Anders-Simo

Viimeisimmät kommentit keskusteluissa

  • Miksikö ajan ylinopeutta? En minä aja MILLOINKAAN ylinopeutta, vaan AINA sopivaa vauhtia, joka on itselleni ja ympäristöön sopiva. Niistä tienvarressa olevista peltilätkistä en välitä, eiväthän ne voi tietää, mikä on minulle ja ympäristölleni sopiva…
  • Urheilullisuus ihmisen elämässä on suurinpiirtein vakio: mitä enemmän oma maha kasvaa ja mitä vaikeammalta ja vastenmielisemmältä itsensä liikuttaminen tuntuu, sitä hanakammin hankitaan - kun iän karttuessa alkaa rahaakin olla paremmin - nk. urheilu…
  • Ei onnistu; suomalaistörpön pitää ehdottomasti ajaa juuri samoissa urissa kuin kaikki muutkin, sillä pitää olla samanlainen auto kuin muillakin ja julkisivulautakunnassa se vaatii, että kaikkien talojen tulee olla samanlaisia, mieluiten vaaleanruske…
  • Toisaalta, miksipä emme lähettäisi poliiseja tekemään vaihteeksi oikeitakin töitä?
  • Katsos kun valoja saa räpsytellä vastaantulijalle vain varoitukseksi tätä pian odottavasta tutkasta. Ei turhaan räpsytellä, eihän?
  • En kehottanut ajamaan humalassa, mutta totesin, että kuski on turvallisempi lievässä humalassa kuin kovassa krapulassa. Tämä on fakta ja seison sen takana.
  • Häh, kyllähän esim. 1,0 promillen "kännissä" kuski on varmempi kuin vaikkapa kovassa krapulassa, jolloin ei puhalla mitään mutta fobiat, krampit ja houreet sekä äkilliset viiltävät kivut ja havainnointikyvyn supistuminen kehonhallintavaikeuksineen o…
  • http://members.surfeu.fi/11syyskuu/index.htm Taisi saada TM ylempää käskyn deletoida virallisen totuuden haastava, perusteltu teksti... tätähän se on täällä Neuvostoliitossa! Yllä kuitenkin linkki kiinnostuneille.
  • Mutta kun niiden firman leivissä olevien on PAKKO rikkoa lakeja että saavat pitää työpaikkansa. Itse olin opiskeluaikoinani autolähettinä Stadissa ja kyllä fakta oli se, että keikat kusi ja pomo huusi lähetykset olleet ajoissa perillä. Kaikki tämä…
  • Ne on tientukkona. Ohittaa saa henkensä kaupalla saaatana.
  • Pääsääntöisesti nostaisin nopeusrajoituksia. Autoihin laittaisin alkolukot, poistaisin autoverotuksen että ihmisillä olisi turvalliset autot, kehittäisin tiestöä, liittymiä ja risteyksiä, valaisisin kaikki tiet, ampuisin kaikki hirvet. Autoihin tuli…
  • En minä vaan ymmärrä ihmisiä, jotka asettavat variksen hengen ihmishenkien edelle. Ovatko nämä nyt niitä epähumaaneja natseja vai mitä? Ihme porukkaa.
  • Kyllä minä väistän siilejä, oravia, kissoja, koiria - jopa hiiriä sekä kaikenihoisia ihmisiä lisäksi. Mutta en variksia, koska ne osaavat lentää aina pois alta. Enkä väistä niitä varsinkaan moottoritiellä kovissa nopeuksissa jäisellä kelillä. Arvost…
  • Suurin varas on valtio. Pientähän tuo JR on siihen nähden!
  • Enpä usko, että rajoituksia lasketaan sen vuoksi, että minä ylitän ne. Eiköhän poliitikot ja muut tyhjäntoimittajat koe tarpeelliseksi aika-ajoin osoittaa OMAA tarpeellisuuttaan tekemällä nopeusrajoitusten alentamisehdotuksen kaltaisia, kosmeettisia…
  • Hahhaaaaaaa!!! Anders-Simo-setä nauraa näille kukkahattutätien nopeusrajoitusehdotuksille, sillä oli rajoitus mikä tahansa, Anders-Simo-setä ajaa AINA OIKEAA TILANNENOPEUTTA! Välillä se merkitsee nopeusrajoituksen ylittämistä, välillä alittamista. …
  • Tottakai sosiologiaan perehtymättömät saarnaavat, ettei yhteiskunnalla ole mitään yksilön käyttäytymistä ohjaavia funktioita. Tosiasiain tuntijat ovatkin sitten perin toista mieltä.
  • Kännissä ajaminen on pitkälti yhteiskunnan aiheuttama ongelma. Paitsi että ihmiset syrjäytetään alkoholisteiksi, pitää myös taksien järjetön hintapolitiikka huolen siitä, että rattiin tartutaan hönöpäissään jatkossakin. Moni ihminen joutuu talvipak…
  • Puhalsin Kulloontiellä. Viisari värähti. Olin juonut lasin luomuviiniä ja tölkin olutta pari - kolme tuntia aiemmin. Mutta laillisuus säilyi reippaasti.
  • Miksi minun pitäisi jarrutella? Liikennevalothan on sitä varten, että niissä pysähdytään punaisella ja jalankulkijat pääsevät tien yli. Ei niitä jalankulkijoita kuulu tielle loikkia mistä vain ja miten vain. Jos joku jalankulkija on niin tyhmä, että…
  • Hah, ei paljoa puristele! Aina, kun ajan Helsingissä tai missä tahansa muualla, käytän juuri sitä nopeutta, minkä itse arvioin sopivaksi. Yleensä ajan vain noin 20 - 40 kovempaa kuin rajoituksessa seisoo, koska rajoitukset ovat tarkoitetut ajotaidot…
  • Jaa ettei nopeusvalvontaa ole? Kylläpä vain ainakin Lounais-Suomessa on nopeusvalvontakameroita eli Orwellin linnunpönttöjä kokolailla tiheään - ja tarpeettomissa paikoissa: hyvällä, leveällä ja suoralla tiellä, jossa oikea nopeus olisi noin 100-120…
  • Vai pitäisi promillerajaa laskea? Hah! JÄLLEEN naurettavaa ja näköalatonta kukkahattutätien puuhastelua samaan aikaan kun OIKEAT rikolliset nauravat vedet silmissä yhteiskunnan munattomuutta... Minulla on tapana päivittäin aterian yhteydessä nautti…
  • Jaa ei tullutkaan tuo käyttämäni sana näkyviin, vaan orwellilainen yhteiskunta sensuroi sen. No, se sana kuvasi sellaista naista, joka myy tiettyjä palveluja miehille. Että sellaisten ikkunan alla polliisi kyttää ja laiminlyö oikeat tehtävänsä.
  • Eiköhän se pojat ole sillä tavalla, että olisi poliisinkin VIIMEINKIN aika ruveta tekemään niitä oikeita töitä eli sitä, mistä me verojakin maksamme. Poliiseilla on valtava liikaresurssi, jos joutavat kyttäämään jonkun #&%£$!* ikkunan alla tai t…
  • Olisi jo aika päästä lopullisesti eroon noista vanhanaikaisista, saastuttavista, tärisevistä, ronklottavista, talvella käynnistymättömistä, ylihintaisista, raskaastiverotetuista, haisevista ja imagoltaan naurettavista dieseleistä. Aika on hybridien.
  • Eikös sillä tiellä ole niitä kyttien kameroita 80 alueella? Ehkä se Nisu säikkyi niitä ja ajoi varmuudeksi alle rajoitusten eikä huomannut että välillä nopeusrajoitus oli satanen... mutta en kyllä puolusta tuollaista nysväämistä. Kyllä siinä otsasuo…
  • On vain yksi ratkaisu: ammutaan hirvet. Kaikki hirvet. Toki muutama kymmenen voi jättää eläintarhoihin. Ei tule hirvikolareita. Ja ellei valtio suostu ampumaan noita sarvipäitä, olkoon se sitten velvollinen hankkimaan jokaiseen talouteen venäläise…
  • Kyseessä on ilmiselvästi yhteiskunnan rikollisesta laiminlyönnistä johtunut onnettomuus; jos tie olisi ollut kunnolla valaistu, ei sakeakaan rekan pöllyttämä lumipilvi estä näkyvyyttä kuin pariksi silmänräpäykseksi - toista on, jos tie on säkkipimeä…
Default Avatar
Jäsen 04.12.2014 alkaen
239 aloitettua keskustelua
798 viestiä
0 ×   0 ×