Olivatko ne oikeasti niin huonot kun aikoinaan eurooppalaisissa autolehdissä lukijoille kerrottiin 1970 ja 1980 luvuilla jolloin oli vielä perinteisiä Usa autoja saatavilla?
Omistin 1964 Oldsmobile F85. Mahtava auto 330 cu ja 330 hp. Mielestani ajo ominaisuudet ilivat hyvat. Jousitus tietenkin pehmeampi kuin jossakin pikku autossa,mutta kyyti monta kertaa mukavampi.Olen omistanut yli10 jenkki autoa/ 43 vuotta. ei valittamista, Nykyisin iso Buick Rainier ja 3 kpl Jeep Grand Cherokkees Laredo ja Ltd. Jeepit ovat jousitukseltaan jaykahdot,mutta hyvat ajettavat maastossa ja kadulla. Buick on pehmoisempi / tukeva ilma jousitus,mutta ei minua haittaa. tykkaan etta rattia saa hieman kantaa eika reakoi heti pikku hipaisuu, kuten uudet Fordin Amer. autot.Olen ajanut kymmenia Amerikan autoja, eika ole valittamist, lisaa ain. Harmittaa vain etta uudet autot menaa Euroopan mukaiseksi ajossa, eli kaantyilee ihan pienesta liikkeesta. en tykkaa ollenkaan. Riippuu myos mita kukin tarkoittaa ajo ominaisuuksilla. Ajan paljon ja pitkia matkoja, tykkaa etta autoa ei oke pakko koko ajan "ajaa" vaan vakavoituu ajoon kesalla kuin talvella. Tassa yhden miehen mielipide laatu autoista.
Olen täysin samaa mieltä nimimerkin Paul kanssa. Tällä hetkellä on jenkeistä tallissa Pontiac Grand Prix 94 ja Cadillac Eldorado 92. Näillä lähtee mielellään tien päälle pidemmällekin matkalle. Mutta viimeisin "Esan tallista" Audi TT 2000 sopii paremmin radalle. No, moottoritielle myös. Vihdintien työmatkaliikenteeseen en jaksaisi sillä mennä ainakaan joka päivä. Makuja on monia. Vannoutunut VAG mies ja velipoikani lähes pelkäsi Cadillacin ratissa aluksi kun "oli niin epämääräinen tuntuma..." tottumiskysymys.
Itsellä on kokemuksia noista varsin vähän. Joskus nuorempana 80-luvulla ajanut jotain isompaa Chrysleria ja pienempää Dodge Aspenia, joka kuitenkin oli jollain 8-koneella. Kyllähän nuo tuolloin eksotiikkaa olivat koko rahalla. Mutta, jo tuolloin hävisivät lähes kaikessa mitä voi verrata samanhintaisille eurooppalaisille vastineilleen. Jopa tuo paljon puhuttu mukavuuskin oli vähän niin ja näin, ennemminkin nuo olivat sellaisia "keinuautoja". Kun kori kerran lähti liikkeeseen, se tarvitsi muutaman heilahduksen pysähtyäkseen. Esim. tuon ajan rapeat ranskalaiset olivat aidosti mukacia noihin verrattuna. Vaikea minun on nähdä missä noiden ominaisuudet olisivat tulleet arvoonsa?
Ajelin seitsemänkymmentäluvulla useillakin eri jenkeillä ja yhdeksänkymmentäluvun alkupuolen Mercury Colony Parkilla. Niissä autoissa viehätti ajamisen helppous ja vaivattomuus, myöskin talvella. Sen jälkeen ajelin vuoteen 2013 asti Chevy vaneilla ja täytyy sanoa, että vieläkin on ikävä vanhoja "kunnon" jenkkejä, vaikka "ajo-ominaisuudet" ovat ehkä "paremmat" nykyisillä kulkupeleilläni. Tulee mieleen vertaus purje- ja nopeista moottoriveneistä: Nopealla moottoriveneellä siirrytään paikasta A paikkaan B, mutta purjeveneen kannelle päästyäsi tunnet olevasi jo perillä, vaikket olisi vielä liikkunut mihinkään...
Eiväthän ne ripeässä ajossa ole parhaimmillaan, vaikka toisaalta ovat turvallisen aliohjautuvia. Jos hallinta menetetään niin ojaan mennään turvallisesti keula edellä. Vaan kun ajatellaan Suomen nykyisiä päällysteitä ja nopeusrajoituksia niin kyllä riittää että auto on suuntavakaa, saksalaisten moottoritieammusten suurten nopeuksien ajo-ominaisuudet menevät täällä ihan hukkaan. Ja hyvästä ajotuntumasta on risalla asvaltilla vain kiusaa.
Kyllä tuossa Arton toteamuksessa on perää. Samaan aikaan, kun vähän joka merkillä ja melkein kaikissa kokoluokissa laitetaan paukkuja siihen, kuinka auto toimii tiukan dynaamisesti sileätä asfalttibaanaa kantatessa, Suomessa kaivataan lisää maavaraa, varmaa vetopitoa ja korkeampaa rengasprofiilia.
Mun isä olisi aikoinaan saanut pitää jonkun 70-luvun alun Ford Mustangin lahjana. Ehtona oli että pysyy sillä vw pakettiauton perässä. Pakussa oli tehoa 70hv. Kisa ajettiin tyypillisellä hiekkapintaisella mutkikkaalla maalaistiellä. Ei ollut Mustangista vastusta. Nätisti ajaen puski jo ihan naurettavalla nopeudella ja kaasulla heti perä poikittain. Isä sanoi että jos siihen olisi saanut totutella pari päivää niin kai sillä olisi jotenkin voinut ajaa...
1950-luvun ja 60-luvun alun Tekniikan Maailmoissa jenkkiautojen ajo-ominaisuuksia pidetään pääasiassa hyvinä. Moitetta annetaan autojen matalasta maavarasta, koska pitkä auto ja matala maavara tietävät usein pohjakosketusta. Aliohjautuvuus mainitaan turvallisuutena, joskin myönnetään, että sorapintaisilla mutkateillä nämä eivät ole omimmillaan, kun kovaa ajetaan.
Paljonhan arvostukset ovat muuttuneet. Noissa vanhoissa lehdissä autojen tärkeimpinä varusteina mainittiin aina tuhkakupit ja sytyttimet ja vankkana käsityksenä esitettiin, että takamoottori on se ratkaisu, joka tulevaisuudessa valtaa markkinat.
Omistin 1964 Oldsmobile F85. Mahtava auto 330 cu ja 330 hp. Mielestani ajo ominaisuudet ilivat hyvat. Jousitus tietenkin pehmeampi kuin jossakin pikku autossa,mutta kyyti monta kertaa mukavampi.Olen omistanut yli10 jenkki autoa/ 43 vuotta. ei valittamista, Nykyisin iso Buick Rainier ja 3 kpl Jeep Grand Cherokkees Laredo ja Ltd. Jeepit ovat jousitukseltaan jaykahdot,mutta hyvat ajettavat maastossa ja kadulla. Buick on pehmoisempi / tukeva ilma jousitus,mutta ei minua haittaa. tykkaan etta rattia saa hieman kantaa eika reakoi heti pikku hipaisuu, kuten uudet Fordin Amer. autot.Olen ajanut kymmenia Amerikan autoja, eika ole valittamist, lisaa ain. Harmittaa vain etta uudet autot menaa Euroopan mukaiseksi ajossa, eli kaantyilee ihan pienesta liikkeesta. en tykkaa ollenkaan. Riippuu myos mita kukin tarkoittaa ajo ominaisuuksilla. Ajan paljon ja pitkia matkoja, tykkaa etta autoa ei oke pakko koko ajan "ajaa" vaan vakavoituu ajoon kesalla kuin talvella. Tassa yhden miehen mielipide laatu autoista.
Olen täysin samaa mieltä nimimerkin Paul kanssa. Tällä hetkellä on jenkeistä tallissa Pontiac Grand Prix 94 ja Cadillac Eldorado 92. Näillä lähtee mielellään tien päälle pidemmällekin matkalle. Mutta viimeisin "Esan tallista" Audi TT 2000 sopii paremmin radalle. No, moottoritielle myös. Vihdintien työmatkaliikenteeseen en jaksaisi sillä mennä ainakaan joka päivä. Makuja on monia. Vannoutunut VAG mies ja velipoikani lähes pelkäsi Cadillacin ratissa aluksi kun "oli niin epämääräinen tuntuma..." tottumiskysymys.
Itsellä on kokemuksia noista varsin vähän. Joskus nuorempana 80-luvulla ajanut jotain isompaa Chrysleria ja pienempää Dodge Aspenia, joka kuitenkin oli jollain 8-koneella. Kyllähän nuo tuolloin eksotiikkaa olivat koko rahalla. Mutta, jo tuolloin hävisivät lähes kaikessa mitä voi verrata samanhintaisille eurooppalaisille vastineilleen. Jopa tuo paljon puhuttu mukavuuskin oli vähän niin ja näin, ennemminkin nuo olivat sellaisia "keinuautoja". Kun kori kerran lähti liikkeeseen, se tarvitsi muutaman heilahduksen pysähtyäkseen. Esim. tuon ajan rapeat ranskalaiset olivat aidosti mukacia noihin verrattuna. Vaikea minun on nähdä missä noiden ominaisuudet olisivat tulleet arvoonsa?
Ajelin seitsemänkymmentäluvulla useillakin eri jenkeillä ja yhdeksänkymmentäluvun alkupuolen Mercury Colony Parkilla. Niissä autoissa viehätti ajamisen helppous ja vaivattomuus, myöskin talvella. Sen jälkeen ajelin vuoteen 2013 asti Chevy vaneilla ja täytyy sanoa, että vieläkin on ikävä vanhoja "kunnon" jenkkejä, vaikka "ajo-ominaisuudet" ovat ehkä "paremmat" nykyisillä kulkupeleilläni. Tulee mieleen vertaus purje- ja nopeista moottoriveneistä: Nopealla moottoriveneellä siirrytään paikasta A paikkaan B, mutta purjeveneen kannelle päästyäsi tunnet olevasi jo perillä, vaikket olisi vielä liikkunut mihinkään...
Eiväthän ne ripeässä ajossa ole parhaimmillaan, vaikka toisaalta ovat turvallisen aliohjautuvia. Jos hallinta menetetään niin ojaan mennään turvallisesti keula edellä. Vaan kun ajatellaan Suomen nykyisiä päällysteitä ja nopeusrajoituksia niin kyllä riittää että auto on suuntavakaa, saksalaisten moottoritieammusten suurten nopeuksien ajo-ominaisuudet menevät täällä ihan hukkaan. Ja hyvästä ajotuntumasta on risalla asvaltilla vain kiusaa.
Kyllä tuossa Arton toteamuksessa on perää. Samaan aikaan, kun vähän joka merkillä ja melkein kaikissa kokoluokissa laitetaan paukkuja siihen, kuinka auto toimii tiukan dynaamisesti sileätä asfalttibaanaa kantatessa, Suomessa kaivataan lisää maavaraa, varmaa vetopitoa ja korkeampaa rengasprofiilia.
Mun isä olisi aikoinaan saanut pitää jonkun 70-luvun alun Ford Mustangin lahjana. Ehtona oli että pysyy sillä vw pakettiauton perässä. Pakussa oli tehoa 70hv. Kisa ajettiin tyypillisellä hiekkapintaisella mutkikkaalla maalaistiellä. Ei ollut Mustangista vastusta. Nätisti ajaen puski jo ihan naurettavalla nopeudella ja kaasulla heti perä poikittain. Isä sanoi että jos siihen olisi saanut totutella pari päivää niin kai sillä olisi jotenkin voinut ajaa...
1950-luvun ja 60-luvun alun Tekniikan Maailmoissa jenkkiautojen ajo-ominaisuuksia pidetään pääasiassa hyvinä. Moitetta annetaan autojen matalasta maavarasta, koska pitkä auto ja matala maavara tietävät usein pohjakosketusta. Aliohjautuvuus mainitaan turvallisuutena, joskin myönnetään, että sorapintaisilla mutkateillä nämä eivät ole omimmillaan, kun kovaa ajetaan.
Paljonhan arvostukset ovat muuttuneet. Noissa vanhoissa lehdissä autojen tärkeimpinä varusteina mainittiin aina tuhkakupit ja sytyttimet ja vankkana käsityksenä esitettiin, että takamoottori on se ratkaisu, joka tulevaisuudessa valtaa markkinat.