Vectra

13 kommenttia

No, miten se nyt on näitten viimeisten vuosimallien vikojen kanssa. Onko niitä enemmän kuin muilla merkeillä. TM:n kestotesti koskien vm 2003 oli rankkaa luettavaa, säikäytti monet, minutkin. Nyt vaan kuulostaa, ettei sellaista autoa juuri olekaan, jossa ei vikoja. Japsit tietenkin vähävikaisia. Ei kovin kivoja välttämättä ajaa pitkää matkaa - makuasiakin, myönnettävä - eikä oikein kuormankantokykyä omien kokemusten perusteella. Ittellä vain hyviä kokemuksia Opeleista.

  
  • Tuttavani on töissä K1-Katsastus asemalla. Nykyään he katsovat auton rakenteita ja rakennepalkkeja sisäpuolelta ns. microkameralla. Hän sanoi että, jo pari vuotta vanhoissa Vectroissa runkopalkit ja lujiteteräs rakenteet ovat sisäpuolelta pahoin ruostuneet. Tätä ongelmaa ei ole muissa autoissa ollut. En tiedä onko tästä OPEL itse tietoinen, mutta mielestäni tämä on suuri turvallisuus ja laatu puute. :cry: :open_mouth:

      
  • kenties eniten vikoja kaikista automalleista mitä tiedän. siis sellaisista joita nyt ylipänsä pidetään edes jonain hyvänä.
    paljon sähkövikoja, tekniikkavikoja, ruostekorjauksia jopa takuuaikana.
    olosuhteiden pakosta olen joutunut ajamaankin tuota vehjettä jonkin verran, ja minusta se on todella mauton, tunnoton ja muovisen oloinen räpellys, josta ei kannatta edes puhua ajettavuudesta japseihin verratuna :tongue: eli saksalaista jämäkkyyttä! :sleepy:

      
  • Oudolta kuullostaa tuo ruostuminen, koska ruotsalaisessa ruostetukimuksessa Opelit ovat parhaasta päästä ruosteenestoltaan, ja muutenkin nykyiset mallit ovat laadukkaita ja ainahan Opelit on olleet hyväajoisia.

      
  • Ajelin tuossa pari päivää uudella Corsalla kun oma auto oli pajalla puskurinvaihdossa. Täytyy sanoa että aivan järkyttävä oli se rengasmelu joka sisään kantautui. Ihan hirveä meteli. En muista enää mitkä renkaat olivat alla mutta harvoin edes panssarivaunussa melu haittaa yhtä paljoa kuin siinä Corsassa. Muuten ihan ok auto ajella. Kone oli tietysti aivan liian laiska (1,2) ja ohjaustäysin tunnoton. Varmaan kaupunkiautona hyvä, paitsi että se rengasmelu alkoi tunkea sisään jo 50-60 vauhdissa.

      
  • Pikkasen jatkan. Pointtini oli erityisesti nämä parin viimeisen vuoden mallit - oliko kommenteissa ehkä kyse juuri näistä. Kiikarissa olisi vm 2005 pensa 2,2 automaatti, varsin vähän ajettu - joskin sillä olisi tarkoitus ajaa todella pitkään. Uskaltaisko vai pysyisikö merkissä VW, mikä tosin selvästi tyyriimpää ainakin vaihtovaiheessa. Siinä ongelma.
    Eipä silti, kaikki kommentit autoasioissa sinällään tervetulleita.
    Aikanaan vanhoista kuplavolkkareista pääsi peräti pikkusaabin luokkaan (loistavat talviominaisuudet- jos sai käyntiin), niitä useita, sitten takavetojapsin kautta Opeleihin pitkäksi aikaa. Lähemmäs 25 autoa - tähän ikään kerkiää.
    Toinen nyk. kotteroni on juuri vm 98 pahamainen 2 litran pensavectra, n 187 tkm, jotka lähes kaikki itse ajettuja. Kun muistaisi, että tarttee jo selvästi ennen 60.000 väliä vaihtaa jakohihna ja vesipumppu, isompaa tai erityisen kiusallista ei ole tullut. (onneksi merkkiliike vaihtelee jakohihnoja "kohtuuhintaan" tarjouksena, ymmärrettävistä syistä - silti melkoinen kustannuserä)
    Kylläkin tiettyjä saman tapaisia pikkuvikoja eri malleissa, ikään kuin periytyvät. Vaan kun käyttötestejä lukee, eipä juuri ole pikkuvioista kokonaan vapaata merkkiä. Kai.
    Ittellä siis Opelin osalta kokemuksia Asconoista, edellisen mallin ja sitä edellisen mallin Vectroista, pääasiassa hyviä kestävyydeltään. Hirmuisia kuormia on kuljetettu auton sisällä ja perässä yhtä aikaa. Mx 170-190 tkm olen ajanut kullakin. Suuntavakaita. Hyviä talvella.
    Nyt on toisena autona v 2001 2 litr pensapassat (nyt 135 tkm). Aluksi oli tosi vaikea tottua tuuliherkkyyteen ja ohjauksen yliherkkyyteen sekä moottorin täydelliseen hengettömyyteen alakierroksilla. Ja kauhistuttavaan ääneen kiihdyttäessä pienemmillä vaihteilla - kuin hajoaisi juuri. Esim vähänkään pehmeältä alustalta lähtö on varsin vaivalloista ja kytkimen saa käryämään kummasti jo ilman kuormaa. Esim asuntovaunu pitää peruuttaa paikalleen, aavistuksen "ylämäkeen" pihaan Opelilla. Jos ei volkkarilla onnistu kertalaakista, auto haisee palaneelta kytkimeltä viikon. Dieselpassat tässä suhteessa kuin eri planeetalta. Kuitenkin niin on käynyt, että en haluaisi oikeastaan volkkarista helposti luopua, kun siihen on puutteineen itse ajetun n 70.000 km jälkeen tottunut. Kulku pääosin varsin mukavaa. Ei mitään vikaa tuona aikana, en ole ma-huolloissa käynyt, nämä luonnolliset tehty nyrkkipajoissa ja jakohihna vesipumpun kanssa sääntömääräiseen aikaan merkkiliikkeessä. Vanha vectra - vaunun vetämisen takia taakse vaihdettujen kovahkojen iskareitten ja uusien tarvikejousien myötä on aivan hirmukova ajossa, melua kumisee renkaista tosissaan, mutta jämäkkyys ja suuntavakavuus minusta aivan moitteettomia. Tutulla vm 2006 farmarivectra, 1,8 moottorilla. Enpä ajon vakautta osaa moittia, se lienee makuasiakin. On kuitenkin sähkövikoja ollut pariin otteeseen, siis joks uutena. Laadunhan kerrottiin kovasti nousseen muutamien vuosien takaisista. Olisko sattumaa vai, sitä tässä todella haen. Kiitoksia jo tulleista kommenteista !

      
  • MiQQ01:lle pieni tarkennuskysymys. Mitä kautta autot tulevat kertomaasi tarkastukseen, jossa siis runkopalkkien ja lujiteterästen ruostumista on havaittu jo parivuotiaissa. En halua enkä voi väittää kertomaasi vääräksi, mutta uusia autoja ei kai vielä tuossa vaiheessa tarvinne katsastaa ilman, että jotain erityistä olisi sattunut. Vai muistanko väärin. Tai ehkä vain en täysin ymmärtänyt tarkoittamaasi tilannetta - kun johtui mieleen ajatus, että havainnot olisi tehty jotenkin katsastuksen tms toimen yhteydessä. Tinkaamisestani ja autohistoriastani huolimatta en ole mikään Opel-fanaatikko. Antaa tulla vaan vapaasti, se on tarkoitus.

      
  • Kokemuksia on useammastakin Vectrasta. B-vectra vm. -99 ajettu noin 200 tkm ilman suurempia murheita. C-vectra vm. 2005 n. 30 tkm vikadiagnostiikka tehnyt pari väärää (turhan herkkää) hälytystä, mutta ei mitään suurempaa murhetta.

    Vanhana toyotaihmisenä joudun monen kauhuksi sanomaan, että omalle kohdalle sattunut edellisen sukupolven Avensis oli vikaisempi kuin kumpikaan em. Vectroista. Ajettavuudeltaan ainakaan tuo Toyota ei ollut Opelien veroinen.

      
  • Ksr:lle pieni lisäkysymys. HS:n vikapalstan mukaan vm 2005 vectra 2,2:ssa olisi ollut talvella käynnistymisongelmia. Onko kokemusta/ollut ongelmia.
    Minulla on ollut kaksi Toyotaa. Niillä yhteensä selvästi yli 200.000 tuli ajetuksi. Carina (sain sen peräti uutena käsiini) oli mielestäni aivan kauhistuttava ajaa talvella, ei minkäänlaista suuntavakavuutta, autoa koko ajan vahdittava hartiat kipeänä. Olin siinä käsityksessä, että autossa on oltava jokin vika. Tutkittiin kaikkien pyörien suuntaus, takaa pikkasen "vinossa", kuulemma. Muutoksella ei mitään vaikutusta. Teknisesti ei mitään moitittavaa, todellakin kuin sähkömoottori, kuten TM testissään moottoria aikanaan luonnehti. Toisen, pikkasen vanhemman, mutta varsin vähän ajetun Corollan käynnistymispuolesa oli ongelmaa, melko isolla rahalla piti korjata. Toyotan korjaamopuoli on kylläkin täällä Oulunseudulla mainioissa kantimissa.
    Myönnän, että tuo ajamispuoli ja siihen liittyvät näkökohdat ovat kovasti riippuvaisia kunkin mausta ja vaikkapa siitä minkälaista matkaa yleensä tehdään. Mukava silti kuulla muiden näkemyksiä.

      
  • Mjaa, mitäs ihmeellistä kestotestissä muka oli ?

    Jos tarkoita sitä ihmeellistä jupakkaa liittyen venttiilinvarsien pinnoitteeseen, niin hohhoh.

    Eipä niissä ole ongelmia tiettävästi ollut. C-vectrassa on ollut joissakin malleissa kovilla pakkasilla ongelmia saada tietokone heräämään. Matalalla jännitteellä compuutteri ei anna startata.

    Uudemmissa vika on korjattu.

      
  • Taas kiitos kommenteista. Kylläpä minä sitä testiä aikanaan ja sitten myöhemminkin, useaan kertaan katsoin ja aina säikähdin, ihan niin, että olen jättänyt käyttämättä ainakin yhden varsin hyvän tarjouksen, joskin tuo pikkasen isomman moottorin tarve oli siinä osana. Ehkä se sitten oli taas yksi niitä kauppoja, joka olisi pitänyt sittenkin tehdä. Tosin, aika moni taisi lukea testiä samoin, koskapa auto näkyi seisovan, varsin vähän ajettu yksilö, isossa autokaupassa pitkästi toista vuotta ! No, voihan olla niinkin, että merkkiä ei sillä seudulla tosissaankaan arvosteta. Itse olen pitänyt Opelia ihan autona muiden joukossa, mutta olen saanut kuulla "Saksan mossestakin". Ja että "100.000 km ja sitten loppu". Kokemus on näyttänyt muuta. Se jakohihmahomma on hankala, jos ei satu tietämään. Kallista tulee säästö siinä kohtaa. Voi olla monella kirouksen aihe.
    Testi oli kirjoitettu aika hienovaraisesti. Varmaan ihan ok- tyyli sinällään. Raskaita asioita mielestäni oli, mutta ne oli sivuutettu vain kevyellä maininnalla. Enpä siitä halua käydä väittämään - tuliko sitten luetuksi ikään kuin rivien välistä muka jotain.
    Tuosta testin kirjoitustekniikasta muistuu mieleen juuri Carinan muinainen koeajo. Kun olin raskaasti pettynyt sen talviominaisuuksiin, hain testin uudelleen esille katsoakseni, onko tämä todella vain minun tuntumani vai onko siitä jotain testissä, kun en ollut huomannut. Niinpä siellä oli sanottuna varovaisesti, neutraalisti ja lyhyesti jotenkin, että "ohjaustuntuma on ohut" tms. Sittemminhän TM on sanonut tuosta huomattavasti raskaammin.
    Erittäin hyvä kuulla tuo Opelin käynnistysongelman tarkempi sisältö. Edelleen tähtäimessä.

      
  • Lainaus:
    27.06.2007 klo 19:53 kelo kirjoitti
    Ksr:lle pieni lisäkysymys. HS:n vikapalstan mukaan vm 2005 vectra 2,2:ssa olisi ollut talvella käynnistymisongelmia. Onko kokemusta/ollut ongelmia....
    Myönnän, että tuo ajamispuoli ja siihen liittyvät näkökohdat ovat kovasti riippuvaisia kunkin mausta ja vaikkapa siitä minkälaista matkaa yleensä tehdään. Mukava silti kuulla muiden näkemyksiä.


    Ei ole ollut käynnistymisongelmia ja kyseessä on tuo samainen 2,2. Toki auto on talvella pääsääntöisesti roikan päässä sekä kotoa että töistä lähdettäessä, jolloin ongelmia ei saakaan esiintyä. Uuden Vectran säteilyperiaatteella toimiva lämmitin vähän ensin arvelutti, mutta näyttäisi tuokin ajavan asiansa. Kaikkineen hyvä talviauto, kuten Opelit monasti ovat olleet.

    Tuosta ajamispuolen riippuvuudesta kunkin mausta olen täysin samaa mieltä.

      
  • jaa, että satatonnia ja loppu ?

    Auto motor und sport ajaa saksassa 100 000 km kestotestejä.
    Vectra sai erittäin vähän huomautuksia.

    Astralla ajoivat ensin satkun, minkä jälkeen lähti toinen satku liikkeelle. Tiettävästi tämä 200 tkm "koeajo" on vielä kesken.

    Lisätesti tehtiin, koska ensimmäinen satku oli niin vaivaton, että halusivat nähdä miten käy jatkossa. Tämä oli muistaakseni 1.9 cdti.

    Että se niistä essonbaarin tiedoista. Tuossa on yksi linkki testiin, josta löytyy http://www.opel.de/res/download/pdf/0Z_testreport1.pdf

      
  • No piti heittää essonbaarin kommentti, kun itsellä, kuten sanottu, on kovin toiset kokemukset. Sainpa aikaan ainakin yhden kommentin. Kiitos. Tuon "100.000km" lausuman heitti mulle kaveri, joka ajoi Ladalla vierelle ja mulla silloin tuliterä Opeli. Ihan vakavalla naamalla, kummatkin tosin sen jälkeen. Eipä siihen oikein pystynyt vastaamaan- sen verran tuli puun takaa. Lada on kova sana luokassaani, kai. Ehkä emme nyt puhu siitä luokasta, vaikka en halua tällä lausumalla kuitenkaan langeta siihen samaan, mistä aina jonkun yllättää. Hinta-laatusuhde kai tässä on määräävänä. Alkaa vahvistua se käsitys, että muillekin kuin vain minulle on sattunut hyviä yksilöitä - kaikki "mosset".

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit