misar

    Keskustelut

    • Tämä käyttäjä ei ole aloittanut keskusteluja.

Viimeisimmät kommentit keskusteluissa

  • Jospa asia olisikin noin yksinkertainen että nastat ne vaan teitä kuluttavat, mutta kun ei, totuus on se että pääteillä se lienee 3-4 prosentin luokkaa. Kirjoitin tuossa aikaisemmin että tie joka pinnoituksen jälkeen oli pahasti urautunut jo toisena…
  • Kovasti kitkakirjoittajat vetoavat asfaltoinnin säästöihin, mutta kannattaa muistaa, että teitä korjataan vuosittain noin 150 miljoonalla kun valtio saa autoilijoilta vuosittain reilut seitsemän miljardia verotuloja, joten kannattaa huomata että ong…
  • VETOOMUS KITKARENKAIDEN KIELTÄMISEKSI Paremmat mahdollisuudet 90% prosentin enemmistöllä.
  • NHB: misar: Mahtaa sinua kirvellä tosiasiat, se ettet ole kyseisiä tutkimuksia lukenut oikeuttaa näemmä syyttämään muistihäiriöistä. Mainittakoon että ne ovat olleet linkkinä saman aihepiirin keskusteluissa aivan oikein noin neljä vuotta sitten.…
  • NHB: misar: Väitetään nastojen olevan syyllisiä teiden kulumiseen. Miksi siis tutkimus muutaman vuoden takaa totesi että helsingissä osuus oli 1-2% ja pääväylillä 3-5% valtakunnallisesti. Mistä siis syntyy loput kulumisesta. Missä tu…
  • Nyt se taas alkoi, ehkä tämän foorumin turhin ja typerin väittely. Katsotaan muutamia vakioväitteitä, ja katsotaan onko niissä mitään järkeä. Asfaltin pinta on mustassa jäässä, ja nasta ei pureudu jäähän koska se toimii väin järvenjäällä…
  • NHB: misar:[Yksikään ei kuitenkaan pääse firebladen 31,2 metriin Uusi VFR pettymys jarrut jääneet 2000-luvun alun tasolle vaikka pyörä on muuten täynnä huipputekniikkaa. Kaikki pyörät taas halvalla tehtyjä jokamiespyöriä, kuitenkin ABS pyör…
  • NHB: misar:Korjaus edelliseen, minä en niin väittänyt vaan tutkijat maailmalla, jota asian tila mitä ilmeisemmin kovasti kiinnostaa. Se mitä näistä niukoista lausunnoista voisi ymmärtää, niin ilmeisesti ilman suodinta hiukkaset pienet ja suuret o…
  • NHB: misar:En todellakaan ole väittänyt suodattimien pilkkovan mitään, vaan ne vain päästävät läpi nuo mainitut nanohiukkaset, jotka tehokkaasti läpäisevät ihmisen omat suojausmekanismit ja löytävät tiensä keuhkojen perimmäisiin sopukoihin. Siihe…
  • nimim Erkki: misar:Milloin meillä voitaisiin vihdoin ruveta puhumaan tosiasioista, ja myöntää dieselautojen hiukkaspäästöje olevan pahanlaatuinen terveysriski kansalaisille. Viimeisimmät tutkimkset pelkäävät dieseleiden hiukkaspäästöjen muuttunee…
  • NHB: misar:Miksi ei hiekkapaperi ilmiötä ei nastarenkailla synny, tai se hyvin vähäistä. Esimerkiksi siksi että rengas pyörii ajossa samalla nopeudella, kuin auto etenee tien pintaan nähden, toisin kuin huonosti pitävä kitka joka jauhaa tehokkaas…
  • Milloin meillä voitaisiin vihdoin ruveta puhumaan tosiasioista, ja myöntää dieselautojen hiukkaspäästöje olevan pahanlaatuinen terveysriski kansalaisille. Viimeisimmät tutkimkset pelkäävät dieseleiden hiukkaspäästöjen muuttuneen suodatuksen myötä to…
  • finman: vaalit ovat kai siellä suomessa tulossa eli mahdollisuus vaikuttaa... Mihin perustat moisen väittämän. Suomessa on tsaarinaikainen virkamiesdiktatuuri, joka päättää pääosin kansan kiusaamisesta siinä ei poliitikkojen osuus paljon p…
  • Että täällä jotkut jaksaa lässyttää nastojen pölyhaitoista, onko lukemisen ymmärtämisessä vaikeuksia, vai luuletteko että nastat kielletään jos jaksaa riittäästi jauhaa paskaa asian vierestä. Mainio esimerkki paskanjauhannasta, ovat tyhjänpäivä…
  • Tässäkin tapauksessa nastoja käyttämällä olisi jäänyt juttu kirjoittamatta!! Vai oikein tuurilla selvittiin, näin käy yleensä tyhmille.
  • Rätkätin: SO2001:Asioiden kehittyminen parempaan suuntaan ei johdu kansasta itsestään vaan viisaista johtajista..... Ihan mielenkiintoista pohdiskelua... Kysymys: - Miten arvelisitte liikennesääntöjä noudatettavan, kun valvontaa ei oli…
  • drive: misar: Mielenkiintoinen tapa Drivellä selvittää onko tie liukas, lyödään jarrut lukkoon ja kuunnellaan kuuluuko rahinaa, jos ei kuulu mitään niin sitten on liukasta. Antakaa meidän kaikki kestää, ja toivokaamme ettei tämä tollo osu samaan …
  • Mielenkiintoinen tapa Drivellä selvittää onko tie liukas, lyödään jarrut lukkoon ja kuunnellaan kuuluuko rahinaa, jos ei kuulu mitään niin sitten on liukasta. Antakaa meidän kaikki kestää, ja toivokaamme ettei tämä tollo osu samaan aikaan liikentees…
  • Aki oli turhan kohtelias noista käyttäjäosuuksista. Tällä viikolla oli luettavissa esim. HS:ssä kitkojen markkinaosuuden olevan 12% ja pakettiautoissa aikaisemmin 6% nyt 3% eli 50% pudotus. Näyttää se sittenkin järki voittavan typeryyden.
  • NHB: misar: Loistavaa Drive, tuo linkkisi todisti suurin piirtein kaiken mitä olen sanonut raskaan kaluston osuudesta, samalla se todistaa kitkailijoiden väitteet huuhaaksi. Ylivoimainen teidentuhoaja on raskaskalusto. Tuossa selvityksess…
  • drive: Knight Rider:nimim Erkki:Miksi nastarenkaiden käyttö on kielletty kesällä, jolleivat ne rouhi uria teihin? Tähän olisi tosiaan mukava saada vastaus fanaatikoilta. Tosiaan, mutta sama nimimerkkihän on vaatinut kitkojen kieltämistä k…
  • Loistavaa Drive, tuo linkkisi todisti suurin piirtein kaiken mitä olen sanonut raskaan kaluston osuudesta, samalla se todistaa kitkailijoiden väitteet huuhaaksi. Ylivoimainen teidentuhoaja on raskaskalusto. Tuon saman asian olen saanut todist…
  • Turha haukkua fanaatikoksi vi...taa vain suuresti kitkajengin paskapuheet. Kyllä minuakin harmittaa, ettei tullut repäistyä talteen kyseistä yhden palstan ja kymmenen sentin mittaista uutista. Luin sen moneen kertaan todetakseni, että kyllä si…
  • Kaikesta sitä jaksetaan valittaa, jos suomessa on käytännössä yksi väylä jossa nastat ovat edes huomattavassa roolissa joka sekään ei ole todistettu sillä onhan samalla väylällä myös eniten rekkoja liikenteessä. Jaa mikä väylä? kehä 3 suomen ainoa n…
  • drive: Ne urat ovat raskaiden ajoneuvojen tekosia. Hesarissa oli jotain juttua että raskaat ajoneuvot aiheuttavat 98% teiden kulumisesta. Toinen tutkimus myös todisti, että kitkat itseasiassa tuottavat selvästi enemmän pölyä kuin nastat. Lisäksi …
  • Eipä näytä olevan mitään rajaa, kun kitkankäyttäjä haluaa perustella nastavastaisuuttaan, nyt kierrossa on sydän ja verisuonitaudit. Aki oli täysin oikeassa kauttakulkeuman osuudesta hiukkaspäästöihin. Mihin pääsi unohtumaan helsingin k…
  • drive: Kitkakalle:Niin jos vertaa 70 ja 80-luvun nastoihin. Sitten 90-luvun mitään merkittävää kehitystä ei ole tapahtunut. Liikennemäärät ovat vain kasvaneet ja nastat kuluttavat teitä entistä enemmän. Ei pidä myöskään unohtaa että nykyauto p…
  • nimim Erkki: drive:Sen lienevät vannoutuneimmatkin nastasankaritkin myöntäneet, että teiden urat ovat lähes täysin nastarenkaiden eikä raskaan liikenteen aikaansaamia. Tuskin kuitenkaan se sankari, joka tässäkin ketjussa on vedonnut auktor…
  • NHB: misar: Ensinnäkin se ei ole minun väitteeni, vaan julkisella kanavalla esitetty ohjelma, eli ota yhteyttä tekijöihin ja kumoa heidän mittauksensa ja hauku samalla idiooteiksi. Sinä et edes muista lainaamassasi testissä mitattua matkaa.…
  • NHB: misar:CB1000R halvalla tehty jokamiespyörä Uusi VFR pettymys jarrut jääneet 2000-luvun alun tasolle vaikka pyörä on muuten täynnä huipputekniikkaa. Kun olet mielestäsi ainoa lukutaitoinen niin selvitä miten uuden VFR jarrutekniikka eroaa…
Default Avatar
Jäsen 04.12.2014 alkaen
27 aloitettua keskustelua
872 viestiä
0 ×   0 ×