Joukkoliikenne

3 kommenttia

Täällä on jonkin verran keskusteltu taksiyrittäjyydestä, ehkä muusta joukkoliikenteestä olisi hyvä lausua muutama sana.

Julkisuudessa on keskusteltu paljon joukkoliikenteen ahdingosta, matkustajamäärät laskevat ja kannattavuus heikkenee. Linjoja lakkautetaan niin bussi- kuin rautatieliikenteessä. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa on pakko edelleen alentaa kustannuksia ja lopettaa lisää linjoja, antaa kaluston ränsistyä ja jopa irtisanoa henkilökuntaa.
Suomen yritysmaailmassa on jo pitkään jatkunut omituinen kierre: kun kannattavuus laskee, korotetaan hintoja, joka puolestaan heikentää kysyntää ja pienentää edelleen kannattavuutta. Mistä päästäisiin jälleen vaiheeseen yksi?
Perusongelmana lienee tuoton hakeminen mahdollisimman pienin panostuksin, eli rahaa pitäisi saada ja samalla minimoidan työn määrä ja joskus laatukin. Samalla osakkaiden pitäisi saada järjettömän suuret osinkonsa, sillä "nollatuottoinen yrityshän joutaa tappaa", kuten takavuosina tapahtui.
Päättäjiltä on unohtunut, että kannattavuuteen vaikuttaa paitsi hinta, myös tuotteen ostomäärä. Kate voidaan saada myymällä enemmän halvemmalla.
Yksittäisen kappaleen hintaa alentamalla yhden kappaleen kate laskee, mutta ostovolyymi kasvaa.
Miksi muuten kannatavuudeksi lasketaan vain osinko ja "viivan alle jäävä raha". Nollatuottoinenkin yritys tuottaa palveluita ja työllisyyttä omin varoin, osakkaille ei vain jää niin paljon. Tämä on yhteiskunnallista tuottoa (verotuotto, työllisyys, omavaraisuus). Esimerkkinä pörssilistautunut yritys. Tekee 50 miljoonaa huonompaa tulosta verrattuna edelliseen vuoteen. Edellinen vuosi olikin +370 miljoonaa. Annetaan kuva huonosta tuloksesta. Ketä se palvelee?
Osakkaatkin voisivat saada osansa vaikkapa menemällä osaltaan omistamaansa yritykseen töihin.
Joukkoliikenne ei ole poikkeus, mikäli bussilla tai junalla olisi edullisempaa kuin omalla autolla tai muulla järjestelyllä kulkeminen, olisi volyymi isompi. Tuotetta ei siten kannattaisi hinnoitella "kipurajalle". Bussit ja junat täyttyisivät muulloinkin kuin ruuhka-aikana.
Lähtisikö johtajisto opintomatkalle Tuurin kyläkauppaan?

  
  • Ei johtajien tarvitse tuuriin asti lähteä hintajoustoa oppimaan, lienee jo kauppiksen pääsykoemateriaalissa. Suomessa joukkoliikenne toimii yhteiskunnan tuella, vain harvoille reiteille löytyisi liikennöijää ilman valtion tukea.

    Mutta noihin omistajuutta sivuaviin kommentteihisi haluaisin jotain heittää. Osakemarkkinat edellyttävät listautuneilta yhtiöiltä tuottoa ja siitävät nopeasti varansa voittoa tuottaviin. Miksi sijoittajan pitäisi tyytyä huonoon tuottoon? Tuskin sinäkään ostaisit huonoa ja ylihintaista autoa tietoisesti, vain kannattaaksesi auton valmistajaa?

    Näissä keskusteluissa pistää silmään yksi piirre. Kaikki ovat yhtämieltä ostajan oikeudesta saada rahoilleen paras mahdollinen vastine esim. autoa hankkiessaan. Kuitenkin, kun auton sijaan rahaa laitetaankin esim. osakkeisiin niin pitäisi muuttua hyväntekijäksi, joka on valmis rahoittamaan kannattamatonta toimintaa.

    Yritys, joka ei pysty tuottamaan voittoa on tarpeeton. Se ei pysty tuottamaan palveluita hintaan, jolla niille löytyisi kysyntää. Tosin on aloja, jotla ovat yhteiskunnan erityissuojelussa. Esim. joukkoliikenne, ooppera jne. Tällöin me kaikki (tai osa meistä) on mukana maksamassa näistä palveluista verojen muodossa. Meillä kaikilla on varmasti näkemyksensä näiden tarpeellisuudesta, mutta kompromisseistahan niissä on kysymys.

    Suomessa tuntuu olevan erittäin sijoittajavastainen ilmapiiri, ihan näistä keskustelufoorumeista hallituksen toimiin asti. En yhtään ihmettele, että ne joilla siihen on mahdollisuus siirtävät varallisuuttaan muualle. Suomen kannalta on ikävää, että kysymyksessä ovat suurimmat sijoittajat.

    Tuntuu, että jopa rahoitustase on suomalaisille politiikoille vieras käsite. Toisaalta, jos matematiikan osaaminen ei riitä edes promillelaskentaan...

      
  • Voipi mennä vähän SixPackin aloituksesta offTopic, mutta...

    Meikäläisestä ainakin vaikuttaa siltä, että HKL:n toimintaa johdetaan hyvin fiilispohjalta. Viimeisempänä esimerkkinä nämä pieleen menneet raitiovaunuhankinnat (Sauri taisi tunnustaakin olevansa "ratikkafriikki"). Tuntuu, että olosuhtesiimme soveltumisen selvittäminen on jäänyt tekemättä ja nyt sitten ollaan sormisuussa. Mikäli nyt ajateltaisiin taloudellisesti, raitiovaunuista luovuttaisiin kokonaan. Niillä kun ei mitään bussien hommaa pysty hoitamaan paremmin, eikä pelkkä nostalgia ole riittävä peruste moisen liikkumismuodon ylläpitämiseen. Luopumisesta hyötyisivät kaikki, ei jatkuvia ratikoiden talviongelmia, ei ongelmia kömpelyydestä (raiteet), bussit saisivat raitiovaunukaistat käyttöönsä (takuulla henkilöautottomat) ja bussikaistoja vapautuisi muulle liikenteelle. Lisäksi kannattaa muistaa, että ratikka on kymmeniä tuhansia kiloja painavana ja hitaasti pysähtyvänä suuri riskitekijä muille tienkäyttäjille, bussi kun taas pysähtyy suht. nopeasti ja kykenee väistämään. Saasteitakaan ei maakaasubussista tule sen enempää kuin ratikoista, sillä kivihiilellähän se sähkö tuotetaan tässä kaupungissa.


    [Zilo muokkasi tätä viestiä 23.08.2004 klo 09:39]
      
  • Lainaus:
    21.08.2004 klo 21:12 SixPack kirjoitti


    ...Joukkoliikenne ei ole poikkeus, mikäli bussilla tai junalla olisi edullisempaa kuin omalla autolla tai muulla järjestelyllä kulkeminen, olisi volyymi isompi. Tuotetta ei siten kannattaisi hinnoitella "kipurajalle". Bussit ja junat täyttyisivät muulloinkin kuin ruuhka-aikana.
    Lähtisikö johtajisto opintomatkalle Tuurin kyläkauppaan?


    Itse käytän bussia säännöllisesti Helsingissä, ja olen sitä mieltä, että bussilla matkustaminen on halvempaa kuin omalla autolla. Itseni kohdalla kuukauden matkalippu maksaa n. 1/3 siitä mitä kuluisi pelkkiin bensakuluihin, siis Helsingin sisällä n. 20 km matka. Haitat ovat ihan muuta kuin pelkkä hinta, esim. ihmiseen luontainen laiskuus, täydet bussit, vaihdot, matkan kesto, ja ehkä myöskin status kysymys.

    SixPackin kanssa olen samoilla linjoilla hinnoitelun kanssa suurissa linjoissa, nimittäin lähes joka vuotiset hiinan korotukset eivät tuo uusia matkustajia, koska hinnat eivät ole riittävän kilpailukykyisiä. Jos hinnat olisivat riittävän alhaisia (ja palvelu riiittävän hyvää), kysyntä kasvaisi, palvelu paranisi, ruuhkat kenties pienenisi yms positiivistä pyörrettä.

    Itselläni on sen verran hyvä tuuri, että pääsen lähes ovelta ovelle yhdellä bussilla, joten olen valinnut työmatkalleni toistaiseksi bussin. Lukuisat vaihdot ja pitkät odotukset kenties pistäisi miettimään asioita uudestaan.

    Joskus kyllä HKL testailee hermojen kestävyyttä, jättämällä pari vuoroa ajamatta
    :frowning:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit