Sodomka

    Keskustelut

    • Tämä käyttäjä ei ole aloittanut keskusteluja.

Viimeisimmät kommentit keskusteluissa

  • Ruotsalaiset todennäköisesti olivat jo oppineet "ajamaan ihmisiksi", joten nopeusrajoituksilla ei ollut heihin yhtä suurta merkitystä kuin suomalaisiin, joiden ajotapa oli vielä "itäeurooppalainen"(SO2001) Kiitos linkeistä, niiden takana oli to…
  • Suomi oli tuohon aikaan autoilun suhteen kehitysmaa.(SO2001) Niinpä niin. Vuoden 1962 autotuonnin vapauttaminen oli se varsinainen lähtölaukaus villille menolle. Tekniikan Maailma on pitkään ollut autoilevan kansan keskeisimpiä asennekasvattaj…
  • Eikä ajettu kaasu pohjassa myöskään Suomen pääteillä ennen elokuuta 1973, jolloin nykyiset kattonopeudet tulivat voimaan. Pääosa autoista kulki samalla nopeudella kuin autot nykyisinkin.(SO2001) Minun muistikuvani noista ajoista on vähän toinen…
  • Laki määrää veneisiin minimivarustuksen. (Herbert) Hyvä näin, varmaan joku asetus vesikulkuneuvoista. Entä lasten puhaltamalla täytettävä kumivene? Onko se kulkuneuvo vai lelu? Jos siis veneen minimivarustukseen kuuluu lain mukaan jonki…
  • Kun lähden ajamaan yhden hengen Argo Cat -veneelläni ja unohdan melan laiturille, syyllistyn väkivaltaan yhteisöä kohtaan, koska rikon sääntöä. Väkivallan käsitettä pitää venyttää aika pitkälle, jos oikeasti ajattelee näin. (SO2001) Ei sitä …
  • Periaate on voimassa myös toisin päin, eli voin noudattaa sääntöä, jos kukaan muu ei kärsi siitä. Legalistit eivät ajattele näin, koska heillä juridisuusperuste on syrjäyttänyt moraaliperusteen. Mikään ei estä legalistia olemasta ilkeä pahantekijä, …
  • Niin tuosta ylesrajoituksesta... Onko sen taso mielekäs, kun ottaa huomioon, että hyvin usein 80 km/h on aivan liian suuri nopeus yleisrajoitusteillä? Muistaakseni yleisrajoitusteillä mitatatut keskesinopeudet ovat lähellä 60 km/h. Olisiko paikallaa…
  • Mikään ei ole turhaa, jossa käytetään asiaperusteita. (Herbert) Olet ihan oikeassa.Ilmaisin itseäni kömpelösti ja puutteellisesti. Tarkoitukseni oli sanoa,ettei rajoituksia kannata vastustaa oman käden oikeudella tien päällä (ajamalla ylinopeut…
  • Sain tänään poliisilta kirjeen. Olin ajanut Tampereen ja Lahden välillä 80:n rajoitusalueella lukemaksi 85 km/t(peltipoliisi). Harmittavaa, moitiskelin itseäni huolimattomuudesta. Samalla olin tyytyväinen huomatessani lainsäätäjän valjastaman virano…
  • En päättele, että heitä kiinnostaa. Miten olisi äänimerkki? Sen käytössä meillä Suomessa ollaan tosi varovaisia. Toisaalta tällaisessa äkkiä eteen tulevassa tilanteessa täytyy keskittyä törmäyksen välttämiseen, eikä kanssa-autoilijan kasvattamiseen.…
  • Marppi osuu asian ytimeen. Autonvalinta ei ole rationaalinen ratkaisu vaan sekoitus järkeä ja itselle sopivaa tunnetta. Itselle sopiva tunne taas on sekoitus talouden henkilöiden tunteiden sekoituksesta. Ostopäätös on tällä perusteella likimain pää…
  • Niinpä niin! Kun lukee TM:n sivuja tulee tunne, että VAG on merkkiryppäänä jotenkin erityisen ongelmallinen. Samoin BMW. Hyvin harvoin näkee Seatin, Fiatin tai Opelin kuskien loukkaantuneita itsetutkiskelukommentteja. Että taas halveksutaan ja tyh…
  • FARwd:kin sen jo sanoi: 4CV nouskoon haudasta! Tässä uutuudessa on vikana vain muotoilu, kuin mikäkin Fiat 500. Mittasuhteetkin ovat aika tarkkaan isopapan kaltaiset. 100 KW , piikkipyörät alle ja jäälle, mikähän vekotin pysyy perässä?
  • Outoa. Listan alapuolella sanotaan, että siitä puuttuu autoja, joita ei ole tuotu Suomeen pitkään aikaan. Kuten ranskalaiset? Siis jenkkilistaus, lukuarvo Suomessa olematon. Eikö näitä laatulistoja olisi tarjolla vaikka miten paljon eurooppalaisist…
  • Kiitos Herbert, kun vaivauduit. Laskelma näyttää nyt uskottavalta. Tuolle 5500 pääomalle voi laskea koronkin. Clion arvonalenema on prosentteina yleensä ollut hieman kalliimpia malleja pienempi. Neljän vuoden takuu (Toyota 3)vähentänee tapauksesta r…
  • 2010 Clio näkyy olevan nettiautossa 9900-12900 euroa. Siinä menee jo joku tonni tojopojan tienisteistä, Ryne kun yrittää summaa 7900 laskelmissaan. Auriksen varustelistaan pitää liittää integroitu navigaattori, mitähän se maksaa? Mikähän se Easy-p…
  • Herbert: Suomessa alempi keskiluokka on säilynyt suosituimpana (n. 40%), kakkosena on ylempi keskiluokka (n. 30%), kolmantena pikkuautot (n. 15%) ja neljäntenä isot autot (n. 10%). Tämä Herbertin esittämä fakta toisella palstalla on kiinnos…
  • Kumppani: Kannatan kyllä mediakriittisyyttä, ei siinä mitään. Mutta tuosta Mediaviikon ”tutkimuksen” tuloksesta ei kyllä voi vetää mitään johtopäätöksiä, jos sitä tarkoitat. Mitä merkitystä on tuollaisella kyselyllä, jossa on vain mutua tentattu u…
  • Minulla on se mielikuva, että on vain vähän ihmisiä, jotka eivät tiedosta lainkaan autonsa arvon alenemista. Ehkä juuri työsuhdeautoilijat? Yksityiseen käyttöön ostettaessa autoja vähemmän harrastava kysyy yleensä mielipiteitä "autontuntijoiksi" kuv…
  • Ja toisinpäin. On ihmisiä, jotka ajavat 8l/100 kuluttavalla autolla, vaikka saatavilla olisi viiden litran kulutuksella kulkevia. Tässäkin saa kulumaan sen satasen kuussa ylimääräistä. Ja syy on se sama: pitää kulkuneuvoaan muuten niin sopivana itse…
  • Hyvä nimimerkki Ajattelija. Haluaisin auttaa sinua ymmärtämään uuden Renaultin ostajaa. Tunnen tällaisen ihmisen. Hän pitää Renaultistaan hyvin paljon. Ostoa harkitessaan hän tiesi, että saisi 100 euroa kuukausipalkkaa ( laskelma oli monimutkainen s…
  • Harrasteajoneuvo voisi olla myös talouden kakkosauto, jonka valinnassa olisi lupa painottaa enemmän tunnetta kuin järkeä. Ja toisaalta järkisyillä voisi vapaammin perustella myös tunneasioita - esimerkiksi silloin, jos sattuu tykkäämään pakettiautoi…
  • NHB: slowgear:Kyllä se on nimenomaan takamoottori/takaveto-yhdistelmä, joka etenee paremmin kun kun moottori työntää autoa eteenpäin eikä vedä. Moottori ei työnnä mitään eikä sen sijainnilla ole mitään väliä. Renkaat sen sijaan työntävät ja…
  • Herbert: Takavetoa moni kaipaa, mutta miksi? Onko etuvetoinen liian kankea vai mistä on kyse? Mennäänkö tässä tapauksessa puhtaasti fiilispohjalta? Maksukykyistä on nyt se osa kansasta, joka antaa ajan kullata muistot vanhempien tai ehkä jopa omi…
  • NHB: Onko tuo ajamisen hauskuus todettu jo jossain? Ainoat kommentit, mitä itse olen nähnyt, kertovat vahvasti aliohjaavasta käytöksestä, tunnottomasta ohjauksesta ja ei niin innnostavasta voimalinjasta. Tilankäyttö lienee todella hyvä ja kettery…
  • slowgear: Upista kai piti alunperin tulla myös takamoottorinen, mutta Volkkarilla ei ilmeisesti riittänyt rohkeus ja päädyttiin tuottamaan päivitetty versio 1992 Twingosta. Nyt kun olet netin äärellä niin miksi et tarkista noita hintatietoja …
  • Putput: Twingon voi Suomessa unohtaa 100%. Maahantuojaa ei kiinnosta tehdä työtään eli tuoda maahan autoja. Ilmeisesti se olisi liian vaivalloista, kartelli-ja verohuijauksilla tienaa tarpeeksi ja Suomalaiskarja ostaa mitä annetaan (siis ne joide…
  • Toyotan palvonta muistuttaa uskontoa. Tässä maailmassa T on viaton auto, joka on syntynyt neitseellisesti, eikä siinä siis voi olla mitään vikaa. Pahat voimat uhkaavat kuitenkin koko ajan. Pääpaholaisen nimi on Patonki, joka vaanii apureineen kaikki…
  • Renaultin osalta tuli taas väärää tietoa (HS 11.1.) oikein kuvan kera. HS on ennenkin tehnyt vastaavia relluvihamielisiä temppuja. Teknikens Värld koeajoi Renault Megane III (nykyinen korimalli) heinäkuussa 2009. Jutussa mainitaan, että "uudet …
  • ritsa: GTamv:ritsa: Fiat uno maksoi suhteessa uutena aivan yhtä paljon kuin mikä tahansa saman kokoluokan auto, mistä sinä edes keksit tällaista potaskaa. ei tasan maksanut, Fiatit on aina olleet edullisempia kuin muut Olet ilmeisesti t…
Default Avatar
Jäsen 04.12.2014 alkaen
9 aloitettua keskustelua
146 viestiä
0 ×   0 ×