Uusi Fiat Croma onkin susi!

25 kommenttia

Tuore Autocar-lehti on pettynyt Fiatin suureen uutuuteen, Cromaan, joka ideansa puolesta jatkaa Renault Vel Satisin ja Opel Signumin menestymättömyystarinaa. Autolle myönnetään 2,5 tähteä viidestä, mikä on melkolailla harvinaista. Yleensä kyseinen lehti myöntää 3-4 tähteä, harvoin 5.

Ensin haukutaan auton ulkonäkö. No, rumahan se onkin. Sitten jatketaan moittimalla moottoria. Kyytikin on pomppuista. Sisustuksesta sanotaan, että se on Fiatille askel parempaan suuntaan mutta tulos jää silti luokassaan keskinkertaiseksi. Epäillään myös, ettei auto juuri säilytä arvoaan. Parempina vaihtoehtoina pidetään perinteistä farmaria tai tila-autoa.

Mutta sanottiin siinä olevan hyväkin puoli. Se on hinta. Auto on halpa. Mutta tuskin Suomessa. Jos tuota jättimäistä Puntoa tuodaan Suomeen, tuskin siitä mitään myyntihittiä muodostuu.

  • Vanha sanonta pätee edelleen: Fiat-petojen sukua-susi jo syntyessään!!!

  • Kannattaa nyt kuitenkin huomioida, että kysessä on ilmeisesti yhden toimittajan mielipide kyseisestä autosta (en ole lukenut em. juttua) ja jokainen voi pistää sille sitten haluamansa painoarvon.

    Fiat tuntuu olemaan automerkki, josta useimmilla suomalaisillakin on (kielteinen) ennakkokäsitys, vaikka he eivät olisi eläissään yhtään Fiat-merkkistä autoa omistaneet. Jokainen toki tietää, että 80-luvun Ritmot/Regatat/Mirafiorit ruostuivat helposti, sisälsivät typeriä sähkövikoja yms. Ne ajat ovat tänään takanapäin, mutta "Esson baarin" jutut tuntuvat elävän ikuisesti.

    Itse ajan tällä hetkellä Saabilla, mutta olen omistanut myös kymmenkunta Fiatia, joten uskoisin tietäväni niistä ainakin jotain. Suomen autolehdistä mm. Tuulilasin negatiivinen suhtautuminen italialaisiin autoihin (pahiten lehden hampaissa on juuri Fiat) suorastaan v*tuttaa.

    [winorloose muokkasi tätä viestiä 13.08.2005 klo 16:01]
      
  • Uusi Croma on tehty Vectran alustalle ja moottoritkin ovat samoja kuin Vectrassa (osittain siksi että Opel käyttää Fiat-dieseleitä autoissaan).
    Croman Suomen hintojahan emme vielä tiedä, mutta voisimme olettaa, että ne ovat jonkin verran Opel/Ford jne hintoja alhaisempia.

    Tilavaksi Cromaa on kehuttu monessakin julkaisussa, lisäksi "laatuvaikutelman" on kerrottu parantuneen. Ulkonäköasioihin en ota tapani mukaan kantaa - siinähän jokainen on oikeassa omalta kannaltaan. Giugiaro on kuitenkin mielestäni muotoilullaan onnistunut luomaan ulkomittoihin nähden tilavan auton, ja sisään/uloskäyntiä on erityisesti kehuttu - auton ovet ovat mukavan korkeat ja leveät. Takaniskatukien mataluutta ja puutteita monikäyttömahdollisuuksissa on hiukan kritisoitu.

    Mielestäni riskit Croman ostossa ovat:
    1) Talviominaisuudet: onko auton suunnittelussa otettu huomioon pohjoiset olosuhteet?
    2) Fiat-konsernin tuloskunto: voisiko Fiat mennä konkurssiin? Jos näin kävisi, Fiatien vaihtoarvot romahtaisivat, kuten tapahtui Roverin tapauksessakin.

  • Lainaus:
    13.08.2005 klo 16:59 MatLog kirjoitti

    Mielestäni riskit Croman ostossa ovat:
    1) Talviominaisuudet: onko auton suunnittelussa otettu huomioon pohjoiset olosuhteet?
    2) Fiat-konsernin tuloskunto: voisiko Fiat mennä konkurssiin? Jos näin kävisi, Fiatien vaihtoarvot romahtaisivat, kuten tapahtui Roverin tapauksessakin.

    1. ihan samalla tavalla kuin muissakin, tuollaiset riskit kuuluvat 70-80 luvuille ;

    2. tuskin kovin helposti menee konkurssiin. Fiat on yrityksenä paljon muutakin kuin pelkkiä autoja

    http://www.fiatgroup.com/comuni/php/file_get.php?w=KP9240VGKFUM5SAUBC91

  • Lainaus:
    13.08.2005 klo 18:56 GTAm kirjoitti

    1. ihan samalla tavalla kuin muissakin, tuollaiset riskit kuuluvat 70-80 luvuille ;

    2. tuskin kovin helposti menee konkurssiin. Fiat on yrityksenä paljon muutakin kuin pelkkiä autoja

    http://www.fiatgroup.com/comuni/php/file_get.php?w=KP9240VGKFUM5SAUBC91

    1. Valitettavasti etelän merkeillä on edelleenkin ongelmia: sähkölaitteita ja -johdotuksia ja niiden sijoituksia/suojausta ei suunnitella talvisiin olosuhteisiin ja suolakuraan, lämmityslaitteet ovat alitehoisia, akut liian pienitehoisia ja laitettu ihmeellisten suojakupujen sisään, etuhelma ("spoileri") on liian matalalla jne...

    2. Koko Fiat-konsernin tase on ollut pitkään "punaisella". Nyt ovat saaneet hengähdystauon, kun GM on maksanut korvauksen siitä että ei suostunutkaan hankkimaan enää sovitusti Fiatin osakkeita vaan irtisanoi yhteistyösopimuksen, kun koki Fiatin taloudellisen tilanteen liian heikoksi. Korvausrahojen piristävä vaikutus katoaa muutamassa kuukaudessa, ja silloin nähdään, miten Fiatin käy.

  • Lainaus:
    13.08.2005 klo 19:25 MatLog kirjoitti

    1. Valitettavasti etelän merkeillä on edelleenkin ongelmia: sähkölaitteita ja -johdotuksia ja niiden sijoituksia/suojausta ei suunnitella talvisiin olosuhteisiin ja suolakuraan, lämmityslaitteet ovat alitehoisia, akut liian pienitehoisia ja laitettu ihmeellisten suojakupujen sisään, etuhelma ("spoileri") on liian matalalla jne...

    itse en ole huomannut mitään ongelmia n 10 vuoteen etälän merkeillä milläköhän autolla sinulla on ollut ongelmia? sähkölaitteet ja johdotukset on jo pitkään olleet aivan samoja kuin keskieuroopan merkeillä. Onko sitten esim volkkari sen paremmin suunniteltu ku huohottimet, lukot jäätyvät?

    GM osuus koskee vain autopuolta ei koko Fiat konsernia

    [GTAm muokkasi tätä viestiä 13.08.2005 klo 19:45]
      
  • Jos uuppeli jo syntyessään, niin varmasti "petojen sukua"? :innocent:
    Ollut 3 viattia, 2 hyvää ja yks paska! :ashamed: Vannoin silloin, että ei ikinä enää viattia! :cry: No, ostinhan minä kuitenkin Alfan kerran, mutta sen kait saa anteeksi? :sunglasses:

  • Lainaus:
    13.08.2005 klo 19:39 GTAm kirjoitti
    itse en ole huomannut mitään ongelmia n 10 vuoteen etälän merkeillä milläköhän autolla sinulla on ollut ongelmia? sähkölaitteet ja johdotukset on jo pitkään olleet aivan samoja kuin keskieuroopan merkeillä. Onko sitten esim volkkari sen paremmin suunniteltu ku huohottimet, lukot jäätyvät?

    GM osuus koskee vain autopuolta ei koko Fiat konsernia

    Niin, tarkoitin kuten kirjoitin : KOKO Fiat -konserni oli punaisella.

    Tarkoittamiani "etelän ongelmia" on mm. : jäähdytyspuhallin sijoitettu jäähdyttimen eteen (etenkin ranskalaisissa autoissa), johtoja ja liitoksia on vedetty alustan, jopa lokasuojien kautta (esim Punto), Stilossa akku on hankalasti suojattu, Stilolla oli myös käynnistysvaikeuksia pakkasessa TM-testissä, samoin lämmityslaitetta ja istuinlämmitinten tehoa arvosteltiin (auto jäi viimeiseksi vertailussa), sähkölaitteiden suojaus muutenkin puutteellinen jne...

  • Halvalla hinnalla saa anteeksi aika paljon ominaisuuspuutteita. Fiatin kohdalla kokonaistaloudellisuus kuitenkin kärsii ilmeisesti luokan huonoimmasta jälleenmyyntiarvosta.

  • Halvalla hinnalla saa anteeksi aika paljon ominaisuuspuutteita. Fiatin kohdalla kokonaistaloudellisuus kuitenkin kärsii ilmeisesti luokan huonoimmasta jälleenmyyntiarvosta.

    Vaikka tuossa aiemmin hieman Fiatia puolustelinkin, niin tämän epäilyn allekirjoitan itsekin. Fiatin jälleenmyyntiarvo varsinkin näillä isommilla malleilla (132, Argenta, Croma, ehkä Mareakin?) on perinteisesti ollut suorastaan surkea. Muuttuuko tilanne tämänkin suhteen sitten tulevaisuudessa, sen aika näyttää.

    [winorloose muokkasi tätä viestiä 14.08.2005 klo 12:57]
      
  • Lainaus:
    14.08.2005 klo 09:57 MatLog kirjoitti

    Tarkoittamiani "etelän ongelmia" on mm. : jäähdytyspuhallin sijoitettu jäähdyttimen eteen (etenkin ranskalaisissa autoissa), johtoja ja liitoksia on vedetty alustan, jopa lokasuojien kautta (esim Punto),

    Fiat ei ole ranskalainen. Mitä kautta pitäisi sitten vetää esim absin, jarrujen piuhoja? Olen ajellut yli 15 vuotta etelän vehkeillä kertaakaan ei ole piuhojen kanssa ollut ongelmia, aina on lähtenyt käyntiin talvella, kylmiä oli jotkut 80 luvun vehkeet ei tämän päivän autot.Edes tienposkeen ei ole yksikään jättänyt.

  • Autossa itsessään ei tarvitse mitään vikaa olla, mutta kun auto on jo muutenkin huono sijoituskohde, niin iso Fiat on sitä entistä enemmän. Sen on kokemus osoittanut, eikä se siitä miksikään muutu. Eli osta Croma jos jm-arvolla ei väliä, muuten pysy kaukana.

  • Lainaus:
    14.08.2005 klo 15:14 GTAm kirjoitti
    Fiat ei ole ranskalainen. Mitä kautta pitäisi sitten vetää esim absin, jarrujen piuhoja? Olen ajellut yli 15 vuotta etelän vehkeillä kertaakaan ei ole piuhojen kanssa ollut ongelmia, aina on lähtenyt käyntiin talvella, kylmiä oli jotkut 80 luvun vehkeet ei tämän päivän autot.Edes tienposkeen ei ole yksikään jättänyt.

    Onnittelen onnistuneista autovalinnoista ja toivotan jatkossakin viattomia kilometreja! Kaikki eivät ole olleet italialaistensa suhteen yhtä onnekkaita.

    Kannattaa katsella ennen ostopäätöstä autoja myös altapäin - sieltä näkyy, millä mielellä auto on suunniteltu ja valmistettu.

    Fiat on selvästi käynnistänyt "ryhtikampanjan", seuraavan Stilonkin tekninen suunnittely on annettu itävaltalaisen Steyrin vastuulle.
    Kun Croma tulee Suomenkin markkinoille - ja kokee täällä ensimmäisen talvensa - olemme auton suhteen paljon viisaampia kuin nyt. Sinänsähän auto varmasti kiinnostaa tilavaa perheautoa etsiviä.

  • Lainaus:
    14.08.2005 klo 09:57 MatLog kirjoitti

    Tarkoittamiani "etelän ongelmia" on mm. : jäähdytyspuhallin sijoitettu jäähdyttimen eteen (etenkin ranskalaisissa autoissa),

    En ota Fiatiin kantaa koska minulla ei sellaista koskaan ole ollut. Mutta tuosta puhaltimen sijainnista ei minulla koskaan ole ollut mitään ongelmia. Neljällä ranskalaisella olen ajanut yli 450 000 km eikä koskaan ole ilmennyt mitään talviongelmaa. Aikanaan 205 diesel Peugeot ei tosin ollut lämpöisimpiä talviautoja, mutta eivät ne olleet tuohon aikaan muutkaan pikkuautot, dieseleistä puhumattakaan. Tuohon aikaan oikeasti lämpimiä talviautoja ei olleetkaan muut kuin Saab, Volvo, Audi ja MB.

    En ole ranskalaisten kanssa törmännyt muihinkaan mainitsemiisi "etelänauton" ongelmiin. Esim. 405 Sri:llä ajoin uudesta pitäen reilut 200.000 km, eikä siinä ollut yhtään vikaa tai talviongelmaa. Pikemminkin päinvastoin, siinä ranskalainen oli onnistunut tekemään esim. keskuslukituksen joka toimi aina ja kelillä kuin kelillä - vastaavaan ei ole esim. VW pystynyt vielä tänäkään päivänä, vaikka voittaa joka kerta "talvitestin". Ehkä Ranskan pojan lukossa oli sopivasti toleranssia, mahtui jäät väliin :wink: :grin:

  • Fiat on välimerenmaiden tuote, päämarkkina-alueet Alppien eteläpuolella. Miksi Fiat olisi edes kiinnostunut valmistamaan tuotteen joka ei ruostu, on lämmin, sähköjohdot ja -liitokset menevät mistä pitäisivät jne. Pohjoismaat vetävät ehkä jonkun kymmenentuhatta Fiatia. Konsernilla ei ole samanlaista omistussuhdetta kuin esim. Seatilla. Saksan ja muun väli-euroopan markkinat ja olosuhteet eivät tiesuoloineen ja pakkasineen ole yhtä kovat kuin Pohjoismaissa. Siellä Fiat varmasti on paremmin kestävä. Kotimaassaan ja monessa muussa lämpimässä maassa Fiat on suosittu merkki, siinä missä muutkin.

    Voin ymmärtää valmistajan filosofian tässä asiassa. Miksi tehdä marginaalisille markkinoille jotain kalliimpaa. Ilmeisesti Fiat on tietoisesti valinnut strategiansa vuosikymmeniä sitten, linjalta on vaikea enää poiketa, kustannuksia tulisi karsia eikä lisätä.

    Halvalla hyvää voidaan tehdä Koreassa, Kiinassa ja Japanissa, toistaiseksi. Työntekijöiden kustannuksella. 10 tuntiset työpäivät, 1 viikon vuosiloma, ammattiliittoja ei ole, palkoista ei neuvotella - saat työpaikan, pysyt ikuisesti linjalla. Kunnes työntekijät ja ammattiliitot nostavat päitään - rupeavat halumaan jotakin muutakin vastinetta työpanokselle kuin pienen palkan. Silloin tuotteiden hinnat lähtevät nousuun, Kiinassakin.

  • Lainaus:
    17.08.2005 klo 09:45 SixPack kirjoitti
    Fiat on välimerenmaiden tuote, päämarkkina-alueet Alppien eteläpuolella. Miksi Fiat olisi edes kiinnostunut valmistamaan tuotteen joka ei ruostu, on lämmin, sähköjohdot ja -liitokset menevät mistä pitäisivät jne. Pohjoismaat vetävät ehkä jonkun kymmenentuhatta Fiatia. Konsernilla ei ole samanlaista omistussuhdetta kuin esim. Seatilla. Saksan ja muun väli-euroopan markkinat ja olosuhteet eivät tiesuoloineen ja pakkasineen ole yhtä kovat kuin Pohjoismaissa. Siellä Fiat varmasti on paremmin kestävä. Kotimaassaan ja monessa muussa lämpimässä maassa Fiat on suosittu merkki, siinä missä muutkin.

    Voin ymmärtää valmistajan filosofian tässä asiassa. Miksi tehdä marginaalisille markkinoille jotain kalliimpaa. Ilmeisesti Fiat on tietoisesti valinnut strategiansa vuosikymmeniä sitten, linjalta on vaikea enää poiketa, kustannuksia tulisi karsia eikä lisätä.

    Halvalla hyvää voidaan tehdä Koreassa, Kiinassa ja Japanissa, toistaiseksi. Työntekijöiden kustannuksella. 10 tuntiset työpäivät, 1 viikon vuosiloma, ammattiliittoja ei ole, palkoista ei neuvotella - saat työpaikan, pysyt ikuisesti linjalla. Kunnes työntekijät ja ammattiliitot nostavat päitään - rupeavat halumaan jotakin muutakin vastinetta työpanokselle kuin pienen palkan. Silloin tuotteiden hinnat lähtevät nousuun, Kiinassakin.

    Kyllä käsittääkseni Japanissa työvoimakustannukset ovat vähintään Euroopan tasolla.

  • Ei ne Japanin työvoimakustannukset ainakaan tämän mukaan mitään kovin halpoja ole.

    http://www.finpro.fi/markkinatieto/countryfiles.asp?Section=54&Country=130&Special=1208

  • Lainaus:
    17.08.2005 klo 09:47 HMT kirjoitti
    Kyllä käsittääkseni Japanissa työvoimakustannukset ovat vähintään Euroopan tasolla.

    Japanissa on ollut muutamia huonoja vuosia, siellä palkat ja työvoimakustannukset ovat selvästi laskeneet aikaisemmasta. Edelleenkin ne ovat yli Euroopan keskitason. Vuosityöpäiviä Japanissa kertyy sen sijaan enemmän kuin Euroopassa, kulttuurierotkin vaikuttavat.
    Japani ei ole kuitenkaan enää ollut pitkään kovin kilpailukykyinen kustannustasoltaan, ja tuontitullitkin ovat häirinneet kaupantekoa, joten siksipä sieltä onkin siirretty tuotantoa Eurooppaan, USA:han ja Kiinaan.

    Saksa ei oikein ole missään suhteessa kilpailukykyinen: työvoimakustannukset ovat suuret, ja vuosityöpäiviä vähiten. Ei ole siis ihme, että tuotantoa on siirretty ent. itäblokin maihin, Brasiliaan, Meksikoon, Kiinaan jne...

    Tässäpä tilastoa:
    http://www.ek.fi/arkisto/ekarchive/20041018-094528-3976.pdf

    [MatLog muokkasi tätä viestiä 17.08.2005 klo 13:07]
      
  • Japanilainen autoteollisuus on ollut edelläkävijä tuotannonsuunnittelussa. Näin on pystytty korkeista työvoimakustannuksista huolimatta tuottamaan korkeaa laatua matalilla kustannuksilla.

    JIT, Kaizen, Kanban, 5S, TQM, Six sigma, Flowline, you name it, japanilaiset ovat keksineet kaikki merkittävät teollisuustalouden innovaatiot viimeisten vuosikymmenien aikana.

    On vain käsittämätöntä kuinka näitä valmiita, kaikkien tiedossa olevia ja suhteellisen helposti sovellettavia järjestelmiä ei saada tehokkaasti käyttöön Euroopassa tai USA:ssa harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.

  • Siirryttiin kovasti sivuun aiheesta Välimeren Fiat, mutta toinhan Japanin muiden ohella keskusteluun, joten nähtäväksi jää sitten milloin Japani muuttaa Kiinaan, tai Intiaan? Kuten Suomalaiset yritykset ovat innostuneet "buumimaisesti" siirtämään tuotannon muualle. Japanilla ei ole omia raaka-aineita, kaikki on tuotava, siinä lienee alunperin ajatus siirtää tehtaat sinne missä raaka-aineet ja markkinat ovat, koska siinä sivussa saa paljon muutakin, myötämielisen maan johon syntyy työpaikkoja, se ei liene ollut kuitenkaan ensimmäinen tavoite, työllistää muita, mutta toki on hyvä kilpailuvaltti.

    Ja sitten Fiatista senverran, että jos olisi pakko valita japsin tai Fiatin väliltä, päätyisin japsiin.

  • Kyllähän japanilaiset firmat on olleet ensimmäisiä Kiinaan muuttajia.

    Itsenikin olisi helppo valita japsin ja fiatin välillä, ottaisin japsin jossa saa kurjien ominaisuuksien ja muotoilun vastapainoksi hyvän luotettavuuden. Fiatissa ei tätäkään.

    Ja voisitko sitten seuraavaksi kertoa missä merkissä auton kaikki hienot ja tavoitellut ominaisuudet yhdistyvät? Ei muuten, mutta voidaan sitten seuraavaksi haukkua se merkki maan rakoon.

  • Itsehän ostin uuden Golfin joka oli ADAC:n viime vuoden luotettavuustilastossa sijalla 6. Mikäli tarkastellaan vain uuden mallisukupolven malleja, on Golf jaetulla sijalla 3 yhdessä A3:n kanssa.

    Golfin ulkonäkö miellyttää omaa silmääni ja ajettavuus kohdallaan. Käsittääkseni voittaja kaikissa suomalaisissa autolehtien vertailuissa? Mielestäni erinomainen yhdistelmä ominaisuuksia ja kohtuuvarmaa laatua vaikkei ihan Toyotan tasolle ylläkään.

    Luotettavuudessa peränpitäjinä Ranskalaiset ja Fiat. Ei yllättäne ketään?

    Tilasto

    [Aasiaa muokkasi tätä viestiä 18.08.2005 klo 11:02]
      
  • Lainaus:
    18.08.2005 klo 11:00 Aasiaa kirjoitti
    Itsehän ostin uuden Golfin joka oli ADAC:n viime vuoden luotettavuustilastossa sijalla 6. Mikäli tarkastellaan vain uuden mallisukupolven malleja, on Golf jaetulla sijalla 3 yhdessä A3:n kanssa.

    Golfin ulkonäkö miellyttää omaa silmääni ja ajettavuus kohdallaan. Käsittääkseni voittaja kaikissa suomalaisissa autolehtien vertailuissa? Mielestäni erinomainen yhdistelmä ominaisuuksia ja kohtuuvarmaa laatua vaikkei ihan Toyotan tasolle ylläkään.

    Luotettavuudessa peränpitäjinä Ranskalaiset ja Fiat. Ei yllättäne ketään?

    Tilasto

    Mukavaa, että olet löytänyt itseäsi miellyttävän merkin/mallin. Itselläni VW/Golf ei pääse millekkään top-listalle joten on hyvä, että muitakin merkkejä on suomessa myynnissä. Itseäni mm. otsikon Fiat Croma kiinnostaa n. 10-kertaa enemmän.

  • Niinpä, onneksi on valinnanvaraa. Itsekin tutkin avoimin mielin kaikenlaisia vaihtoehtoja ennen volkkariin päätymistä.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit