Tässä viime viikolla kävin faijan kanssa landella. Hän ajoi ja minä istuin "pelkääjän" paikalla. Pelkääjän paikka todellakin. Matka sujui kyllä ihan joutuisasti, mutta järkytyin valtavasti kun huomasin nopeusmittarin neulan osoittavan väliä 95-100 km/h 80 km/h alueella. Sanoin faijalle, että "Etkö sinä nyt hyvä mies tiedä sitä miten vaarallista tuollainen ylinopeus on? Sehän lisää tilastojen mukaan kuolemanriskiä aivan valtavasti." Siihen faija sanoi, että "Jos tässä pelättäisiin, niin ei olisi matkaan lähdetty ollenkaan." Koitin vielä sanoa jotain, että "Mutta kun sinä olet nyt ylittänyt omat taitosi, koska suurin sallittu nopeus on jokaisen taitojen yläraja. Kukaan ei voi ajaa turvallisesti ylinopeutta..." Pelkäsin henkeni edestä sillä matkalla. Kumma kyllä, ettei edes mitään pieniä luistoja saati täydellistä hallinnan menetystä ollut havaittavissa, vaikka omat taidot oli ylitetty oikein reilusti.
Takaisintulomatkalla minä sitten puolestani otin vastuun ajamisesta. Koska pelkäsin niin valtavasti ylinopeutta, taitojen ylittämistä ja hallinan menettämistä, niin ajoin vain max. suurinta sallittua nopeutta. Täytyy sanoa, että helvetin rasittavaa koko ajan muutaman sekunnin välein seurata sitä mittaria, ettei nopeus vahingossakaan nousisi liian suureksi. Ei voinut keskittyä siihen tärkeimpään, kun koko ajan piti kytätä sitä nopeutta. Lisäksi piti kokoajan ottaa myös takana tulevat autot huomioon: pää pyöri kuin pöllöllä nopeusmittariin, taustapeiliin ja eteenpäinkatsomisen välillä. Jonoahan siinä tuli meikäläisen perään, mutta enpä sitten antanutkaan sen vaikuttaa itseeni vaan pidin oman nopeuteni kokoajan.
Nyt kun verrataan minun ja faijan ajotapaa, niin faija ajoi aivan rennosti eikä mitään jonoa tullut perään. Sanalla sanoen faija siis ajoi sujuvasti. Minä puolestani lähes hikoilin valtavien paineiden alla, kun piti kokoajan kytätä sitä mittaria ja katsella taaksepäin eikä voinut keskittyä kunnolla siihen tärkeimpään eli ajamiseen. Eipä tarvinnut faijan paljoa taustapeileihin vilkuilla. Välillä sai jonkun kiinni, mutta sopeutui siihen ja jätti tarpeeksi turvaväliä. Kaikenkaikkiaan minun ajoni ei ollut niin rentoa kuin faijan ajo. Jatkossa aion ajaa sitä normaalia ajoa eli sujuvaa, ripeää ja rentoa eikä mitään alituista nopeuden kyttäämistä. Mainitaan vielä tähän loppuun, että kyseisen tien voi aivan hyvin ajaa 110 km/h vailla mitään pelkoa taitojen ylittämisestä tai hallinnan menettämisestä.
Tärkeintä on, ettet joudu mukaan onnettomuuteen ja ajaminen tuossa mielentilassa, pelokkaana, hermostuneena ja vääriin asioihin (oman nopeuden seuraaminen) keskittyneenä lisää ehkä riskiäsi vielä enemmän, kuin ylinopeuden ajaminen. Paha sanoa, paljonko se lisää riskiä, nopeudenlisän riskihän kyllä tiedetään.
Tarinasi oli valaiseva monin tavoin. Siitä löytyy ehkä ajotottumuksiesi alkulähde, kopioit isäsi ajotapaa. Hänen opetellessaan ajamaan ei ollut käytössä nykyistä tietämystä liikenteestä, joten hänen asenteensa liikenteessä ovat aika luonnollisia. Sinulla olisi käytettävissä paremmat tiedot, harmi ettei hermot kestä niiden soveltamista. Sinun kannattaisi kopioida yksi kokeneemman isäsi asenne; ei asia pelkäämällä parane, asian ymmärtäminen ja sen pelkääminen ovat täysin eri asiat.
Aiotko muuten siirtää asenteesi edelleen omille lapsillesi vai puretko hammasta ja ajat sääntöjen mukaan, kun se aika tulee? Ehkä lapsesi hermot kestävät liikenteessä paremmin, olisi sääli jos hänkin joutuisi kärsimään sinun hermoistasi.
Tarinasi myös paljasti, että et ole sisäistänyt liikenneturvallisuustutkimuksen perussanomaa. Sen tarkoitus ei ole hermostuttaa sinua kauhukuvilla vaan kertoa riskit, sinä sitten päätät mitä riskejä otat ja mitä et. Jos tietoisuus riskeistä saa sinut pelkäämään, voisi olla paikallaan jutella ammattiauttajan kanssa, pelko huonontaa elämänlaatua sen verran paljon.
Ehkä voin rauhoittaa hermojasi kertaamalla vielä kerran, että tuo aivan valtava riskin lisäys on tilastollinen, ei sitä yksilötasolla huomaa. Jos huomaisi, ei tästä asiasta tarvitsisi puhua, tyhminkin tajuaisi sen oman kokemuksen kautta, nyt ymmärrys löytyy vain aivotyöllä, joka ei monille maita.
Lisäksi kannattaa muistaa sanonta Pelkuri kuolee tuhat kertaa, rohkea vain kerran. Pelko pois ja järki käteen, kyllä se siitä lähtee.
Toinenkin aforismi pelosta tuli mieleen: Ei rallia voiteta jos siellä pelätään, maalissa juhlitaan sankaripoikaamme Teuvoa (Gösta Sundqvist).
J.R.: "Kumma kyllä, ettei edes mitään pieniä luistoja saati täydellistä hallinnan menetystä ollut havaittavissa"
Minä pelasin eilen kaverin kanssa venäläistä rulettia. Laitoimme revolveriin yhden panoksen, pyöräytimme, asetimme ohimolle ja painoimme liipaisinta kukin vuorollaan. Naksahti vain. Ei lauennut... ei kuulunut edes vähäisintäkään palavan ruudin suhinaa, ei savua, ei edes vähäisintäkään ruudin käryä.
Minä toki fuskasin ja vilkaisin joka kerta onko piipun kohdalle jäämässä panos ja pyöräyttelin uudestaan vaivihkaa tarpeen vaatiessa useampiakin kertoja. Hikoilin aivan tuskassani, että näkeekö kaveri fuskuni ja toimiiko fuskuni oikein vai sattuuko minulle fataali haveri havainnointi- tai käsittelyvirheen takia. Kaverini ei pelännyt vaan antoi naksahdella. Hän ei ottanut stressiä. Siitä huolimatta hän jäi eloon.
Mitä tästä opimme? Elkäämme suotta varmistako onko ase ladattu vai ei. Turha varmistaminen aiheuttaa stressiä, stressi aiheuttaa käsien tärinää ja siksi aina vaaratilanteen.
Ja kyllä, minun ja kaverini pelaaminen venäläistä rulettia on yhtä faktapitoinen tapahtuma kuin se osuus J.R.:n kertomuksesta, jossa hän väitti ajaneensa nopeusrajoituksen mukaan täristen koko ajan kauhusta. ^___^
Minun muistot isän kyydissä ovat melko nopeita. Muistan kun ajoimme motaria Porvooseen ja mittari näytti koko ajan 220-240. Kun faija lähti ohittamaan, niin silloin mentiin eikä meinattu, viidestä autosta ohi kerralla. Joskus tuli kisaa Turun motarilla ja tuntuihan se hurjalta kun oli 4 kyydissä ja taas mentiin tuo ed nopeus. Ohihan me sitten päästiin ja perhe oli tyytyväinen (siis minä ja faija).
Kun sain kortin ajoin myös maantiellä kovaa, joskus Hki-Tre kaasu pohjassa koko matkan. Sitten kiinnostuin kovaa ajamisesta mutkissa ja siirryin maalaisteille ajamaan aamuöisin. 200 maalaistien mutkassa, niin ettei meinaa pysyä penkissä oli sinänsä hauska kokemus, mutta jos siinä olisikin ollut hiekkaa... Siirryin rataoloihin koppiautolla.
SKP, tyhmä kysymys, pitääkö tuo sinun juttusi paikkaansa ja milloin ja millä autolla? Ajatko nykyään jotain ralliautoa/rata-autoa?
Tämä meidän pappi Jukka Kuoppamäki ajoi 240km/h, muistaakseni joskus 60-70-luvulla. Paikallinen pappimme on ohittanut 60-alueella sateessa 120km/h. Papeilla on aina suojelusenkelit mukana...
Toivottavasti SKP on vaan huumormiehiä...muutoin täytyy sanoa että kaverilla on tuuria kun on yhä hengissä. Voihan sitä elämällään leikkiä miten haluaa, mutta muiden puolesta toivoisin että muulta liikenteeltä suljetulla alueella. Jos kaveri totta haastaa niin kertomus kuvaa hyvin todeksi sen että isän typerällä ajokäytöksellä ja asenteilla on vaikutusta takapenkillä istuvaan jälkipolveen. Onneksi sain omalta isältäni (automies viimeisen päälle) toisenlaiset eväät turvalliseen autoiluun.
Eikä se autoilu ole yksinomaan sitä että pystyy ajamaan 120 mutkaan halliten autonsa silloin kun mitään yllättävää ei tapahdu, vaan sitä että kykenee hallitsemaan autoaan myös KUN jotain odottamatonta tapahtuu...näistä kykyjensä ylimittaajista luetaan aina tasaiseen tahtiin lehdistä. Ikävintä vaan että monasti myös syyttömät kärsii.
Loppuun yksi isäukon opetuksista itselleni kortin saatuani:
Auton renkaan saaminen sutimaan ei vaadi mitään taitoa vaan se että pääsee liikkeelle nopeasti renkaan ulvahtamatta.
Loppuun yksi isäukon opetuksista itselleni kortin saatuani:
Auton renkaan saaminen sutimaan ei vaadi mitään taitoa vaan se että pääsee liikkeelle nopeasti renkaan ulvahtamatta.
Kiirettä on näemmä Härvelillekin opetettu nuoresta pitäen, vaikka muita tässä morkkaakin.
Sixpac, ei nopea liikkeellelähtö renkaiden sutimatta esimerkiksi liikennevaloista kelillä kuin kelillä ole järjetöntä kaahausta tai liikenteen vaarantamista vaan sujuvan autoilun yksi kulmakivi. Se on sitä oikeaoppista kytkimen, vaihteen ja kaasun yhteiskäyttöä.
, ainakin renkaat kestivät pitkään.
Monasti kaupunkiliikenne olisi paljon sujuvampaa kun kaikki sen hallitsisivat.
Muutoin tarkoitin kommentillani myös tätä nuorten kuljettajien piirissä yleistä ajotyyliä, jossa rengasta pitää ulvottaa joka tilanteessa...sutiva rengas kun ei autoa vie eteenpäin. Kaipa se on jonkunlaista näyttämistä vaikkei kuten aikaisemmin totesin vaadikaan mitään taitoa...runsaasti kaasua ja kytkin äkkiä ylös, niin jokAISEN KÄRRYN SAA SUTIMAAN.
Itselläni isän oppien vaikutuksesta tuo vaihe jäi nuorena kokematta...tuskinpa mitään menetinkään
Kokeile Citikka 2 CV:llä. 28 hv koneisella saa vingutuksen aikaiseksi, siis asfaltilla. Saat Papukaijamerkin jos onnistut tekemään saman vm. -60 Aaltopelti 2CV:llä, kaikki 12 heppaa kotona. Jotkut ystäväni ovat olleet pitkään rättäriharrastajia. Harhauduin jo nuorena tältä polulta, mutta Challenger peruutettiin tallista ulos, mikäli joku tarvi rättariinsä talvella tehdä jotain. Kävin kerran Sveitsissä 2CV maailmankokouksessa. Siistiä, vaikka aihe meni off topicin.
No jaa...ehkä se vanhan 2CV:n sutimaan saaminen olisi kyllä poikkeus eli vaatisi nimenomaan taitoa