Seuraavat tien päällä tehtävät mielikuvakuvaharjoitteet saattavat auttaa parantamaan esim. liikenneympäristön tarkkailua, hillitsemään nopeuksia ja pitämään turvavälin:
Mielikuvaharjoite 1:
Normaali kesäkeli, keskipäivän auringonpaiste - tai iltahämärä. Ajelet maisemia katsellen leppoisasti vihellellen 100 km/h ja yhtäkkiä tienvieren tiheästä pusikosta ryntää täyttä vauhtia hirvi autosi eteen. Et ehdi tehdä käytännössä mitään - et väistää, et jarruttaa. Törmäät hirveen, se rysähtää tuulilasista sisään. Vammaudut vaikeasti. Vieressäsi istuva menettää henkensä.
Mielikuvaharjoite 2:
Ajat tiiviissä jonossa. Vastaantuleva rattijuoppo ajautuu kaistallesi ja törmää suoraan edelläsi ajavan auton keulaan. Ehdit heittää jalan jarrulle, mutta törmäät lähes täydessä vauhdissa edelläsi ajavan perään. Lisäksi takanasi ajava törmää vauhdilla autosi perään. Edessäsi ajaneen auton kuljettaja kuolee - sinun autostasi kuolee kaksi.
Mielikuvaharjoite 3:
Kesäinen kaupunki, kolmenkympin rajoitus, mittarinopeutesi n. 45 km/h. Porttikäytävästä syöksähtää kadulle autosi eteen pyörällään 4-vuotias poika. Autoosi tulee pari klommoa, sinulle ei käy kuinkaan, mutta olisitko pystynyt pelastamaan pojan hengen ajamalla rajoituksen mukaan?
Parempia lomasäitä ja turvallista kesänjatkoa!
Vaikka tuo kuulostaa pelottelulta, niin juuri tuollaisia tapahtuu kaiken aikaa. Mielikuvaharjoittelu on hyvää muutenkin kuin itsensä pelottelussa tajuamaan mahdollisia liikenteen riskejä, joihin kuskin on varauduttava. Se nimittäin korvaa osittain harjoittelua. Harva pääsee treenaamaan hirvikolaria.
Reflexin muodostuminen vaatii kuulemma n. 10.000 toistoa. Vaikka itsetuntoa uhkuvat taitavat kuskit hiljentävät alitajuntaansa uskottelemalla itselleen, että pystyvät väistämään hirvet ja muut ölliäiset, todellisessa elämässä usein ajonopeus on yhtä kuin törmäysnopeus ja jo nopeusvälillä 80-90 km/h kuoleman todennäköisyys (siis autossa olijan, ei hirven) kasvaa yhdeksänkertaiseksi.
Mielikuvaharjoittelulla voi toistaa esim. hirvikolareita ilman hautajaisia refleksin muodostumiseen asti. Refleksi poistaa ison osan reaktioajasta, koska se lähtee selkäytimestä eikä aivoista ja puolikin sekuntia on noissa tapahtumissa pitkä aika, jos sen saa itselleen. Tosin tämä on hyvä asia vain, jos ei käytä tietoaan taas uskotellakseen olevansa lännen nopein hirvenväistäjä ja nostavansa nopeuttaan vastaamaan supertaitojaan.
Tuon tapaisia juttuja minä ainakin teen jatkuvasti. Yleensä ajattelen, että mitä, jos tuo juuri NYT tekisi sitä ja tätä. Jos lähden ohittamaan ja tuon mutkan tai mäen takaa NYT tulisi auto näkyviin, ehtisinkö ohi? Silloin säilyy tuntuma siihen, paljonko todellisuudessa on itsellä vaikutusmahdollisuuksia ja paljonko mennään tuurilla. Suhde voi muuten yllättää monet alhaisia rajoituksia kritisoivat.
Vanhan palstan aikaan oli kova vääntö siitä, ehtiikö 30-50 rajoituksilla väistämään tielle loikkaavaa jänistä. 30 km/h tuntuu matelulta, mutta kun harrastaa hieman laskentoa ja jakaa 30 3,6:lla selviää, että auto kulkee reilut 8 metriä sekunnissa. Kun huomioidaan reaktioaika 1,5 sekuntia eli 12,5 metriä voidaan todeta, että jos jänis hyppää tielle 20 metrin päässä, jää hyvin keskittyvälle kuskille väistöön tai jarrutukseen aikaa 1 sekunti!
Olen useasti paasannut keskittymisen merkityksestä enkä malta olla hiljaa nytkään. Keskittymiskyvyn mittaamiseen ja kehittämiseen olen luonut harjoitteen, jossa lasken hirvivaara-merkkien kilometrejä yhteen. Kun pääsen mökille ja tulos on vaikkapa 20 km liian pieni voin todeta, että tuon verran vähintään meni minulle tarjottua informaatiota ohi. Paljonkohan jäi havaitsematta liikennetilanteita?
Rauhassa ei mitään kiirettä... MUTTA ÄLÄ NUKAHDA!