Älä viitsi. Juuri itse kerrot, ettei auton oletetulla statusarvolla ole sinulle merkitystä.
Esitin kenties hieman vihjailevan kysymyksen, mutta en ottanut kantaa. Auton mieltäminen statussymboliksi ei ole minun keksintöni vaan vanha havainto, josta löytyy tietoa vuosikymmenien ajalta. Jo 1920-luvun automainoksissa tuotiin häikäilemättömästi esille se, että auto kertoo omistajastaan, joten ei ole samantekevää, mihin merkkiin ja millaiseen malliin ostaja päätyy. Loistokkuuden ja ylellisyyden yksi nimenomainen tarkoitus oli ja on edelleen sen osoittaminen, millainen ihminen auton omistaa.
Motor Trend nettisivulle on kerätty joukko käytettyjä autoja, joiden avulla on mahdollista hämätä ulkopuolisia ja antaa kuva korkeammasta tulo- ja varallisuustasosta, kuin mikä on todellisuus. Idea on seuraava:
You are what you drive. A recent survey even found that almost half of women think the type of car a person drives is an indicator of income. So if you want to make that good first impression on the cheap, we found solid status-symbol cars you can find for a fraction of the original sticker.
Suuri yleisö ei ole perillä automalleista samalla tavalla kuin vannoutuneet mersumiehet ja bemarimiehet, joten tavallista kadunmiestä ja -naista voi helposti hämätä siistikuntoisella hieman vanhemmalla Premium-autolla, joka on maksanut vain osan uuden hinnasta. Jopa 15 vuotta vanha auto voi mennä lähes uudesta joidenkin silmissä, jos se kiiltää ja on kaikin puolin siisti. Otollisimpia autoja lienevät mallisarjojensa ensimmäiset, jotka ovat vanhimpia ja siten halvimpia mutta kuitenkin pääosin samanlaisia kuin sarjan viimeiset uusimmat mallit. Eivät kadunmiehet tiedä koristelistojen ja muiden pienten yksityiskohtien paikkoja eri vuosimalleissa.
Seuraavalla sivulla esitellään edellä mainittuja näyttää hyvältä vähän vanhempanakin -autoja, joilla väitetään olevan yhä statusarvoa.
Statusarvo on yhdistetty automainontaan monella tavalla. 1950-luvulla amerikkalaisia loistoautoja Cadillacia ja Imperialia markkinoitiin saman tyyppisillä ilmoituksilla, jotka perustuivat mielikuvamainontaan. Yleisöä ei rasitettu turhilla teknisillä yksityiskohdilla. Kuvat puhuivat puolestaan.
Kun ostat tällaisen Cadillacin, pääset lähes taivaaseen, etkä jää ilman naisseuraa.
Myöhempinä vuosina panostettiin häikäilemättömämmin auton seksuaaliseen vetovoimatekijään. Kun ostat tällaisen Dodge Challengerin, nainen kyllä ilmestyy jostakin.
Tämän tyyppisen mainonnan äärimmäisiä muotoja taitaa edustaa seuraava humoristinen video, jossa annetaan ymmärtää, että ei ole väliä millainen luuseri olet. Jos sinulla on Dodge Charger, voit valita naisista.
Tuollainen mainonta puri minuunkin, kun katselin nuorena automainoksia amerikkalaisista National Geographic Magazine -lehdistä, joita meille oli tilattu 1950- ja 1960-luvun taitteessa eli juuri silloin, kun amerikkalaiset autot olivat hienoimmillaan. Ihailin erityisesti vuosimallin 1960 Imperialia. Nimenomaan tuosta autosta tuli vuosien varrella suoranainen pakkomielle. Ajokortti-ikää lähestyessäni ja ajokortin saatuani mietin monesti haaveissani, että jos omistaisin Imperialin ja cruisailisin sillä, nähtäisiin käytännössä, minkä auton kyytiin tytöt mieluummin nousisivat. Kavereitteni kuplavolkkareiden ja Vauxhallien vai minun Imperialini. Omassa mielessäni vastaus kysymykseen oli itsestään selvä. Imperial vain puuttui, ja jouduin ajelemaan rupsahtaneilla Toyota Corolloilla. Joskus pääsin ajamaan parempaa autoa kuten Volvo 164:sta ja Chrysler New Yorkeria, ja jo näillä autoilla oli enemmän vetovoimaa kuin Corollalla tai sitten muistini matkaseurasta on valikoiva.
Pakkomielle Imperialista toteutui aikoinaan, mutta ei aivan niin ruusuisena kuin olin kuvitellut. Ajetut kilometrit jäivät noin neljäänsataan, ja jokaiselle niistä kertyi hintaa noin 50 euroa nykyrahaksi muutettuna. Ei mikään järkiostos. Mutta se on toinen tarina.
Mulla on näköjään käynyt tuuri, kun minulle ei ole valehdeltu. Mersuni on sillä ajamani 19.000 km matkalla kuluttanut keskimäärin EU-normin ilmoittaman määrän.
Teknikens Värld eli Ruotsin Tekniikan maailma testasi uuden C-sarjan farmarin haastajat. Tulosta voi pitää jonkin verran yllätyksellisenä.
1. Volvo V60 D4, 74 p
2. Mercedes C 220, Kombi 73 p
3. BMW 320d Touring, 71 p
4. Audi A4 Avant 68 p
5. Citroen C5 CrossTourer HDi 200, 66 p
Autot automaateilla ja suunnilleen tasavahvoilla dieseleillä. Volvo uudella 8-vaihteisella automaatilla ja uudella D4 moottorilla oli paras kiihtyvyydessä ja toiseksi paras BMW:n jälkeen kulutuksessa. Paras ajettavuus BMW:ssä ja Mersussa, sitten Audi ja Volvo samalla arvosanalla ja C5 selvästi huonoin ajettavuudessa, mutta paras mukavuudessa ja tiloissa. Volvo sai tiloista huonoimmat pisteet. Muiden hiljaisuutta kehuttiin, paitsi Audi sai hieman moitteita.
740 GLE:
Esitin kenties hieman vihjailevan kysymyksen, mutta en ottanut kantaa. Auton mieltäminen statussymboliksi ei ole minun keksintöni vaan vanha havainto, josta löytyy tietoa vuosikymmenien ajalta. Jo 1920-luvun automainoksissa tuotiin häikäilemättömästi esille se, että auto kertoo omistajastaan, joten ei ole samantekevää, mihin merkkiin ja millaiseen malliin ostaja päätyy. Loistokkuuden ja ylellisyyden yksi nimenomainen tarkoitus oli ja on edelleen sen osoittaminen, millainen ihminen auton omistaa.
Motor Trend nettisivulle on kerätty joukko käytettyjä autoja, joiden avulla on mahdollista hämätä ulkopuolisia ja antaa kuva korkeammasta tulo- ja varallisuustasosta, kuin mikä on todellisuus. Idea on seuraava:
You are what you drive. A recent survey even found that almost half of women think the type of car a person drives is an indicator of income. So if you want to make that good first impression on the cheap, we found solid status-symbol cars you can find for a fraction of the original sticker.
Suuri yleisö ei ole perillä automalleista samalla tavalla kuin vannoutuneet mersumiehet ja bemarimiehet, joten tavallista kadunmiestä ja -naista voi helposti hämätä siistikuntoisella hieman vanhemmalla Premium-autolla, joka on maksanut vain osan uuden hinnasta. Jopa 15 vuotta vanha auto voi mennä lähes uudesta joidenkin silmissä, jos se kiiltää ja on kaikin puolin siisti. Otollisimpia autoja lienevät mallisarjojensa ensimmäiset, jotka ovat vanhimpia ja siten halvimpia mutta kuitenkin pääosin samanlaisia kuin sarjan viimeiset uusimmat mallit. Eivät kadunmiehet tiedä koristelistojen ja muiden pienten yksityiskohtien paikkoja eri vuosimalleissa.
Seuraavalla sivulla esitellään edellä mainittuja näyttää hyvältä vähän vanhempanakin -autoja, joilla väitetään olevan yhä statusarvoa.
Top 14 Status Symbol Cars at Bargain Prices
Statusarvo on yhdistetty automainontaan monella tavalla. 1950-luvulla amerikkalaisia loistoautoja Cadillacia ja Imperialia markkinoitiin saman tyyppisillä ilmoituksilla, jotka perustuivat mielikuvamainontaan. Yleisöä ei rasitettu turhilla teknisillä yksityiskohdilla. Kuvat puhuivat puolestaan.
Kun ostat tällaisen Cadillacin, pääset lähes taivaaseen, etkä jää ilman naisseuraa.
Kun ostat tällaisen Imperialin, sama juttu.
Myöhempinä vuosina panostettiin häikäilemättömämmin auton seksuaaliseen vetovoimatekijään. Kun ostat tällaisen Dodge Challengerin, nainen kyllä ilmestyy jostakin.
Tämän tyyppisen mainonnan äärimmäisiä muotoja taitaa edustaa seuraava humoristinen video, jossa annetaan ymmärtää, että ei ole väliä millainen luuseri olet. Jos sinulla on Dodge Charger, voit valita naisista.
Tuollainen mainonta puri minuunkin, kun katselin nuorena automainoksia amerikkalaisista National Geographic Magazine -lehdistä, joita meille oli tilattu 1950- ja 1960-luvun taitteessa eli juuri silloin, kun amerikkalaiset autot olivat hienoimmillaan. Ihailin erityisesti vuosimallin 1960 Imperialia. Nimenomaan tuosta autosta tuli vuosien varrella suoranainen pakkomielle. Ajokortti-ikää lähestyessäni ja ajokortin saatuani mietin monesti haaveissani, että jos omistaisin Imperialin ja cruisailisin sillä, nähtäisiin käytännössä, minkä auton kyytiin tytöt mieluummin nousisivat. Kavereitteni kuplavolkkareiden ja Vauxhallien vai minun Imperialini. Omassa mielessäni vastaus kysymykseen oli itsestään selvä. Imperial vain puuttui, ja jouduin ajelemaan rupsahtaneilla Toyota Corolloilla. Joskus pääsin ajamaan parempaa autoa kuten Volvo 164:sta ja Chrysler New Yorkeria, ja jo näillä autoilla oli enemmän vetovoimaa kuin Corollalla tai sitten muistini matkaseurasta on valikoiva.
Pakkomielle Imperialista toteutui aikoinaan, mutta ei aivan niin ruusuisena kuin olin kuvitellut. Ajetut kilometrit jäivät noin neljäänsataan, ja jokaiselle niistä kertyi hintaa noin 50 euroa nykyrahaksi muutettuna. Ei mikään järkiostos. Mutta se on toinen tarina.
Mercedes-Benz ei ole näköjään suurin valehtelija kulutuksessa, vaan myös omamassassa:
http://teknikensvarld.se/dagens-bilar-vager-mer-an-du-tror-166503/
Esim. C 220 BlueTEC T lähes 250 kg ilmoitettua läskimpi.
Mulla on näköjään käynyt tuuri, kun minulle ei ole valehdeltu. Mersuni on sillä ajamani 19.000 km matkalla kuluttanut keskimäärin EU-normin ilmoittaman määrän.
Tämäkin testi sopii tähän ketjuun hyvin.
Teknikens Värld eli Ruotsin Tekniikan maailma testasi uuden C-sarjan farmarin haastajat. Tulosta voi pitää jonkin verran yllätyksellisenä.
1. Volvo V60 D4, 74 p
2. Mercedes C 220, Kombi 73 p
3. BMW 320d Touring, 71 p
4. Audi A4 Avant 68 p
5. Citroen C5 CrossTourer HDi 200, 66 p
Autot automaateilla ja suunnilleen tasavahvoilla dieseleillä. Volvo uudella 8-vaihteisella automaatilla ja uudella D4 moottorilla oli paras kiihtyvyydessä ja toiseksi paras BMW:n jälkeen kulutuksessa. Paras ajettavuus BMW:ssä ja Mersussa, sitten Audi ja Volvo samalla arvosanalla ja C5 selvästi huonoin ajettavuudessa, mutta paras mukavuudessa ja tiloissa. Volvo sai tiloista huonoimmat pisteet. Muiden hiljaisuutta kehuttiin, paitsi Audi sai hieman moitteita.
Lehden kansisivun mainos tuolla:
http://teknikensvarld.se/teknikens-varld-nummer-25-2014-166433/