kamalan rämpimisen jälkeen Honda sai parhaan vahvistuksen mitä voi F1 talli saada: Ross Brawnin, neron Michael Schumacher menestyksen taustalla.
Juuri täydellinen kädettömyys teknisessä johtamisessa ja taktikoinnissa sekä suuren johtajan puuttuminen on ollut Honda-tallin kompastuskivi F1 sarjassa.
Moottoritoimittajana aiemminhan Honda teki selvää jälkeä Ayrton Sennan kanssa.
Hondan tekninen kestävyyshän on ollut heikkoa varsinkin viime kaudella, ja kenties Brawn saa tuollekkin sektorille ryhtiä ja kurinalaisuutta johon myös Ferrarin menestys perustui.
Resursseja ja tietotaitoa Hondalla taatusti on, ja yhdistettynä Ross Brawn-Honda-Jenson Button (joka on aivan loistavan lahjakas kuljettaja) voisi Honda kiivetä taas kärkeen?
muistan useammankin kerran kun michael ja brawn keskustelivat kisan aikana. Usein Brawn päätti että taktiikkaa vaihdetaan ja että tehdään yksi stoppi enemmän, jolloin vastustaja voitetaan. Tähän tarvittiin kuski joka pystyi paukuttamaan 20-30 kierrosta täyttä aika-ajo-vauhtia.
Hyvä esimerkki oli unkarin GP 1998, kun tämä tehtiin:
hieman hitaammalla autolla Schumacher löi taktiikan avulla Mclarenit radalla jossa ei voinut juuri ohittaa.
https://www.youtube.com/watch?v=DfxUwMuiIrM
petos:
Ei se Brawnikaan saa hidasta yhdistelmää voittamaan. Hän on mielestäni saanut aivan liian suuren kunnian noista ns. taktiikkavoitoista.
Lähes kaikissa 'taktiikkavoitoissa' oli kyse siitä, että pantiin ukolle taktiikka, jolla hän pystyy hyödyntämään ilmioömäistä venymistään kisaolosuhteissa. Eli saada nopeampi kuski-autopaketti voittamaan. Ei Schumacher paljonkaan voittanut sellaisia kisoja, joissa hän oli vastustajiaan hitaampi.
Kisataktiikoiden laatiminen on melkeinpä se osa tallin toiminnasta, jossa Honda vähiten tarvitsee apua. Brawn tulikin käsittääkseni koordinoimaan tallin teknisen osaston työskentelyä ja laittamaan toimintaa tuottavammaksi.
[quote="K-10
Ei se Brawnikaan saa hidasta yhdistelmää voittamaan. Hän on mielestäni saanut aivan liian suuren kunnian noista ns. taktiikkavoitoista.
-ei hidasta saakkaan taktikoimalla voittamaan.
mutta minusta taktiikkavoitosta on vähintään yhtä suuri kunnia tallin johdolla ja taktikoilla, koska he näkevät missä muut menee milloinkin ja mitä muut tekevät, ja ohjeistavat kuljettajaa että mitä pitää tehdä että taktikassa pysytään. näkevät tulevat säätilat, erikoistilanteet radalla, yms.
Lähes kaikissa 'taktiikkavoitoissa' oli kyse siitä, että pantiin ukolle taktiikka, jolla hän pystyy hyödyntämään ilmioömäistä venymistään kisaolosuhteissa. Eli saada nopeampi kuski-autopaketti voittamaan. Ei Schumacher paljonkaan voittanut sellaisia kisoja, joissa hän oli vastustajiaan hitaampi.
-erittäin väärin. Tuossahan jo linkitin yhden, jossa nappiin osuneella taktiikalla ja 100% hereillä ololla ja limitillä puristamisella voitettiin suorituskyvyssä edellä oleva talli joka ei taktikoinut fiksusti.
ja jos joku muistaa 90-luvun puolenvälin-lopun, kisoja joissa schumi hitaammalla benettonilla ja sen ajan Ferrarilla otti voittoja ylivoimaisesta williamsista joka damon hillin ja kumppaneiden johdolla tyri taktisen puolen ja sen toteutuksen varsinkin huolella.
Kisataktiikoiden laatiminen on melkeinpä se osa tallin toiminnasta, jossa Honda vähiten tarvitsee apua. Brawn tulikin käsittääkseni koordinoimaan tallin teknisen osaston työskentelyä ja laittamaan toimintaa tuottavammaksi.
-niin ei brawn pelkkä ''shakkimestari'' -taktikko olekkaan, vaan erittäin pätevä tekninen päällikkö josta on taatusti hyötyä mille vaan tallille.
noh, autoa hän ei suunnittele, ja mitään ei voi jos auto on hidas. Enpä ole kuullut että hodalla mitään mainittavaa edistystä olisi tullut talvitesteissä.
kohtahan se nähdään kun kausi lähenee alkua
ei taida hondan tarvita jakaa sitä 2000 dollarin bonusta jokaiselle
työntekijälle voitosta minkä lupasivat moraalia kohottamaan...
https://www.youtube.com/watch?v=EHOEs50S26s
tuossa yksi lukuisista michael-rossbrawn -voitoista, jossa järkevästi taktikoitu ja toteutettu varikkotaktiikka toi voiton tasaväkisellä tai hieman heikommalla kalustolla ajettuna.
petos:
Kuten jo sanoi tuossa aiemmin, Schumacher voitti noita kisoja olemalla kilpailijoitaan nopeampi. Hän löi vastustajansa painamalla heitä lujempaa, naputtamalla nopeita kierroksia kuin tilaustyönä, ilman epätasaisuuksia, kaikissa olosuhteissa.
Taktikan rooli tulee siinä, että hänelle saatiin vapaa baana jolla ajaa kovaa, kun kisaan ei lähdetty paalulta. Ei hän niitä kisoja voittanut pidättelemällä nopeampia auto+kuljettaja paketteja takanaan, jonkun maagisen taktiikan ensiksi kammettua hänet kärkeen. Hän oli nopeampi!
K-10:
en tuollaista väittänytkään. Eihän tuollainen ole edes mahdollista.
Tarkoitin että monesti kun autojen suorituskyvyssä oli tasapeli, hän ja brawn juonivat kisataktiikan paremmin kuin vastustaja, ja se käänsi tiukan tilanteen voitoksi.
he tekivät tuon monesti myös huonommasta lähtöruudusta kuin vastustaja, ja yleensäkin koko käsite -varikkotaktiikka on syntynyt brawn-schumacher akselin toimesta.
nythän tuollainen taktikoiti on olennainen osa koko lajia, ei se sitä joskus ennen ollut, kun ohittaminen oli läpihuutojuttu.
Kokonaan toinen luku on vielä ennalta suunniteltujen taktiikoiden lisäksi ilmiömäinen kyky reagoida uusiin äkillisiin tilanteisiin kuten kolarit radalla, turva-auton tulo radalle, sadetilat, kierroksella ohitettavat yms. joissa brawnilla kyllä leikkasi kuin partaveitsi, siinä kun mclarenilla jatkettiin konservatiivisesti vanhalla taktiikalla ja hävittiin kisa siihen paikkaan.
petos:
Väitän edelleen, että tärkein tekijä jolla he onnistuivat ohittamaan kilpailijoitaan varikon kautta, oli auton ja kuljettajan suorituskyky kisassa.
Ei siinä ole mitään ihmeellistä taktiikkaa, jos ensin roikutaan perässä painavammalla autolla, ja sitten siirrytään johtoon, kun toinen menee varikolle. Siinä on tehty helvetin hyvä ajo roikkumalla perässä painavalla autolla.
Samaten tuo, että tulee takaa, ja voittaa tekemällä yhden pysähdyksen enemmän. Siinäkin avainkysymys on, pystyykö kuljettaja ajamaan riittävän kovaa, jotta homma toimii. Schumacher pystyi.
Samaten tuo joustava taktiikoiden käyttö. Venymiskykyinen kuski voidaan ottaa varikolle myös ennen suunniteltua. Hänellä on sitä nopeusreserviä, että pystyy kiirehtimään voittoon, vaikka hetkellisesti annettaisiin tasoitusta siinä, ettei ajeta tankkia tyhjäksi asti.
K-10: