Vielä valoista

38 kommenttia
2»
  • Minulla ei kapasiteetti riitä keskustella minihameiden ja piikkipohjien korrelaatiosta liikennekuolemiin. Minä tiedän vain sen, että menen liikenteeseen päästäkseni jostakin johonkin ja että mieluusti olisin terve tai ainakin hengissä kun saavun sinne jonnekin. Nyt sitä rajoittavat henkilöt, jotka antavat piut paut tälle halulleni. Ja perusteluna on, että muutkin asiat tappavat ihmisiä, pankaamme siis ranttaliksi liikenteessäkin.

    Eihän minun henkeni teille paljoa merkitse, mutta minulle se on rakas. Onneksi haukkumasi valtio, oikeastaan koko EU, on kanssani samaa mieltä ja säätää lakeja, jotka parantavat mahdollisuuksiani selvitä liikenteessä hengissä. Olisi aika epäloogista toimintaa minun taholtani tietoisesti huonontaa lakien suojaavaa vaikutusta rikkomalla niitä itse.

    Suomi on tehnyt periaatepäätöksen olla lähitulevaisuudessa liikenneturvallisuudessa parhaiden EU-maiden tasolla kullakin osa-alueella. Tätä paremmuutta mitataan ihmishenkien säästymisellä ja minä olen ihminen, joten en osaa olla asiasta noin pahoillani kuin sinä. Minä elän hyvin mielelläni.

    PS: käytän huonolla kelillä nastoitettuja kenkiä, entä sinä? Minihametta en ole käyttänyt koskaan (pidän tästä kiinni kunnes joku pystyy todistamaan muuta) mutta eipä minua sitten olekaan koskaan yritetty raiskata.

      
  • Onkohan minussa jotain perustavanlaatuista vikaa kun en koe nopeusrajoituksia saati mitään muitakaan liikennesääntöjä itseeni kohdistettuina sanktioina? Ei neljänkympin nopeusrajoitus satuta minua mitenkään, ei edes sunnuntai-iltana koulun kohdalla. Pitäisikö siinä koulun kohdallakin päästä nauttimaan vauhdin hurmasta muulloin kuin kouluaikana? Voiko Suomen nopeusrajoituksilla yli päätään tuntea vauhdin hurmaa? Kenties avo-Heraldilla...

      
  • [2] Ja lakia noudattaviin sanktiot kohdistetaankin. Siis eihän lakia noudattavaa sakoteta, mutta jokin sanktio sekin on körötellä neljääkymppiä koulun kohdalla sunnuntai-iltana... Mutta eihän nopeusrajoituksille saa laittaa lisäkilpeä vaan se täytyy toteuttaa elektronisella, vaihtuvalla rajoituksella => kallis ja jätetään toteuttamatta esim. koulujen kohdalla.


    Mikseiköhän nopeusrajoitukseen saa liittää lisäkilpiä? Ruotsissa näin tehdään ja juuri 30 alueilla on yleisesti käytössä aika- ja päivämäärärajat. Asian korjaaminen vaatisi vain pienen muutoksen johonkin lakiin tai asetukseen jolloin saataisiin helpommin perusteltuja rajoituksia.

      
  • Lainaus:
    04.05.2004 klo 23:03 Herbert kirjoitti
    Mikseiköhän nopeusrajoitukseen saa liittää lisäkilpiä? Ruotsissa näin tehdään ja juuri 30 alueilla on yleisesti käytössä aika- ja päivämäärärajat. Asian korjaaminen vaatisi vain pienen muutoksen johonkin lakiin tai asetukseen jolloin saataisiin helpommin perusteltuja rajoituksia.

    Laki on laki on laki on laki. ...Ja asetus on asetus on asetus on asetus... Ja niin edelleen. Ei se sen suurempia perusteluita kaipaa.

    Miksiköhän Suomessa ei DRL-järjestelmät ole autossa sallittuja? Miksi takavalojen on pakko palaa, jos ainoastaan eteenpäin osoittavilla valoilla on merkitystä kohtaamisonnettomuuksissa? Miksi päiväsaikaan ei voitaisi käyttää kaukovaloja alennetulla jännittellä, kun tällä tavoin (jännite oikein mitoitettuna) voitaisiin tuottaa, ei yhtää enempää eikä vähempää kirkas valo vastaantulijoiden verkkokalvoille, mutta säästettäisiin selvästi energiaa, siten myös ympäristöä ja rahaakin?

    Ei näihin voi löytää mitään absoluuttista vastausta muuta kuin, että se on laki TÄÄLLÄ. Jossakin muualla on muu laki, jonka mukaan HE toimivat. Heillä on erilainen VIRALLINEN TOTUUS.

      
  • Puhut negatiiviseen sävyyn laeistamme ja etenkin jäykkyydestä, jolla ne seuraavat uusia ideoita. Olen samaa mieltä niiden jäykkyydestä, mikä ei silti estä minua noudattamasta niitä, koska vaihtoehto on vielä huonompi. Mutta oletko miettinyt, mistä tämä jäykkyys johtuu? Olisiko mahdollista, että uusien ajatustapojen omaksuminen ja ajan seuraaminen on vaikeaa muillekin suomalaisille, kuin vain lainsäätäjille?

    Millainen olisi hyvä lainsäätäjä? Hänen pitäisi olla selvillä paitsi Suomessa, myös muualla keksityistä ja kokeilluista uusista ideoista. Hänellä pitäisi olla tutkittua tietoa liikenteen eri piirteistä ja ilmiöistä. Hänen pitäisi suhtautua uusiin ajatuksiin ilman ennakkoluuloja mutta ymmärtää samalla, että liikenne ei ole mikään laboratorio, siellä kuollaan oikeasti jos koe menee pieleen.

    Palstalla lainsäätäjälle antaa neuvoja ihmiset, jotka sanovat, että ”onko se 400 kuollutta muka nyt niin paljon”, jotka sanovat, että ”minä olen ajanut niin ja niin monta kilometriä ja käynyt Italiassa ja Saksassakin, minä kyllä tiedän asiat” ja ”asioista ei voi täällä puhua kun eräs niuho ottaa aina esiin tosiasiat (=tilastot)” ja onpa sellaisiakin, jotka sanovat, että ”tilastot on vääristeltyjä”.

    Varsin hyvä esimerkki lainsäätäjälle ennakkoluulottomasta ja ihmisen tarpeista lähtevästä ajattelutavasta. Lakeja pitäisi siis säätää omiin, hyvin rajallisiin tietoihin perustuen, muiden keräämään tietoon ei saa luottaa ja lainsäätäjän palkan maksavien kansalaisten henki ei ole niin kovin tärkeä.

    Minä en ole ollenkaan yllättynyt, että myös lakeja säätävien joukossa on paikalleen jässähtäneitä, omiin ideoihinsa korviaan myöten rakastuneita juntteja.


    [TeeCee muokkasi tätä viestiä 05.05.2004 klo 13:21]
      
  • Ilta-Sanomissa oli tänään juttu mm. Ranskasta. Siellä kaikki traktorit, maatalouskoneet ja muut hitaat ajoneuvot käyttävät keltaista vilkkuvaloa katolla, jotta ne huomattaisiin muun liikenteen seassa.
    Suomessa alkaa kylvökausi, olisiko tästä idea meidän liikenteeseen?

    Muistan sen taannoisen jutun TM:ssa, jolloin Suomalainen pariskunta ajoi Ranskassa. Heillä oli meillä silloin sallitut kirkkaankeltaiset huomiovalot, joita ei voinut kytkeä päältä pois. Poliisi oli pysättänyt heidät valojen takia ja käskenyt sammuttamaan ne, kun kerran on päivä. Sammuttaminen ei onnistunut, joten poliisi otti pihdit ja katkaisi johdot huomiovaloista.

    Ajoin eilen tahallani valoitta Espoo-Hanko.
    Kyllä on sokeita kuljettajia teillämme. Vain 3 vastaantulijaa huomasi, että ajan valoitta ja väläytti minulle valoja. 5 autoa tuli valoitta vastaan. Kukaan ei ajanut päälleni, autot pysyivät hyvin omilla kaistoillaan molempiin suuntiin.
    Jotta lukijat nyt rauhoittuisi, ajoin takaisin valot päällä, auringon porottaessa siniseltä taivaalta +26 asteen helteessä.

      
  • Tänään pääseekin jo suorittamaan säästöä säästämällä ajovalopolttimoita ja bensiiniä. Seisonta päättyi ja jahka pääsen tallille, alkaa sisustusmattojen paikalleenlaitto ja muu pikkusäätö, jotta lauantaina kehtaa olla ihmisten ilmoillakin.

    Ajattelin jopa kokeilla siirtymistä 95E:n käyttöön. Ei siinä pitäisi ongelmia syntyä, kun kerran rututkin ovat vakiot eli 8,5:1. Venttiilien suoja-aineet luonnollisesti tulee lisätä riippumatta siitä ajaako matala- vai korkeaoktaanisella.

      
  • Dementia on iskenyt pahasti.
    Nyt vasta muistin sen mitä piti alunperin muistaa tästä valokeskustelusta, lähti vähän rönsyilemään noista VTT:n kahvilakeskustelulaskelmista!
    Meillä oli aikoinaan Chevy Starcraft ja siinä eteenpäin näyttävät oranssit parkkivalot (aivan, laittomat Suomessa), aika suuret sellaiset. Muistan erään joulun kun nykyinen ex-vaimoni tuli todella pahassa lumimyräkässä mökille kauppareissulta. Ensimmäisenä näkyivät tuiskun läpi nämä oranssit valot, vasta sitten lähempänä valkoiset omat ajovalot.
    Tästä oli joskus myöhemmin kavereitten kanssa puhetta, ja kokeilimme juttua. Oudossa valaistuksessa, hämärässä, ja tosi pahassa kelissä, nämä oranssit valot erottuivat kaukaa, selkeästi, ennen auton omia valoja. Polttimot olivat 21 W kun tarkasteltiin.
    Jo silloin tuli miettineeksi, että aika hyvin erottuvat.
    USA:ssa on myös niin, että sivuvalot näyttävät edessä keltaista/oranssia sivuille, punaista takakyljen sivulle. Tästä on se hyvä juttu, että esim. joskus kun valaistus on sellainen eipäs/juupas-hämärä, ja ajoneuvo pyrkii valtatielle näet sen suunnan. Se voi olla myös poispäin sivutiellä ajamassa. Sen kulkusuunnan näkee heti.
    Tämä on ainakin Suomessa kiellettyä, paitsi yli 30 v. vanhoilta autoilta.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit