TM:ään kirjoitti em. nimimerkki. Tyyli vaikutti täältä netistä tutulta.
Moitteet muiden liikennekäyttäytymisestä ovat (täältäkin) tuhannesti tuttuja ja varmasti oikeita huomioita.
Mutta aina ollaan vain itselle vaatimassa! Väistöjä, tilaa, kohteliaisuutta ja ylipäätään huomiota. Muilta vaadittaessa myös oma tarkkaavaisuus on äärimmilleen viritetty ja pienikin kanssaliikennöitsijän laiminlyönti korpeaa välittömästi.
Entä kun itse unohtuu miettimään (itselle) tärkeitä asioita liikenteessä joksikin aikaa ja vaikka vilkunkäyttö tai kaistananto hieman viivästyy. Se on inhimillistä ja oikeastaan siksi tekee minusta vain entistä paremman ihmisen. Eikö niin?
P.S. Palasin, mutta nimimerkki jäi tilaukseen...
P.P.S. En ymmärrä tuota iänikuista pikkuvanhaa ja tekokarskia asennetta hymiöihin. Eivät ne syö isoa miestä, vaikka joskus siltä näyttävätkin. Ne vain ovat joskus hyvä tapa viestiä, milloin lähestytään ilon, milloin ironian kautta.
Luin eilen saman kirjeen ja ajattelin aivan samaa kuin sinä. Taas olivat kaikki muut töpeksineet. Ikävää kirjeessä oli myös se, että siinä kuvattuja tapauksia tosiaan sattuu liikenteessä kaiken aikaa.
Noiden asioiden korjaamiseksi ne pitää tietysti ensin huomata, mutta seuraava looginen vaihe ei ole korjata niitä muilta, vaan itseltä. Tosin kirjoittaja ei sanonutkaan opettavansa niitä töpeksijöitä tien päällä, mistä hänelle kiitos.
Kun on varma, ettei itse tee samoja virheitä, voi alkaa miettiä, miten voi vähentää muiden houkutusta sortua samaan. Keinoja ei ole paljoa, mutta minä olen huomannut perässä roikkujien vähentyvän, kun käyn bussipysäkillä ja annan roikkujan mennä menojaan. Hiukan tietysti rassaa, kun usein hän ei haluakaan enää mennä menojaan, vaan jatkaa jopa hiljempaa.
Ohituksen jälkeen perään liimautuvat valojenräpsijät vähenivät nollaan, kun lakkasin ohittamasta vain hiukan minua hiljempaa ajavat. Muutamalla tuntikilometrillä pienempi nopeus ei vaikuta mitään matkustusaikaan ja sen lyhentäminenhän on koko ohituksen idea. Oli aika vaikeaa oppia olemaan ohittamatta huvin tai tavan vuoksi.
Vähän yksipuoliseksi menee tämä keskustelu, mutta kyllä minullekin välittyi tuosta kirjoituksesta sellainen "minä-minä-minä" -asenne. Kirjoittaja toi esille viisi epäkohtaa liikenteessä, ja kaikissa niistä joku oli väärässä paikassa joko hänen edellään tai viereisellä kaistalla.
Itse ajan paljon kaupunkiliikenteessä ja siksi kirjoituksessa mainitut ongelmat kaistanvaihtotilanteessa ovat tuttuja. Yksi merkittävä syy sille, että joustavuus tällaisissa tilanteissa ei aina houkuttele on se, että jotkut käyttävät härskisti hyväksi mahdollisuutta ajaa hyvin vetävällä kaistalla niin pitkään kuin mahdollista ja siirtyvät viime tingassa kaistalle, joka menee heidän suuntaansa. Tällaiset kiilaajat saattavat olla esimerkiksi paikallisia takseja, joille kaistajärjestelyt eivät varmasti tule yllätyksenä. Ei ole ihme, että kun paikalleen pysähtyneessä jonossa katselee, miten jotkut ensin jonon ohitettuaan tunkevat kaistallesi, alkaa nähdä jokaisen kaistanvaihtajan vihollisenaan.
Itse olen ajanut autoa työkseni pari vuotta, ja oppinut sinä aikana paljon joustavuuden tärkeydestä liikenteessä. Siksi pyrin aina antamaan tilaa esimerkiksi kaistanvaihtoon sitä tarvitsevalle. Toivoisin kuitenkin, että kukaan ei käyttäisi minun ja muiden autoilijoiden kohteliaisuutta hyväkseen päästäkseen mahdollisimman monen ohi ruuhkatilanteessa.
Keskustelun aloittaja toi muuten esiin tärkeän osan joustavuudesta liikenteessä, eli suvaitsevuuden. Ei kannata polttaa päreitään heti, jos joku kanssa-autoilija tekee virheen tai toimii muuten eri tavalla kuin oli odotettavissa.
Ei kannata polttaa päreitään heti, jos joku kanssa-autoilija tekee virheen tai toimii muuten eri tavalla kuin oli odotettavissa.
Tuo tosiaan on tärkein liikenteestä opittavissa oleva asia. Kun hihat palavat, kaikki muu liikenteestä osattu on vailla merkitystä ja hihat palavat meillä suomalaisilla liian herkästi. Kokemukseni mukaan ne palavat herkimmin ihmisiltä, jotka ovat epävarmoja itsestään. Heillä on suurin tarve olla oikeassa, myös liikenteessä.
Epävarmuudesta kumpuava varmuus on vaarallista, koska se ei ole vahvaa, kuten aito, itsensä tuntemisen tuoma varmuus. Se on ohut henkinen panssari, jota pitää suojella, mikä johtaa ylireagointiin ja aggressiivisuuteen. Tämä näkyy lyhyenä pinnana joka aisassa, näissä keskusteluissakin.
Lapselle on luonnollinen asia, että on asioita, joita ei tiedä ja ymmärrä. Monella tämä asia unohtuu, vaikka maailma aikuistuessa tiedonsaannin lisääntyessä muuttuu entistäkin monimutkaisemmaksi. Aikuinen siis saattaa ymmärtää pienemmän osan näkemästään kuin lapsi, mutta silti hän kokee tietävänsä asiat, kiitos asenteen, joka suojaa tietämättömyyden aiheuttamalta järkytykseltä.
Liikenteen paradoksi on, että sinne pääsee mukaan vasta, kun asenteet alkavat jämähtää paikoilleen ja asenteet estävät monia kehittymästä muiden virheitä suvaitseviksi vahvoiksi persooniksi. Tällaiselle ihmiselle on tärkeää tehdä liikenteessä toilailleelle selväksi tämän virheet, oikeasti vahva suojelee myös taitamattomia joutumasta ongelmiin luopumalla joistakin oikeuksistaan.
Mitä useampia muiden virheitä heikko pystyy osoittamaan, sen vahvemmaksi hän itsensä tuntee. Häneltä jää ymmärtämättä se, että muiden viat eivät paranna tai huononna häntä itseään, ainoastaan henkinen suojapanssari tarvitsee muiden virheitä. Tärkeää olisi olla hyvä omien resurssiensa puitteissa, ei muita parempi.
Oikeassa olette!
Oikein mieltä lämmittää, ettei olekaan ihan yksin näiden ajatusten kanssa liikkeellä.
Eniten sielunvoimia todellakin kysyy antaa tilaa härskeille etuilijoille ja hyväksikäyttäjille. Ehkä heitä ei sitten muutenkaan voi auttaa.
Jollain positiivisen ajattelun kurssilla opetettiin, että ennen kaverin haukkumista pitää keksiä siitä kolme positiivista asiaa. Tätä ehkä kannattaisi soveltaa liikenteeseen siten, että ennen toisen haukkumista ajotyylin tai -virheen takia pitäisi todeta itsestä kuljettajana kolme vikaa tai puutetta. Saattaisi liikenne kehittyä ennen kokemattoman nopeasti parempaan suuntaan.
Eniten sielunvoimia todellakin kysyy antaa tilaa härskeille etuilijoille ja hyväksikäyttäjille. Ehkä heitä ei sitten muutenkaan voi auttaa.
Siinä tilan antamisessa voi olla jo auttamista paljonkin. Työmatkallani minut saa joskus kiinni sama auto, kuskina nuori nainen. Hän tulee reilua ylinopeutta, jää aivan perääni, ei ohita, vaikka ajan aivan reunaan. Kunnes hän sitten kerran ohitti, oikealle kaartavassa loivassa mutkassa ja oli vähällä törmätä vastaantulijaan jota ei nähnyt, koska oli liian lähellä minua.
Kun olin kaksi kertaa ajanut pysäkille hänen edestään, hän ei enää tullut aivan perään kiinni. Hän voi pitää minua hulluna jota sietää varoa, mutta hän saattoi myös huomata, että sen n. 10 minuutin ajon jälkeen, jonka hän sai olla meistä etumaisena, hän saa vain n. 100 m:n edun. Aina tulee jokin este, joka pilaa hyvän vauhdin.
Hän kurvaa koulun pihaan, joten hän saattaa olla opettaja. Ehkä hän oppi jotain ja kertoo siitä lapsille?