TOTTUMUS ON TOINEN LUONTO

2 kommenttia

Olen henkilökohtaisesti huomannut, että kun jollain autolla ajaa paljon, se rupeaa itsestä tuntumaan paremmalta kuin se oikeastaan onkaan. Eli sen ominaisuuksiin ja omituisuuksiin tottuu. Yleensä tämä auto johon tottuu on se oma auto, joka muutenkin on vielä sydäntä lähinnä.

Kuinka TM:n testaajat välttävät tätä "tottumista". Ettei sille autolle, joka eniten muistuttaa sitä omasta autotallista löytyvää ajokkia, tulisi annettua vahingossa liikaa pisteitä. Vaihdatteko esim. aina omaa autoa vaihtaessanne myös merkkiä? Vai oletteko niin rautaisia ammattilaisia, että "tottumus" johonkin autoon ei pääse vaikuttamaan testaustuloksiin?

Sitten toinen asia:

TM laskee autojen huoltokulut käyttäen mittapuuna kahden tai kolmen vuoden kuluessa ajettua 60000 kilometriä. Laskekaapa huviksenne, jos noina aikoina ajettaisiinkin vaikka 50000 kilometriä. Lähes kaikissa vertailuissa huoltokulut heittäisivätkin häränpyllyä ja pisteet täytyisi antaa aivan uusiksi! Itse esim. ajan nykyään kolmessa vuodessa tuon 50000km. Tuo 60000 kilometrin matka suosii juuri tiettyjä autoja, kullakin merkillä olevien huoltovälien pituuden mukaan.

Olisikohan syytä kehittää huoltokulujen pisteytyksiä?

Jos matkana käytettäisiin vaikka ensimmäisen 200000 kilometrin huoltoja, niin yksittäisten huoltojen sijoittuminen jollekkin tietylle kilometrilukemalle ei pääsisi vääristämään todellisia huollosta aiheutuvia kuluja niin paljon kuin nyt.

  
  • puhut vähän mutta asiaa

      
  • TM:n toimitukselta taitaa olla turha kysellä mitään tätä kautta. Kirjoituksesi ja epäilysi ovat kyllä ihan aiheellisia. Kukaan ei varmaankaan ole koskaan missään asiassa täysin objektiivinen, ja varmasti tottumus vaikuttaa TM:nkin arvioihin. Toki TM:n autotoimittajat ajavat todella paljon erilaisilla autoilla, jolloin tottumus ei muodostu yhtä yksipuoliseksi kuin mattimeikäläisellä. Olen kylläkin ihmetellyt jo pitkään, että miksi TM koeajaa niin jumalattoman paljon VW-konsernin tuotteita (viimeisimmässäkin numerossa koeajetuista puolet oli vaggineita). Onko toimitus erityisen kiinnostunut ko. konsernin tuotteista vai tarjotaanko konsernin autoja tiiviimmin koeajettaviksi? Eli onko TM-toimitus jo tottunut VAG-autoihin vai onko kyseessä vain yritys vaikuttaa tottumuksiin?

    Huoltokuluista puhuttaessa 60000 on sikäli hyvä kilometrimäärä, että se on jaollinen niin 10000, 15000, 20000 kuin 30000 kilometrilla. Huoltosykli on siis mahdollisimman monella autolla samassa vaiheessa 60 tuhannessa. Harvemmin tehtävät huoltotyöt jäävät tietysti näin lyhyen otannon ulkopuolelle, joten sikäli pidempi väli olisi tietysti perusteltu.

    [kenesis muokkasi tätä viestiä 18.09.2007 klo 17:45]
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit