Työhuoneeni ikkunasta voin seurata liikennettä tiellä, jossa on jyrkkä mutka. Nyt se on jo sulanut taannoisen lumisateen jäljiltä ja asvaltti on paljastunut. Jostain kumman syystä monet, vaikka sinänsä rauhallisesti ajavatkin, painavat selvästi kaasua kesken kurvin, mutta sitten suoran auettua eivät jatkakaan kiihdytystä. Tarkemmin kun aloin tilannetta seurata huomasin, että etuvetoisella ajavat menevät kurvin tasaisesti, mutta takavetokuskeille tulee pakonomainen tarve kaasuttaa. Suurin osa näistä on firmojen pakettiautoja, muutenhan takavetoiset ovat aika harvinaisia.
Sivuluisuun ei asvaltilla ole kukaan joutunut, liukkailla useampi taka- tai nelivetoauto kylläkin etuvetojen jälleen pysyessä nätisti ruodussa. Haaveileeko keskivertokuski todellakin ajavansa jossain radalla tai rallissa koko ajan, kun sitä pientä kurvia ei malteta ajaa miellyttävällä tavalla? Vai mistä on kyse?
Se on nyt kattos hienoo kun vihdoinkin saa sen tien niin liukkaaksi, että voi näyttää pikkusen rattitaitoja kun harvemmin niillä esiintymisvälineillä tuo kuiva asfaltti muodostuu liukkaaksi...
Mutta kun sillä paljaalla asvaltillakin "yritetään" saada auto luisuun. Ja näyttämisestä en oikein tiedä. Asiaa kun on hetken seurannut, näyttää tilanne melkoisen koomiselta.
Lievä kiihdytys kaarteessa siirtää painopistetta taakse ja näin parantaa kriittistä takapyörien pitoa kun taas kaasun hölläys tai jarrutus siirtäisi painopistettä eteenpäin ja edesauttaisi takapyörien irtoamista.
Tiedä sitten oliko tässä ilmiössä ollenkaan tällaisesta kysymys vai ihan muusta nautiskelusta. Tuli vain mieleen kun itse kuvittelisin ajavani puoliliukkaan kaarteen juuri tuohon kuvattuun tapaan: kaarteeseen tulo korostetun hitaasti ja kaarteessa lievästi kiihdyttäen. Kaarteen jälkeen kiihdytystä on toki turha jatkaa jos nopeutta on jo liki sallittu maksimi.
Kyllähän ennen meni sivuluisuun kuivallakin asfaltilla, nykyään ei kun on nuo renkaat niin kalliita, sakoista puhumattakaan!
Vähän kuulostaa niinkuin olis pikkupojat isukin autolla liikkeellä; ei tartte välittää kuluista ja ymmärrys ei vielä riitä tajuamaan että kovaa voi mennä hiljaakin ( ilman moottorin ja renkaiden ulinaa).
Pääasia on että stereon älytön jumputus kuuluu vähintään kilometrin päähän.
Kokemustakin varmaan auton käsittelyynkin löytyy näiltä sankareilta;korttikin tuli heti kuudennella yrittämällä ja ensimmäisen auton ensimmänen osamaksu meni ulosottoon viime viikolla.Mutta kovaa on meno.
En nyt tarkasti muista milloin se oli, mutta joskus kuitenkin oli oikein lupa tehdä (meren)jäälle jääajoratoja (60-70 luvulla). Siellä sitten kurvailtiin oikein urakalla ja omalla vastuulla tietenkin. Siellä sai luukuttaa niin paljon kuin sielu sieti (kukkaro .. vaikka pensa olikin 50-60mk(penniä) litra). Sittemmin kaikki tuommoinen hauska kiellettiin. Saasteita tai lyijyä vissiin pelättiin.
No joka tapauksessa jossakin päin tätä armasta Suomenmaata on oikein kunnan luvalla nykyään rakennettu jääratoja (ilmaisia käyttäjille). Kyläkaahaaminen on kuuleman mukaan vähentynyt ja liukkaankelin taidot kasvaneet roimasti. Voi kunpa tämä yleistyisi kaikkialle.
Vanhankaupunginlahdella muistan viimeksi itse pärtsänneeni. Ja kun siitä lyijystäkin on päästy jo ajat sitten eroon eikä autotkaan ruiki öljyä, niin eipä tule mieleen muuta syytä nykyisin kieltää moinen harrastus kuin kiusanteko kunnan suunnalta.
Nykyään pitää kortin saamiseksi erikseen käydä liukkaanajon kursseja tjms. Kun itse korttini sain, niin ei ollut talvirenkaita. Muistan itsekin kesävirsuilla huristelleeni vuodet ympäriinsä. Siinä piti olla joku taju siitä miten auto käyttäytyi ja myöskin siitä, että ihan joka paikkaan ja joka rakoon ei pidä täysillä päästellä vaikka mahtuisikin.
Jääratojen puutteessa sitten otsa hiessä kaahataan pitkin julkisia teitä (tai siis jotkut kaahaavat).
On maailma muuttunut - eikä joka asiassa parempaan.
Oli se tosiaan maneeta puhaltaa piruetteja pitkin Näsijärvee sen mitä Angliasta tai Lahnasitikasta irti sai ja oli niitä muitakin pelejä,niinkuin LandRover ja ruuvihokkarit. Jäätyyköös järvetkään enää sillee että jäälle uskaltais, jos se olis edes luvallista.
Kun sai kunnon jäällä pyöritellä aiheuttamatta vaaraa,tilaahan oli kilometritolkulla,oppi luistelutekniikka niin ettei kesärenkaillakaan ollut täysin tumput oikosena olkoon keli mikä hyvänsä.Eikä tunnu opit unohtuneen vieläkään.
Minusta on ainakin harvinaisen miellyttävää ajaa luistossa. Koulumatkan varrella (urbaani asuinlähiö/alukeskus) on useita mutkia joissa suoritan lieviä nelipyöräluistoja kaavalla kevyt kaasun hölläys - kääntö mutkaan jolloin takapyörät lipeää - sopivasti kaasua auton suunnan määräämiseksi. Auto on vanha rieska etuvetoinen, nopeus < 50 ja renkaat nastoilla.
Valitsen titetysti leikkipaikaksi sellaisia kohtia joissa voin teloa vain itseni. Touhussa ei ole kyse näyttämisestä koska se on mukavinta tyhjällä tiellä.
Teidän kommenttien jälkeen olisi varmaan viisaampi olla hiljaa, mutta sanotaan nyt kumminkin: teen usein Herbertin kuvaamalla tavalla. Olen huomannut, että rajoituksen mukaan ajamiseni ei johda tien tukkimiseen likikään niin helposti, jos kiihdytän kurvista/risteyksestä/liikenneympyrästä reippaasti ja aloitan kiihdytyksen heti kun se on mahdollista.
Monet näyttävät kiihdyttävän niin, että vauhti kasvaa hissukseen aina seuraavaan jarrutukseen asti, jolloin keskinopeutemme on sama mutta huippunopeuteni pysyy laillisena.
Olen huomannut tällä olevan myös suotuisan vaikutuksen polttoaineen kulutukseen. Moottorissani on aika pieni puristussuhde ja hyötysuhteelle tekee hyvää saada kiihdyttäessä ahtopaine ylös. Loppujen lopuksi tarvittu energiahan pysyy samana kiihdytyksen määrästä riippumatta, eli ratkaisevaa on millä hyötysuhteella se vaadittu energia tuotetaan.
Nyt nastarenkailla ajaessa kiihdytän hitaammin jotta nastat olisivat kunnossa kun niitä tarvitaan.
Itse saan lähikadullamme neljääkymppiä ajaessani usein perääni läheistä tuttavuutta tekeviä kanssa-autoilijoita. Kadulla on näkyvyydeltään avara pienisäteinen liikenneympyrä, jonka läpi ajan seuralaisen saatuani ja väistettävien puuttuessa samaa neljääkymppiä. Useimmiten turvaväli venähtää vähintään riittäväksi. Olen kyllä harkinnut tavasta luopumista, koska jotkut tuntuvat provosoituvan siitä ja olenhan itsekin jo provosoitunut kun moiseen ryhdyn.
nimim Erkki: Olen kyllä harkinnut tavasta luopumista, koska jotkut tuntuvat provosoituvan siitä ja olenhan itsekin jo provosoitunut kun moiseen ryhdyn.
Olen huomannut saman ilmiön, mutta en ole suunnitellut ajotapani muuttamista koska en tee sitä takanatulijan vuoksi vaan koska pidän sitä sujuvana tapana liikkua. Pystyn pitämään vähintään saman keskinopeuden kuin ylinopeutta ajavat uhraamatta yhtään turvamarginaalista. Se sopii tietysti vain ympyrään, jonka yhteydessä ei ole suojateitä.
Ylipäätään pitäisi keksiä joku muu tapa hoitaa jalankulkijoiden liikkumistarve ympyrän lähellä. Autokuski pitää vaistomaisesti asiaa loppuun käsiteltynä kun hän koukkaa ulos ympyrästä. Siitä on luonnollista aloitaa kiihdytys, mutta jos seuraavana onkin edessä suojatien ylitys, autonhan pitäisi suorastaan ryömiä ulos ympyrästä.
Jalankilkijaan ehtii reagoida vielä joten kuten jos on tarkkana, mutta takana koetaan hätää ja hämmennystä jos etummainen ensin kiihdyttää pari metriä ja sitten tekee nopean jarrutuksen. Pyöräilijät ja vaikka rullaluistelijat on sitten jo hankalampi juttu, niiden onnistunut välttely vaatii hyvin hiljaista poistumista ympyrästä.
Paras mutta kallein ratkaisu on alikulkutunnelit. Tai no, kaikkein paras ratkaisu olisi tietysti jalankulkijoitakin ihmisinä pitävät autoilijat, mutta ei nyt haaveilla mahdottomuuksista.
Mitenköhän toimisi samantapainen systeemi kuin käytetään automaattiovissa? Tunnistin reagoisi lähellään liikkuvaan suojatielle mahdollisesti pyrkivään ja suojatien merkin tolpan nokassa oleva keltainen valo alkaisi vilkkua. Se näkyisi yli ympyrän keskustan puskien ja patsaiden ja kertoisi kuskeille, että toisella puolella liikkuu joku.
nimim Erkki: "Olen kyllä harkinnut tavasta luopumista, koska jotkut tuntuvat provosoituvan siitä ja olenhan itsekin jo provosoitunut kun moiseen ryhdyn."
TeeCee: "Olen huomannut saman ilmiön, mutta en ole suunnitellut ajotapani muuttamista koska en tee sitä takanatulijan vuoksi vaan koska pidän sitä sujuvana tapana liikkua. Pystyn pitämään vähintään saman keskinopeuden kuin ylinopeutta ajavat uhraamatta yhtään turvamarginaalista."
Itse olen valmis uhraamaan keskinopeudestani kymmenyksen, jos sillä matkanteko saadaan miellyttäväksi. Mielestäni oikea keskinopeus muodostuu siten, että lasketaan yhteen selkeillä osuuksilla rajoituksen mukainen vauhti ja jyrkkien kurvien, ympyröiden ym. vaatima hidastus. Ei tarvitse kilpailla ylinopeutta ajavien kanssa, vaikka se kieltämättä hauskaa joskus onkin.
Kurveissa voisi ajaa lujempaakin kuin mikä on minulla tapana, mutta silloin matkustajien olo olisi epämukava. Joutuisivat pitelemään lujasti kiinni jatkuvasti milloin mistäkin. Monet kuljettajat eivät tätä ehkä huomaa, koska saavat itse tukea ratista. Itselläni on tapana aloittaa kiihdytys vasta kurvin jälkeen, jolloin sivuttaisvoimat eivät häiritse ketään. Tuossa yllä mainitussa kurvissa meni muuten taas äsken korkea maasturi. Kivasti sellainenkin heilahtelee, kun pitää kaasuttaa jo kurvissa. Itse joskus 10 vuotta sitten olin kaveriporukassa suosittu juoppokuski, kun ei matkustajien juomat läikkyneet syliin. Ajotapaani en suuresti muuttele sen mukaan, onko kavereita kyydissä vai ei.
Mieleeni tuli vielä erään tuttavapariskunnan tilanne. Vaimo koki autossa herkästi mutkaisilla teillä pahoinvointia. Miehellä oli tapana ajaa kurvit kiihdyttäen siten, että suoran alettua kurvin sisääntulon vaatima hidastus oli saatu kuitattua. Kun ajotapa muuttui tasaisemmaksi, pahoinvointikin loppui heti.
Herbert: Ei tarvitse kilpailla ylinopeutta ajavien kanssa, vaikka se kieltämättä hauskaa joskus onkin.
Ei tarvitse eikä saakaan. En koe kiihdyttäväni karkuun tai kilpaillakseni vaan kiihdytän samoin myös yksin ajaessani.
Herbert: Kurveissa voisi ajaa lujempaakin kuin mikä on minulla tapana, mutta silloin matkustajien olo olisi epämukava.
Matkustajan kanssa muutan ajotyyliäni. Ratista pitelevä tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, hän osaa varautua eikä heilahtele penkillään. Vieressäistuva erottuu kuskin näkökentän reunalla ja hänen päänsä on hyvä mittari. Jos se heilahtelee kurveissa, jarrutuksissa, kiihdytyksissä tai vaihdettaessa isommalle, olen repinyt enemmän kuin matkustajan mukavuuden kannalta on suotavaa.
Ei tarvitse eikä saakaan. En koe kiihdyttäväni karkuun tai kilpaillakseni vaan kiihdytän samoin myös yksin ajaessani.
Kilpailemisella tarkoitin vastaavan keskinopeuden ylläpitämistä riippumatta siitä, onko muita näköpiirissä. Kilpailla siis siitä, onnistuuko saman keskinopeuden ylläpito kuin muilla huolimatta rajoitusten noudattamisesta suorilla pätkillä.
Mieleeni tuli vielä erään tuttavapariskunnan tilanne. Vaimo koki autossa herkästi mutkaisilla teillä pahoinvointia. Miehellä oli tapana ajaa kurvit kiihdyttäen siten, että suoran alettua kurvin sisääntulon vaatima hidastus oli saatu kuitattua. Kun ajotapa muuttui tasaisemmaksi, pahoinvointikin loppui heti.
Tunnustan ajavani jossain määrin eri tavalla yksin kuin matkustajien kanssa. Esim. mainitsemaani liikenneympyrätemppua en tee vaimo ja lapsi kyydissä (etupenkiltä esitettäisiin paheksuntaa, takapenkiltä kannustusta). En myöskään helpota matkustajien oloa mutkaisella pikkutiellä oikomalla mutkia vaan hidastamalla vauhtia siitä, mitä yksin ajaisin.
Herbert: Kilpailemisella tarkoitin vastaavan keskinopeuden ylläpitämistä riippumatta siitä, onko muita näköpiirissä. Kilpailla siis siitä, onnistuuko saman keskinopeuden ylläpito kuin muilla huolimatta rajoitusten noudattamisesta suorilla pätkillä.
Ai sitä meinasit. Siinäkin penään vastaan sen verran, että tarkoitukseni on ennemminkin saada itselleni paras mahdollinen keskinopeus tinkimättä silti piiruakaan turvallisuudesta, muiden jaloista poissa pysyminen tulee vaan bonuksena.
Voi olla, että pohjalla on myös halu osoittaa suoran päässä takapuskuriini ehtineelle, että kerkii sitä laillisinkin keinoin. Olen minä pari kertaa karistanut kärpäsen perästäni kiertämällä ylimääräisen kierroksen ympyrässäkin, mutta pidän nykyistä tapaani parempana.
Alkukiihdytyksellä on keskinopeuteen yllättävän iso vaikutus joka vielä kororstuu kun pyrähdys toistuu usein ja lyhyin välimatkoin, niinkuin lähiöliikenteessä tapahtuu.
Myönnän ettei asialla ole käytännön kannalta hitonkaan väliä, ompahan vain tapa josta en ole nähnyt aiheelliseksi hankkiutua eroon kun en näe siitä koituvan kenellekään mitään haittaa mutta toisaalta se saattaa jopa vähentää houkutusta hulluihin ohituksiin.
Hyvä. Hetken jo epäilin, että elämän sekuntit ovat ehtimisen kannalta keskinopeusriippuvaisia.