LTE modeemi

0 kommenttia

Olisi asiallista saada tutkittua tietoa LTE modeemeista (CAT6/AC-wifi/4G 700-800 Mhz). Foorumeilta saa lukea mielipiteitä laidasta laitaan. Itse olen käyttänyt jo muutaman vuoden Huawein b593s-22 reitintä. Aluksi meni hyvin, kun ei ollut etäinen 3G-verkko ulkoantennilla, odotin vain uudempaa LTE-tekniikkaa lähimastoon. LTE 800 MHz:n tultua aivan näkösällä olevalle mastolle ja sitä kahdella diversity ulkoantennilla ja Huaweilla käytessäni on alkanut löytyä puutteita modeemissa. Aluksi Wlan alkoi hyytyä, siirsin sen pois huaweilta toiselle ulkoiselle tukiasemalle. Sitten alkoi yhteydessä olla selittämättömiä jäätymisiä minuutista pariin, taas mentiin. Yhteyden signaali on käytännössä maksimi ja nopeustesti antaa maksetun yhteyden maksimit molempiin suuntiin.Ping luokkaa 30-35 ms. Olen lukinnut taajuuden 800 Mhz:iin ja muita varteenotettavia tukiasemia ei alueella ole kuuluvuusalueella, eli tukari hyppelyä en usko kyseessä olevan. Uskoni siihen, että syypää on huawein modeemi, on vahvistunut. Foorumeilla on kerrottu myös kyseisen modeemin LAN-liitäntöjen oleva epävakaita, enpysty kieltämään tuotakaan vaihtoehtoa.
Nyt tulee muita uusia modeemeita, esim. ZTE MF268, jonka jo pari operaattoria on ottanut ykköslaitteeksi. Tässä olisi oikeasti tarve puolueettomalle tutkinnalle.

  
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit