«123»
Ajattelin tässä että olisipa hienoa puhua näistä jutuista. Siis isälläni oli joskus 50-luvun alussa Auto bobeda. Olipa hieno vehje. Kyyti oli pehmeä ja olipa vielä lämmin vehje.
Ongelma oli kova kulutus. Jos ajoi noin 40 kmph saattoi päästä joskus n. 13 l/100 km. Kuitenkin muistan olleni tuossa kyydissä ehkä v. 1954. Sitten Faija osti IFA F9:n.
Olihan sekin hieno porpottaja. Sitten ne menivät Volgiin..
Muistan kun mummoini haukkui Volgaa. Oli kuulemma ahdas 
Kirjaudu kommentoidaksesi.
Aivan hienoa niin.
Bobeda oli meidän kulmilla (korven) kylätaksina.
Auto oli kovasti kulussa ja lämpimiähän ne olivat.
Taksimiehellä oli myöhemmin "kaurisnokkainen" eli Volga.
Jäikös sinulla mieleen maininta "täyslastin" hakemisesta.
Kylätaksilla niitä reissuja tekivät.
Se Ifa F9 ei tainnut olla kovin kestävä. Sellainen mielikuva minulle jäi. Kerrottiin niin.
Olihan myös Ifa F8, muistaakseni kyljissä oli vaneria.
Ne olivat Itä-Saksan tuotteita. Kaksitahtisia räpättäviä.
DKW-auto muistaakseni tehtiin Länsi-Saksassa.
Etuovet avattiin edestä taaksepäin. Niinhän Ifoissakin.
Itä-rallia harjoittelemassa näin kerran TatraPlan auton.
Lujaa meni. Oli takamoottorinen ja muistanenko,ilmajäähdytteinen.
Tuotiinhan niitä länsiautojakin, mutta se onkin sitten oma tarinansa.
Ihan kiinnostavaa hakea vain muististaan asioita eikä vain netistä. Mitäpä tuosta vaikka ei ihan oikein menisikään.
Joskohan jutut jatkuvat...saa nähdä.
---
Hyvän Joulun toivotukset täällä palstoilla poikkeaville.
Oiskohan kuitenkin mahdollista, että aika kultaisi muistot noissakin asioissa ? Voisi nimittäin olla että kun nykypäivän auton viereen tuollaisia ajettaisiin, niin voisi vanhasta äkkiä ajatella, että "what a piece of s*it...."
Niinhän se menee. Ifa F9 oli kuitenkin sympaattinen menijä.
Luulisin että pahin heikkous oli vetoakselien nivelet. Ne olivat jonkinlaista liuskatyyppiä. Sama heikkous oli sitten myöhemmissä Wartburgeissa. Olihan se Lutikkamallinen warre myös kaunis auto. Olipa siitä myös Cabriolet ja Touring Sport. Kuka sitten muistaakaan. Tottakai tunnistan ongelmat. Esim. näiden 2-tahtareinen kohdalla monet katkojan kärjet ... ja piti säätää tarkkaan ja monesti.
Tapsa III:lle
Kun tuhkista joskus -45 kaivettiin autojen muotteja niin eivätpä ne olleetkaan vm -45 uusia hienoja Opeleita ja Bemareita jne. Ne olivat kaikki 30-luvun sinänsä hienoja vehkeitä. Suunnittelutaito kun silloin keskitettiin V2:siin ja vaikka ME 262 jne.
Itäblokki sitten jakoi valmistuksen näistä.
Neuvostoliitto otti parhaan potin. Sitten Itä-saksa ja loput rippeet jaettiin muiden kesken. Samoin kävi moottoripyörien kanssa. Me tosin voimme olla tyytyväisiä näistä itäpyörista. IC:llä (DKW 350) ja tähtipyörällä (DKW 125) monet ajoivat päivittäiset työmatkansa.
Muistaakseni IFA F9 tuli markkinoille ennen sisarmalliaan Donauta (Donau siis Länsi-saksasta). F8 taas oli sinänsä nätti 30-luvun DKW myös. Se oli 2-sylinterinen pörpöttäjä. Nuo vanerikyljet (itse asiassa pystypaneelia) olivat farmarimallissa. Oikaiskoon, ken paremmin muistaa.
Kiva muistella. Veljelle yritettiin myydä IFAa ja väitettin että koneremppa on tehty todisteena männänrenkaat, josta löytyi neljän sylinterin männänrenkaat öljyrenkaineen, lisäksi jokunen kampiakselin laakeriliuska.
Popedasta en muista kuin 60-luvulla tien poskeen hylätyn kappaleen josta poimin mukaan syylärin(luulin että se kuparia) ja ohjekirjan, keräilin nuorena eri autojen owners manual books kirjastoa jota minulla olikin tosi paljon mutta ystävälliset sukulaiset kantoi ne paperinkeräykseen perintöä jaettaessa.
Muistatko merkin EMW, älä kerro, olisit jo kertonut jos muistat! Mitä deekaaweehen tulee onhan se AUDIn äiti. Auto Union oli joskus 30-luvulla, kiva kisapirssi takamoottorilla n.1000hv.
Palstalla hienoja "Kaurisnokka" Volgasta Tatraan ulottuvia keskusteluja älkää ikinä poistako koneelta näitä eikä muitakaan museoitavaa tavaraa ties kuinka kauan nämä meidänkin jutut on luettavissa.
Pieni muistelo: Aloitan Moskvitsh "Opel kopio" jolla on tuolla sänkipellolla tullut tutuksi nämä autonkäsittelyn alkeet. Sitten toi koppa joka tuli muistaakseni -56 +/-1v sen sivuventtiili moottori oli IHANA huoltaa, ei muuta kun "korkki" pois ja vähän putsattiin venttiilejä ja ei muuta kuin korkki kiinni. Veivi paikalleen ja ripeä tempaus niin taas mentiin. Tulihan Mosseen kansiventtiilit, ei tullut mitään mullistavaa. Scandinavia oli kova sana, hmm miksi? No kun mainostettiin syväkeskeinen ohjauspyörä, saa ajaa vaikka mitä päin, pyörä suojelee, näin ymmärsin asian. Elite oli omaa eliittiä aluksi vanhemman Mossen moottorilla. Elite Cavalier purkki kaviaaria hanskalokeroon ja kauppa kävi, pellin alla 1500 kuutiota ja noin 80 tundran kaakkia siivitti lähes jarruttoman toosan lähes käsittämättömään 150 kilometrin tuntinopeuteen. Mainos "Jos ette halua sen ajavan ohitsenne ostakaa se" Näin mainosttiin autoa 60-luvulla, mitä jos nykyään ilmoitettaisiin "Kulkee yli kolmeesataa ostakaa ennen kuin joku ajaa ohi"
EMW:
Minulla oli joskus muinoin BMW 321 -49. Se vastasi 30 -luvun vastaavaa tyyppiä. Olihan siinä 6-pyttyinen kone ja kävi tosi siististi. Alkuperäinen Solexin kopiokaasutin oli vaihdettu A-fordista peräisin olleeseen Tillotsoniin. Ne siis olivat ns. yläimutyyppiä eli roikkuivat lähes maassa.
Vaati siis hyvät kierrokset startille että kone sai imettyä
bensan. En vieläkään ymmärrä miten saivat tällaiset pakkasella käymään. Kansiventtilikoneenahan ei siinä ollut ns ryyppykuppeja.
Sitten oli myös EMW 327 Sport Cabriolet. Kaikin puolin hieno vehje. Siinä oli 2 yläpuolista kaasutinta ja käynti oli tosi siisti.
Suomalaisittain tunnetuin Emma taisi olla tyyppi 340. Hieno auto mutta taisi sortua laatuongelmiin. Nuo em:t olivat mielestäni laadultaan hyviä. Nehän olivat täysin alkuperäisten kaltaisia
Minulla on ollut myös Mosse 402 -56. Venttiilien säädöstä olen hieman eri mieltä. Sehän oli tosi vaikeaa. Peilin avulla jotenkin näki sinne alas, mutta sitten piti olla kumikädet ja kuitenkin aika vaikeaa. Kyllä siinä ärräpäät lentelivät.
Se nopeampi Mosse oli ns. teräsmosse. Koneen huhuttiin olevan jonkinlainen BMW:n kopio. Minulla oli silloin perusmosse eli 1300 De Luxe. Se tiputti aina öljyä vaikka mitä teki. Onneksi hyvien itäsuhteiden takia valtion katsastusmiehet katsoivat läpi sormien tätä pientä seikkaa.
En ole itse avannut Mossen kantta mutta katselin vieressä kun veli huolsi ko. "ajoneuvoa"
Hienoa tuo EMW-tietous!
Mossen kansi oli tosi helppo avata. Sehän oli pelkkä lankunpätkä. Miksi se sitten piti avata. Ainoa syy lienee tiivisteen vuoto. Venttiilithän sitten olivatkin jossain muualla.
mhj:
Hyvinhän tiesit "täyslastin". Firmat maksoivat metsätyöläisille tilin ja silloinhan sitä mentiin. Kovaa oli aika. (Myös pitkäripaisesta puhuttiin.)
Poikanenhan olen joukossanne ja koulun penkkiä kulutin, kun rassasitte autoja, mutta jotain...
Mitenköhän oli ennen sotia varaa hankkia amerikanrautoja maaseudullekin. Oli Buickeja ja Studebakereita. Kuvia vain olen nähnyt ja kerrontaa kuullut.
Sota vei nekin ja kukapa niitä kovaakokeneita enää huoli takaisin. (Se on ollut sitä ottotoimintaa.)
(Buickin merkki muistona oli joskus.)
Moottoripyöristä 50-luvulla tulee mieleen seuraavia:
EMW (kardaanivetoinen), BSA (aika yleinen), Triumph, Royal Enffielt, NSU "toisen puolen" tavaraa olivat (niin no myös EMW), Tähti, IFA, Jawa, Cz (myöhemmin JawaCZ), oli Vespojakin, IC:llä ajeli koulukaverikin.
50-luvulla tuotiin jollain opilla Mersuja (170), diesel ja bensa. Morris Minoria näki myös.
Jatketaan taas sopivaan aikaan...
Nuo mopot ovat kyllä kaikki tuttuja NSU:ta lukuunottamatta. Sehän oli tosi laadukas mutta myös tylsä sakemanni. Vrt. isot Britit tai Italiaanot. Saksalaisilla taisi olla silloin jokin kokorajoitus ettei vaan toistuisi tuo kuuluisa katastrofi !
Tästä en toki viitsi nostaa mekkalaa, mutta vielä 60-luvullakin kiistely tästä oli mielipidepalstojen kestoaihe.
Morris Minor oli myöskin suvussamme. Olisivatkohan sen seuraajia olleet Austin A30 (tai rinnakkaismalli) ja sitten
tosi hyvä A40.
Nuo Mersut saattoivat niukkojen lisenssien puitteissa tulla esim. lääkäreille jne. Sitten oli oma lukunsa ns. merimiesautot. Taisivat kylläkin olla etupäässä kuplafolkkareita. Mikähän siinäkin sitten oli niin hienoa
Pois jäi vielä ainakin merkit: Ariel, AJS, Norton ja Zündapp.
Yks NSU oli muistaakseni vain satapiikkinen, ja nelitahti.
Kuten oli monet muut ja aika "lätinä" kuului,kun niillä päästelivät.
170D Mersussa oli muuten 40hv:aa, ei ollut pissapoikia ja valot vaihdettiin lattiassa olevasta napista.
Pitkän suoran päässä oli mittarissa 105km/t.
Nopeusmittari päättyi lukemaan 120.
Nehän olivat tärkeitä kurkintatietoja, että kuinka kovaa kukin auto kulkisi.
Nuo em. mopot ovat minulla toki olleet. Zundapp tosin oikeasti vain mopona. Tuo MB 170 DA oli hyvällä ystävälläni Pekka Alasalmella. Se tosiaan kulki joskus jopa yli 100. Minulla oli silloin EMW Sport Cabriolet. Pekka väitti että kyllä hän tuolla Emman voittaa. Emma oli kuitenkin selvästi nopeampi kun kerran palasimme jostain ajoista. Olihan siinä peräti 55 hv ja huippunopeus jotain 130. Siitä en ole varma miten olisi käynyt Citroen B11 Sportin kanssa.
Joku ehkä tunnistaa minut tästä jutusta, mutta eihän se haittaa.
Olihan niitä hauskoja touhuja maaseudulla, kun sattui tuntematon auto ajelemaan, niin siitä oli sitten päästävä ohi.
Pitkiä lenkkejä oli joskus tehtävä. (Itsellä ei ollut tuohon lystiin mahdollisuutta.)
Yksi kadonnut,odotettu talven tapahtuma oli järvien jäillä järjestetyt yleisölennätykset.
Kun tämä on tekniikan palsta, niin sen verran nimeksi, että pilotti pyöräytti moottorin propellista käyntiin. Kaksitasoisia olivat. Lehti-ilmoituksia seurattiin tiiviisti talvisin.
Josko muistan oikein, niin lennon hinta oli 25mk.
Pyrähdys järven päällä.
Yhtäkkiä on vaikea vastata. Kun olen myös vanha lentäjä. En toki hävittäjä -sellainen vaan tavallinen purjelentäjä. Meidän systeemissä vedettiin koneet ylös vaijerilla ja päästiin parhaimmillaan yli 700 m. Sen voin sanoa että lempikoneeni oli jokin Grönlerchce (meni varmaan väärin) kun
mentiin nopeasti ylös ja hieman hitaammin alas.
...sinä sitten.
Ylemmäksi olet päässyt.
Liidokit, kuminauhamoottoriset, polttomoottorinen...ei sentäs vain polttomoottori (Taifun Rasant II) eikä siihen lennokkia. Siihen jäi.
Jämijärvi tuli tutuksi, mutta vain alan lehdistä.
Sinulla paikka on varmasti käyty.
--
Ne Mersut oli veljeksillä. Toinen setäni ja hänellä bensa.
---
"Muina miehinähän" täällä vain.
Joku voi kysyä, miten tämä nyt liittyy autotekniikkaan.
No eihän tämä liitykään.
Trumppa:
Nimi lienee "Rhönlerche". Lentolaite on kai saksalaista valmistetta. Muistaakseni saksalaiset lentokoneet olivat tuontikiellossa rauhansomuksen mukaan!
Sen Iso Grifon mä hommaan vielä joskus. Harmi vaan, että hinnat ovat pilvissä.
Uudemmista klassikoista 512TR voisi olla vähän realistisempi kuin tuo Grifo.
Mietin aluksi että tarkoitatko tuolla Ferrari urheiluautoa tai viimeisintä Spitfire -lentokonetta. Yhtä kaikki. Molemmat hienoja. Kun meillä alkoivat Brewsterit hiipumaan niin onneksi saatiin sitten ME109 -koneita. Tietääkseni niissä oli n. 1200 hv ja huippunopeus jotain lähes tai yli 650 kmph.
Viimeisin Spitfere taisi myös olla mallia Grifo. Tämän luin iltsikasta. Teho n. 2000 hv ja huippunopeus n. 720 kmph.
Totta vai tarua ?
Sen ymmärrän että meidän pojille oli hieman vaikeaa alkaa lentää tuollaisilla vehkeillä. Kun oli tottunut BW:n noin 600-800 heppaan (en tarkkaan muista) niin ME:n potkurivääntö jo känsi ne väkisin pellolle. Toki sitten oppivat. Muistan joskus lukeneeni että kun ME 109 sai tarpeeksi nopeutta niin potkurin lavasta jäi maahan n.7 cm.
Tietääkseni viimeiset Spitfiret syöksyssä jo lähentyivät äänennopeutta. Mahtaa tuo kone olla Briteille kansallisylpeys.
Tuosta Taifunista muistelen hieman lisää jos aiheeseen vielä on mielenkintoa.
Autoista toki puhuin. Saattaisi tuollainen Spitfire mennä "hieman" yli budjetin, vaikka lentokoneetkin kiinnostavat.
Jos vanhat sotakoneet kiinnostavat, suosittelen käymään jossakin ilmailunäytöksessä. Nuo ovat komeita vehkeitä. Itselläni kun on joku moottorifetissi, niin tuollaiset vanhat lähes 2000 hv mäntämoottorit kuulostavat kyllä upealta.
Ei Brewster sentään noin alitehoinen ollut. Wikipedia tietää kertoa varhaisimpien tehoksi 940 hv, josta se ajan myötä kasvoi 1200 hevosvoimaan.
Jenkit pitivät laitetta täytenä sutena, mutta suomalaiset tekivät kyseisellä vehkeellä kunnioitettavan maailmanennätyksen. Ilmavoittojen suhde oli 32:1. Huikea suoritus.
Kesäisin saattaa vielä bongata tuon Airveteranin DC-3 museokoneen (OH-LCH) kaartelemassa taivalla. Ei varsinainen sotakone, vaikka sekin otti osaa toiseen maailmansotaan. Komea vehje ja iso kiitos vapaaehtoisille, jotka tuota lentokunnossa ylläpitävät. Kulttuuriteko.
Heitin lonkalta nuo tehoarviot. Taisi mennä jonnekin Fokkerin tienoille.
Nuo BW:n saavutukset (ja varsinkin lentäjien) olivat todella huikeat. Ehkä sen laivastohävittäjän ketteryys jotenkin sopi tänne. Lopuksihan se toki jäi nopeudessa.
Taifunit olivat muistaakseni Italiaanojen tekeleitä. Eivät kovin hyviä? Meilläpäin suosikkeja olivat Webrat. Minulla oli 1,5 Record ja sitten 2,5 Mach 2. Paras Webra oli kuitenkin Mach 1. Machit olivat kuulalaakeroituja ja luistiohjattuja. Hehkutulppakoneista parhaita olivat Foxit.
Nuorena lennokkipoikana pääsin joskus aidon Dakotan hyttiin kun se kävi meidän kotikentällä vuorolennollaan. Olipa siinä mittari poikineen. Ja sitten kivasti ylämäki penkkirivissä. Olipa upea vehje. Ja sitten se ääni kun ne lähtivät. Jotenkin sama fiilis kuin höyryvetureiden kanssa
Itse en noista pienoisvehkeistä tiedä, ei ole koskaan tullut harrastettua. Grifon sekoitit varmaan Rolls-Royce Griffon-moottoriin, jota noissa Spitfiren myöhemmissä malleissa käytettiin.
Toki noita suomalaisten pudotustilastoja auttaa, että venäläiset lensivät vielä jatkosodassa kaikenmaailman katiskoilla, joita nyt saivat haalittua. Lentävä kaljatynnyri on aika osuvat lempinimi Brewsterille.
Autoista tuo 512TR kiinnostaa, koska Testarossa on mielestäni jotenkin pirun räyhäkkään oloinen. Matala ja leveä. Pitäisi vähän tarkemmin selvittää, mitä tuollaisen huoltaminen ja ajossa pitäminen maksaa. Juuri 512TR sen takia, että siinä on aika paljon päivitetty versio, josta alkuperäisen Testarossan henki ei mielestäni ole kadonnut.
En ole aivan samaa mieltä. Brewstereillä suojattiin tosi tärkeitä lentoja, joilla taas suojattiin maavoimia siinä missä ne yleensäkin olivat tarpeen. Ei kai ollut tarpeen luopua ??
En ole aivan samaa mieltä tuosta Neukkujen heikkoudesta. Sen tiedän etä meillä Suomessa oli tosi hyvät lentäjät ja koulutustaso.
Kaljatynnyri viittaa ulkonäköön ja on mielestäni erittäin osuva aikalaisnimitys:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/8d/Brewster_F2A-3_g16055.jpg
Jatkosodassa neukut koittivat alkuun pärjätä kaksitasokoneillakin. Ne olivat suorituskyvyltään todellisia altavastaajia Brewsterille. Ei tuo toki paljoa himmennä tuota 32:1 suhdetta tai kyseenalaista suomalaisten lentäjien taitoa.
...kuuluu sisälle asti. Ja heti ulos.
Ei voi erehtyä, se on DC-3.
Läheltä kulkee kesäisin.
Lento on ihailtavan vakaa ja vaikutelma on kuin katsoisi hidastettua filmiä. Kun on vertailukohteina nuo nykypikapaahtajat.
Hienoa, että harrastajat pitävät koneen kunnossa.
---
Se sitten selvisi tuon minun pikkudieselinkin nimen alkuperä.
Olen selvästi aivan noviisi tässä hienossa threadissa. 1950-luvullakin ehdin hädin tuskin syntymään
Oman moottoripyörän ostin vasta nelikymppisenä, mutta aina se oli jossain mielessä kummitellut. Piti vain saada lainaveneillä ja avoautoilla jotain turhempaa ensin pois edestä ostoslistalta.
Ikäni kuvastaa myös MP-makuani, koska minulla on ennen isoja japanilaisia vain tyhjää.
Kotisivuilleni kirjoitin joskus:
Harrastajan kulku pysähtyy kuin magneetin vangitsemana. Katse hakeutuu tallin hämärässä piileskelevään unelmaan. Tuosta poikavuosien unelmasta jäi päähänpinttymä. Vasta esitelty uusi hieno superpyörä oli mielikuvituksellinen laite, kun edes uusi mopo ei ollut realistinen haave. Mutta komea se oli! Koulussa oli maanantaina melkoinen sankari jos oli vanhempien mukana kaupungissa käydessään sattunut edes näkemään Tuutin, Jytä-Jammun tai YsiKawan. Välitunnilla raportoitiin käyntiäänistä ja kiihtyvyydestä kaikille, jotka jaksoivat vain kuunnella.
Olihan sedälläkin ollut moottoripyörä, mutta Jawojen ja Mitzien sekaan ilmestynyt värikäs ohjus oli kuin toiselta planeetalta. Miten moottoripyörässä voi ollakaan noin suuri moottori ja vielä nelisylinterinen, kuten autoissakin. Tämä moottori vain oli tehty paitsi kulkemaan, myös näkymään, kuin kiiltävä moderni veistos. Ja ne hienosti kaartuvat kromatut pakoputkiniput molemmin puolin!
Unelma oli ajoittain pois mielestä pitkäänkin, mutta aina se taas palasi, kunnes vasta aikuinen mies pystyi vuosikymmenien kuluttua toteuttamaan pienen pojan unelman. Hetken mielijohteesta hän työntää tallin ovet auki ja napsauttaa virran päälle. Ajokilometrejä ei viime aikoina ole tullut paljon, joten peukalon hipaisu starttinappulaan ei tällä kertaa riitä, vaan kone vaatii hieman pidemmän saaton herätäkseen henkiin. Hetken lämmettyään iäkäs moottori jää käymään rauhallista pehmeää tyhjäkäyntiä, jonka matalassa murinassa kaikuu edelleen itsevarma komentoääni.
Vanha maantiennielijä on yhä voimissaan ja harrastajan kaukaisuuteen tuijottava katse on jo siirtynyt pikakelauksella lämpimään kesäpäivään 36 vuoden taakse. Siellä hetken viivähdettyään hänellä ei enää olekaan tarvetta ajaa minnekään. Tällä pyörällä voi harrastaa vaikkei sillä ajaisi tänään metriäkään.
Mummoni on kertonut, kuinka alle kouluikäinen pikkupoika katseli mietteliäänä isän Fiat Kuussatasta pihalla tuumaillen: "mummo ja pappa ovat niin köyhiä, ettei teillä ole autoa ja isällä on vain Pikku-Fiat. Mutta kun minä kasvan isoksi, minusta tulee niin rikas, että minä ostan Volvon".
Ostin myös, minulla oli useamman vuoden harrasteautona Amazon. Mutta Rouvan perheeseen ei mahdu kovin monta harrasteajoneuvoa samaan aikaan, joten moottoripyörän ja auton välillä piti tehdä valinta ja sillä kerralla pyörä voitti. Perheen ensimmäinen Volvo (740 GLE) tosin asettui vuosikymmen myöhemmin talliin talvehtimaan ison Hondan ja pojan Thundercatin rinnalle.
Mutta ensimmäinen mielikuvani oikeasti hienosta autosta, myös isän pikku-Fiatin ajoilta on liikennöitsijätuttavan mökille mennessä.
Nelostietä Oulun pohjoispuolella oli juuri 60-luvulla levennetty ja parannettu sen aikaiseksi todella mahtavaan kuntoon ja vapaan nopeuden valtatiellä mentiin sen, mitä vehkeet kulki.
Pikku-Fiat ei tietenkään kulkenut, mutta tuolle mökkireissulle laittauduttiin isommalla porukalla ja Siipi-Mersun takapenkillä ihastelin suuren auton mukavaa sisustusta ja jännittävän näköistä laitteistoa kuljettajan edessä.
Liikkeelle lähdettäessä nopeusmittari nousi kuumemittarin tavoin. Valtatielle päästyämme ei auton omistaja mittarin ihmettelyni huomattuaan malttanut olla painamatta kaasua lattiaan. Bensamoottorinen iso Mersu tuntui leijuvan pehmeästi (mitä se varmaan kuskin mielestä tekikin?) kuumemittarin noustessa lukemiin, joita isän Pikku-Fiatin mittarissa ei edes ollut.
Tuo "koeajamani" auto oli vaatimaton W110, mutta Siipi-Mersun muoto ja tyyli on jäänyt mieleeni hienona autona. Jos omistamiani autoja vanhemman harrasteauton hankkisin, olisi musta W108 220 S vahva kandidaatti.
simppa:
Rolls-Royce Merlinin tai Griffonin käyntiääni tyhjäkäynnillä on jotain sellaista, minkä kuultuaan ei enää tarvitse viriputkia moottoripyöräänsä.
Esim. Cambridgen lähellä Duxfordissa pääsee lentopäivänä näkemään ja KUULEMAAN vanhoja sotalintuja lennossa.
Kaksivaiheahdetun 27 / 36 litran V12:n pakoputkiston lyhyet suorat putket on suunniteltu lähinnä suuntaamaan tehokierroksilla pakosarjassa jatkuvasti palavat lieskat moottoripeltien ulkopuolelle.
Muutaman metrin päässä tyhjäkäyntiä kähisevän Spitfiren käyntiääni ei kuulosta ollenkaan repivän kovalta. Mutta pakoputkien paineiskut tuntee vartalossaan yhtä paljon kuin kuuleekin. Nurmikko hyllyy metrin säteellä laskutelineistä ja kylmävarpaiset hiiret juoksevat pitkin moottoripään selkärankaa.
Käykää ihmeessä, jos vain mahdollista:
http://www.iwm.org.uk/visits/iwm-duxford
http://spitfiresite.com/2012/01/modification-xxx-beer-carrying-spitfires.html