Kevyen liikenteen osalta saadaan sellainen määrä sääntöjä, ettei tavallisella kansalaisella ole käytännössä mitään edellytyksiä niitä hallita. Etenkin kun yhden ajoneuvoryhmän paikka määräytyy tulkinnanvaraisen nopeuden, eikä ajoneuvoluokan perusteella, konfliktien määrä niin liikenteessä kuin netti- ja tekstaripalstoillakin tulee kasvamaan rajusti.
Sinänsä on hyvä, että kulkutapoihin löytyy jatkossa yhä enemmän vaihtoehtoja fossiilisella polttoaineella liikkuvan auton käytölle. Toivottavasti tämä myös näkyy siinä, että uusilla ratkaisuilla korvataan autoilua, eikä ne tule pelkästään jalankulun tai lihasvoimalla tapahtuvan pyöräilyn rinnalle. Todennäköisesti 80 cm leveiden laitteiden määrä ja nopeuserot kevyenliikenteen väylillä kasvaa (vrt. mopoautojen ja mönkkäreiden määrän kehitys) ja se lisää painetta rakentaa entistä toimivampia väyliä sujuvuuden turvaamiseksi.
Skaala erilaisten teknisten ratkaisujen välillä on laaja, joten nyt kun liikkumistapoja alkaa olla lukematon määrä, olisi jonkinlainen testi hauska tehdä. Tietynlaiset matkat kuljetaan paikasta toiseen eri välineillä. Jalankulku, jalankulkuun rinnastettava enintään 15 km/h liikkuva laite, perinteinen pyörä, kinneri, 250 W / 1 kW sähköavusteiset pyörät, oma auto ja joukkoliikenne (linja-auto, ratikka, metro, juna sekä mahdollisuus yhdistää em. kulkuneuvojen käyttö). Miten noilla pääsee etenemään ja millaisiin ongelmiin reittivalinnoissa törmää tai onko reunakivet, tietyöt ja muut esteet merkittäviä rajoitteita. Absoluuttinen aika ei ole tärkein pointti, koska se riippuu reitistä ja henkilöstä. Kiinnostavampaa on eri kulkutapoihin liittyvät piirteet, missä tilanteissa ne ovat muihin tapoihin verrattuna kilpailukykyisiä ja millä yhdistelmillä voi liikkumistarpeet hoitaa parhaiten.
Minusta tässä on tärkeintä aiemmin Segwayn, sähköavusteisen pyörän jne härvelien osalta vallinneen tulkinnanvaraisuuden poistuminen.
Luottaisin kansalaisten kykyyn valita kullekin matkalle sopiva kulkuneuvo, kun siihen annetaan mahdollisuus. Itse pidän noita sähkövehkeitä (ehkä pl. sähköpyörä?) leluna, koska ne toimivat matkoilla, jotka on kätevintä tehdä rullaluistimilla tai polkupyörällä. Mutta ei ole minulta pois, jos joku muu haluaa siihen sähköavun mukaan, kunhan pelisäännöt ovat selvillä.
Sähköavusteinen jalankulkija ja kevyt sähköajoneuvo saattavat olla kovin samannäköisiä? Näen jo sieluni silmin oikeusjutun, jossa selvitetään, jäikö suojatiellä alle sähköavusteinen jalankulkija jota autoilijan olisi pitänyt väistää, vai kevyt sähköajoneuvo jonka olisi pitänyt pyöräilijän säännöin väistää autoa?
Itsekin luotan siihen, että kansalaiset osavat valita kullekin matkalle sopivimman kulkuneuvon. Tämä ei kuitenkaan riitä, tarkasteluun pitää ottaa muitakin muuttujia kuin kyseinen matka.
Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka kulkevat 5-10 km:n työmatkaa omalla autolla. Ihan varma en ole siitä, millaisen tarkastelun tuloksena tähän on päädytty. Veikkaan, että asiaa ei ole ajateltu sen enempää, auto vaan sattuu olemaan eräänlainen nollavaihtoehto. Sille pitää etsiä korvaava tapa ja koska muissa tavoissa on puutteensa, ei muutosta tapahdu. Missään vaiheessa tarkastelussa ei kuitenkaan huomioida oman auton käyttöön liittyviä ongelmia.
Itse en ole muodostanut sähköisistä jalankulun apuvälineistä mielipidettä, koska en niihin ole perehtynyt. Leluilta ne minustakin tuntuvat, mutta jätän ajatukseni tämän suhteen avoimeksi. Esim. vanhuksille apuvälineistä saattaa olla suurta iloa ja silloin se voi olla yhteiskunnallisestikin hyvä juttu. Ongelmia väistämisvelvollisuuden suhteen itsekin pelkään, jos ja todennäköisesti kun tuollaiset vehkeet tulevaisuudessa yleistyvät.
Valinta riippuu ehdottomasti muustakin kuin matkasta. Omassa tallissani rullat ovat kaikkein tiukimmin liikenne- ja säävarauksin rajoittunut kulkutapa ja siksi eniten "harrasteajoneuvo". Ruuhkassa ja märällä kunnon äkillisen huononemisen riski kasvaa paljon polkupyörää nopeammin ja sateesta seuraa ilman haaveriakin aina joko välitön laakerisoppa tallin pöydällä tai uuden laakerisarjan tilaus. Rullaaja ei ole tervetullut liikkeisiin, enkä hifistelijänä halua vaihtaa kevyesti rullaavia isopyöräisiä inlineja mihinkään irrotettaviin härpäkkeisiin.
Polkupyörälle riittää suunnilleen kuiva menomatka. Töistä kotiin palatessa sateinen väylä on yleensä poutaista hiljaisempi ja pyörä on vähemmän arka tien pinnan laadulle.
Sähköpyörä voisi olla jännä kokeiltava, kun nykyinen työpäivän ajomatka on lähes 50 km? Kollega kulkee säännöllisesti kinnerillä ja näyttää menevän lujaa...
Sekä sähköpyörä, että etenkin kinneri laitteena minuakin kiinnostaa, vaikka samasta syystä kuin sinä, en minäkään noilla voisi nykyistä työmatkaani ajaa satunnaiset tempaukset poislukien. Ja kieltämättä kun lihasvoimalla ajettavalla polkupyörällä tuon olen muutaman kerran tehnyt, huomiota se on työpaikalla herättänyt. Samoin lyhyttä matkaa autolla ajavien kiemurtelua on ollut huvittava seurata.
Jos uusi laki parantaa tällaisten laitteiden kilpailukykyä, mahdollisuuksien rajoissa olevan matkan pituus kasvaa nykyiseen verrattuna, mikä on hyvä asia. Tätä kehitystä ei pidä vesittää sillä, että minun tai sinun 50 kilsan päivittäinen matka ei siltikään ole käytännössä mahdollinen joka päivä ajaa näillä laitteilla. Yhä useammalla yhä useampi matka on mahdollinen ja se on tavoiteltava asia.