Mielenkiintoista

1 kommentti

"Kun kirjoittaja osallistui Autoliiton EcoTour 2011

-taloudellisuusajokilpailuun Toyota Priuksella, missään vaiheessa Eco-moodin käyttö ei ollut edes

harkinnan kohteena ollut vaihtoehto. Lopputuloksena oli kuitenkin keskikokoisten sarjavalmisteisten bensiini

autojen pienin kulutus kovavauhtisessa kilpailussa tuloksella noin 4.4 l/100 km.

Eco-moodien olemassaolon tarpeellisuus voidaan

kaiken kaikkiaan kyseenalaistaa. Ne on ilmeisesti tarkoitettu kuljettajille, joilla ei ole minkäänlaista

käsitystä auton kulutukseen vaikuttavista tekijöistä. Epävarmaa on, saavatko tällaisetkaan kuljettajat etua sen käytöstä. Hyödyllisempää olisi, jos

Eco-moodi vaikuttaisi auton jarru- eikä kaasu

poljinta turruttavasti. Tällöin kuljettajan olisi pakko

sopeuttaa kaasupolkimen käyttönsä siten, että

jarrutusten tarve vähenisi. Näin saataisiin aikaan

todellista polttoaineen säästöä"



http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522163936.pdf

  
  • Ihmettelin itsekin jokin aika samaa. Muuten asiapitoinen kokoelma kulutukseen vaikuttavia tekijöitä saa tuosta kappaleesta kyseenalaisen leimän. Kirjoittaja on todella asenteellinen haukkuessaan eco-moodia. Hän esittää puhtaasti hihasta ravistettuja pitkälle meneviä mielikuvituksen tuotteita:

    "Lisäksi, jos Eco-moodissa auto ei tunnu kulkevan halutulla tavalla, kuljettaja helposti turhautuu. Hän ilmeisesti vaihtaa normaalimoodin ja kenties ikään kuin "kostaa" autolle sen tehottomuuden ajamalla ehkä jonkin aikaa tavanomaista aggressiivisemmin, jolloin seurauksena on korkeita kierroksia, turhaa jarruttelua ja polttoaineen tuhlausta."



    Onko joku havainnut Eco-moodin käytön jälkeen itsessään ilmeistä tarvetta "kenties ikään kuin kostaa autolle"? Kirjoittaja oli ansiokkaasti kerännyt käyttä pidempää näyttöä sanojensa tueksi lukemattomista asioista, mutta tämä kappale oli puhtaasti hänen omia sepustuksia. Sekin kertoo jo siitä, missä liikutaan.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit