Roiskeläpätkö?

13 kommenttia

Tarkoitus oli laittaa uuteen autoon alkuperäiset roiskeläpät.

Ovat kovanlaista muovia. Ne eivät sitten käyneetkään, kun autossa on joitain erikoislisukkeita.

Mitä mieltä olette ylipäänsä niiden laitosta.

Tähän saakka olen autoissa niitä kyllä pitänyt.

Jos ne laitattaa, niin pitänee olla kumiset.

Mistä tarvikeliikkeestä niitä kannattaisi alkaa hakea.

  • Ihan tavalliset suorat, kumista tehdyt isokokoiset läpyskät toimii edelleen hyvin, vaikka muotoonvalettuja mallikohtaisia suurin osa onkin. Löytyy periaatteessa mistä tahansa tarvikeliikkeestä. Useimmat ovat kyllä liian pieniä, koska läppä pitää kiinnittää aika ylös.

    Itse suosin läppiä niin edessä kuin takanakin. Kunhan ovat edessä riittävän isot, jotta ne oikeasti suojaavat muutakin kuin lokarin kaaren.

  • Kiitos Herbert neuvoista.

    Läpyskä on varmaan myös helpompi, jos hyvin laitetaan, irroittaa pois, mikäli on tarvetta puhdistella paikkoja tms.

    Merkkimuoviroiskesuojien käytössä on ollut se huono puoli, että ne kuluttavat lokasuojien reunoista maalin, koska niiden reunat tulevat lokasuojan sivuille asti.

  • Itse jätin läpät nyt pois ensimmäistä kertaa (uuteen autooni vm2012). Talvella keräävät lunta paakuiksi ja nyt en enää nähnyt muutenkaan tarpeelliseksi, sillä edellisestä poiketen helmat on suojattu muovikatteilla joten ruosteriskiäkään ei enää sen suhteen ole.

  • Aiemmin mm. S 80 Volvon läppien asennuksen yhteydessä oli peltien taitoskohdissa kirkas suojateippi. Se kesti ehjänä lähes 10 vuotta alkaen sitten irrota reunoistaan. Mutta suojasi hankauskohdat hyvin. Nyt tuossa uudemmassa 80-kymppisessäni teippejä olekaan asennettu.

    Asennutin myös MB:hen läpät sekä eteen että taakse. Oletin ja odotin, että ko. merkissä tuokin detalji olisi otettu huomioon vaan eipä ollutkaan.

    Jälkiasenteisiin, merkkihohtaisiin roiskeläppiin pitäisi sisällyttää nuo teipit. MB:stä irtosi yksi läppä eräällä metsäreissulla. Laittaessani sen takaisin, lisäsin lokasuojan reunaan kirkkaan teipin. Saa nähdä, kuinka kauan toimii?

    ps. Vaihdoin eilen kesäpyörät MB:hen. Katselin tässä yhteydessä takapyörien etupuolelle päin pohjan muovisten suojelevyjen ja pohjan välistä tilaa. Sinne oli talven aikana kertynyt n. 10 mm:n kerros hienoa hiekka-suolamössöä, joka oli märkää ja ulottu paikoin aivan pohjapalkkiin. Johtaa meillä levyjen irroitukseen ja niiden pesuun joka vuosi. Painepesurilla yritin pestä, mutta lopputulemasta en ole varma sillä koko levyjen yläpintaa ja rakoa ei näe.

  • mhj:

    Tarkoitus oli laittaa uuteen autoon alkuperäiset roiskeläpät.
    Ovat kovanlaista muovia. Ne eivät sitten käyneetkään, kun autossa on joitain erikoislisukkeita.
    Mitä mieltä olette ylipäänsä niiden laitosta.
    Tähän saakka olen autoissa niitä kyllä pitänyt.
    Jos ne laitattaa, niin pitänee olla kumiset.
    Mistä tarvikeliikkeestä niitä kannattaisi alkaa hakea.

    Roiskeläpät ovat merkki- ja mallikohtaiset. Ainakin lukemani tutkimuksen mukaan Ruotsista ovat tuulilasin ja lyhtyjen rikkoutimiset lisääntyneet sen jälkeen, kun ruvettiin noudattamaan EU-direktiiviä, jonka mukaan autonvalmistajien ei tarvitse enää tehdasasentaa kuraläppiä.

    Tutkimusta tukee myös vakuutuslaitosten (esim. If) tilastot tuulilasivahinkojen korvaamisesta. Mutta kolikolla on kaksi puolta; lasifirmat työllistävät porukkaa.

    Kia Cee'd on ollut surkea esimerkki, kun helmapelti joutuu hiekkapuhalluksen kohteeksi erikoisesti takapyörien edestä. Tähän avuksi on merkkiverstaat laittaneet muovikalvoja ja pari vuotta sitten myös eturoiskeläppiä valmistajan kustannuksella. Ehtona on ollut kuten tavallista Kian osalta, että auto tuodaan merkkihuoltoon huollettavaksi. Läpät on asennettu kalliin normaalin huollon yhteydessä.

  • Omassa autossa roiskeläpät helppo perustella jo ihan itsekkäistäkin syistä :smile:

  • KAP1936:

    Kia Cee'd on ollut surkea esimerkki, kun helmapelti joutuu hiekkapuhalluksen kohteeksi erikoisesti takapyörien edestä. Tähän avuksi on merkkiverstaat laittaneet muovikalvoja ja pari vuotta sitten myös eturoiskeläppiä valmistajan kustannuksella. Ehtona on ollut kuten tavallista Kian osalta, että auto tuodaan merkkihuoltoon huollettavaksi. Läpät on asennettu kalliin normaalin huollon yhteydessä.

    Uusissa Ceedeissä on Suomessa roiskeläpät vakiona.

    Valitettavan harvinaista nykyään.

  • Sokea-Reetta:

    KAP1936:

    Niin, NYT ON.

  • KAP1936:

    Sokea-Reetta:

    Niin... Ja varmaan niihin automerkkeihin, joissa ei ole vielä vakiona roiskeläppiä edessä ja takana, asennetaan ne ilmaiseksi ja huomaamatta auton ollessa kotipihallasi.

    Vai asennetaankohan ne siltikin ilmaiseksi uuteen autoon jo tehtaalla/maahantuojan toimesta vaikka unohdat rastittaa lisävarustelistalta kohdan "roiskeläpät eteen ja taakse, 100€"?

    Mistä olet muuten lietsonut tuon pyhän Kia-vihan päällesi?

    Tuollaisen vihan ylläpitäminen tiettyä automerkkiä kohtaan vaatii mielestäni omaa, perskohtaista huonoa kokemusta ko. automerkistä.

    Oletko joutunut asentamaan Kiaasi roiskeläpät takuutyönä, jonka ehtona oli, että koko auto huolletaan myös, oli sille tarvetta eli ei?

    Kuinka paljon Kiasi huoltokulut olivat esim. Golfia ja Corollaa kalliimmat?

  • Keskustelua on virinnyt...

    Laitatin sittenkin ne roiskeläpät, joista alussa mainitsin.

    Yksityinen yrittäjä ne laittoi ja saatiin istumaan ihan kelvollisesti pienin modifioinnein. Lisäksi laitoin vielä suojamuovit takapyörien etupuolella oleviin levennyksiin.

    Toimivuus/vaikutus on vielä testaamatta.

  • Maasturiin pitäisi laittaa läpät taakse kanssa. Parikertaa vuoteen vedetään eräs 6m kalastusvene noin 10km soratietä. Vaikka ajaisi kolmea kymppiä, on vene ja traileri yltäpäältä saviliejussa aina, jos on sattunut sadekelit kohdille. Aika homma on putsaa avovenettä sisältä ja ulkoa savesta pois. Läpät estäisi aika hyvin kuraantumisen.

    Tuulilasi vauriot vähenisi myös jos autoissa olisi edes takana jotkut "norsunkorvat".

  • Sokea-Reetta:

    Kuinka paljon Kiasi huoltokulut olivat esim. Golfia ja Corollaa kalliimmat?

    Corollassa ja Pruksessa 15 tkm ja 45 tkm olleet n. 140-150 € ja 30 tkm huolto n. 240 €.

    Roiskeläpyskät olen kaikkin autoihin hankkinut. Ei sorapuhalla helmoja maalittomksi ja vähentää huomattavasti kylkien kuraantumista. Hiukan kuluu polttoainetta enemmän, mutta kaikki maksaa.

  • Sokea-Reetta:

    KAP1936:
    Sokea-Reetta:
    KAP1936:

    Kia Cee'd on ollut surkea esimerkki, kun helmapelti joutuu hiekkapuhalluksen kohteeksi erikoisesti takapyörien edestä. Tähän avuksi on merkkiverstaat laittaneet muovikalvoja ja pari vuotta sitten myös eturoiskeläppiä valmistajan kustannuksella. Ehtona on ollut kuten tavallista Kian osalta, että auto tuodaan merkkihuoltoon huollettavaksi. Läpät on asennettu kalliin normaalin huollon yhteydessä.

    Uusissa Ceedeissä on Suomessa roiskeläpät vakiona.

    Valitettavan harvinaista nykyään.

    Niin, NYT ON.

    Niin... Ja varmaan niihin automerkkeihin, joissa ei ole vielä vakiona roiskeläppiä edessä ja takana, asennetaan ne ilmaiseksi ja huomaamatta auton ollessa kotipihallasi.

    Vai asennetaankohan ne siltikin ilmaiseksi uuteen autoon jo tehtaalla/maahantuojan toimesta vaikka unohdat rastittaa lisävarustelistalta kohdan "roiskeläpät eteen ja taakse, 100€"?

    Mistä olet muuten lietsonut tuon pyhän Kia-vihan päällesi?

    Tuollaisen vihan ylläpitäminen tiettyä automerkkiä kohtaan vaatii mielestäni omaa, perskohtaista huonoa kokemusta ko. automerkistä.

    Oletko joutunut asentamaan Kiaasi roiskeläpät takuutyönä, jonka ehtona oli, että koko auto huolletaan myös, oli sille tarvetta eli ei?

    Kuinka paljon Kiasi huoltokulut olivat esim. Golfia ja Corollaa kalliimmat?

    Kia Cee'd:n valtuutetussa huoltoliikkeessä tehtynä sisältävät tehtaan myöntämän 7 vuoden takuun voimassa pitämiseksi kovan lisähinnan. Yhtään poikkeusta ei hyväksytä huoltoliikesäännöstä. Lisäksi on tarkoin luettava lista, mistä käy selville auton komponentit, mitä takuu ei koske.

    Näitä keskustelupalstoja lukemalla olen huomannut, että useimmat autonomistajat tuskin edes ovat avanneet käyttöopasta ja takuu- ja huoltoehtoja. Sitten tulee yllätyksenä, kun esim. Kian tehdastakuuseen vetoaminen ei auta. Mutta kai se huoltoverstas tarjoaa munkkikahvit pientä korvausta vastaan - € 2,50.

Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit