Kokemuksia Audista?

37 kommenttia
2»
  • Mielestäni autot ovat tulleet jotenkin ns.yhtenäisemmiksi ettei enää voi jaotella autoja maan mukaan. Ettei minkään tietyn maan autoissa ole tiettyjä ominaisuuksia. Tai onhan sellaisia suuntauksia mutta nykyään japanilaiset monet osaavat tehdä autoja joita on hyvä ajaa. Korealaiset, Saksalaiset, Japanilaiset ja monissa muissa maissa autot ovat luotettavia. Tottakai aina poikkeuksia on. Mutta luulen että 70-luvulla oli paljon suuremmat erot eri maiden välillä, autojen suhteen.

      
  • Kuten Tuomas viittasi, eroja ei nykyaikana autoissa juuri ole, kyse on lähinnä sitten jo makuasioista eikä niinkään hyvä/huono-akselista. Siksi jaksankin hämmästellä näitä ikuisia puheita siitä, että esim. ranskalaiset ovat hyviä ajaa. No, ovathan ne varmaankin, mutta niin ovat tänä päivänä korealaisetkin ( juuri äsken luin iltapäivälehdestä kuinka Hyundai Trajetia kehuttiin ajettavuuden puolesta ), saksalaiset ja japanilaisetkin. Eikä amerikkalaisetkaan ole huonoja ajettavia, kyse on vain makuasiasta; monen mielestä ne ovat aina olleet niitä parhaita ajettavia, minä mukaanlukien.

    Ja kopiointiin palatakseni, Lexus LS430 on suurinpiirtein ainoa auto, joka nyt mieleen tulee, joka on todellakin ulkonäön puolesta kopioitu. Olen pyytänyt ihmisiä esittämään esimerkkejä kopioinnista, mutta eipä niitä ole tuo Lexus poislukien juuri nähty, yleensä vain puhutaan yleisellä tasolla miten japanilaiset viime vuosisadan alussa kopioivat mm. brittiläistä teollisuutta. Sehän ei liity vuoden 2004 autoteollisuuteen millään tavalla.

    Joillekin ihmisille vain on yllättävän raskasta tajuta, että Japanissakin tehdään keksintöjä, vieläpä valtavasti enemmän kuin esim. Suomessa. Kyllähän se on selvä, että nämä kopiointipuheet johtuvat pääosin siitä, ettei olla kyetty löytämään japanilaisista mitään objektiivista puutetta, joten on sitten mentävä harmaalle "musta tuntuu"-vyöhykkeelle, jossa voi väittää sitten mitä tahansa, kun koko alue on mitä epäeksaktein. No, uskollaan jokainen autuaaksi tulee..

      
  • Lexus LS430 on kai kopioitu Mercedes-Benzistä S-mallista vai? Ja 430:lla ja Avensiksella on samannäköisyyttä. Jännää kun Lexuksen 430-mallin ulkonäköä on sanottu vaatimattomaksi mutta S-mersun ulkonäköä kehuttu vaikka mielestäni ne ovat melko samannäköisiä.

      
  • Lainaus:
    13.08.2004 klo 12:09 Anders-Simo kirjoitti

    Joillekin ihmisille vain on yllättävän raskasta tajuta, että Japanissakin tehdään keksintöjä, vieläpä valtavasti enemmän kuin esim. Suomessa. Kyllähän se on selvä, että nämä kopiointipuheet johtuvat pääosin siitä, ettei olla kyetty löytämään japanilaisista mitään objektiivista puutetta, joten on sitten mentävä harmaalle "musta tuntuu"-vyöhykkeelle, jossa voi väittää sitten mitä tahansa, kun koko alue on mitä epäeksaktein. No, uskollaan jokainen autuaaksi tulee..

    Jos japanilaisista autoista puhutaan, niin toki niissäkin on ollut puutteita, lähinnä ajettavuudessa, mutta tilanne on muuttunut parempaan suuntaan, esim. Mazda ja Toyota ovat jo kelpo ajettavia, vaikka kenties vielä on hiukan matkaa huippusuorituksiin. Jotkut perustavat mielipiteensä japanilaisesta ajettavuudesta 15 takaisiin kokemuksiijn, jotka eivät tee oikeutta nykypäivän autoille.

    Mutta jos puhutaan muusta japanilaisesta tuotteista, esim.kulutuselekroniikassa (televisiot, soittimet, digikamerat yms) japanilaisten status on korkea, sekä laadussa, että innovatisuudessa. joten en usko niiden määrä on suuri, joille "..on yllättävän raskasta tajuta, että Japanissakin tehdään keksintöjä, vieläpä valtavasti enemmän kuin esim. Suomessa...". Esim. Tv:ssä Sony on ollut kuvaltaan ylivoimainen itse kehittämällään Trinitron-tekniikallaan, tosin Philips ja Panasoinc nykyään kilpailevat tasaväkisesti kuvanlaadussa.

    No tämä meni jo vähän aiheen vierestä, mutta tarkoitus oli tähdentää, että japanilaiset ovat monessa mukana, ja saaneet paljon "de facto"-standardeja aikaan esim. viihdealalla: VHS, CD, SACD jne


      
  • Asa ei liity enää mitenkään Kokemuksia Audista, mutta yllätys, yllätys, voin kertoa myös mistä pidän Japanilaisista, tai mitkä istuvat mieleen hyvin.

    Näin tänään autonkuljetusrekan päällä Venäjälle meneviä Toyota Crowneja. Todella tyyliikkään näköisiä vehkeitä, en tiennyt tai muistanut että niitä edes enää valmistetaan.

    Mitsubishi Pajero on maastureista ollut se joka eniten on kiehtonut (Pajero on ollut, vanhempi kanttimalli).

    Mitsubishi Grandis tila-auto on onnistunut muotoilultaan. Tulee VW:n dieselillä -05, sulavalinjainen, ei niin tila-automainen "möhkö" tai Scneicin näköinen "Smurffi!.

      
  • Kyllä Lexus CC eli joku SC430 on vanhan SLKn kopio niin kattoratkaisultaankin kuin muotoilultaan

      
  • Toyota on matkinut (jossain japanin mallissaan) Lancia Thesistä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit