Ranskalaisvalmistajan yllätys – Renault 4 -automallia kunnioittava AIR4 pystyy lentämään jopa 700 metrin korkeudessa
Renault sanoo AIR4:n kehittelyn taustalla olevan myös ajatus siitä, että tulevaisuudessa kulkuneuvoilta saatetaan odottaa eri liikkumismuotojen yhdistämistä. AIR4 on kuitenkin pyörätön koemalli. RENAULT
Timo Nieminen
Renault 4 on yksi niistä automalleista, jotka eivät koskaan unohdu. Ranskalaismallia valmistettiin vuosina 1961–90 yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Ikonisen mallinimen on myös vahvistettu tekevän paluun, sillä täyssähköinen Renault 4 tulee valmistajan mallistoon viimeistään vuonna 2025. Sähköisen Renault 4:n huhutaan olevan crossover ja saavan mallinimen 4ever.
Perjantaina Renault kunnioitti 60 vuotta sitten syntyneen automallinsa historiaa erikoisella tempauksella.
Renault lähetti lentoon AIR4:n, joka on tehty yhteistyössä erikoisajoneuvoja suunnittelevan Arsenale-yhtiön kanssa.
Tulevan Renault 4ever -sähköauton piirteitä jo näkyvissä? RENAULT
AIR4 on henkilökuljetukseen pystyvä kevyt ilma-alus, jolla on klassisen Renault 4:n ulkomuodot. AIR4:n huippunopeus on 93 kilometriä tunnissa ja se voi nousta 700 metrin korkeuteen. Tilaa AIR4:n matkustamossa on melko paljon, mutta istuimia on vain yksi.
AIR4 ei ole lentävä auto, sillä siinä ei ole pyöriä. AIR4:n jokaisessa neljässä kulmassa on kaksilapainen potkuri. Ne saavat puhtinsa sähkömoottorista.
Erikoinen AIR4 ei välttämättä ole pelkästään näyttelyhevonen. Sen muotoilun arvellaan antavan vihjeitä vahvasti retrohenkisestä Renault 4ever -sähköautosta.
Ei ole Huhtikuun eka.