Jonon oikeus ?

24 kommenttia

Liikenneympyrään ajettaessa tulee monesti toisesta suunnasta jono. Siis paljon myöhemmin tulleet ajavat vaan jonoon ja toisilla rampeilla joutuu vaan odottamaan jonon katkeamista. Onkohan tästä mitään sääntöjä ?

  
  • Ei sinne ympyrään mitään vuoronumeroita jaeta. Minusta säännöt ovat hyvin yksinkertaiset ja on hyvä, että niitä viime vuosina ilmaantunut moniin paikkoihin. Pikkuhiljaa ihmiset ovat alkaneet ajamaankin niissä, vaikka petrattavaa on kyllä.

      
  • Eihän tuon noin tosiaan pitäisi mennä että jonosssa olevat menee ensin vaikka toisesta suunnasta tuleva onkin ajanut kolmiosta läpi jo ajat sitten. Eikös sääntö ole yksinkertainen, kuka ensin ajaa kolmion läpi saa ympyrän ´käyttöoikeuden`

      
  • Yhtä hyvin voisitte ihmetellä, että miksette voi tulla T-risteyksessä kolmion takaa päätielle muiden eteen, kun olette olleet risteyksessä pidempään, kuin ne etuajo-oikeutetut joita olette väistäneet.

      
  • :lol: Pitäisikö liikennevalot korvata jonotusnumero tolpilla? Sitähän Trumppa tässä hakee.



    Taitaa olla niitä samoja ihmisiä, jotka odottavat, että liikenne ympyrä on täysin tyhjä, ennen kuin vihdoin uskaltavat ajaa siihen? Liikenneympyrät tekevät liikenteestä sujuvampaa, mutta idea romuttuu siinä kohtaa kun tulee se joka ei osaa ajaa ympyrässä tai liittyä siihen

      
  • Pitäisikö tasoristeykseen voida ajaa heti veturin mentyä :lol:



    Voihan sinne yrittää jos väliin mahtuu, mutta mitään etuajo-oikeutta siihen et saa.

      
  • Opelixi, DaViega ja just drive jo kertoivat asian oikean laidan. Lisään syyn niiden käyttöön liikenneympyröiden luvatusta maasta Englannista.



    Jos liikennemäärät eri suuntiin vaihtelevat merkittävästi, on liikennevalojen ajoittaminen jonkin verran haasteellista loputonta virittämistä, jos tavoite on kaikkien risteyksen läpi kulkevien kokonaisjonotusajan minimointi.



    Lisäksi liikennevaloristeysten törmäykset ovat vakavampia kuin ympyröiden.



    Liikenneympyrä on demokraattinen, koska se vetää parhaiten siihen liikennesuuntaan, mihin on eniten liikennettä. Se myös adaptoituu liikennevirran suunnan muutoksiin täysin automaattisesti juuri siksi, että kolmion takaa tuleva väistää.

      
  • Näinpä.



    Yksinkertaisimmillaan sääntö lienee:

    Kiertoliittymään tulija väistää siellä jo olevaa.



    Näiden sääntöjen ja niistä keskustelemisen ongelma on siinä etteivät he joiden olisi syytä hankkia tietoa säännöistä, saa sitä.



    TM:ssa, Tuulilasissa, Moottorissa, netissä, nostetaan esille asioita joiden tulisi näkyä paikallislehdissä, alueellisissa tv-lähetyksissä, yms. paikallisesti.

    Valtaosa liikenteessä mukana olevista ei lue erikoislehtiä, tai muuten seuraa (ole kiinnostunut) sääntöjen kehittymistä.

    60-luvulla kortin ajaneille on tullut aika paljon uutta, mm. aluenopeusrajoitukset.

    Taannoin eräs asiakas valitti kun sai sakon. Ei ollut nähnyt "pienellä kirjoitettua" nopeusrajoitusta ihan tuntemattoman näköisessä neliön muotoisessa kyltissä...

    :weary:

    räkneejä


    Nokia - Menneen talven Lumia
    Mitäs tässä? - 7G:tä odotellessa
      
  • räkneejä:


    TM:ssa, Tuulilasissa, Moottorissa, netissä, nostetaan esille asioita joiden tulisi näkyä paikallislehdissä, alueellisissa tv-lähetyksissä, yms. paikallisesti.




    Olet muuten harvinaisen oikeassa! Eikä tuo valitettavasti koske pelkästään liikennesääntöjä, vaan monenlaista muutakin liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen liittyvä infoa.



    Väitän, että jos koko kansa lukisi esim. Moottori-lehden julkaisemia kuolonkolarien tutkintalautakuntien raportteista tehtyjä lyhennelmiä, niin galluppien tulos koskien esim. nopeusrajoituksien laskemista, nopeusvalvonnan lisäämisestä tai promillerajan laskusta olisivat aivan toisenlaiset.



    Nyt suurelle kansalle kerrotaan vain osatotuuksia ja osalle ei sitäkään.



    räkneejä:


    60-luvulla kortin ajaneille on tullut aika paljon uutta, mm. aluenopeusrajoitukset.




    Puhumattakaan niistä jotka ovat saaneet korttinsa, kun hevonen oli vielä yleinen kulkuväline. Tästä olenkin kirjoittanut useiden otsikoiden alla, että ikäkuljettajille olisi syytä järjestää kortti uudelleen tentittäväksi pelkästään ikäsyrjinnänkin nimissä ja senkin, että ikäkuljettajien aiheuttamat onnettomuudet ovat lisääntymään päin.

      
  • Quu...:


    Jos on niin phassa paikassa ympyrä se on suunnitteluvirhe, siikä pitää olla liikennevalo ohjattu risteys.




    Toistaiseksi en ole vielä nähnyt risteystä, missä ympyrän sijaan liikennevalot olisi toimivampi järjestely. Sellaisia olen nähnyt useita missä valoristeys on korvattu ympyrällä ja aikaisemmin risteykselle tunnusomaiset pitkät jonot ovat hävinneet lähes tyystin.

      
  • 740 GLE:

    Lisäksi liikennevaloristeysten törmäykset ovat vakavampia kuin ympyröiden.

    Liikenneympyrä on demokraattinen, koska se vetää parhaiten siihen liikennesuuntaan, mihin on eniten liikennettä. Se myös adaptoituu liikennevirran suunnan muutoksiin täysin automaattisesti juuri siksi, että kolmion takaa tuleva väistää.


    Liikenneympyrässä jonottamaan kyllästyneen on turvallisempaa alkaa työntämään keulaa johonkin väliin kuin perinteisessä päätie-sivutie risteyksessä. Autot menevät periaatteessa samaan suuntaan, eikä toinen tule 60km/h ovesta sisään etuoikeuttaan vaalien.

      
  • Quu...:

    Opelixi:
    Quu...:

    Jos on niin phassa paikassa ympyrä se on suunnitteluvirhe, siinä pitää olla liikennevalo ohjattu risteys.


    Toistaiseksi en ole vielä nähnyt risteystä, missä ympyrän sijaan liikennevalot olisi toimivampi järjestely. Sellaisia olen nähnyt useita missä valoristeys on korvattu ympyrällä ja aikaisemmin risteykselle tunnusomaiset pitkät jonot ovat hävinneet lähes tyystin.



    Nyt on hyvä hetki laittaa korkki kiinni vaikka lomalla olisitkin.



      
  • räkneejä:

    Yksinkertaisimmillaan sääntö lienee:
    Kiertoliittymään tulija väistää siellä jo olevaa.


    Kumoutuuko kärkikolmion vaikutus, jos ehdin ajaa ympyrään minusta nähden vasemmalta tulossa olevan eteen niin, että hän törmää vasempaan kylkeeni?



    Kumoutuuko kärkikolmion vaikutus neljän tien risteyksessä, jos ehdin kolmion takaa melkein kokonaan valtatien yli, ennen kuin etuajo-oikeutettu törmää peräkonttiini (sivulta tietenkin)?



    Mites jos kolmion takaa tulija väistäisi?

      
  • Opelixi:

    Väitän, että jos koko kansa lukisi esim. Moottori-lehden julkaisemia kuolonkolarien tutkintalautakuntien raportteista tehtyjä lyhennelmiä, niin galluppien tulos koskien esim. nopeusrajoituksien laskemista, nopeusvalvonnan lisäämisestä tai promillerajan laskusta olisivat aivan toisenlaiset.




    Minä luen niitä, mutta niissä on se ongelma että ne ovat vain ääritapauksia, eli niitä törmäyksiä joissa on kuollut ihmisiä.



    Ja onhan niissä joskus mainittu myös tilastoinnin virhe, eli itsemurhat pitäisi poistaa onnettomuustilastoista. En muista ehdotettiinko samaa rattijuoppojenkin (ns. räkäkännissä ) osalta, vai olisivatko ne jatkossakin ns. ennalta-arvaamattomia vahinkoja.



    Mutta itse aiheeseen. Itse ajan liikenneympyrässä maltillisella nopeudella ja käytän vilkkua kun käännyn oikealle. Muutoin odotusaika on omien kokemusteni perustella lyhyempi kuin liikennevaloissa joissa tänäänkin tuli tyhjässä risteyksessä odoteltua.

      
  • CS2800:


    Minä luen niitä, mutta niissä on se ongelma että ne ovat vain ääritapauksia, eli niitä törmäyksiä joissa on kuollut ihmisiä.




    Ei se mikään ongelma ole. Liikennekuolemien vähentämisestä on asetettu tavoitteet ja niitä yleensä käytetään perusteena, kun esitetään rajojen laskua tai valvonnan lisäämistä ym.



    CS2800:


    Ja onhan niissä joskus mainittu myös tilastoinnin virhe, eli itsemurhat pitäisi poistaa onnettomuustilastoista.




    Niinpä. Tämän olen useasti ottanut esille täälläkin.



    CS2800:


    Mutta itse aiheeseen. Itse ajan liikenneympyrässä maltillisella nopeudella ja käytän vilkkua kun käännyn oikealle. Muutoin odotusaika on omien kokemusteni perustella lyhyempi kuin liikennevaloissa joissa tänäänkin tuli tyhjässä risteyksessä odoteltua.




    Toimintasi on siis juuri oikea ja omaan samat kokemukset valoristeyksistä.



    Toisiko vasemmalle vilkuttaminen ympyrässä ajaessa jotain lisäarvoa sujuvuuden kannalta. Valitettavasti vielä löytyy kuljettajia jotka eivät vilkuta oikealle, kun poistuvat ympyrästä ja sen vuoksi ympyrään liittyvät joutuvat odottamaan turhaan.

      
  • 740 GLE:

    räkneejä:
    Yksinkertaisimmillaan sääntö lienee:
    Kiertoliittymään tulija väistää siellä jo olevaa.

    Kumoutuuko kärkikolmion vaikutus, jos ehdin ajaa ympyrään minusta nähden vasemmalta tulossa olevan eteen niin, että hän törmää vasempaan kylkeeni?

    Kumoutuuko kärkikolmion vaikutus neljän tien risteyksessä, jos ehdin kolmion takaa melkein kokonaan valtatien yli, ennen kuin etuajo-oikeutettu törmää peräkonttiini (sivulta tietenkin)?

    Mites jos kolmion takaa tulija väistäisi?






    Mielestäni ei kumoudu kummassakaan tapauksessa.

    Kolmion takaa tulijanhan pitäisikin väistää, jo ympyrässä olevaa tai muuten etuajo-oikeutettua.








    räkneejä


    Nokia - Menneen talven Lumia
    Mitäs tässä? - 7G:tä odotellessa
      
  • Opelixi:

    Ei se mikään ongelma ole.




    Ongelma on ehkä väärä sana. Yritetään "harhaanjohtava".

    Mukana pitäisi olla myös ne joissa auto romuttuu ns. lunastuskuntoon, tai joku osapuolista päätyy sairaalahoitoon.



    Tuli taas vakuutusmaksu autosta ja prätkästä, ja kyllä se pakollinen osuus vaan kirpaisee joka kerta. Joku niitä satasia kuluttaa, koska suurta voittoa ei sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymä ulosottokelpoinen maksu saa tuottaa.



    Kasko puolestaan on vapaaehtoinen (lähtöbonus 70 %) ellei auto ole rahoitusyhtiön omistama.

      
  • CS2800:


    Ongelma on ehkä väärä sana. Yritetään "harhaanjohtava".
    Mukana pitäisi olla myös ne joissa auto romuttuu ns. lunastuskuntoon, tai joku osapuolista päätyy sairaalahoitoon.




    Lehtijuttujen perusteella taustalla on ihan samanlaisia tapauksia: rattijuoppoja, kaahareita (ja nyt ei puhuta rikesakkonopeuksista), vanhuksia, korttittomia jne.



    CS2800:


    Tuli taas vakuutusmaksu autosta ja prätkästä, ja kyllä se pakollinen osuus vaan kirpaisee joka kerta. Joku niitä satasia kuluttaa, koska suurta voittoa ei sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymä ulosottokelpoinen maksu saa tuottaa.




    Suurin osahan kolareista on pieniä peltikolareita taajamissa ja taisipa yleisin tapahtumapaikka olla pysäköintialue. Liikennevakuutus täysillä bonuksilla ei itseäni kirpaise, ajoneuvoverokin on suurempi...

      
  • Liikennevakuutus täysillä bonuksilla ei itseäni kirpaise, ajoneuvoverokin on suurempi...




    Niinpä. Et suinkaan aloittanut täysillä bonuksilla, nehän pystyi perimään?



    Ja jossakin vaiheessa piti valita kumpaan täydet bonukset laitettiin, joko autoon tai prätkään - mutta ei molempiin vaikka olisi todistetusti vaihdellut niitä vuodenaikojen mukaan.



    Suurin osahan kolareista on pieniä peltikolareita taajamissa




    Ja sitten on niitä maantieketjukolareita jotka aiheuttavat valtavat ruuhkat. Ei niitä usein satu, mutta mieluummin varmasti perille kuin jonottamalla siksi että joku on hosumisellaan pilannut muidenkin aikataulut.

      
  • CS2800:


    Niinpä. Et suinkaan aloittanut täysillä bonuksilla, nehän pystyi perimään?




    En suinkaan, ihan nollilta taidettiin lähteä.



    CS2800:


    Suurin osahan kolareista on pieniä peltikolareita taajamissa


    Ja sitten on niitä maantieketjukolareita jotka aiheuttavat valtavat ruuhkat. Ei niitä usein satu, mutta mieluummin varmasti perille kuin jonottamalla siksi että joku on hosumisellaan pilannut muidenkin aikataulut.




    No joo, en ole puolustamassa täällä mitään etelä-Suomen poikkeusolosuhteissa tapahtuneita ketjukolareita missä ajettiin vailla järkeä. Käsittääkseni niissäkään ei ajettu ylinopeudella, vaan liian suurella tilannenopeudella ja/tai liian lyhyellä etäisyydellä edellä ajavaan.

      
  • Käsittääkseni niissäkään ei ajettu ylinopeudella, vaan liian suurella tilannenopeudella ja/tai liian lyhyellä etäisyydellä edellä ajavaan.




    Tämähän se ongelma onkin, eli kun sitä ei kertakaikkiaan osata yleisellä tasolla niin miten sitten jos korkeammilla rajoituksilla mahdollistettaisiin pidemmät jarrutusmatkat ja kovemmat kolarinopeudet?



    En minäkään koe merkitykselliseksi sitä onko vauhtia @ 120 joko 115, 125, 135 tai peräti vapaa nopeus, vaan sen miten kuljettaja reagoi kun saavuttaa muuta liikennettä. Alkaako liian suuri tilannenopeus ja liian lyhyet etäisyydet, vai säilyykö muiden liikenneturvallisuus? Muilla ei välttämättä ole tarvetta tai edes halua kovempiin ajonopeuksiin, joten sekin pitäisi ymmärtää ja hyväksyä.

      
  • CS2800:

    Käsittääkseni niissäkään ei ajettu ylinopeudella, vaan liian suurella tilannenopeudella ja/tai liian lyhyellä etäisyydellä edellä ajavaan.


    Tämähän se ongelma onkin, eli kun sitä ei kertakaikkiaan osata yleisellä tasolla niin miten sitten jos korkeammilla rajoituksilla mahdollistettaisiin pidemmät jarrutusmatkat ja kovemmat kolarinopeudet?

    En minäkään koe merkitykselliseksi sitä onko vauhtia @ 120 joko 115, 125, 135 tai peräti vapaa nopeus, vaan sen miten kuljettaja reagoi kun saa
    vuttaa muuta liikennettä. Alkaako liian suuri tilannenopeus ja liian lyhyet etäisyydet, vai säilyykö muiden liikenneturvallisuus?




    Ei osata kun ei ole pelkoa sakoista, kukaan ei valvo etäisyyksiä, sitähän tässä on useammankin toimesta peräänkuulutettu.

      
  • Opelixi:

    Toisiko vasemmalle vilkuttaminen ympyrässä ajaessa jotain lisäarvoa sujuvuuden kannalta. Valitettavasti vielä löytyy kuljettajia jotka eivät vilkuta oikealle, kun poistuvat ympyrästä ja sen vuoksi ympyrään liittyvät joutuvat odottamaan turhaan.


    Merkittävä etu tulee vasta kaksikaistaisessa ympyrässä, jossa vasemmalla vilkulla voisi ilmoittaa pysyvänsä sisällä ja ulkokaista on siten vapaana minun kiertäessäni 270 astetta. Tämä toimii Briteissä tietenkin peilikuvana, mutta sangen hyvin.



    Yksikaistaisessa käytän Suomessakin joskus vasenta vilkkua moottoripyörällä 270 astetta kiertäessäni ilmoittaakseni ympyrään vastakkaisesta suunnasta tulevalle, että olemme pian samassa liittymässä.



    Molemmissa tapauksissa vilkku tietenkin vaihtuu oikealle heti poistumista edeltävän exitin kohdalla.



    Poistuminen ilman oikeaa vilkkua ei ole vaarallista, mutta ärsyttävän itsekästä se tosiaan on.

      
  • CS2800:

    En minäkään koe merkitykselliseksi sitä onko vauhtia @ 120 joko 115, 125, 135 tai peräti vapaa nopeus, vaan sen miten kuljettaja reagoi kun saavuttaa muuta liikennettä. Alkaako liian suuri tilannenopeus ja liian lyhyet etäisyydet...


    ...tai hölmöt ohitukset?



    Tästä näkökulmasta olen samaa mieltä, mutta se tuntuu olevan vaikea kommunikoida. Joidenkin turvallisuudesta huolissaan olevien keskustelijoiden nopeuden säätö ei tunnu ottavan tilannetta huomioon lainkaan ja heille ainoa keino estää törmäys tai vaikuttaa mahdolliseen törmäysnopeuteen on rajoitus.



    Vapaassa tilanteessa suurempaa nopeutta ajava ei suinkaan törmää tavoittamansa perään vääjäämättömällä keskimääräisellä lisänopeudella, vaan törmäys, ohitus tai hyvän etäisyyden päässä seuraavaa siirtoa odottaminen on täysin oma valinta.



    Vapaata nopeutta saa Suomessa käytännössä ajaa vain muutamana päivänä vuodessa, mutta silloin kun siihen on riittävän liukasta, sama periaate pätee edelleen:



    Yksin voi ajaa nopeasti silloinkin, mutta jos tavoittaa sellaisen jonka pelivälineille kohtuullinen talvinopeus on alempi, tilanne muuttuu myös siihen saakka turvallisesti nopeamman kannalta.

      
  • siis täh? :warning:

    valtamediassa uutisoidaan asiasta:

    http://yle.fi/uutiset/kiertoliittymat_vahentavat_vakavia_liikenneturmia/6231334

    Toivottavasti menee myös jakeluun. :kiss:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit