Liikenteen kysyntä ja liikkumisen ohjaus

2 kommenttia

Ensimmäisen kerran näin älykkään lähestymistavan liikenteen määrän hallintaan, kun lukaisin Liikenneviraston lehteä Liikenteen suunta.



http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/fi/uutiset/liikenteensuunta



Linkista avautuvan sivun oikeasta reunasta löytyy linkki pdf-julkaisuun (2/2010). Artikkelista Liikkumisen ohjauksella innovaatioita liikennejärjestelmään ilmenee, että viimein on hoksattu järkevä tapa hoitaa asiaa. Tähän saakka on rakennetty teitä liikenteen kysynnän tarpeisiin ja sitten valitettu liikenteen haittoja ja koitettu hallita niitä rangaistusluonteisilla toimenpiteillä. Tuo on minusta oireiden hoitoa ja rasittaa yhteiskunnan kilpailukykyistä toimintaa. Uusi tapa on vaikuttaa liikenteen kysyntään.



Kannattaa lukea artikkeli. Valitettavasti seuraavassa artikkelissa Liikkuminen yhdyskuntarakenteen vyöhykkeillä ollaan taas vaarallisen lähellä perinteistä näkemystä, jonka mukaan ongelmat ratkaistaan sijoittamalla ihmiset keskustoihin.

  
  • Koko julkaisun näkeminen nostaa tavalliselta veronmaksajalta karvat pystyyn. Voiko verovaroja turhempaan laittaa kuin tällaisen julkaisun tuottaminen???



    Kyseisestä artikkelista lainattua:

    Liikkumisen ohjaus vaatii taakseen pysyvät toimijat ja
    säännöllisen rahoituksen sekä seudullisella että valtakunnan
    tasolla.




    Jos minulta kysytään: Ei missään tapauksessa.

      
  • Minulla on oma asunto ja sitä ei yleensä saa keskustoista joissa on tarjolla vain "hallintaoikeuksia" kerros- tai rivitaloihin! :warning:

    Oma tontti, oma tupa ja oma lupa? :lol:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit