Toyota 2000 GT

3 kommenttia

Satuin löytämään TM 18/89, jossa on mielenkiintoinen artikkeli eräästä urheiluautosta. Jos satutte muut löytämään hyviä artikkeleita vanhoista autolehdistä, niin kirjoitelkaapa tänne niitä. Aloitetaanpa:


Muistatko James Bond-leffan elät vain kahdesti? Siinä salainen agentti kurvaili tyylikkäällä avoautolla. Auto oli Toyota 2000 GT. Se ei kuitenkaan ollut pelkkää rekvisiittaa, vaan sen kovakattoisia siskoja valmistettiin myyntiinkiin ja osalla kilpailtiin radoilla. Hannu Kärkkäinen


Toyota 2000 GT esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1965 Tokion autonäyttelyssä. Yhtiön miehien silmissä kiilui ylpeys. Syystäkin. Ylpeydestä huolimatta miehet vakuuttivat kuorossa, että kyseessä on vain prototyyppi.
Vaatimattomat japanilaisinsinöörit kuitenkin salailivat hieman, sillä yhtiön isot pojat olivat tuumineet jo tuolloin, että auto tulee tuotantoon. Pomojen papereihin oli merkitty tähtäimeksi valmistaa korkealuokkaista urheiluautoa, jolla ajellaan kilpaa ja rikotaan ennätyksiä. Siinä samalla sitä kaupataan niin kotimaassa kuin viedään ulkomaille.

Mainosmiehenä James Bond

Vuonna 1966 hihat heiluivat sen verran, että muutama auto oli valmiina kilpailutoimiin. Sillä voitettiin kesäkuussa 1000 kilometrin kisa Suzukassa. Lokakuussa suunnistettiin todelliseen kestävyyskokeeseen.
Haaveena Yataben ovaaliradalla oli livauttaa 10000 mailia nopeammin kuin kukaan aikaisemmin. 78 tuntia myöhemmin mailit olivat täynnä ja keskinopeudeksi laskettiin 206,18 km/h. Samalla rikkoutui muitakin ennätyksiä.
Ennätysauto poikkesi tuotantoon tulleista sen verran, että alla oli leveämmät tassut ja äänenvaimentimet puhalsivat väljemmin. Myös konepeitosta oli saksittu pala pois jäähdytyksen parantamiseksi.
Ennen varsinaista tuotantoa valmistettiin kolme kärryä kiertelemään maailmaa markkinointimielessä. Näiden lisäksi vuonna 1967 ensi-iltansa saanut 007-elokuva työllisti Toyotaa kahden auton verran. Ne olivatkin ainoita, joista oli katto pois tehtaan jäljiltä. Nykyisin agentin toista autoa voi ihailla Toyotan pääkonttorin näyttelyhuoneessa, toinen on kadonnut tietymättömiin.

Tuotantoon

Kun vuoden 1967 ilotulitus oli sammunut, Toyota oli valmis pistämään käsityöläiset hommiin. Hihna olisi edellyttänyt suurempia tuotantomääriä.
Myynti alkoi toukokuussa. Ensimmäisen vuoden sato oli 164 autoa. Toyota 2000 GT:n viimeisenä valmistusvuotena 1970 valmistui vain 66 autoa. Neljän vuoden kokonaissaldoksi kertyi 337 autoa, joista vientiin - lähinnä Yhdysvaltoihin - 115 autoa.
Valmistamisen lopettamisen pääsyiksi kerrotaan korkeat tuotantokustannukset ja saastemääräyksien kiristyminen. Kolmikaasuttiminen moottori ei yksinkertaisesti kyennyt tuottamaan tarpeeksi puhtaita päästöjä ja kohonneet polttoainekustannukset karkottivat ostajia hinnan ohella.
Japanissa 2000 GT maksoi 2,4-2,5 miljoonaa jeniä (80 000-83 000 mk). Samalla rahalla irtosi tuolloin kolme Datsun Fairladyä. Amerikkalaiset puolestaan maksoivat Toyotasta 7500 dollaria, mikä oli paljon japanilaisesta urheiluautosta. Eipä silti, silloin tehty sijoitus näyttää nyt kannattavalta. Nimittäin ne yksilöt, jotka ovat vaihtaneet omistajaa viime vuosina, ovat vaatineet noin 15 miljoonan jenin (500 000 mk) käteisvarat.

Pojat pannuhuoneessa

Katselemme ja ihastelemme Japanin merkittävimpiin kuuluvaa urheiluautoa. Se on vuosimallia 1967 ja tuotantosarjan 20. peli. Auton omistaja Isamu Zama on 61-jäsenisen, vuonna 1982 toimintansa aloittaneen 2000 GT-omistajien kerhon puheenjohtaja.
Niin kuin kaikki pienet pojat katsomme ensin pannuhuoneeseen. Erilliseen runkoon kiinnitetyn kaksilitraisen rivikutosen sylinteriryhmä on perua Crownista. Kansi on Toyotan ensimmäinen kahdella kannen yläpuolisella nokka-akselilla toteutettu hattu. Itseasiassa ketjuvetoisen kaksiventtiilikannen suunnitteluryhmään kuului insinöörejä Yamahan tehtailta, jossa ne myös valmistettiin.
Konehuoneen kaunista näkymää täydentää kolme kaksikurkkuista Solex-kaasutinta, joita Mikuni valmisti lisenssillä. Zama-san vakuuttaa niiden säätämiseen kuluvan useita toveja. Tehoa paketti luovuttaa 110 kW (150 hv)/6600 r/min. Kilpailuversiossa teho oli nostettu lukemiin 147 kW (200 hv)/7200 r/min.
Suurin osa moottoreistaan sai jatkokseen viisilovisen manuaalilaatikon, josta teho välitettiin mekaanisella tasauspyörästönlukolla varustettuun takapäähän. Lähinnä amerikkalaisten toivomuksesta myös kolminopeuksinen automaattivaihteisto istutettiin joihinkin yksilöihin.
Kun auton konehuonetta on tutkailtu riittävästi, tulee aika asettua kuljettajan mustalle nahkapallille. Zama virnuilee kuumasta päivästä ja vääntää ikkunoita alas. Ilmastointilaitteen puuttuminen hänen autostaa kuuluu alkuperäisyyden vaalimiseen, sillä tähän vuosimalliin se ei vielä kuulunut. Ainoa myönnytys on hieman alkuperäistä leveämmät renkaat.
Toyota 2000 GT:n kojelauta edustaa japanilaista puutyötaitoa parhaimmillaan. Yli kaksikymmenvuotiaan yksilön lakkapinta on säilynyt virheettömän kauniina, vaikka kosteus on yrittänyt tehdä kaikkensa. Tyylikkyydestä vastaa jälleen Yamaha, joka moottoripyörien ohella hallitsee pianojen ja muiden puupuhaltimien lakkauksen.
Moottorin hörähtäessä mieli palaa vuosien taakse. 2000 GT edustaa näet aikakautta, jolloin urheiluauto sai kuullostaa urheiluautolta. Desibelien haltijoilla oli muutakin puuhaa.
Puinen ohjauspyörä tuntuu hikisiin käsiin liukkaalta ja tehostamaton hammastanko-ohjaus on melko raskas, sillä kierroksia laidasta laitaan on vain 2,7. Onneksi omistaja ystävällisesti riisuu ajohansikkaansa käyttööni. Nyt ei enää lipsu.
Kaarteissa auto kallistelee kohtuullisen vähän ja pitoa tuntuu olevan aivan riittävästi. Vaikka omistaja kertoo autonsa pystyvän suurempiin kaarrenopeuksiin, jätän tällä kertaa kokeilematta sivuluistojen laajuuden. Muistan samalla Zama-sanin maininneen 20 miljoonan jenin (660 000 mk) tarjouksesta, josta hän kiitti ja kieltäytyi.
Kaiken kaikkiaan pitää vain todeta, että oli hienoa ajaa hienostelematonta urheiluautoa. Se on omalla tavallaan askeettinen, muttei vieläkään vanhanaikainen. Tästä todistuksena hydraulisella servolla tehostetut levyjarrut ja päällekäisin kolmiotuin toteutettu pyöränripustus joka nurkassa. Kunhan olisi tuota paikallista paperirahaa tarpeeksi ja saisi yhden omakseen, voisi kokeilla luisteluakin varovasti.

  
  • Laitas joku linkki mistäs pääsisi katsomaan kuvia. Mites tollanen kiihtyy ja onko huiput n.210km/h? :confused:

      
  • http://www.swcp.com/~zsprings/toyo2000.gif
    http://www.barchetta.cc/All.Ferraris/images/0162/toyota-2000-1.jpg

    Kilpailumenestyksiä:

    1. 5. 1966 Japan Grand Prix (Fuji): 3.
    26. 6. 1966 Suzuka 1000 km: 1.
    8. 4. 1967 Fuji 24 tuntia: 1. (luokka S-II)
    6. 6. 1967 Fuji 1000 km: 1. (luokka S-III)
    7. 4. 1968 Japan Clubman: 1. (luokka II)
    3. 11. 1968 Fuji Speed Festival: 1. (luokka D)

    Ennätysajo (Yatabe 1.-4. 10. 1966)

    Matka, keskinopeus km/h
    6 tuntia 210,42
    1000 mailia 209,65
    2000 km 209,45
    12 tuntia 208,79
    2000 mailia 207,48
    24 tuntia 206,23
    5000 km 206,29
    5000 mailia 204,36
    48 tuntia 203,80
    10 000 km 203,97
    72 tuntia 206,02
    15 000 km 206,04
    10 000 mailia 206,18

    Suorituskyky (valm. ilm.): huippunopeus 220 km/h, kiihtyvyys 0-100 km/h 8,6 s, 0-400 m 15,6 s.

      
  • Kiitos tiedoista ja kuvista! :smile: Hieno auto, tuollainen pitäisi olla ja tottakai myös paljon puhuttu 240ZX (tai mikä lie).

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit