ei siis dokumentti?) josta tehtiin kirja, että muutkin kuulisivat stoorin ja johon kristinusko sitten alkoi perustua, kun se alettiin ottamaan todesta se kertomus?

    Mutta aika vähän sulla oli vastauksia noihin normi-ihmisen logiikalle epäselviin asioihin.

      1
  • @Kumppani kirjoitti:

    Mutta aika vähän sulla oli vastauksia noihin normi-ihmisen logiikalle epäselviin asioihin.

    Niinku mihin?

  • Arkin koko oli Raamatun mukaan 300 kyynärää pitkä, 50 kyynärää leveä ja 30 kyynärää korkea1. Tämä tarkoittaa noin 137 metriä pitkä, 23 metriä leveä ja 14 metriä korkea, jos käytetään yleisesti hyväksyttyä kyynärän mittaa. Vaikka tämä on suuri laiva, skeptikot ja tutkijat ovat pohtineet, kuinka realistista olisi ollut mahtua niin paljon eläimiä yhteen alukseen.
    On myös huomioitava, että Raamatun kertomus Nooan arkista perustuu vanhempiin mesopotamialaisiin tarinoihin, kuten Gilgamesh-eepokseen. Monet pitävät kertomusta symbolisena tai myyttisenä, joka pyrkii välittämään ajattomia totuuksia ihmiskunnan ja Jumalan välisestä suhteesta.

  • muokattu 23.09.2024 09:38

    @Lukija336949 kirjoitti:

    Vaikka tämä on suuri laiva, skeptikot ja tutkijat ovat pohtineet, kuinka realistista olisi ollut mahtua niin paljon eläimiä yhteen alukseen

    Eikö tuollainen vain ole sallittua, jos ns. usko on riittävän vahva?

    Ja onko siinä sinusta jotakin epäilyttävää, että tuollaista pohtisi ja asia hämmentäisi? Laivojen suunnittelijat tekevät sitä työkseen muuten. Mikä on oma valistunut käsityksesi sitten ja osaatko miettiä asiaa ihan konkreettiselta kannalta?

    On myös huomioitava, että Raamatun kertomus Nooan arkista perustuu vanhempiin mesopotamialaisiin tarinoihin, kuten Gilgamesh-eepokseen. Monet pitävät kertomusta symbolisena tai myyttisenä, joka pyrkii välittämään ajattomia totuuksia ihmiskunnan ja Jumalan välisestä suhteesta.

    Aivan.... No mutta, kumpaan sinä sitten niinku kallistut itse, symboliikkaan vai jossakin päin Araratia löytyvään "oikeaan laivaan " ja "noin se tapahtui?

    Vielä toistan kertauskysymyksiä:

    • ovatko erilaisten arkeologisten löytöjen radiologiset aikamääritykset mennet ihan pieleen?
    • oletko aivan varma ettei islamin usko ole oikeaa tietoa välittävä, koska heidän mielestään sinä olet se, joka on vääräuskoinen?
      
  • Kaikki uskonnot ovat tarinoita, samoin Nooan arkki, älä ota sitä liian vakavasti, sillä Raamattu ei ole faktaa.

  • Ehkä sinun pitää kommentoida tuota paremminkin aloittajalle...

  • Vahva uskoni on, että topicin aloittaja on eksynyt väärälle foorumille.

      1
  • Olen kiinnostunut aloittajan mainitsemasta Nooan arkista puhtaasta uteliaisuudesta. En usko Raamattuun enkä Punahilkka-satuunkaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit