Jarmo145

    Keskustelut

    • Tämä käyttäjä ei ole aloittanut keskusteluja.

Viimeisimmät kommentit keskusteluissa

  • SO2001: "Jos tavoitteena on, ettei ylinopeuksia ajettaisi ollenkaan, miksi tavoitetta ei toteuteta määräämällä autoihin asennettavaksi laitteet, jotka estävät ylinopeudella ajamisen? Asia olisi sillä hoidettu." Kun tavoitteea on vähentää ylinopeu…
  • "Mutta palataanpa siihen mikä on oleellista. Suomessa liikenteen keskinopeudet ovat pysyneet jokseenkin samoina muistaakseni noin vuodesta 1990 alkaen. Liikenteessä kuolleiden määrä on tänä aikana kuitenkin laskenut erittäin voimakkaasti, siitä huol…
  • "Potenssimalliin johtaneessa tutkimuksessa ilmeni, että seurauksia kuvaavan potenssin suuruuteen vaikuttaa voimakkaasti se, mitä asiaa tarkastellaan. Toisessa ääripäässä on onnettomuus, toisessa päässä liikennekuolema, ja välissä loukkaantumiset kah…
  • "Potenssimallista höpöttäminen kuolonkolareiden yhteydessä on suorastaan naurettavaa. " (Ajattelija 2015) Toki se on naurettavaa sellaiselle, joka ei ymmärrä asiaa! Nopeuden vaikutusta onnettomuuksiin on tutkittu hyvinkin paljon. Potenssimal…
  • Eikös ainakin Ruotsissa tutkasta ilmoiteta etukäteen? Kannatatko tätä ruotsalaista mallia? Nyt sinun hienosta listasta jäi uupumaan sakon suuruus, jos ajaakin 21 km/h ylinopeutta ja tienaa vaikka 5000 €/kk. Mitäs tällöin tapahtuu Suomessa, Ruotsi…
  • Sakkojen korotukset ja niiden vaihtoehdot.... Jos ylinopeutta 80 km/h tai 100 km/h alueella on 11-15 km/h on * nykyinen sakko Suomessa 140 euroa * esitetty sakko Suomessa 200 euroa * sakko Norjassa 2600 NOK eli n. 270 euroa * sakko Ruotsi…
  • "järkeä nopeusrajoituksiin" oli aloitus. Kun järkeä noihin rajoituksiin on jakuvasti tullut, niin tuo propagandisti Esa yrittää vetää toiseen suuntaan eli huonontaa niitä. Ainoina perusteina on, että pitää saada ajaa kovemmin eikä autoilijoita sa…
  • * Esa Sainion mielestä nopeusrajoitusten sovittaminen tämänpäivän liikennettä paremmin vastaavaksi on autoilijoiden kiusaamista.. Kuvaavaa on, että hän näkee myös esimerkiksi Tukholmankin sisääntuloteiden varsin alhaisten rajoituksien syynä aut…
  • Olen odottanut Esalta vastausta tuohon talvinopeuksia koskevaan kysymykseeni, mutta ei ole näkynyt. Joten uusiksi vaan ja vähän myös taustaa. "Kun talvinopeuksie vastustajat (ilmeisesti aika pieni osa autoilijoista?) vetoavat usein siihen, ettei …
  • Olen odottanut aloituksen tekijätä, Esa Sairiolta, vastausta aiemmin esittämääni kysymykseen, jolla päästäisiin talvirajoituksista. Koska sitä ei le tullut kysyn nyt uudestaan. Tuo kysymykseni johdantona oleva ministeri Bernerin vastaus on osa h…
  • Olen odottanut aloittaja-Esan vastausta kysymykseeni. Eipä ole näkynyt, joten laitan uudelleen. Kysymyksestäni pohjustaa ministeri Bernerin vastaus talvinopeuksia koskevaan kysymykseen. Kannattaa toki lukea Bernerin vastaus myös muilta osin . Kinkk…
  • Olen odottanut aloittajalta vastausta tuohon seuraavassa esittämääni kysymykseen. Ei pä ole näkynyt. Jos on unohtunut vastata niin laian uudelleen kysymyksen taustoineen (ministeri Bernerin vastauksesta kysymykseen talvinopeuksien poistamiseen tai …
  • Jarmo: ”Monissa tutkimuksissa on selvästi osoitettu varsin pienen keskinopeuden aleneman ( muutama km/h) vaikuttaneen selvästi onnettomuuksien määrää alentavasti.” FARwd: En ole yhdessäkään tutkimuksessa nähnyt pienen keskinopeuden alenemisen v…
  • Tervo: "Suurin turvallisuusriski istuu ratin takana" http://m.maaseuduntulevaisuus.fi/Uusimmat/politiikka-ja-talous_suurin-turvallisuusriski-istuu-ratin-takana-1.137988 ”Kuljettajan tila on suurin onnettomuuksien taustalla vaikuttava tekijä. Se n…
  • Monissa tutkimuksissa on selvästi osoitettu varsin pienen keskinopeuden aleneman ( muutama km/h) vaikuttaneen selvästi onnettomuuksien määrää alentavasti. Tietenkään yhden kuskin 5 km/h nopeuslisä ei paljoa merkitse kokonaisuuden kannalta. Sen …
  • http://www.iltalehti.fi/autot/2016022121155013_au.shtml Liikennetekniikan professori puhuu todellista asiaa! (Esa Sairio) *Timo Tervo ei ole liikennetekniikan professori. Jos olisi hän tuskin vähättelisi ylinopeuksien merkitystä. *Tervo o…
  • http://www.liikennevirasto.fi/-/talvirajoitukset-saastavat-kahdeksan-ihmisen-hengen-joka-talvi#.VsXgm8dLKV4 (Hybrid) Joo ... talvirajoitukset on ihan OK. Sitä mieltä ovat varmasti useimmat autoilijat (viimeisin laajakyselytutkimus ainakin toi tä…
  • "Ehdotan osalle tiestöä korkeampia nopeusrajoituksia ilman että näitä väyliä pitää yhtään kunnostaa. Ne ovat hyväkuntoisia teitä, kuten Helsingin sisääntulomoottoritiet, Länsiväylä ja valtaosa muista Suomen valta- ja kantateistä. Talvirajoitus jouta…
  • Joo... kummalta tuntuu tuo Esan "yllikireys". Nopeusrajoituksiin on tullut järkeä niin meillä kuin muualla, mutta Esa ei oikein pysty asiaa näköjään ymmärtämään, vaikka kaikki on mennyt ihan kuten aloituksessaan sanoi. Jotenkin tuntuu, että Esa on…
  • * Jarmo: "Ruotsin liikenneinfraa, -kulttuuria ja -turvallisuutta pidetään edistyneempänä kuin Suomen. Olisiko kenties niin, että samansuuntaiset ratkaisut myös Suomessa olisivat edistystä eikä mitään huonoja ratkaisuja? * Esa: " ..kuka tai ketkä …
  • "Tukholman lähimoottoriteillä ja sisäisellä kehällä on menty myös ylikireiden rajoitusten linjalle. Pitäisikö meillä aina matkia naapurimaan huonoja ratkaisuja? " (Esa Sairio) Ruotsin liikenneinfraa, -kulttuuria ja -turvallisuutta pidetään edist…
  • "Otin Saksan kaupunkeja esimerkeiksi sen takia, että löysin helpoiten juuri Saksan nopeusrajoituskartan. Toinen syy Saksan valinnalle on se, että siellä suhtaudutaan henkilöautoiluun ehkä myönteisimmin maailmassa ja liikenneinfra on todella korkeata…
  • Esa Sairiolle pari kommenttia. Kirjoitit kovin oudosti : "Viimeisen lauseen perustelut kuuluvat siihen kategoriaan että jos kaikki toiminta kielletään ei toiminta voi aiheuttaa mitään ongelmiakaan. Tällä argumentoinnilla mikä tahansa asia saadaan…
  • * "On mukavaa että edes Jarmo on joistain asioista samaa mieltä kanssani." (Esa Sairio) Varmastikin löytyy asioita, joista olemme samaa mieltä. Hyvä niin. Eriävistä mielipiteistä kannattanee kuitenkin keskustella? * "Jarmolle: Ylikireitä…
  • "Yli puolet on kanssani samaa mieltä että liian tiukkoja rajoituksia ei tule asettaa ja ylikireitä rajoituksia pitää nostaa." (Esa Sairio) Minäkin olen samaa mieltä.... mutta täytyy samalla sanoa, että mitään ylikireitä rajoituksia ei ainakaan y…
  • Ketjun otsikkohan on hyvä: "Järkeä nopeusrajoituksiin" Täytyy ihan rehellisesti sanoa, että nopeusrajoituksiin on tullut viime vuosinakin enemmän järkeä kuin aikaisemmin esim. * Taajamissa vanhan viiskymppisen sijaan on tullut 40 km/h, jonki…
  • "Juu ne on otsikoita omiin mielipiteisiisi." (*** Toyota) Just niin! Esan kannattaisi vähän laajemmin yrittää ymmärtää liikennettä. Tuo nopeusrajoituksista vouhottaminen on jotenkin kevyttä kamaa.
  • "Kun usein toistaa niin asia ymmärretään, tai sitten ei. https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Documents/KKV_310+2015.pdf#sear " Tässä hyvä vastaus. Useampi huomioo otettava seikka talvinopeusrajoituksia.. Otan esiin nyt vain yhden aiempaan …
  • "On koomista ja turhaa, että mainittu osa autoilijoista reagoi pönttöihin turhan raskaasti eli alentaa nopeuden hyvin usein hieman alle sallitun, sen sijaan että ajaisivat tasaista, vaikkapa yleensä liikaa näyttävän nopeusmittarin mukaan lievästi yl…
  • Esa Sairio: "Miksi Suomen pääkaupunkiseudun pitäisi olla jokin poikkeus, jossa auton käyttäjistä tehdään rikollisia kuristamalla rajoitukset liian alas? " Tuossa on kaksi olennaista virhettä: 1) Auton käyttäjistä ei tehdä rikollisia sillä, et…
Default Avatar
Jäsen 28.07.2015 alkaen
0 aloitettua keskustelua
37 viestiä
0 ×   0 ×