Ostin otsikon mukaisen digisovittimen, kaksi viritintä, 160 Gt:n kiintolevy ja muita hienoja ominaisuuksia 450 eurolla.
Ominaisuudet/hinta oli houkutteleva, menestys TM:n vertailussa hyvä ja testaus liikkeessäkin antoi kuvan hyvästä laitteesta. Todellisuus on osoittunut sitten aivan muuksi. Ylen tekstitykset toimivat miten sattuu ja laite ei osaa itseään käynnistää valmiustilasta ajastetun tallennuksen alkaessa.
Ylen tekstitykset ovat kai useille malleille ongelma, vaikka näin ei saisi olla. Minulle tämä on uusi ongelma, aiemmat kaapeliverkon Finlux ja Humax näyttivät tekstitykset moitteetta.
Suurempi ongelma on kuitenkin ajastetut tallennukset. Nykyisellään laitteella voi tallentaa yhden ohjelman jättämällä sen päälle, jolloin tallennus käynnistyy ja laite sammuttaa itsensä tallennuksen jälkeen. Mutta jos haluan tallentaa yön aikana esim. kaksi ohjelmaa, joudun laittamaan herätyskellon soittamaan ensimmäisen tallennuksen jälkeen käydäkseni käynnistämässä laitteen uudelleen, että myös toinen tallennus onnistuu. Jos lähden useammaksi paiväksi matkalle, joudun ilmeisesti jättämään talonmiehelle/naapurille listan ajastuksistani, jotta hän osaa sitten käydä käynnistelemässä laitetta jokaista tallennusta varten.
Molempien ominaisuuksien toimintaa on parannettu (vikaa ei siis ole saatu korjattua) kahdessa ohjelmistopäivityksessä TM:n vertailun jälkeen. Ongelmat ovat siis olleet olemassa jo vertailun aikana, mutta silti niistä ei mainittu edes sivulauseessa. Kehuja kyllä keksittiin jopa melkoisen kankeasta EPG:sta. Laite sai vielä vertailun parhaat pisteet yhdessä Humaxin kanssa. Mielestäni tallentavassa digisovittimessa toimivat tallennukset ovat perustoiminto, joten jo sen suhteen 9,1 pistettä tälläiselle laitteelle ihmetyttävät.