Kääntyminen oikealle punaisilla

11 kommenttia

Mielestäni kääntyminen oikealle punaisilla pitäisi sallia. Usassa ja kanadassa tälläinen järjestelmä on jo käytössä eikä käsittääkseni siitä
huonoa sanottavaa ole. Kääntyminen voidaan estää erikseen liikennemerkillä mikäli tarpeelliseksi se nähdään tietyssä yksittäisessä risteyksessä. Luulen että tämä oikeasti auttaisi keskustojen liikenneruuhkia jotka nyt ovat muodostumassa
erittäin ongelmallisiksi. Autot seisovat valoissa ja saastuttavat enemmän. Yksisuuntaisilla teillä pystytään liikennettä ohjaamaan niin että oikealle kääntyminen lisääntyy. Näin on tehty esimerkiksi San Franciscossa missä itse olen ajanut hyvin paljon. Todella näppärä ja nopeasti siihen tottuu. Meillä ei tästä ole taidettu edes keskustella julkisesti kovinkaan paljoa? Jenkit jos ketkä ovat ammattilaisia liikennesuunnittelussa isojen automäärien takia joten meidän olisi hyvä vähän katsoa miten siellä hommat hoidetaan.

[pete5000 muokkasi tätä viestiä 30.12.2006 klo 21:56]
  
  • Olen samaa mieltä, itse aikoinani Los:issa ajellessani huomasin tämän asian. Alkuun en ymmärtänyt miksi takana olevat tööttäsivät ja vilkuttivat valojaan. Kun sen älysin, niin huomasin tämän käytännön olevan todella järkevää. Olisi syytä meilläkin harkita jenkkityyliä, se nopeuttaa liikennettä todella merkittävästi.

      
  • No onhan noita jo muutamia .. tässä meidänkin ostarin lähellä muun muassa, mutta totta on, että ne saisivat yleistyä.

      
  • jep, toi olisi todella fiksua. kerrankin ollaan muuten samaa mieltä jossain asiassa, ''MMS'' :grin:
    tosin en tiedä onko jollain jotain tuota oikealle kääntymistä vastaan...

    :sunglasses: :sunglasses: :sunglasses:

      
  • Ei tosin samalla periaatteella kuin USAssa, mutta kuitenkin. Tiehallinto on tehnyt asiasta ihan tiedotteen tiesuunnittelua varten:
    http://alk.tiehallinto.fi/thohje/ttiens/tts81vapaa_oikea.pdf

    On muuten huvittavaa seurata ko. risteyksissä, kun ihmiset eivät tunnu tietävän kuinka ajaa. Suuri osa olettaa, että tuohon "vapaan oikean" risteykseen pätee pääristeyksen valo-ohjaus. Siis katsellaan naapurirsteyksen valo-opastinta, eikä ymmärretä sitä, että omassa risteyksessä ei ole oikealla puolella mitään opastinta.

      
  • Tuon voisi oikeastaan viedä vielä askelta pidemmälle. Punainen merkitsisi pakollista pysähtymistä ja väistämisvelvollisuutta. Vihreä on etuajo-oikeutettu. Noin ne jalankulkijatkin valoja noudattavat ja hyvin toimii.

    Siinä ei ole järkeä että yöllä tyhjässä risteyksessä odotellaan minuuttikaupalla. Vähän pitäisi osata käyttää järkeä.

      
  • Liekö yleinen juttu mutta esim. Vihdintieltä kun kääntyy oikealle Pitäjänmäkeen (Teboilin risteys) niin oikealle kääntyville on oma valo (vihreä nuoli). Omituista minusta on että kun vihreä nuoli sammuu (suoraan menevillä punaiset) niin hetkeen ei saa kääntyä oikealle mutta parin sekunnin päästä syttyy myös suoraan meneville vihreät ja taas saa kääntyä oikealle. Eikö kääntyvien nuoli voisi palaa vihreänä koko ajan?

      
  • Jorma 1:lle toteaisin, että tuommoisia paikkoja on useita. Ilmeisesti tekniikka, äly ja suunnittelu on hommattu samasta putiikista.

      
  • Lainaus:
    01.01.2007 klo 18:57 Jorma 1 kirjoitti
    Liekö yleinen juttu mutta esim. Vihdintieltä kun kääntyy oikealle Pitäjänmäkeen (Teboilin risteys) niin oikealle kääntyville on oma valo (vihreä nuoli). Omituista minusta on että kun vihreä nuoli sammuu (suoraan menevillä punaiset) niin hetkeen ei saa kääntyä oikealle mutta parin sekunnin päästä syttyy myös suoraan meneville vihreät ja taas saa kääntyä oikealle. Eikö kääntyvien nuoli voisi palaa vihreänä koko ajan?


    Vastaavia tapauksia on muuallakin, ja syykin on aika yksinkertainen.

    Vihreä nuoli tarkoittaa, että kääntyvällä liikenteellä on vapaa ajosuunta. Risteävän tien suojatien jalankulkuvalo on punainen, vastaantulevat eivät saa kääntyä vasemmalle samaan suuntaan ja vasemmalta tuleville palaa punainen (tietenkin). Kun risteävän suojatien jalankulkuvalo on muuttumassa vihreäksi ja/tai vastaantulevankin liikenteen valo on muuttumassa vihreäksi mahdollistamalla myös kääntymisen vasemmalle, sammuu tuo vihreä nuoli.

    Kun pelkkä pyöreä vihreä palaa, on kääntyvien ajoneuvojen huomioitava ainakin se, että risteävän kadun suojatielle palaa vihreä ja katua ylittävää kevyttä liikennettä on väistettävä. Myös kevyenliikenteen väylällä kulkevia pyöräilijöitä, jotka noudattavat jalankulkuvaloa, jos niille ei ole omaa valo-opastinta.

      
  • V12:n kommentti kuullostaa loogiselta. En ole tuota itse tullut ajatelleeksi kun tuntuu siltä että parasta väistää / olla varuillaan aina kun kääntyy ja risteävällä tiellä on suojatie.

      
  • Asia on juuri näin että kevyenliikenteen valoa ei voida sytyttää kesken vihreän valon palamisen. Itse pyöräilijänä ainakin arvostan automaattisia kevyenliikenteen vihreitä. Jos napista pitää painaa siinä saa helposti odottaa yli kokonaisen valonkierron.

      
  • On loogista, että oikealle kääntyvälle ilmoitetaan vihreällä nuolella, että risteävällä osuudella on punaiset ylitysvalot ja muualtakaan ei "voi" olla porukkaa tulossa samanaikaisesti. Mutta ainakin minun tiedossani on risteyksiä, joissa siitä huolimatta, että vihreä pyöreä valo syttyy, niin siltikin syttyy oikealle osoittava nuoli ja vielä siten, että se sammuu hetkeksi välillä. Siis palaa, sammuu ja syttyy hetikohta uudestaan. Risteävällä osuudella on punaiset jalankulkuvalot kaiken aikaa. Ja minä ainakin ymmärsin, että tästä nimen omaan oli kyse, sillä tätä logiikkaa nimen omaan en ole ymmärtänyt. V12:n selityksen hyväksyn ilman muuta, mutta nyt on kyseessä hieman eri juttu.
    Itse asiassa koko totuus on se, että tiehen tai johonkin on asennettu tunnistimet ja käytäntö hieman vaihtelee esim. vasemmallekääntyjien ja suoraanmenijöiden sekä oikeallekääntyjien kanssa. Lisäksi vasemmalle kääntyville syttyy vihreä reippaasti aiemmin kuin suoraanmenijöille vaikka kaikki muut ajosuunnat ovat joka puolella punaisella jalankuilkijavalot mukaanluettuna. Olen ajatellut sen selitystä eri valojen viiveillä ja varoajoilla, mutta nekin näyttäisivät olevan kunnossa muutenkin. Ihmetellyt olen tuotakin. Mutta samapa se, kunhan ei kolareita tai muita haavereita satu.


    [Rätkätin muokkasi tätä viestiä 02.01.2007 klo 12:55]
      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit