Luotettava farmari?

44 kommenttia
«1

Herrat ja rouvat asiantuntijat! Pitäisi löytää farmarimallinen dieselvaunu hintaluokasta 22-28 000 euroa: kulutus mahdollisimman alhainen, laatua ja kestävyyttä sen verran ettei tarvitse korvat luimussa sompailla, sporttisuudella ei niikään väliä. Maavara saisi myös olla tavallista korkeampi, koska jatkuvasti ajoa myös huonolla tiellä. Hyvät valot ovat myös tarpeen; täällä maalla on mukavaa mutta säkkipimeää. Octavia Combi ja Golf Variant (1.9 litraisella koneella) vaikuttavat asiallisilta peleiltä ja ne voi hankkia "huonon tien" lisukkeilla eli pari senttiä korotetulla maavaralla. Mielipiteitä näistä? Entä muita ehdotuksia?

  • Veikkaan että tällä palstalla tulee sanomista kuinka tuo kone on "vanhanaikainen". Se on jäänyt mysteeriksi mitä väliä sillä sitten on, tuo 1.9TDI on kuitenkin taloudellinen ja luotettava kone, ja äänethän eivät kuulu sisälle. Ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa kohta tässä keskustelussa väännetään joistain ihan muista autoista kuin näistä kahdesta, erityisesti Bemareista, Subaruista ja Volvoista. :weary:

    Minulla ei ole ko. autoista kokemusta, mutta isoveljestä on eli omistan 2.0TDI farkkupassatin vm. 06 huonontien varustuksella (20 mm korkeampi maavara + pohjapanssari). Näissä VAGin huonontien varustuksissa on se hyvä puoli että pohjapanssari on oikeasti panssari, eikä mikään pelti- tai muoviläpyskä. Ajettavuus on hyvä, vaikka etukäteen korotusta vähän pelkäsinkin. Sorateillä sivuluisuja en harrasta, vaan matka-ajoa. Olen autoon kaikinpuolin muutenkin tyytyväinen, vikoja ensimmäiseen 40 tuhanteen 0 kpl. Valoina minulla on ne kääntyvät xenonit, hyvin ovat riittäneet. Peruspitkät ovat kuulemma aika huonot, minulla ei ole niistä kokemusta.

  • Räpylä-Niiranen:

    laatua ja kestävyyttä sen verran ettei tarvitse korvat luimussa sompailla...

    ...Entä muita ehdotuksia?

    -onhan noita, senkun valitset sen mistä itse tykkäät!

    ehdotan kuitenkin esim. Honda Accord Diesel ! :warning: tai BMW touring Diesel!

    bemussa tuossa hintahaarukassa joutuu ostamaan hieman vanhemman, mutta on taatusti parempi ajaa kuin mikään pakasta vedetty volkkari.

    noita volkkareita/skodia en muutenkaan katselisi jos luotettavuus on tärkeänä kriteerinä.

    :innocent:

    Edittiä: tuossa ei tosiaan ollut auton iälle kriteeriä, tosin osastohan on uudet autot, eli nuo ehdottamani autot käyvät vain käytettyinä.

    tulipahan jauhettua kuitenkin :no_mouth:

  • Octaviaa voi kyllä suositella, mutta ei tuolla koneella. Valitse mielummin 2.0 TDI, joka on hieman nykyaikaisempi. Octavia käsittääkseni lähtee tuohon hintaan tuolla isommalla nakuttimella ja varsin kattavalla Elegance-varustelulla.

    Harmi, ettei Priuksesta ole farmaria. Se olisi muuten voinut olla vaihtoehto vaikkei diesel olekaan.

    Volvo V50 1.6D menisi budjettiisi. Tuossa on ainakin niin mainio kone, ettei luulisi jäävän siitä kiinni. Viidakkorumpu tosin kertoo, että tuo pikkuVolvo olisi aika vikainen, mutta kannattanee silti käydä koeajolla.

    Ehkä parhaana vaihtoehtona näkisin kuitenkin Kia Cee´din, jos budjetti on tiukka. Nuo Kian diesel-koneet on monissa testeissä todettu erinomaisiksi, eikä Cee´d muutenkaan kalpene tippaakaan vaikkapa Auriksen rinnalla. Kiojen erittäin kilpailukykyiset hinnat:

    Kia cee´d 1,6 CRDi LX HB 19 390€ (115hv/255nm) (katso hintaa!!!!)

    Kia cee'd 2,0 CRDi EX HB 23 990€ (140hv/305nm) (ei ole paha tuokaan!)

    Oma valintani olisi siis ehdottomasti tuo Kia, kun se lähtee tuolla hinnalla.

  • Octaviaa voi kyllä suositella, mutta ei tuolla koneella. Valitse mielummin 2.0 TDI, joka on hieman nykyaikaisempi. Octavia käsittääkseni lähtee tuohon hintaan tuolla isommalla nakuttimella ja varsin kattavalla Elegance-varustelulla.

    Volvo V50 1.6D menisi budjettiisi. Tuossa on ainakin niin mainio kone, ettei luulisi jäävän siitä kiinni. Viidakkorumpu tosin kertoo, että tuo pikkuVolvo olisi aika vikainen, mutta kannattanee silti käydä koeajolla.

    Aika noloa taas palvoa Volvoa mutu-väitteillä ja huomata että esim. AMS:n testin mukaan Octavia Combi 1.9 TDI on V50 1.6D:tä nopeampi kiihtymään, selvästi sitkeämpi, ja vielä kuluttaa vähemmän tuolal sinun mielestä kivikautisella koneella verrattuna Volvon upouuteen! Vielä arvostelevat Octavian konetta hieman karkeampaa käyntiä lukuunottamatta paremmaksi. Sanovat että Volvon kone on ihan sivistynyt mutta sen ominaisuuksissa on heikkouksia.

    Testin lopputulos on että "Skoda Octavia voittaa selvästi". Volvo ei päässyt Skodan tasolle MISSÄÄN muussa testin osa-alueessa paitsi mukavuudessa. Tämä löysemmän jousituksen ansiosta, ikävää että se johtaa myös huonompiin ajettavuusmittauksiin...

    Volvo on vielä kaiken lisäksi kalliimpi ja huonommin varusteltu. Tuskin on vaikea sitäkään arvata että kumpi on luotettavampi. Laatuvaikutelmastakin molemmat saivat tasapisteet AMS:ltä.

    Ai niin ja päälle vielä se että Skodassa on tilaa enemmän takapenkillä, tavaratilaa 'vain' 163 litraa tai penkit kaadettuna 313 litraa enemmän.

    Itselle ei tulisi mieleen suositella V50:stä kenellekään, ehkä Focusta varsinkin nyt kun se saa faceliftin mutta ei V5:stä.

  • Putput:

    Octaviaa voi kyllä suositella, mutta ei tuolla koneella. Valitse mielummin 2.0 TDI, joka on hieman nykyaikaisempi. Octavia käsittääkseni lähtee tuohon hintaan tuolla isommalla nakuttimella ja varsin kattavalla Elegance-varustelulla.

    Volvo V50 1.6D menisi budjettiisi. Tuossa on ainakin niin mainio kone, ettei luulisi jäävän siitä kiinni. Viidakkorumpu tosin kertoo, että tuo pikkuVolvo olisi aika vikainen, mutta kannattanee silti käydä koeajolla.

    Aika noloa taas palvoa Volvoa mutu-väitteillä ja huomata että esim. AMS:n testin mukaan Octavia Combi 1.9 TDI on V50 1.6D:tä nopeampi kiihtymään, selvästi sitkeämpi, ja vielä kuluttaa vähemmän tuolal sinun mielestä kivikautisella koneella verrattuna Volvon upouuteen! Vielä arvostelevat Octavian konetta hieman karkeampaa käyntiä lukuunottamatta paremmaksi. Sanovat että Volvon kone on ihan sivistynyt mutta sen ominaisuuksissa on heikkouksia.

    Ai nyt AMS kelpaa? Pari sen testiä ehditkin jo julistaa roskaksi, kun S80 pärjäsi. Aika epeli...

    Samoin julistit paskaksi testin jossa 3-sarjalainen otti pataan Jetalta. Siinä eritoten 3-sarjalaisen jousitusta moitittiin liian kovaksi.

    Arvaan, että BMW:n pienet dieselit lienevät jälleen kerran huimasti tuota konetta parempia?

  • Jos täällä ehdottaa jotain luotettavaa farmaria, niin siitä syntyy "sota"! :innocent:

  • Mielenkiintoista Putput puolusti Skodan 1.9 TDI:tä! Vanhaksi kun elää niin kaikkea näkee! Varmaan 1.9 TDI on luokassaan vieläkin ihan sellainen keskivertokone, huolimatta pumppusuuttimista ja meluisuudestaan(toisaalta testit ja kokemuskaan ei löydä hirveitä eroja meluisuudessa muihin vastaaviin, veikkaan sellaista netin välityksellä herkästi leviävää urbaanilegendaa)! Merkittävin etu koneessa lienee se, että vuosien aikaan siitä on saatu todella luotettava voimanlähde, vaikka ei ominaisuuksiltaan kaikkia hurmaakkaan! Skodaa uskallan suositella, sillä ainakin omalla paikkakunnalla myynti ja huolto on tosi hyvällä tasolla (huollossa useampia vaihtoehtoja)!

  • hah, tuossa saksalaisessa(!) laatu/tyytyväisyys tutkimuksessa subaru heti LEXUKSEN jälkeen toisena.

    repikää siitä huumoria kaikki arvostelijat ja kepillä tökkijät :innocent:

  • Mistäs löydät sen luotettavan mitsun tuosta tutkimuksesta. Aivan. Tuo sinun japsihehkuttelusi on naurettavaa. Kaikki Japanista tuleva ei ole erityisen kestävää.

    Miten on mahdollista, että mitsu jäi Volvon taakse? Eikö Volvo ollut sinun serkun vaimon tätisi mukaan niitä pahimpia vikapesäkkeitä?

  • En ole missään nimessä sanonut että KAIKKI mikä tulee japanista on luotettavaa.

    Ylipäätään en hehkuta kaikkea mikä tulee japanista, vaan kaikkea joka sen jollain tavalla ansaitsee. Esim. toyotasta en erityisemmin tykkää.

    Selvästi on alkanut näkyä että kun mitsuja on alettu valmistamaan muualla kuin japanissa, ja on sekaannuttu muihin merkkeihin, on laatu alkanut tulla alaspäin, harmillista.

    Japanissa tehdyt galantit ja pajerot ym. mitkä meidän teillä liikkuu, ovat kyllä todella pomminvarmoja vehkeitä, siitä pidän kiinni.

    Volvon kanssa se nyt näyttää olevan ihan tasoissa tuossa listassa.

    mitsuja mulla on aiemmin ( 90-luvun lopulla ja 2000 luvulla)ollut puolitusinaa, viimeinen oli lancer -04. kaikkiin olin hyvin tyytyväinen, ja vikoja oli 0 kpl.

  • NO kyllä sinä siitä Coltinkin kestävyydestä olit pomminvarma. Colttihan tehdään Hollannissa. Sieltä tismalleen samasta tehtaasta mistä ne laadultaan huonoimmat Volvotkin ovat historian saatossa tulleet.

    Volvo 66 (1975–81)

    Volvo 340/360 (1976–91)

    Volvo 480 (1986–95)

    Volvo 440/460 (1987–97)

    Volvo S40/V40 (1995–2004)

    Noita pikkuvolvojahan eivät monet edes katso aidoiksi Volvoiksi johtuen pitkälti laadusta ja ominaisuuksista.

    Outlanderinkin tuotanto siirretään tuon NedCarin vastuulle ensi vuonna.

    Juu, mutta jatka vaan...

  • juuri tuo hollanti projekti on ollut varmaan sekä volvon että mitsun maineelle ja laadulle erittäin paha rasti.

    ja tuo coltin laadun ''hehkutukseni'' oli nimenomaan ajatellen verrattuna poloon.

  • Aha, kirjoitit kyllä näin:

    fiesta on viimeinen munamankeli jota kannattaa hehkuttaa taatusti laadukkaampaa coltia ''huomattavasti'' paremmaksi.

    Enpä todellakaan olisi varma, että Colt olisi yhtään sen kestävämpi.

    Ja kun tuota Fiestan ajettavuutta tykkäät arvostella, niin mm. Autoexpress, Fifth Gear ja Evo näkevät sen selvästi parempana ajettavana kuin Coltin.

  • tähänastisista kommenteista ja ehdotuksista!. Opel Astra Wagon 1.9 CDTI kannattanee lisätä koeponnistettavien listaan Octavian ja Variantin seuraksi ihan tuon TM-testin perusteella. Mitä muuten tarkoittaa Opeliin lisävarusteisiin kuuluva "automaattinen maavaran säätö"; liekö tuosta apua kuoppaisilla teillä? Kia Cee´din kaksilitrainen dieselvaunu on taas niin edullinen että sitä on pakko käydä tarkemmin tutkimassa. Onko kellään Kian valoista hyvää tai pahaa sanottavaa? En saanut selvää verkkosivulta onko ksenoneita tarjolla. Itse ajan umpipimeällä ja mutkaisella tiellä päivittäin ja annan siksi paljon painoa hyville lyhdyille.

    Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, mutta tässä lopuksi vielä yksi: miksi kannattaa investoida Volkswagenin/Skodan kaksilitraiseen dieseliin yhtä desilitraa pienemmän (ja halvemman ja pieniruokaisemman) myllyn asemesta?

  • Enemmän tehoa/vääntöä laajemmalla alueella, eli ei vaadi kepittelyä niin paljoa kuin tuo pienempi vaikkei "sporttisesti"-ajaisikaan. Lisäksi se käy hieman tasaisemmin.

  • Opel Astra Wagon 1.9 CDTI kannattanee lisätä koeponnistettavien listaan Octavian ja Variantin seuraksi ihan tuon TM-testin perusteella.

    Näistä kolmesta oma valinta olisi ehdottomasti Ocu TDI. Hieman arvoluttavana seikkana jälleenmyyntiarvo, joka tällähetkellä on käymistilassa monilla muillakin merkeillä. Omien koeajojen perusteella pidä tuota hyvänä ajettavana ja muutenkin todella laadukkaana autona. Tarjolla on runsaasti varustusta sekä Haldexin nelivetoa. Hintavertailussakin kilpailukykyinen. Usein toistetut miinukset minun mielestä, rengasmelu, mallin yleisyys, Volkkarin nariseva TDI sekä foorumeilta luetut runsaat pikkuviat: vedenvuodot, nykimiset, lasintiivisteet, aurauskulmat jne.

    Mutta näitä on kaikissa, eli niistä nyt tuskin kannattaa enempää pelästyä. Ei muuta kuin koeajolle. RS kulkee jo kuin uudet Golfin GTi:t ja ajettavuuskin samaa luokkaa. Kontti on reilun kokoinen ja verhoilumateriaalit hyviä. Perus penkit toisaalta mielestäni aika huonosti reisiä tukevat.

    Golf samaa sarjaa, mutta hieman persoonaton sisustus ja hinnoittelu turhan Saksalaista. Ajettavuus todella hyvä, vaikka semmonen pikkuauton tunnelma on vahvasti läsnä. Astrasta en osaa paremmin kertoa mitään, kun on tullut vain bensakoneisella ajettua ja sitäkin ehkä 15min joten no comments.

    miksi kannattaa investoida Volkswagenin/Skodan kaksilitraiseen dieseliin yhtä desilitraa pienemmän (ja halvemman ja pieniruokaisemman) myllyn asemesta?

    Teho, vääntö ja kulutus. Mutta sanoisin, että investoi ennemmin nelivetoon ja huonon tien varustukseen. Käytännöllisyys ja ajettavuus kasvaa aika roimasti. Toinen hieno investointikohde ois DSG. Parasta tomaattia tällähetkellä tarjolla.

  • Kaipailisin edelleenkin PutPutilta sitä kommentia, että miten vaikkapa 116d:n kone on tuota Volvon pannua parempi?

  • Kaipailisin edelleenkin PutPutilta sitä kommentia, että miten vaikkapa 116d:n kone on tuota Volvon pannua parempi?

    Miten 118d tähän liittyy? Sinähän haukuit Octaviaa nimenomaan koneen perusteella ja kehuit Volvon konetta mahtavaksi. Osoittautui että tilanne olikin aika kaukana väittämästäsi. Sitä kommentoin.

    Kun kerran sinä toit sen esille, niin mitä tuosta 118d:n koneesta? Onko se muka mitenkään samaa luokkaa kuin tuo Volvon kone? Millä tavalla 118d:n kone EI ole parempi?

    Ai niin, unohdin että kun on Volvosta kyse niin ei ole väliä että se on aivan selvästi tehottomampi ja vähemmän vääntävä, huonompi käytökseltään, hitaampi, vähemmän sitkeä ja kuluttaa enemmän (ja vain viisivaihteinen), se on haittana vain jos Subaru on yhdellä osa-alueella jotain yhtä ongittua verrokkia vastaan.

    Tai ehkä tarkoitit oikean verrokin eli Mini One D:n 1.6 litran dieselkonetta? Niin, mikä siinä on huonompaa kuin Volvon koneessa? Tai hetkinen, eikö se tarkemmin ilmaistuna ole Fordin kone...

  • En nyt halua ottaa kantaa tässä keskustelussa autojen merkkiin sidottuihin väittelyihin.. Itse kyllä miellän tuon 1.6D:n vieraaksi V50:sen keulalla===Puhditon?.. En hauku sitä huonoksi koneeksi koska en siihen ole tutustunut mutta kyllä 2.0D on jo ihan toinen pannu D5:sesta puhumattakaan.. toisn hinta sitten on jo toinen.

  • Mikä kiikastaa! Miksi 1.6 diesel olisi sopimaton V50:n keulalla! Tietenkin jos oletukset on, että V50 oli jotain tehokasta premiumia, niin ko. kone saattaisi olla sopimaton! Miten lienee sitten niiden tehokkaiden 1.6 ja 1.8 bensakoneiden kanssa? Sitten varmaan vielä se alusta, joka on samalla pohjalevyllä kuin Focus ja Mazda 3:n! Varmaan samalla logiikalla tuo alusta ei ole sopiva V50:een!

    Lisäksi en pitäisi tuota konetta minään Fordin dieselinä, vaan ennemminkin fransmannien kehitelmänä, vaikkakin yhteistyössähän ne tänä päivänä koneita värkkäävät!

  • Nasse:

    Mikä kiikastaa! Miksi 1.6 diesel olisi sopimaton V50:n keulalla! Tietenkin jos oletukset on, että V50 oli jotain tehokasta premiumia, niin ko. kone saattaisi olla sopimaton! Miten lienee sitten niiden tehokkaiden 1.6 ja 1.8 bensakoneiden kanssa? Sitten varmaan vielä se alusta, joka on samalla pohjalevyllä kuin Focus ja Mazda 3:n! Varmaan samalla logiikalla tuo alusta ei ole sopiva V50:een!

    Lisäksi en pitäisi tuota konetta minään Fordin dieselinä, vaan ennemminkin fransmannien kehitelmänä, vaikkakin yhteistyössähän ne tänä päivänä koneita värkkäävät!

    Kuten sanoin, en ole ajanut V50:stä juuri tuolla 1.6 dieselillä.. On vaan ihan ennakkokäsitys siitä että tuonkokoinen auto voisi olla kovinkaan puhdikas tuolla tekniikalla.. :kiss:

  • Putput:

    Kaipailisin edelleenkin PutPutilta sitä kommentia, että miten vaikkapa 116d:n kone on tuota Volvon pannua parempi?

    Miten 118d tähän liittyy? Sinähän haukuit Octaviaa nimenomaan koneen perusteella ja kehuit Volvon konetta mahtavaksi. Osoittautui että tilanne olikin aika kaukana väittämästäsi. Sitä kommentoin.

    Kun kerran sinä toit sen esille, niin mitä tuosta 118d:n koneesta? Onko se muka mitenkään samaa luokkaa kuin tuo Volvon kone? Millä tavalla 118d:n kone EI ole parempi?

    Ai niin, unohdin että kun on Volvosta kyse niin ei ole väliä että se on aivan selvästi tehottomampi ja vähemmän vääntävä, huonompi käytökseltään, hitaampi, vähemmän sitkeä ja kuluttaa enemmän (ja vain viisivaihteinen), se on haittana vain jos Subaru on yhdellä osa-alueella jotain yhtä ongittua verrokkia vastaan.

    Tai ehkä tarkoitit oikean verrokin eli Mini One D:n 1.6 litran dieselkonetta? Niin, mikä siinä on huonompaa kuin Volvon koneessa? Tai hetkinen, eikö se tarkemmin ilmaistuna ole Fordin kone...

    Ahaa hahaa! Harittaako silmät? Luit väärin, tarkoitin tuota 116d:n konetta joka on viimeistä piirtoa myöten sama kuin tuo Volvon kone! Tuo 1.6 litrainen pata on lähinnä PSA-BMW-Ford:n yhteistuotantoa, eikä Volvolla ole siinä ollut näppejä pelissä. Siis aika huolestuttavaa, että puimurin koneita ilmestyy Volvoon, kun ovat noin huonoja...

    Mininkin kone on tismalleen sama kuin tuossa Volvossa.

    Eipä ole näin hauskaa ollut aikoihin.

    Eiköhän noista viesteistä jo viimeistään paljastu tuo PutPutin fanaattisuus. Jos kysymyksessä olisi ollut BMW tuolla koneella, niin se olisi eittämättä ollut maailman paras pieni diesel-kone.

    Huhhuh...

  • simppa:

    BMW 116d mikä malli tämä on? Mistä löytyy tietoa kyseisestä moottorista?

    Minissä taas käytetään PSA:n tekemää diesel-moottoria, johon on lisätty lähinnä polttoaineen säästöön tähtäävää tekniikkaa, kuten start/stop toiminta

  • Oho, tuo 116d meni metsään. Ilmeisesti englantilaisella sivulla oli esitetty vain spekulaatiota tulevasta koneesta. En ihmettelisi yhtään, vaikka tuo kone lyötäisi tiensä pikkubemarin nokalle. Silloin sen ominaisuudet toki muuttuisivat täysin päinvastaisiksi kuin Volvossa.

    Minissä käytetään tismalleen samaa konetta kuin Volvossa. Minissä se toki PutPutin mielestä on aivan loistava, mutta ominaisuudet muuttuvat täysin, kun sen laittaa Volvoon.

    Pidän aika hälyttävänä, jos bemarin koneet eivät kelpaa enää edes Volvoon.

  • Onhan siinä tosiaankin eroa joutuuko 1,6d kuljettamaan Miniä vai V50 Volvoa.

  • Ei tunnu olevan kun VAG-konsernin dieseleitä. Ole rohkea ja erilainen hanki rellu megane break 1,9 dCi Extreme, ei tule ihan joka päivä moista vastaan. Laatu on varmaan nousussa venäjän valloituksen myötä. :smile:

  • Jan79:

    Kuten sanoin, en ole ajanut V50:stä juuri tuolla 1.6 dieselillä.. On vaan ihan ennakkokäsitys siitä että tuonkokoinen auto voisi olla kovinkaan puhdikas tuolla tekniikalla.. :kiss:

    tuon kokoinen auto? V50 on kooltaan aika kääpiö, ja tuollakin padalla sen pitäisi liikkua ihan riittävästi.

  • Riittävästi.. Joo ei sillä varmasti jalkoihin jää mutta tuo 109 hevosvoimaa mielestäni tuon kokoiseen autoon, vaikkei olekaan edes "iso" volvo, ei kyllä mikään tehopakkaus ole.. Mutta tehon riittävyydestä ei varmaan kannata alkaa vääntämään kättä :smile: Kyllä se riittää mutta ei tuossa paketissa suorituskyky häikäise..

  • simppa:

    Oho, tuo 116d meni metsään. Ilmeisesti englantilaisella sivulla oli esitetty vain spekulaatiota tulevasta koneesta. En ihmettelisi yhtään, vaikka tuo kone lyötäisi tiensä pikkubemarin nokalle. Silloin sen ominaisuudet toki muuttuisivat täysin päinvastaisiksi kuin Volvossa.

    Minissä käytetään tismalleen samaa konetta kuin Volvossa. Minissä se toki PutPutin mielestä on aivan loistava, mutta ominaisuudet muuttuvat täysin, kun sen laittaa Volvoon.

    Pidän aika hälyttävänä, jos bemarin koneet eivät kelpaa enää edes Volvoon.

    Täytyy sanoa etten ymmärrä mitä yrität sanoa, mutta ei tuolla liene väliäkään.

    Oikeastaan ainoa lause, jonka ymmärsin, tosin en käsitä on: ”Pidän aika hälyttävänä, jos bemarin koneet eivät kelpaa enää edes Volvoon”.

    Ehkä joku selventää asiaa, että minäkin ymmärrän

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit