Ostokset tein tuolla http://danika-bar.de/ koska suurin osa pulloista on litran lekoja ja hinnatkin oli kohdillaan. Nyt voi todeta toimituksenkin olevan nopea jos ikenet meinaa kuivua odotellessa.
Hinta vertailuun löytyi oikein näppärä saitti http://www.whisky-preise.de/ millä voi tehdä vertailua hinnasta tietyn juoman kohdalla. Kaikki vertailussa mukana olevat eivät toimita ulkomaille, mutta tiedän suomalaisten ainakin käyttäneen Whisky Wizard firmaa.
Hei, tämähän on mukava aihe kaiken autotouhotuksen lomassa.
Nuoruudessani olin työn puolesta (60-luvulla) paljon kaikenlaisissa tiedotustilaisuuksissa ravintoloissa ja siihen aikaan piti aina olla alkoholia tarjolla. Ginistä en pidä, campari maistuu hirveältä vielä seuraavanakin päiväna , joten join viskiä , mitä aina laimennettiin soodavedellä ja siitäkin minulle nousi aina hiki otsalle. No ehkä pelastuin alkoholismilta , koska sitten myöhemmin , kun jouduin kustantamaan viinani itse , huomasin ,että viski sellaisenaan onkin oikein hyvää , ehkä hieman vedellä laimennettuna. Siitä haluaisinkin jatkaa keskustelua , sillä jossain James Bond kirjassa piti viski laimentaa ehdottomasti jokivedellä, ( taisi olla ameriikan mailla) koska se on pehmeää.Kirjailija Ian Fleminghän oli tunnettu kulinaristi ja tyylien ja tapojen tuntija. Olen itse joskus koittanut puhdasta sadevettä ja se on tuntunut ihan mukavalta. Mutta kivennäisvesi eikä soodavesi sovi ollenkaan. Onko parempaa tietoa tai kokemuksia.
Olen itse joskus koittanut puhdasta sadevettä ja se on tuntunut ihan mukavalta. .
Kokemuksia ei ole (kun en lantraa Islay-viskejäni), mutta aidot luonnon aineet eivät sisällä kaikenkarvaisia kemikaaleja, joita vääjämättä jää vesijohtoveteen. Pelkkä ajatuskin hiilihaposta alkoholipitoisessa juomassa kauhistuttaa ja puistattaa.
Kun maksaa juomastaan paljon, niin kannattaisi kokeilla lähdevettä.
Nyt täytyy kyllä ottaa siivu , tämä ketju janottaa ja toisaalta nuo Toyota-kehut kyllästyttää.
[clacson muokkasi tätä viestiä 02.03.2006 klo 19:35]
Mitenkäs olisi "akkuvesi" eli tislattu vesi? Se ei ole tarkoitettu janoon nautittavaksi, koska ei sisällä mitään mineraaleja. Aiheuttaako tislaamisprosessi vedelle ei-toivottujen aromien siirtymistä tähän huoltoasemilta saatavaan akkuveteen? Ei kai akkuvettä ole ainakaan denaturoitu?
Toinen kysymys on, mitenkä tämmöinen äärimmäisen puhdas vesi soveltuisi viskin kanssa. Voiko vesi olla liian "pehmeää"? Voiko se absorboida aromit?
Ainakin hiilihapottamaton lähdevesi on melko varma ratkaisu. Ei mineraalivettä. Kraanavesi voi olla yhtä laadukasta kuin lähdevesi, mutta on vaara aina, että siinä on klooria, tms., riippuen maantieteellisestä alueesta ja vuodenaikaan ja sääoloihin liittyvistä seikoista, jotka vaikuttavat pohjaveden laatuun ja käsittelyn tarpeeseen kraanaveden jakajalla.
Lähdevesi kuitenkin on aika se mitä minä suosisin. Jos ei sitä ole, kraanasta. (Tosin kannattaa maistaa ensin mille kraanavesi maistuu. Jos kraanasta tulee ruskeaa ja ruosteista vettä, ei sitä kannata tietenkään sekoittaa viskiin... tai muutenkaan juoda tai käyttää ruuanlaittoon.)
Paras lähdevesi on tietenkin lähdevesi, joka on mahdollisimman lähellä sitä veden laatua, joka vallitsee viskin valmistuksene käytetyllä alueella, siellä mistä vesi kerätään oluen valmistamiseen, ja mistä tislaamo ottaa vetensä laimentaessaan tynnyrivahvuuden pullovahvuudeksi. Lähdevettä Islayn alueelta... Ikävä kyllä - ei lähikaupasta.
Turvearominen lähdevesi olisi jees. Luonnonlähde? No, ehkä en uskalla mennä kokeilemaan vaikka tiedän kyllä mistä luonnonlähteen löytäisin. Voisi mennä vatsa sekaisin. No, ehkä kiehauttamalla luonnonlähteestä ämpäröityä vettä ja pullottamalla ja säilömällä jääkaapissa. Saisi tapettua bakteerit ja pieneliöt, mutta poistamatta makuaineita vedestä.
Luonnonlähde? No, ehkä en uskalla mennä kokeilemaan vaikka tiedän kyllä mistä luonnonlähteen löytäisin. Voisi mennä vatsa sekaisin. No, ehkä kiehauttamalla luonnonlähteestä ämpäröityä vettä ja pullottamalla ja säilömällä jääkaapissa. Saisi tapettua bakteerit ja pieneliöt, mutta poistamatta makuaineita vedestä.
Akkuvesihän ei kaiketi ole tarkoitettu juotavaksi, joten pakkaus ja säilytys ei varmaan ole elintarvikemääräysten mukainen.
Taas pari vuotta sitten tuli käytyä Pyhän Laurin lähteellä lähellä Janakkalan kirkkoa ottamassa hörpyt. Vaikka lähde on lähellä tietä, niin ei ollut vatsaoireita tälläkään kertaa. Ei kuitenkaan kannata ihan päältä ottaa.
Jos laitat tipan pari Cask Strength-juomaan, niin kyllä aina moni pöpö kuolee alkoholimyrkytykseen.
[clacson muokkasi tätä viestiä 08.03.2006 klo 08:48]
Irroitin jo Quarter Caskin korkin päältä sen sinetin. Illalla on aikomus maistella tätä ensimmäistä kertaa. Odotus on kova - ja odotukset ovat kovia - syystäkin. Ei tähän voi todeta kuin, että on melko hankalaa tehdä paras auto tai paras viski, mutta on vielä vaikeampaa parantaa sitä entisestään.
Lämmitelläkseni voisin kirjoittaa tänne mitä on kirjoitettu Cask Strength ja Quarter Caskien sylinterikoteloihin ja mitä on kirjoitettu pullojen taakse.
_________
LAPHROAIG CASK STRENGTH:
Kotelo on tumman virheä ja paksua pahvia oleva sylinteri. Tämä on itselleni mieluisampi vaihtoehto kuin esim. Taliskerin myyntipakkaus, joka on neliskanttinen pahvirasia ohuemmasta pahvista. Se ei ole läheskään yhtä tukeva ja vaan näyttää liian halvalta. Aivan liian halvalta.
Vihreän pahvisylinterin edessä ja takana ovat valkeat suorakaiteen muotoiset alueet (ikään kuin feikkietiketit). Edessä kerrotaan mikä tuote on kyseessä, takana on kuvaus.
Pullon takaetiketissä on melkein sama kuvaus, mutta keskimmäinen (suluissa oleva) kappale puuttuu.
"Original Cask Strength Laphroaig whisky is a pure single Islay malt bottled at natural distillery strength. The whisky's rich flavours come through as never before because the whisky has not been chill-filtered. This gives a depth of genuine taste and texture normally associated with sampling a whisky at source.
(We mature Laphroaig whisky in seasoned oak barrels and this imbues the whisky with the heart and strength of the wood. These barrels are charred before filling to impart the slight sweet vanilla nuttiness of the oak. Original Cask Strength Laphroaig whisky is barrier-filtered only, to remove the small char particles that are present, but this filtering does not change or lessen the flavour in any way. In extremes of temperature it may appear a little cloudy - this is the natural condition of a malt of such peaty pungence and uncompromising purity.)
The choise is yours, but we recommend that you add twice as much water as whisky to fully appreciate the lingering taste characteristics of Original Cask Strength Laphroaig whisky. Whisky at cask strength quickly overpowers the palate, but adding water will release a rich aroma of peat smoke with some sweetness and strong hints of the sea.
Emphatic, full-bodied and utterly unforgettable."
_____________________________
LAPHROAIG QUARTER CASK:
Kotelo on valkea, mutta vaaleanvihreällä on kotelon alareunasta erotettavissa piirros, joka ilmeisesti esittää meren aaltoilua tislaamon rannalla. (Eroaa siis hieman 40% Laphroaigin kotelosta, joka on tasaisen valkea.) Kotelossa on myös kuva piirroskuva panimosta (kuten on tuossa Cask Strengthin kotelossakin) ja lisäksi piirroskuva, jossa on kaksi erikokoista tynnyriä: esikypsytystynnyri (iso) ja jälkikypsytystynnyri (pieni, tilavuudeltaan yksi neljännes isosta).
Etupuolella on lyhyt kuvaus: "This expression of our famous whisky has enjoyed a second maturation in small Quarter Casks. These most traditional casks recreate the practices of a bygone era, to create the perfect marriage of peat and oak. Laphroaig Quarter Cask is barrier filtered only and bottled at a higher strength."
Takapuolella pidempi kuvaus: "Laphroaig Quarter Cask takes its inspiration from the small casks often used for Scotch Whisky in the 19th century and frequently transported across the Glens by packhorse.
As the industry grew, they fell into disuse - bigger and more cost effective barrels became the norm, for maturation and transportation.
However as single malt lovers may know, the relationship between the barrel and the maturing spirit is critical. We noted that the small cask size gives up to 60% greater contact with the wood compared to some of the larger sizes used today, thus greatly intensifying the maturation process.
It was decided to re-create some of these Quarter Casks and the flavours they produce. We transferred some still maturing Laphroaig from our larger style barrels into the Quarter Casks. There then followed a further period of maturation in out original Dunnage Warehouse No1.
For greater autheticity we simply barrier filtered the whisky - the method used in those far off days - and bottled at a higher alcoholic strength.
The result surprised and delighted us. The additional oak influence creates a soft sweetness and velvety feel when first tasted, then the intense peatiness so unique to Laphroaig, comes bursting through. The finish is very long and alternates between the sweetness and the peat.
We believe that the original founding Jonhston brothers would recognise this unique expression and thank us for recreating it. We hope you enjoy drinking Quarter Cask as much as we did making it.
Please note Laphroaig Quarter Cask may go cloudy with addition of water in the glass. This is perfectly normal when a whisky is non chill-filtered."
Ja pullossa täysin erilainen kuvaus (ei siis kuten Cask Strengthissä oli: lyhenneltä kotelon kuvauksesta): "Laphroaig Quarter Cask, from the remote island of Islay in the Western Isles of Scotland, is a very special expression of our Single Malt Whisky.
Double Cask matured, first in oak barrels, then for a final period in specially commissioned Quarter Casks, as used 2 centuries ago, the result is a soft velvety sweetness, followed by the intense peatiness so unique to Laphroaig. Laphroaig Quarter Cask is barrier filtered only to preserve the maximum flavour.
Please note Laphroaig Quarter Cask may go cloudy with addition of water in the glass. This is perfectly normal when a whisky is non chill-filtered.
OK. Nyt on pullo auki. Väri on selkeästi vaaleampi kuin Cask Strengthissä (ymmärrettävää, koska CS:ssää ei ole laimennettu vedellä ollenkaan ennen pullotusta (CS: 55,7% / QC: 48%). Lisäksi CS on 10 vuotta kypsytettyä, joten se on kerännyt väriä 10 vuotta. QC on netissä olevien arvailujen perusteella noin 5 yo.)
Haju on hedelmäisempi kuin tavallisessa 10 yo Lahproaigissa. Paljon makeampi tuoksu. Tuoksussa on jotakin tuttua ja se tuo mieleen jonkin muun alkoholijuoman baarikaapistani. En vaan osaa sanoa mitä se olisi. Grapan tuoksua kenties? No, hedelmäinen tuoksu kumminkin. Tuoksu muuttuu ajan myötä pehmeämmäksi ja tammisemmaksi. Hedelmäisyys katoaa tuoksusta täysin, jos ottaa pullon nokasta tipan, levittää iholle ja antaa kuivahtaa. Jäljelle jää vain sahajauhon tuoksahdus. Täytyy maistaakin. Oi, mikä karmea velvollisuus...
Alkumaku on makeampi kuin tavallisessa 10yo L:ssa. Ei kovin erikoinen alkumaku. Tuoksu olisi antanut odottaa suurempaa eroa tavalliseen L:iin. Eipä kuitenkaan maistu desinfiointiaineelle vaikka ei 10 vuoden ikäleimaa omaakaan. Pehmeä.
Alkumakua seuraa savumaisten aromien vapautuminen ja hieman enemmän tulisuutta kuin 10yo L:ssa. Lääkkeen makua, sitä jodisuolan aromia, tuntuu olevan vähemmän kuin 10yo:ssa. Savuisuus ei ole tunkenut yhtä selkeästi etualalle kuin 10yo:ssa. Ehkä pistin turhan paljon vettä sekaan, koska maku tuntuu kauttarantain hieman heikolta. Olisi pitänyt annostella vesi lääkemitalla millilitratarkkuudella... tai pipetillä. Kokeillaan seuraavaksi täysin ilman vettä, sillä nuuhkimistesti on jo suoritettu.
Laimentamattomana savuisuus ja tulisuus alkaa todenteolla kamppailemaan (kun antaa odottaa suussa muutaman sekunnin kierittäen elämän vettä ympäri) makeuden kanssa jäämättä alakynteen, kuten kävi blandattuna. Nyt tämän jo tunnisti Laphroaigiksi... maku tosin oli tulisempi, makeampi ja hieman vähemmän pehmeä kuin 10yo (hieman "taliskermainen"), mutta kieltämättä kompleksisempi myös jälkimakunsa suhteen (saati sitten tuo tuoksu, joka niin ristiriitaisesti tuo mieleen yhtälailla grapan kuin viskin). Taliskerista ainakin uupuu tuo hedelmäisyys.
Kadu en ostopäätöstä, mutta toistaiseksi olen yhä enemmän 10yo:n ystävä. Ehkä Quarter Cask alkaa avautua minulle ajan myötä paremmin. Kyllä se joka tapauksessa tulee juotua ja hyvää se on. Kysymys vaan kuuluu: koska se loppu.
Vielä en tiedä tuleeko seuraava Laphroaig-täydennykseni olemaan QC vai CS, mutta eiköhän se ratkea sillä, kumpi puteli tyhjenee ensin. Molempia haluan pitää nurkissani vaikka todennäköisesti toiseen tulen tykästymään toista enemmän. (40% Laphroaigia en aio kuitenkaan ostaa, sillä se on jäähdyttämällä suodatettu, sekä myös sen takia, että laivalla tulee käytyä vuosittain, ja laivalta kannattaa tuoda kuitenkin jotakin kalliimpaa, eikä mielellään valmiiksi laimennettua.)
Ja kaveri haluaa luopua Talisker-pullostaan ja haluaisi myydä sen "jämät" (=melkein täysi pullo) minulle. Entuudestaan sitäkin löytyy kaapista. Herrajestas - minä pian hukun single maltiin. Taidan olla maailman onnellisin mies.
Kiitos tyhjentävästä makutestistä. Jo lukemisesta herahti vesi kielelle ja kyllä tuota pitää saada.
Täytyy varmaan suunnitella joku laivamatka tai sitten kokeilla noita saksalaisia nettikauppoja. Selaillessa kiinnostuin myös Laproaigh 15yo:sta ja myös joku Lagavulinin Sherry Cask jäi korvien väliin kummittelemaan.
Elämäähän ei ole ilman vettä ja elämä on kuivaa ilman Elämän Vettä.
Se grappamainen tuoksahdus jäi häiritsemään, koska ilman vettä nautittuna se oli jo korvaantunut vaniljalla (ilman vettä kokeileminen tapahtui myös hieman myöhemmin pullon avaamishetkestä). Nyt aamulla en tahdo löytää yhtä vahvaa hedelmäisyyttä vettä lisäämälläkään ja se vähäinen hedelmäisyys hiipuu pian veden lisäämisen jälkeen. En tiedä tekeekö nenä tenän vai onko hedelmäinen tuoksu ollut vangittuna pulloon tislaamolta asti tai kehittynyt pullossa mm. luonnonkorkin vaikutuksesta. (Lasit ainakin huuhtelin kuumalla vedella, eikä näistä laseista muistikuvani perusteella ole aikaisemmin grappaa juotu.)
Nyt nuuhkittuna ei paljoa grappa käy mielessä. Enemmänkin Galliano tai tanko luonnonvaniljaa. Täytyy taas illalla varmentaa, jos nenä olisi silloin paremmassa terässä. Yöunet mahdollisesti hieman tukki hajuelimeni.
HB50:"Mitähän varten mahtaa olla tällainenkin keskusteluaihe TM:n netissä? Alkoholi-intoilijoille luulisi löytyvän muitakin sivuja kuin nämä."
Odotinkin tuollaista postausta. Ihmettelin vain missä ihmeessä se viipyy.
On toki netissä fooruminsa kyseisellä harrastukselle. Kynnys etsiä kyseisen alan foorumeista pari itselleen mieleistä ja liittyä niihin, on kuitenkin korkea. (Itse kuulun Laphroaigin viralliseen faniklubiin, mutta pajoa ei viitsisi keskustella globaalilla saitilla.)
Toinen seikka miksi TMnet, on yhteisöllisyys. Kuten huomaat, useimmat tänne kirjoittajat ovat kirjoittaneet tänne useamman kerrankin. Tämä tekee TMnetistä tavallaan yhteisön. Jossakin viskifoorumilla ei ole tätä yhteisöä ja mm. nimimerkki clacson voisi käyttää muualla eri nimimerkkiä, johtaen siihen, että olisi täysi mahdottomuus tunnistaa TMnettiläisiä toisilla foorumeilla.
Nämä puoltavat sitä, miksi voi keskustella välillä myös off-topicia, TMnetin toimialan ulkopuolelta. Lisäksi on kyseenalaista (ei itsestäänselvää) että onko viskit sitten TMnetin aihepiirin ulkopuolella. Onhan TM tehnyt vertailuja tietääkseni oluistakin. Sitä en tiedä olisiko TM:llä mahdollisuuttakaan tehdä viskiarvosteluita (ja kiinnostaisiko se riittävän montaa lukijaa), koska Suomessa on tämmöinen holhoova lainsäädäntö väkevien juomien mainonnasta... Kun ei voida tunnustaa sitä, että se on ihminen itse, joka tekee päätöksen juomisesta tai juomattomuudesta.
Olen samaa mieltä hengenheimolaiseni whiicin kanssa. En tunnista meissä kummassakaan mitään alkoholi-intoilijaa, tunnistan ennemminkin nautiskelijaa.
Olen minäkin vieraillut noilla yhdenasian sivuilla, mutta tässä TM-yhteisössä on lisänä tuo moniarvoisuus, monipuolisuus, samalla kertaa voi ottaa kantaa useaan eri aihepiiriin. Annetaan vain kaikkien kukkien kukkia.
Tekniikan Maailma on ymmärääkseni yleistekninen aikakauslehti ja tislaaminen (kuten oluenpano) on yhä enenevässä määrin tekniikkaa ja tietotekniikkaa.
Mielestäni tuo taannoinen olut-, makkara- ja sinappitesti oli erittäin virkistävä poikkeus lehdessä. Toivottavasti nämä jutut ja tulevat maistelutestit ovat sitten luettavissa Miesten Maailma-lisukkeessa.
En ole varsinaisesti mikään viskin ystävä, mutta ostin pari vuotta sitten, muistaakseni Mallorcan kentältä ostinpullon viskiä joka oli mielestäni niin hyvää että sitä voisi ostaa lisää. Kun täällä tuntuu olevan aiheestä tietäviä, niin olisiko jollain tietoa mistä saisi ostettua viskiä nimeltä. CHIVAS BROTHERS OLDEST and FINEST scotch Whisky. Mallorcan kentällä 1L. pullo maksoi n.100 eur. eli hemmetin kallista, mutta todella hyvää Whisky;si. Jos on jollain tietoa mistä sitä saisi tänne pohjolan perukoille olisin tiedosta mielissäni.
Viskikaappini on täydentynyt Rigan reissun myötä. Latvijasta tuli ostettua useampikin puteli: - Connemara, irlantilainen single malt, jossa muista irlantilaisista poiketen on käytetty savustettuja maltaita ja tislattu vain kahteen kertaan (skotlantilaisten tavoin) sen sijaan, että irlantilaiseen tapaan kolmesti. Ei ikäleimaa. - Black Bottle 10 y.o., skotlantilainen blended-viski, johon on käytetty vain Islayn saarelta peräisin olevia viskejä. Valitettavasti seassa on grain whiskyäkin eli kyseessä ei ole "vatted malt"/"pure malt". Tämä on toistaiseksi ainut, jonka olen ehtinyt korkata. Lyhyt arvostelu seuraa. - Bowmore Surf, ikäleimaton Islay-viski. Kuulemma eräs Bowmoren voimakasaromisimmista viskeistä. Ei ehkä mikään pehmein ja hienostunein Bowmore. Bowmoret yleensä ovat esim. Laphroaigia kesympiä, joten ehkä Surf on lähempänä omaa, suhteellisen radikaalia viskimakua. Aikanaan sekin varmistuu. - Balvenie DoubleWood 12 y.o., Speyside/Highland. Kahdessa tynnyrissä kypsytetty viski. Ensimmäinen kypsytys bourbon-tynnyrissä, toinen sherry-tynnyrissä. (Kyseessä ei kuitenkaan Laphroigin Quarter Caskin tavoin ole pienempi jälkikypsytystynnyri vaan kaksi saman kokoista.) Tämä on huomattavasti ohi niistä viskeistä, joita olen tottunut juomaan, mutta kun lähdetään Islay-viskeille ominaisista piirteistä, mennään vaikka samalla toiseen äärilaitaan.
Yritin etsimällä etsiä Lagavulinia, mutta sitä ei löytynyt Latvijastakaan. Ardbegiä olisi löytynyt, mutta koin Bowmore Surfin alemman hinnan houkuttelevammaksi. Jos repussa olisi ollut tilaa enemmän, olisin vienyt molemmat. Lentokentän TaxFree-hinnoilla nuo viskit olivat silkkaa ryöstöä... "ryöstäjä" tosin olin minä. Balvenie maksoi puolet Suomen hinnoista, vaikka olisin olettanut, että alkoholiveron osuus näin kalliissa tuotteissa olisi melko mitätön.
_____________________
Black Bottle 10 y.o. Etiketin kuvauksen mukaan tässä blended-viskissä on käytetty "kaikkia seitsemää Islay-viskiä". Ilmeisesti etiketti on päivittämättä, koska vuonna 2005 taidettiin avata kahdeksas. Puteli on vihreää lasia, mutta maalattu mustalla maalilla. Vihreä väri paljastuu korkkia avatessa.
Maku on Islay-viskille ominainen, makeampi kuin Laphroaig, hieman suolainen, hieman turpeinenkin. Valitettavasti maku on hyvin lyhyt ja kunnon jälkimaku on totaalisesti kadoksissa. Odotukset olivat korkeammalla.
Kieltämättä odotukset olivat turhan korkealla, koska ostaessani elin vielä harhakäsityksessä, että Black Bottle olisi vatted Islay malt eikä blended Islay. Monet ilmaisut netissä olivat antaneet uskoa, että viskiin olisi käytetty ainoastaan Islay-mallasviskiä. Totuus oli, että mallasviskeistä siihen oli käytetty ainoastaan Islay-mallasviskiä. Etiketistäkin kävi ilmi, että kyllä se on "ihan tavallinen blended", mutta kuitenkin mielestäni hyvä sellainen. Pehmeä, aromikas, mutta lyhyt. Ei tässä paljoa voi olla viljaviskiä sekoitettuna, mutta ilmeisesti silti liikaa, jotta jälkimaku olisi pidempi kuin mitä se nyt on. Desinfiointiaineelle se ei maistu, mutta olettaisin, että valmistuskustannuksia alentamaan lisätty viljaviskikin on täytynyt iättää mallasviskikomponenttien tavoin tuohon vähintään 10 vuoden ikään.
En ole montaa vuosileimallista blended-viskiä maistanut, mutta kyllä tämä (omilla mieltymyksilläni) Chivasin 12 vuotiaan voittaa olemalla nuoremmasta iästä huolimatta ikääntyneemmän oloinen. 18-vuotiaaseen Chivasiin en viitsi verrata, koska 18-vuotias Chivas maksaa kuin single malt ikään (ja siksi pidän 18-vuotiasta Chivasia hintaansa heikompana viskinä, vaikka ihan hyvää juotavaa onkin).
__________
EDIT: korjataan tuota off-topicia eli 1995 perustettua Kilchomania. Epäilen, että viski ei ole siellä vielä siinä tuotannossa, että sieltä olisi saatavissa Black Bottlen lupaamaa 10 vuoden ikäleiman omaavaa viskiä. Tislaamo on 12-vuotias, mutta toistaiseksi pullottavat vain 5-vuotiasta single maltia. Tislaamo on siis "ramp-up" vaiheessa, eli pyrkii lähinnä pysymään taloudellisen toiminnan puitteissa myymällä suuren osan tuotannosta nuorena, ja valtaosan taatusti tynnyritavarana. Iättäminen sitoo pääomia pitkäksi aikaa ja kysyy siksi valtavia resursseja. Lisäksi 12 vuoden mallasviskin tuottaminen heti alkuun (ennen kuin ihmiset ovat tutustuneet kyseisen panimon nuorempiin variantteihin) olisi todennäköisesti haaskausta ja tuotteesta ei saataisi täyttä hintaa tai se jäisi myymättä.
10 vuoden kuluttua nähnee kuitenkin onko tuuli ottanut purjeeseen ja onko tislaamo saanut 8, 10 ja 12 vuoden variantit eloon. On tietenkin ero tuottaa tynnyreitä blendaajien käyttöön ja pullottaa omaa single maltia 12 vuoden iällä - epätasapainoinen 12yo mallasviski voi estää tislaamon maineen luomistyötä ja maineen rakentaminen lienee kriittisen tärkeää nuorelle tislaamolle. Saas nähdä minkälaisia kokeiluita he suorittavat pienissä erissä löytääkseen sen oman tyylinsä.
[whiic muokkasi tätä viestiä 29.03.2006 klo 13:37]
Mitä mielipiteitä teillä on Bowmore Surfista? Itse en ole kehdannut vielä korkata uutta ostostani sen pelossa, että sitä ei tulisi juotua loppuun vuosikausiin ja maku ehkä kärsisi avattuna varastoitaessa. Pelkään Bowmoren juomisen vievän pidemmän aikaa kuin esim. Laphroaigien (joita minulla on kaksi pulloa auki)... tai ainakin siihen on sille on perusteltu pelko. Arvostelut kyseisestä viskistä ovat nimittäin TODELLA ristiriitaisia.
Osa puhuu merellisyydestä, suolaisuudesta, savuisuudesta ja hennosta sitrusmausta - toiset puhuu muita Bowmoren tuotteita "helpommasta" ja lievästi savuisesta viskistä. Ei tuosta ota oikein selvää. Onko se sitten niin kompleksinen, että jakaa mielipiteitä? Aika moni arvostelu sanoo päin vastoin, että siitä puuttuisi kaikki moniulotteisuus. Ehkä se on niin kompleksinen, että se jakaa jopa mielipiteet siitä kuinka moniluonteinen se on? Tai sitten se on vaan yksinkertaisesti kuralientä... Voi siis olla parempi jättää avaamatta tuo Surf, jos vaikka haluaa myöhemmin tarjota jollekulle vähemmän Islay-fanaattiselle kaverille.
Onko teillä kokemuksia avatun viskipullon vanhentumisesta? (Siis vanhentuminen negatiivisessa mielessä. Ikääntyminen (=positiivinen asia) tapahtuu vain tammitynnyrissä.)
Onko teillä kokemuksia avatun viskipullon vanhentumisesta? (Siis vanhentuminen negatiivisessa mielessä. Ikääntyminen (=positiivinen asia) tapahtuu vain tammitynnyrissä.)
Kuten jo aiemmin totesin, on alkoholi-intoiluni sitä tasoa, että kokemusta kauan sitten avatuista viskeistä löytyy. Uskaltaisin väittää, että minkä tahansa väkevän alkoholijuoman kohdalla pullon avaamisella ei ole vaikutusta säilyvyyteen. Pimeässä olen kyllä tavannut pulloni pitää.
Vanha kansanviisaus tietää, että avatusta pullosta haihtuu alkoholi ja juoma laimenee, mutta todellisuudessa veden ja alkoholin seoksesta molemmat komponentit haihtuvat huoneenlämmössä samaan tahtiin (eivät kuitenkaan ehjän suljetun korkin läpi).
No nyt se on päätetty. Bowmore Surf maistetaan. Irroitin jo sinettifolion. Korkin päältä, lasi on huuhdeltu. Taustalle Levantis - Cosmic Hymn soimaan.
Plop. Nuuhkaisu pullon suusta tuo aluksi mieleen Laphroaigin Quarter Caskin. Tai siis sen Quarter Caskin, jolle se tuoksuu nyt (ei se grappa-aromi, jonka olin aistivani ensimmäisellä maistamiskerralla). Tämä on luonnollisesti ensimmäinen korkkauskerta, joten tuoksu voi olla huomattavasti erilainen kuin mihin tuoksu stabiloituu.
Kaadetaan tilkka lasiin. Kyllä, tuoksahtaa puulle (eli kaikki tuoksahdus ei ollut korkista peräisin). Lupaa hyvää. Hieno tuoksu. Tippa levittäen kämmenselälle ja tuoksu on tutun vaniljainen, kuten Quarter Caskissa. Hetken aikaa olen aistivani viskin kuivuessa jotakin aivan muuta, mutta se katoaa nopeasti ja tuoksu palaa vaniljaan. Tuoksu ei taida olla kuitenkaan yhtä täyteläinen kuin QC:ssa?
Tamminen maku, mutta terävä sellainen. Kuin Quarter Cask ilman Laphroaigin täyteläistä turpeisuutta. Suolaisuutta olen aistivani kuitenkin. Tätä kun maistaa niin ensi sekunnin vaikutelma on lähellä Quarter Caskia - sitten jää odottamaan potkua kasvoihin... joka jää täysin tulematta - ei vähäisintäkään avautumista suussa. Se maku joka oli suuhun kaataessa on se maku jonka tämä viski pitää suussa viipyessään, joskin maun hiljalleen heiketessä. Mikä pettymys, kieltämättä. Tuoksu antoi odottaa jotakin paljon parempaa.
Johtuen siitä, että maku aluksi tuo niin elävästi mieleen QC:n täytyypä oikein maistella näitä peräkkäin ja etsiä kuinka paljon yhtäläisyyttä ja eroavuutta löytyy.
QC:n tuoksu on vaniljainen, ehkä paahteisempi, makeampi ja vähemmän terävä kuin Surfissa. Paljon makeampi ja kypsempi, kun antaa alkoholin haihtua pois.
QC:n maku on paitsi vahvempi, antaa pehmeämmän vaikutelman. Ehkä leveämpien aromien ylenmääräisyys peittää alleensa nuoren viskin terävät aromit? Samaa ei tapahdu Surfissa. Surf jättää "blendedmäisen" ohuen ja mutta terävän vaikutelman.
Jos Surfia nauttii pian Laphroaigin maistamisen jälkeen, Bowmorea ei yksinkertaisesti tunnista edes läsnäolevaksi suussansa. Tämä ei tietenkään ole oikeaoppinen tapa vertailla viskejä, mutta tekipä mieli kokeilla, jotta saisi kvalitatiivisen arvion lisäksi kvantitatiivisen (eli suhteutettua aromien absoluuttista voimakkuutta).
Mutta toisaalta: vahva turvearomi, joka tekee Laphroaigista niin erikoisen viskin, avautuu paremmin, kun suuta on ensin häretelty muulla viskillä. Toki herätellä voi juomalla enemmän sitä samaa ainetta, mutta ensimmäinen drammi ei maistu minun suussani yhtä turpeiselle kuin seuraava. Bowmore voisi toimia yhä hyvin herättelyyn, mutta ei tietenkään silloin, jos haluaa arvioida syvemmin viskin aromeja. Jälkimaku, kun voi jäädä kummittelemaan.
(Omat maisteluannokseni ovat noin 5ml - 20ml, ja lähes aina lähempänä sitä 5ml, jos haluan maistella, 20ml jos haluan viskistä seuralaista illanviettoon. 20ml annoksessa makuhermot varmasti herää jo turpeelle ennen kuin lasi tyhjenee, mutta 5ml annoksissa tuota ei oikein ehdi tapahtua. Virallinen "dram" taitaa olla 4ml, mutta yleisesti tuota nimeä taidetaan käyttää kaikesta viskin annostelusta alle ravintola-annoksen.)
Täytyy rehellisesti tunnustaa: tämä viski oli kohtalainen pettymys. Onneksi sain sen kuitenkin halvalla. Taidan säilyttää viskiä tarjottavaksi vieraille, nyt kun se pullo on vielä lähes täynnä, joten haihtuminen ja oksidoituminen ei pitäisi paljoa vahingoittaa sisältöä. Tai sitten juon tämän päihtymystarkoituksessa pois kerralla... noh, se oli vitsi vaan. Mielestäni jopa Black Bottle (blended) omaa enemmän Islayn sydäntä kuin tämä kondenssiveden ohut viskinkuvatus. Toivotaan että Balvenie täyttää odotukseni paremmin (luonnollisesti ne odotukset ovat täysin erilaiset kuin mitä minulla oli Islay-viskille).
Vielä rohkeampi kuvaus taisi olla Viking Linen katalogissa (sitä lukiessa teki jo mieli Surf ostaa, mutta tuolloin päädyin Quarter Caskiin - onneksi, sillä Surfin löysin myöhemmin lentokentältä, Quarter Caskia siellä ei ollut). Viking Linen katalogissa puhuttiin Surfista kuin oltaisiin kuvailtu vähintäänkin Laphroiagin kaltaista makuelämystä.
__________________________________
Uusinta-arvio #1. Ei se sitrushedelmän aromi tästä mausta kyllä kaukana ole. Semmoinen kitkeränterävä sivumaku. Olen myös todennut tässä illan lipitellessäni, että tämä on aika lämmittävä juoma, vähän kuin Talisker. Semmoinen mausteinen aromi, mutta ei kuitenkaan yhtä tulinen kuin tuo mainittu Skye-saaren tuote.
Täytyy suorittaa vielä toinen uusinta-arvio ensi iltana, kun makuhermot ovat uudelleenkalibroituneet. Mielikuvani on muuttunut aavistuksen positiivisempaan suuntaan ensifiiliksistä. Ei mitään sellaista muutosta muodostuneessa mielikuvassa, ettäkö se uhkaisi Laphroaigin sijoitusta suosikkiviskinäni, eikä edes Taliskerin kakkossijoitusta. Muita single malteja minulla ei olekaan vielä avattuna ja niistä baareissa maistetuista en ole voinut muodostaa riittävän luotettavaa mielikuvaa.
_______________
Tämän tuoksu ei olekaan yhtä miellyttävä kuin miltä se ensi nuuhkaisulla vaikutti. Tuoksussa on myös sitruunaa, ja kokonaisuutena tuo tuoksu tuo etäisesti mieleen Bokma-geneverin. Tuoksu kehittyy vaniljaisempaan suuntaan juoman seistessä lasissa (erityisesti kun lasi on melkein tyhjä) ja alkoholin päästessä haihtumaan.
Vaikka tuoksu ei yhtä hieno olekaan kuin miltä se aluksi vaikutti, on se (valitettavasti) tämän viskin parasta antia. Veden lisääminen ei paljoa avaa tätä viskiä, mutta terävä kärki lähtee mausta. Ehkä aavistus aukeavaa savuisuutta (mutta ei turvetta). Ei tätä viskiä kieltämättä kyllä vedellä voi pilatakaan...
Quarter Caskin olen todennut olevan hyvin herkkä veden lisäämiselle. Puiset aromit kertakaikkiaan tuntuvat kärsivän veden lisäämisestä. Cask Strengthiin sitä voi hieman lisätäkin, joskin sylki ajaa samaa virkaa, jos juoman nauttii hitaasti ja hyvin pieninä annoksina. CS:n aromit eivät olekaan puisia vaan savuisia ja savuaromit käyttäytyvät eri lailla lisätyn veden kanssa. __________________
www.bowmore.co.uk:n kuvaus tuotteesta: Colour: Ripe barley. Body: Medium. Nose: Peat smoke and sea spray combining well with the lighter citrus lemon aroma. Palate: Fresh with the peaty flavour overlying the oak. Light barley sugar sweetness in the after taste. Finish: Powerful and full of character.
Viking Linen kuvaus tuotteesta: "Täyteläinen, merenrantaa, tervan maku, erittäin savuinen".
Surf on nyt saanut minun osaltani moninkertaisesti enemmän rivejä kuin se on ansainnut...
[whiic muokkasi tätä viestiä 04.04.2006 klo 00:11]
"tommonen" = Bowmore Surf? En vaivaudu vastaamaan. Miksikö? Koska viski ei ole sen arvoinen. Samat rahat kannattaa käyttää johonkin toiseen mallasviskiin... johonkin joka maistuu ylipäätään... no, edes jollekin.
No, okei. Luovaa liioittelua. Kyllä se maistuu suolalle ja sitruunalle. Olo on siis kuin tequilaa hörppiessä, mutta pahoinvointi jää puuttumaan. (Ah, mikä karsea pettymys sekin.)
___________
Olen muuten tässä juonut jo pari desiä Talisker 10yo -putelista ja kylläpä siihen ihme vaan oppii rakastumaan. Talisker tulee olemaan vakiopullo hyllyssäni jatkossakin, yhdessä Laphroaig 10yo Cask Strengthin ja Laphroaig Quarter Caskin rinnalla.
Lupailemani vertailutesti kahden eri aikakauden Taliskerin välillä: sain kaverilta sen toisen putelin, joka hänellä oli kaapissa pölyttymässä. Huomattava on, että "uusi" putelini on ollut avattu noin vuoden ...tai ehkä kaksi, eli oksidoituminen/haihtuminen ja muun sorttinen vanheneminen (ei ikääntyminen) on voinut vaikuttaa aistimuksiin vuosikertavaihtelua enemmän.
Se "uusi" pullo Taliskeria on vanhemman etiketin omaava pullote. Vanhemmassa Taliskerissa on tummanharmaa pahvikotelo graniittikuviolla ja jossa piirroksena Skyen kartta; uudessa sininen kartonki kohokuvioinnilla Skyen saaren kartalla. Vanhassa pullossa maalaamaton puuhattuinen korkki ja kultainen kaulus; uudessa siniseksi maalattu ja sininen kaulus.
Molempien viskien väri on (luonnollisesti) sama (valtaosa viskitislaamoista käyttää väriainetta E150, jolla tasoittavat vuosikerta- ja tynnyriyksilövaihtelut värissä).
< Vangelis - Irlande > siis soimaan ja nuuhkimaan ja maistelemaan.
Uusi puteli: Nose: hieman terävämpi, mausteisempi, tammea Taste: tammen aromia, hitunen makeutta, mausteinen polte, suolaisempi Palate: voimakas, lämmittävä ja pitkä
Ihmetyttävää oli, että ikääntyminen oli voimistanut tuoksua (vaikka olisin olettanut haihtuvien aromien heikentyvän enemmän), mutta jälkimaku oli heikentynyt. Ikääntyessään Talisker on yhä hyvinkin juotavaa ja hienoa viskiä, mutta ei omaa enää niin paljon sitä Extreme-asennetta, joka kyseisessä viskissä on ylen määrin tuoreena (siis 10 vuotta ikääntyneenä, mutta vastakorkatussa pullossa). Arvotan tämän tuulettuneenkin Taliskerin melko korkealle. Tuulettuminen ei lisää tammen aromeja, mutta poistaa kyllä haihtuvia estereitä (tuoden tammen aromit paremmin esille), vaikuttaen siis melkein samoin kuten iättäminen tuhat kertaa uudelleenkäytetyssä bourbontynnyrissä.
Talisker ei siis pilaannu, ja erityisesti, jos se maistuu vähän turhankin äärimmäiseltä, saatat pitää enemmän siitä enemmän tuulettuneena. Minä en vielä osaa sanoa kummasta pidän enempi. Oli ensimmäinen maistiainen tuosta hengittäneestä putelista.
Mutta miten käy Laphroaigeilleni, jos niiden kevyet, savuiset ja suolaiset fenolit haihtuvat? Ehkä pitää juoda ne pois ennen sitä...
_________
Lagavulinin 16yo on nyt maistettu. Kävin Porissa sijaitsevassa Steak & Whisky House Gallessa (www.ravintolagalle.fi) maistamassa sen. Valitettavasti muistilappuni taisi unohtua opiskelijakämppääni, mutta näin ulkomuistista voin silti sanoa kokemuksista, että Lagavulin oli voimakkaan savuinen, Laphroiagia vähemmän suolainen ja iän mukavasti pehmittämä ja täyteläinen.
Samalla maistoin Ardbeg 10yo:n. Tämä melkein "normivahvuinen" (46%) viski ei ole käynyt läpi kylmäfilteröintiä (toivottavasti tämä käytäntö yleistyy eikä jää lähinnä tynnyrinvoimiin). Tämä viski ei ollut kovin täyteläinen: väri oli ohut ja makukin olisi voinut olla täyteläisempi. Savua ja suolaa löytyy. Maan aromeja, turvetta ja multaa, ei löydä siinä määrin kuin muista eteläisistä Islay-viskeistä. Harmi, etten muistanut maistaa Gallessa Ardbeg Uigedalia (joka siis käytännössä merkkaa Ardbegin omaa tynnyrinvoimaa).
Ardbegista tuskin tulee viskikaappini vakiopullo. Ardbegin hinta (noin 45 eur) on alkossa kuitenkin noin 10 eur kalliimpi kuin toinen suosikkini: Talisker. Toisaalta Alkosta ei saa Laphroaigia tynnyrinvoimana tai varttitynnyriä, mikä tarkoittaa, että valikoimassa on ainoastaan kylmäsuodatettu versio pullotettuna 40%:iin (43%:n kylmäsuodatettu versio on korvattu miedommalla). Ehkä Alkosta Ardbeg vaikuttaa houkuttelevammalta kuin Laphroaig (huolimatta Ardbegin noin 5 eur korkeammasta hinnasta). Laivalta ostaessani suosin kyllä näitä Laphroaigin vahvempia pullotteita. Ne ovat nestemäistä kultaa.
[whiic muokkasi tätä viestiä 23.04.2006 klo 01:39]
Viime postauksestani tähän threadiin on lähes kuukausi ja uusia kokemuksia ei juuri ole. Samoja viskejä lipitellyt, mutta vähän rauhoittuneella tahdilla.
Ostin kylläkin pullon Speyburn 10yota. Se on se Alkon halvin 10-vuoden ikäleimalla oleva single malt. Pullossa oli viallinen korkki: hyvin tiukka avattava, hyvin kova ja huokoinen (mahtoiko tiivistää edes?), mureni viskin sekaan ja lopulta korkki katkesi yhdellä avaamiskerralla. Sain korkin pullonsuusta kuitenkin ongittua veitsen kärjellä eikä se jäänyt viskin sekaan kellumaan. Onneksi eräs tyhjentämäni brandypullon korkki oli tasan saman kokoinen ja sopi siihen kuin nakutettu. Nose: hyvin makea, viljainen, ruohoa, terävähkö Taste: makea, maltainen, kevyt, mutta salakavala (muuttuu pistävän teräväksi, jos sitä hoputtaa) Finish: mieto, märkää heinää.
Throat Burning Speysider = Speyburn. Nauti tämä viski hitaasti vaikka se saattaakin hitaasti nautittuna maistua miedolta. Se polte kurkussa ei ole Taliskerin tavoin lämmittävä vaan lähinnä kirvelevä ja turruttava. Vältä sitä.
Melkeinpä kuitenkin sanoisin, että hintansa väärti, mutta edellyttäen, että korkkien laatu ei keskimäärin ole sitä mitä sain itse kokea. Tuskinpa näin halpa ja vähäfenolinen viski paljoa kärsii huonon korkin aiheuttamasta hapettumis- & haihtumisilmiöstä. Pieni "terän" karkaaminen voisi tehdäkin vaan hyvää, sillä terävyys ja maun ohuus ovat kaksi merkittävintä puutetta tässä viskissä.
Balvenie DoubleWood 12yo on maistettu ravintoloissa kolmeen kertaan. Muistiinpanojani en löydä. Maku on tamminen, mutta hedelmäinen. Tuoreita hedelmiä. "Irlantilainen". Hieman terävähkö. Edellyttää jatkotutkimuksia.
Lagavulinia olen lipittänyt useaan otteeseen, mutta en ole vielä pulloa ostanut. Lyhyesti summattuna Nose: tamminen, turpeinen, vaniljainen, voimakas Taste: kuivahko, turpeinen, mausteinen, vähäsuolainen (verrattuna toiseen L:ään) Finish: kuiva ja lämmittävä.
Hienohan tämä Lagavulin. Ehkä parempi kuin toinen L. Mutta en oikein ole varma olenko valmis maksamaan hintapremiumia siitä. Ehkä ulkomailta tai ruotsinlaivalta. 55 eur Alko tilausvalikoimasta on aika paljon. (BTW: Alko saisi pistää tilausvalikoimalistansa jakoon myymälöissänsä. Yksi printti tilausvalikoimasta koko myymälässä on aivan liian vähän. Kopiokone laulamaan! On niin äärettömän tyhmän oloista pyytää tilausvalikoiman listaa, selata sitä viisi minuuttia myyjän seistessä vieressä ja olla sitten tilaamatta mitään.)
Voisin postata grappa-threadiin arvostelut Torres 10 (Katalonia, Espanja) ja Vecchia Romanga Etichetta Nera (Italia) -brandyistä.
Melkein tasan vuosi, kun viimeksi päivitin tätä threadiä. Yli vuoden ikäisiä topiikkeja ei taida pystyä (ilman Googlea) löytämäänkään, sillä "koko" ajalta etsiminen bugittaa.
Tämänhetkiset single maltini (nimi, ikä, alue, status): Balvenie DoubleWood, 12yo, Speyside, avaamaton Balvenie DoubleWood, 12yo, Speyside, avattu Bowmore Surf, NAS, Islay, avattu Connemara, NAS, Irlanti, avaamaton Glen Garioch, 15yo, Eastern Highland, avaamaton Lagavulin Distiller's Edition 1988(?), 16yo, Islay, avaamaton Laphroaig Quarter Cask, NAS, Islay, avaamaton Laphroaig Quarter Cask, NAS, Islay, avattu Laphroaig Cask Strength ("red stripe"), 10yo, Islay, avattu Laphroaig, 10yo, Islay, avaamaton Scapa, 14yo, Orkney, avattu Talisker, 10yo, Skye, avattu Talisker, 18yo, Skye, avaamaton
Täysin tyhjennettyjä: Talisker 10yo (vanha etiketti) ja 2kpl Speyburn 10yo.
Suurin osa lisäyksistä on yhä avaamattomia, joten paljoa ei uusia arvosteluja ilmestyne. Täytyy katsoa taaksepäin ketjuun ja katsoa mitä kaikkea on arvostelematta. ...tai arvostella kaikki uudestaan. Paremman arvion saa maistelemalla useampaan kertaan. Paitsi, että jokainen maistamiskerta antaa aina hieman oman tuloksen, vuosien saatossa kielikin virittyy paremmin maltaalle. Sanotaanhan, että viski (ja erityisesti Islay-viski) on "acquired taste", kuten hapansilakka, mämmi, natto, Fernet-Branca, tms. Siihen täytyy oppia.
Ei-viskeistä kaapistani löytyy joitakin muita pidemmän kypsytyksen saaneita tisleitä mm. Torres 10 on vakiokamaa. Viimeisin ostokseni tein tänään: Ron Zacapa Centenarion 23 Años. Ikäisekseen hyvinkin kohtuuhintainen rommi Alkosta.
EDIT: Ron Zacapa maistettu, ja se maku oli taivaallisen samettinen. Melko makea kyllä. Tuoksussa enemmän terää kuin maussa, ei tuoksukaan pistävä, voimakas vaan. En ole rommeja paljoa maistellut (Santa Maria, Captain Morgan, Stroh 54, Stroh 80, Bacardi Blanco) ja tämä on ainoa iätetty rommi... ja vieläpä Todella pitkään iätetty. En siis osaa kovinkaan paljoa kuvailla tämän rommin makua. Siinä on kuitenkin jotakin hyvin tuttua... jotakin, mitä en ole halvemmista rommeista koskaan aistinut. Ehkä sokeriruo'on makeus muistuttaa minua jostakin ruokaelämyksestä... tai ehkä se on ylipäätään tuo täyteläinen, kielen päällä viskoosi, mutta uskomattoman pehmeä, alkoholittoman oloinen aromi. Voisinkohan huijata kaveriani uskottelemalla tätä konjakiksi tai brandyksi sokkotestissä... siis kaveria, joka harrastaa useamman sadan euron konjakkeja (lähinnä Hennessyä). Siitä on aikaa, kun viimeksi maistoin Hennessyn X.O.:ta... en ole varma voisiko tässä olla jotakin yhteista tuohon konjakkiin. Torresia tämä ei kuitenkaan muistuta. Torresissa on enempi potkua.
Josta tuli mieleeni, että Torresilta oli 10-vuotisen lisäksi tarjolla joku toinenkin... olikohan se Torres 20, Alkon tilausvalikoimassa. Pitänee ottaa selville sen hinta. www.isokaato.com pitää tietokantaansa ainoastaan Alkon julkisen (joskin vain Alkon myymälöistä noudettavan) hinnaston perusteella.
[whiic muokkasi tätä viestiä 19.05.2007 klo 23:54]
Eipä ole tullut luettua tätä ketjua, koska liikutaan tasolla, josta en ymmärrä mitään. Ehkä jonkinlainen viskinmaistelukurssi olisi paikallaan. Mahtaakohan joku taho sellaista järjestää? Järjestää tai ei, mutta on hauskaa, että sinä whiic olet palannut palstalle. Kanssasi on kiva vääntää milloin mistäkin asiasta. Tässä aiheessa et kyllä minusta vastusta saa.
Taannoisen ulkomaankomennuksen takia (eläköön verovapaus!) kuitenkin kaapista löytyy yhtä sun toista. Hankinnat painottuivat kalliimman pään laatuihin (siis kohtuus kaikessa, myös hinnoissa). Mielenkiintoista on ollut havaita, ettei kalliit ole välttämättä maistuneet yhtään halpoja paremmalta. Musta Johnny Walker oli suurin pettymys, todella ummehtuneen makuinen (tämä edustaa asteikollani kalliimpaa, muttei kalleinta päätä), Grants puolestaan on edullisista positiivinen yllätys. On muodostunut suosikiksini. Halvoista Black Velvet voisi olla viskien mehukatti eli maistuu keinotekoiselta ja teolliselta.
Kuvaavin tilanne arvioitaessa makuja vs hintaa oli tapaus muutaman vuoden takaa, jolloin juhlissa tarjottu shampanja oli Dom Pérignonia. Eräs asiasta tietävä yritti provosoida vieraita toteamalla shampanjan olevan hyvää, mutta kukaan ei kiinnittänyt asiaan huomiota. Eivät tainneet huomata eroa tavanomaiseen Elyseehen, vaikka mukana oli ihan sivistynyttäkin väkeä. Hukkaan meni siis.
Joskus nautinnosta kannattaa maksaa, mutta myös kannattaa yrittää pitää erillään eräänlainen tietoinen nautinto tai miten asian nyt määrittelisi. Usein kallis tuote tuntuu hyvältä, jos merkki tai hinta on tiedossa. Koskee muitakin aihepiirejä kuin viskejä. Tosin tässä aiheessa arvostelu on helpompaa, koska kriteerejä on vain yksi eli maku toisin kuin vaikkapa autossa, jossa ajo-ominaisuuksien lisäksi kiinnostaa myös käyttökulut ja ulkonäkö. Tiedä sitten, paljonko viskeissä pullon ulkonäkö vaikuttaa, tietojeni mukaan ainakin naisten hajuvesikaupassa paljonkin.
[Herbert muokkasi tätä viestiä 20.05.2007 klo 04:13]
Viskitietouden hankkimiseen suosittelen lämpimästi http://www.maltmaniacs.org -sivustoa, jossa on parinkymmenen itseoppineen viskimaanikon arvosteluita. Tärkein heistä on Johannes van del Heuvel, jolla on oma kriittinen osa portaalissa (MaltMadness). Taitaapa MaltMadness olla jopa se vanhempi osa portaalia, johon sittemmin on lisätty muiden viskifanaatikkojen yhteissivusto. MaltMadness löytyy osoitteesta http://www.maltmadness.com tai http://www.maltmaniacs.org/ADHD
Heuvelin MaltMadness -sivuilta löytyy "liquid log", jossa on viskejä arvioitu 0...100 asteikon lisäksi verbaalisesti. Tämä auttaa vertailemaan makuaistimuksia ja kehittämään omaa havainnointikykyä. Mutta samaan tulokseen ei omissa maistiaisissa tarvitse kuitenkaan päätyä. Viskien arviointi on aina vertailemista tunnettuihin kokemuksiin: toisiin viskeihin ja elämänkokemuksiin. Maniacsien puolelta löytyy suurempi matriisi arvioita numeroina: 18 arvostelijaa kerrottuna tuhannella(?) eri viskillä. Se on iso taulukko, mutta verbaalinen kuvaus puuttuu viskeiltä.
Liquid logissa on pari ei-arvostelu-artikkeliakin. Nämä artikkelit ovat mitä kiinnostavimpia, sikäli, että ne kertovat mm. viskiin oppimisen prosessista, nautintotavoista, ruoka+viski, elokuvat+viski, yms. asioista, jotka jäävät muutoin taka-alalle sivustolla.
Sivuilla on myös Beginner's Guide (jossa selostetaan viskien valmistus ja maisteleminen), epistle blogi (muiden maanikoiden yhteisblogi), jne. Portaalin sisältö on valtava. Tutkikaa itse. Suosittelen. Mutta käyttäkää IE:tä, älkää Operaa. Mozillasta en tiedä kuinka toimii.
En usko, että tuo "maku" on mikään yksittäinen tekijä. Se voidaan jakaa pienempiin osiin, kuten esimerkiksi auton "suorituskyky". On huipputeho, on vääntökäyrä, on ohituskiihtyvyys, on "sivistynyt" käytös (vääntökäyrän tasaisuus, turbon "potkimattomuus"), massan vaikutus, massakeskipiste (korkeus: painon siirtyminen takapyörille kiihdytettäessä, kallistelutaipumus; pituus: painojakauma renkailla kiihtyvyyden ollessa nolla), alustaratkaisut ("ajettavuus"), päläpäläpää. Ja tämäkin on vain auton "suorituskyky". Ulkonäköseikat ja huoltotarve sitten omanaan. Ei kypsytetyn tisleen arviointi ole yhtään sen helpompaa vaikka arviointikohtana olisikin vain "maku" (ja makuunhan pitää yhdistää erottamattomasti myös tuoksu, alkoholin polte, viskositeetti ja kaikki joka on aistittavissa kielellä, suun limakalvoilla, nenällä tai muutoin oraalisesti nautittaessa).
"Ehkä jonkinlainen viskinmaistelukurssi olisi paikallaan. Mahtaakohan joku taho sellaista järjestää?"
Viskinmaistelutilaisuuksia löytyy kyllä. Osallistumismaksut tyypillisesti 20...30 eur per kerta, sillä maisteltavat viskit ovat usein sellaisia, joita ei saa Alkosta, harvemmin edes heidän tilausvalikoimasta. En itsekään kuulu sellaiseen eliittiin, että kokisin tarvetta osallistua moisiin tilaisuuksiin. On liian tyyristä. Alkossa on sitäpaitsi tusinoittain single malt -viskejä, joita en ole maistanutkaan (edes baarissa 1...2cl annostakaan).
Peruskurssiksi viskinmaisteluun suosittelen tuota Johannes van den Heuvelin viskisivustoa. Ei maksa mitään tutustua viskeihin siellä. Ei se kyllä suurta nautintoa tuota, mutta löytyy hyviä vinkkejä mitä kannattaa hankkia ja mitä ei. Tärkeäähän on aluksi kokeilla hyvinkin erilaisia viskejä, sillä eroja näiden kesken on paljon (toisin kuin esim. vodkat, joiden keskinäiset erot ovat melko pieniä suhteutettuna siihen kuinka naurettavan monta myyntiartikkelia on Alkolla. Kertoo enempi suomalaisen juomatottumuksista kuin vodkan luonteesta. Sitäpaitsi moni viina taitaa olla olemassa vain sen takia, että tarjotaan samaa tavaraa eri nimellä, esim. "Tapio"-nimisille ihmisille).
"...on hauskaa, että sinä whiic olet palannut palstalle. Kanssasi on kiva vääntää milloin mistäkin asiasta."
Saas nähdä riittääkö aika vääntämiseen. Joistakin teknisistä asioista kyllä jaksaisi vääntääkin, mutta väki taitaa mielummin ruikuttaa autoverosta, kuin jauhaa tekniikasta.
"Mielenkiintoista on ollut havaita, ettei kalliit ole välttämättä maistuneet yhtään halpoja paremmalta. Musta Johnny Walker oli suurin pettymys, todella ummehtuneen makuinen (tämä edustaa asteikollani kalliimpaa, muttei kalleinta päätä), Grants puolestaan on edullisista positiivinen yllätys. On muodostunut suosikiksini. Halvoista Black Velvet voisi olla viskien mehukatti eli maistuu keinotekoiselta ja teolliselta."
Makunsa kullakin. Moni arvostaa Black Labeliä. Itse en ole maistanut mitään mainituista, siis Black Labeliä, Grant'sia enkä Black Velvetiä. Red Labelia kuitenkin olen... valitettavasti.
"Kuvaavin tilanne arvioitaessa makuja vs hintaa oli tapaus muutaman vuoden takaa, jolloin juhlissa tarjottu shampanja oli Dom Pérignonia."
Kaikki ei uppoa kaikkiin. Ei minuunkaan uppoa kuohari. Kyllä maistelemalla ja vertailemalla voisi huomatakin selkeän eron, vieläpä jos totuttelisi. Mutta, mutta... kuohari ei säily päivääkään. Kuka hullu opettelisi nauttimaan sellaisesta juomasta, joka täytyy juoda heti? Kuoharit siis pysyköön juhlajuomina ja mielummin vaikka ihan keskinkertaisina, sillä keskiverto osallistuja ei kuitenkaan osaisi arvostaa usean sadan euron champagnea.
"Joskus nautinnosta kannattaa maksaa, mutta myös kannattaa yrittää pitää erillään eräänlainen tietoinen nautinto tai miten asian nyt määrittelisi. Usein kallis tuote tuntuu hyvältä, jos merkki tai hinta on tiedossa."
Jeps. Tämän takia maistelutilaisuuksissa voidaankin harrastaa sokkotestejä. Ja tämän takia haluankin tehdä kaverilleni jäynän ja tarjota 23-vuotiasta rommia "konjakkina". Saa nähdä meneekö fusku läpi.
En muuten minäkään osannut tunnistaa Jack Danielsiä bourboniksi... tosin se johtui siitä, että en ollut maistanut tuota aiemmin. En sentään sekoittanut sitä single maltiksi... luulin sen olevan jotakin vähäsavuista skottiblendiä. Tunnistin kuitenkin sokkotestissä joitakin ominaisuuksia, mm. puun vahvan aromin. Bourbonithan lain mukaan kypsytetään neitseellisissä tynnyreissä, puun aromia irtoaa runsaasti. Lisäksi Jack Daniels (toisin kuin muut bourbonit) suodatetaan hiilikerroksen läpi.
Jälkeenpäin baarissa maistellessa tuo Jack Daniels on alkanut maistumaan entistä enempi moonshinelta. En tiedä onko se tietoisuus Danielsista itsestään vai makuaistini harjaantumisesta single malteihin (tuosta sokkotestistä kun on useampi vuosi). Ehkä jälkimmäinen... ei nimittäin tahdo enee mennä alas blendikään. Tosin sokkotestinä... kukaties. Kokeilemisen arvoista.
Omia viskejäni kyllä tunnistan vaikka silmät kiinni... tai kahdesta identtisestä lasista joita olen käännellyt edes ja takaisin. Pelkästä hajusta tunnistan. Ja tunnistin 18-vuotiaan Taliskerin 21-vuotiaasta Balveniesta silloin, kun ensimmäistä kertaa olin maistamassa kumpaakaan (olin maistanut vain 10-vuotiasta Taliskeria ja 12-vuotiasta Balvenieta ennemmin). Jos joku väittää, että ei onnistu maistamaan eroa, tulen sanomaan, että "reminder: et vaan osaa".
"Tiedä sitten, paljonko viskeissä pullon ulkonäkö vaikuttaa, tietojeni mukaan ainakin naisten hajuvesikaupassa paljonkin."
Joskus voi hankkia jonkun pullon ulkonäön perusteella, mutta todennäköisesti se ei ole single malt. Kalliitkin single maltit ovat useimmiten pelkistetyissä pulloissa. Äärimmäinen erimerkki esim. Laphroig, jonka etiketit ovat kukakuinkin mustavalkoisia, koristelemattomia.
Blendit laitetaan usein koristeellisempiin pulloihin. On kulmikkaita (Grant's, Lauder's), on kantokahvallisia (Mansion House), jne. Mansion Housesta kannattanee pysyä erossa hienosta pullosta huolimatta. Se löytyy MaltMadnessin "shit-list"ilta, eli se on jopa blendiksi käsittämätöntä kuraa. Ja ainakin minä saan tajuttoman kissanvirtsakrapulan jo yhdestä lasillisesta Lauder'sia.
Konjakit ovat ne, jotka pakataan hienoihin pulloihin. Erityisesti X.O.-ikäluokituksen omaavat. Ne ovat taideteoksia... hyvin ranskalaisia pulloja. Ei tuo minun Ron Zacapa Centenario -rommipullonikaan ruma ole. Pullo itse on pelkistetty, mutta siihen on päälle liimattu käsin punottu olkikoriste. http://www.bilder.spirituosenladen.eu/produktbilder/zacapa23neu.jpg
Teoriassa brandyt voivat olla "vatted column", "single column", "blended", "vatted pot-still" tai "single pot-still" tyyppisiä. Keksin itse termit, mutta vastaavathan löytyy myös viskipuolelta (vatted grain, single grain, blended, vatted malt, single malt).
Vatted = usean tislaamon sekoite. Single = yhden tislaamon tuote. Viskeissä lisäksi jako viljaviskiin (grain) ja mallasviskiin (malt). Mallasviski on pot-still tislattu, kuparipannussa, erätuotantona. Viljaviski voi olla pylvästislattu, eli column distilled, jatkuvana prosessina, joka ei keskeydy tyhjentämistä ja täyttämistä varten. Konjakit ovat kaikki pot-still tislattuja. Brandyjen tislaamista ei laki säätele, joten osa on pot-still, osa column. Brandyt voivat olla sekoitteita myös pot- ja column-tislattujen välillä.
Nuo kalliit konjakit hienoissa pulloissansa ovat muuten vastaavia kuin viskien "vatted maltit": sekoitteita useita tislaamoilta, mutta kaikki silti pot-still menetelmällä tislattuja. On ikävä juttu, että ainuttakaan "single pot-still" konjakkia (joita kutsutaan useammin termeillä "estate bottled" tai "single vineyard cognac") ei Suomesta löydy, vaan konjakkimaailmassa sekoitteet koetaan arvokkaammiksi kuin viinitarhan itse alusta loppuun asti valmistamat.
Toki teoriassa taitaa olla näin viskimaailmassakin, jos tarkkaillaan lippulaivoja. Blendeissähän mm. Johnny Walker on välillä tempaissut yli 10000 euron pulloilla. Kuitenkin bulkkina halpa Johnny Walker maksaa vähemmän kuin single malt, ja arvostus harrastajien keskuudessa on sitäkin huonompi. Ehkä konjakkiharrastajienki olisi jo korkea aika herätä kokeilemaan estate bottled konjakkeja? Kyllähän viskimarkkinatkin olivat 80-luvulla sitä mitä konjakkimarkkinat ovat tänään: viski oli lähes yksinomaan blendediä.
Harrastajan kannattaisi huomata myös se, että blendaaja on pelkkä businessmies: hän ostaa halvemmalla ja myy kalliimmalla. Hyvässä lykyssä hän huolestii kypsytyksestä ja ymmärtää sekoittamisesta paljon, ettei pilaa lähtöaineita. Hän ei kuitenkaan osaa tehdä viiniä, hän ei osaa tislata. Hän ei myöskään pyri etsimään uutta ja luomaan persoonallista nautintoa: blendaajan tärkein tehtävä on sekoittaa joka kerta erilaisista lähtöaineista samanlainen lopputulos. Sama viskeissä, sama konjakeissa. Jos harrastaja luopuu tavoitteesta saada "samanlainen" hän voi myös saada "paremman". Samanlaisuus poissulkee paremmuuden.
Blendeissä (siis myös konjakeissa) on harvoin ikäluokitusta, koska ne ovat eri ikäisiä aineksia sisältäviä. Eri tislaamojen tuotteet kypsyvät eri tavoilla. Tuotteiden makupalettia tasataan lisäämällä eri ikäisiä sekaan. Iäksi saa ilmoittaa nuorimman ainesosan, joten sitä ei kannata ilmoittaa... se olisi noloa, jos joutuisi ilmoittamaan iäksi vain pari vuotta, jos runko on rakennettu paljon vanhemmalla.
Yhden tislaamon tuotteet voivat ilmoitella ikiä helpommin, sillä vaikka tisleet sekoitetaankin, sekoitetaan niihin tyypillisesti vain paria peräkkäistä vuosikertaa, vuosivaihtelun minimoimiseksi (vuosikausien kypsytyksessä ei vuosivaihtelu vaikuta, mutta lähtötisleen laadussa kyllä). Luonnetta tämä kasvattaa, mutta luonne voi olla ehkä turhankin selkeä (ei kompleksisuutta). Blendaajat voivat toki lisätä omiin blendeihin (usein minimaalisia määriä) yli sata vuotta vanhaa tislettäkin. ...mutta valtaosa blendaajista ei taatusti näin tee. Ainoastaan jokin Hennessy tai Johnny Walker saattaa pröystäilyoikeuksia hankkiessaan näin toimia. Ei se millilitra tynnyrissä tislettä paljoa nimittäin voi erottua vaikka olisi dinosauruksen tislaama pisara.
Rommeja ei muuten lait niin paljoa säätele. Zacapassa on sekoitteeen keski-ikä 23 vuotta. Ei nuorin tisle siis. Onpa kuitenkin single distillery tuote, joten eiköhän ne eri ikäiset tisleet ole lähinnä siinä 22...24 (tai 21...25) haarukassa. Zacapa on pylvästislattu. Tosin on sillä hyvätkin puolensa... se vähentää vaihtelua tisleen laadussa.
Nyt odotellaan Laphroaigin 17-vuotis erikoisuutta, joka oli Friends- tarjouksessa. Jospa kerrankin olisi siinä joukossa, että saa näitä FOL-erikoisuuksia.
Tästä tislaamo itse toteaa seuraavaa: - The barrels were selected by Robert Hicks (Master Blender) as the finest examples of 17 year old Laphroaig. As you will notice the barrels he finally selected were actually casked in December 1989. It has been bottled at full cask strength (50.3% ABV) and simply barrier filtered.
Laphroaig Quarter Cask ei putelissansa omaa vuosileimaa. Kyseessä on kuitenkin alle 10-vuotias tuote (toisin kuin muut Ei koemaistettu... vielä.
Jotkut epäilevät n. viisivuotiaaksi, nyt odotellaan niitä kommentteja
Ostokset tein tuolla http://danika-bar.de/ koska suurin osa pulloista on litran lekoja ja hinnatkin oli kohdillaan. Nyt voi todeta toimituksenkin olevan nopea jos ikenet meinaa kuivua odotellessa.
Hinta vertailuun löytyi oikein näppärä saitti http://www.whisky-preise.de/ millä voi tehdä vertailua hinnasta tietyn juoman kohdalla. Kaikki vertailussa mukana olevat eivät toimita ulkomaille, mutta tiedän suomalaisten ainakin käyttäneen Whisky Wizard firmaa.
Hei, tämähän on mukava aihe kaiken autotouhotuksen lomassa.
Nuoruudessani olin työn puolesta (60-luvulla) paljon kaikenlaisissa tiedotustilaisuuksissa ravintoloissa ja siihen aikaan piti aina olla alkoholia tarjolla. Ginistä en pidä, campari maistuu hirveältä vielä seuraavanakin päiväna , joten join viskiä , mitä aina laimennettiin soodavedellä ja siitäkin minulle nousi aina hiki otsalle. No ehkä pelastuin alkoholismilta , koska sitten myöhemmin , kun jouduin kustantamaan viinani itse , huomasin ,että viski sellaisenaan onkin oikein hyvää , ehkä hieman vedellä laimennettuna. Siitä haluaisinkin jatkaa keskustelua , sillä jossain James Bond kirjassa piti viski laimentaa ehdottomasti jokivedellä, ( taisi olla ameriikan mailla) koska se on pehmeää.Kirjailija Ian Fleminghän oli tunnettu kulinaristi ja tyylien ja tapojen tuntija. Olen itse joskus koittanut puhdasta sadevettä ja se on tuntunut ihan mukavalta. Mutta kivennäisvesi eikä soodavesi sovi ollenkaan. Onko parempaa tietoa tai kokemuksia.
Kokemuksia ei ole (kun en lantraa Islay-viskejäni), mutta aidot luonnon aineet eivät sisällä kaikenkarvaisia kemikaaleja, joita vääjämättä jää vesijohtoveteen. Pelkkä ajatuskin hiilihaposta alkoholipitoisessa juomassa kauhistuttaa ja puistattaa.
, tämä ketju janottaa ja toisaalta nuo Toyota-kehut kyllästyttää.
Kun maksaa juomastaan paljon, niin kannattaisi kokeilla lähdevettä.
Nyt täytyy kyllä ottaa siivu
Mitenkäs olisi "akkuvesi" eli tislattu vesi? Se ei ole tarkoitettu janoon nautittavaksi, koska ei sisällä mitään mineraaleja. Aiheuttaako tislaamisprosessi vedelle ei-toivottujen aromien siirtymistä tähän huoltoasemilta saatavaan akkuveteen? Ei kai akkuvettä ole ainakaan denaturoitu?
Ikävä kyllä - ei lähikaupasta.
Toinen kysymys on, mitenkä tämmöinen äärimmäisen puhdas vesi soveltuisi viskin kanssa. Voiko vesi olla liian "pehmeää"? Voiko se absorboida aromit?
Ainakin hiilihapottamaton lähdevesi on melko varma ratkaisu. Ei mineraalivettä. Kraanavesi voi olla yhtä laadukasta kuin lähdevesi, mutta on vaara aina, että siinä on klooria, tms., riippuen maantieteellisestä alueesta ja vuodenaikaan ja sääoloihin liittyvistä seikoista, jotka vaikuttavat pohjaveden laatuun ja käsittelyn tarpeeseen kraanaveden jakajalla.
Lähdevesi kuitenkin on aika se mitä minä suosisin. Jos ei sitä ole, kraanasta. (Tosin kannattaa maistaa ensin mille kraanavesi maistuu. Jos kraanasta tulee ruskeaa ja ruosteista vettä, ei sitä kannata tietenkään sekoittaa viskiin... tai muutenkaan juoda tai käyttää ruuanlaittoon.)
Paras lähdevesi on tietenkin lähdevesi, joka on mahdollisimman lähellä sitä veden laatua, joka vallitsee viskin valmistuksene käytetyllä alueella, siellä mistä vesi kerätään oluen valmistamiseen, ja mistä tislaamo ottaa vetensä laimentaessaan tynnyrivahvuuden pullovahvuudeksi. Lähdevettä Islayn alueelta...
Turvearominen lähdevesi olisi jees. Luonnonlähde? No, ehkä en uskalla mennä kokeilemaan vaikka tiedän kyllä mistä luonnonlähteen löytäisin. Voisi mennä vatsa sekaisin. No, ehkä kiehauttamalla luonnonlähteestä ämpäröityä vettä ja pullottamalla ja säilömällä jääkaapissa. Saisi tapettua bakteerit ja pieneliöt, mutta poistamatta makuaineita vedestä.
Akkuvesihän ei kaiketi ole tarkoitettu juotavaksi, joten pakkaus ja säilytys ei varmaan ole elintarvikemääräysten mukainen.
Taas pari vuotta sitten tuli käytyä Pyhän Laurin lähteellä lähellä Janakkalan kirkkoa ottamassa hörpyt. Vaikka lähde on lähellä tietä, niin ei ollut vatsaoireita tälläkään kertaa. Ei kuitenkaan kannata ihan päältä ottaa.
Jos laitat tipan pari Cask Strength-juomaan, niin kyllä aina moni pöpö kuolee alkoholimyrkytykseen.
Irroitin jo Quarter Caskin korkin päältä sen sinetin. Illalla on aikomus maistella tätä ensimmäistä kertaa. Odotus on kova - ja odotukset ovat kovia - syystäkin. Ei tähän voi todeta kuin, että on melko hankalaa tehdä paras auto tai paras viski, mutta on vielä vaikeampaa parantaa sitä entisestään.
Lämmitelläkseni voisin kirjoittaa tänne mitä on kirjoitettu Cask Strength ja Quarter Caskien sylinterikoteloihin ja mitä on kirjoitettu pullojen taakse.
_________
LAPHROAIG CASK STRENGTH:
Kotelo on tumman virheä ja paksua pahvia oleva sylinteri. Tämä on itselleni mieluisampi vaihtoehto kuin esim. Taliskerin myyntipakkaus, joka on neliskanttinen pahvirasia ohuemmasta pahvista. Se ei ole läheskään yhtä tukeva ja vaan näyttää liian halvalta. Aivan liian halvalta.
Vihreän pahvisylinterin edessä ja takana ovat valkeat suorakaiteen muotoiset alueet (ikään kuin feikkietiketit). Edessä kerrotaan mikä tuote on kyseessä, takana on kuvaus.
Pullon takaetiketissä on melkein sama kuvaus, mutta keskimmäinen (suluissa oleva) kappale puuttuu.
"Original Cask Strength Laphroaig whisky is a pure single Islay malt bottled at natural distillery strength. The whisky's rich flavours come through as never before because the whisky has not been chill-filtered. This gives a depth of genuine taste and texture normally associated with sampling a whisky at source.
(We mature Laphroaig whisky in seasoned oak barrels and this imbues the whisky with the heart and strength of the wood. These barrels are charred before filling to impart the slight sweet vanilla nuttiness of the oak. Original Cask Strength Laphroaig whisky is barrier-filtered only, to remove the small char particles that are present, but this filtering does not change or lessen the flavour in any way. In extremes of temperature it may appear a little cloudy - this is the natural condition of a malt of such peaty pungence and uncompromising purity.)
The choise is yours, but we recommend that you add twice as much water as whisky to fully appreciate the lingering taste characteristics of Original Cask Strength Laphroaig whisky. Whisky at cask strength quickly overpowers the palate, but adding water will release a rich aroma of peat smoke with some sweetness and strong hints of the sea.
Emphatic, full-bodied and utterly unforgettable."
_____________________________
LAPHROAIG QUARTER CASK:
Kotelo on valkea, mutta vaaleanvihreällä on kotelon alareunasta erotettavissa piirros, joka ilmeisesti esittää meren aaltoilua tislaamon rannalla. (Eroaa siis hieman 40% Laphroaigin kotelosta, joka on tasaisen valkea.) Kotelossa on myös kuva piirroskuva panimosta (kuten on tuossa Cask Strengthin kotelossakin) ja lisäksi piirroskuva, jossa on kaksi erikokoista tynnyriä: esikypsytystynnyri (iso) ja jälkikypsytystynnyri (pieni, tilavuudeltaan yksi neljännes isosta).
Etupuolella on lyhyt kuvaus:
"This expression of our famous whisky has enjoyed a second maturation in small Quarter Casks. These most traditional casks recreate the practices of a bygone era, to create the perfect marriage of peat and oak. Laphroaig Quarter Cask is barrier filtered only and bottled at a higher strength."
Takapuolella pidempi kuvaus:
"Laphroaig Quarter Cask takes its inspiration from the small casks often used for Scotch Whisky in the 19th century and frequently transported across the Glens by packhorse.
As the industry grew, they fell into disuse - bigger and more cost effective barrels became the norm, for maturation and transportation.
However as single malt lovers may know, the relationship between the barrel and the maturing spirit is critical. We noted that the small cask size gives up to 60% greater contact with the wood compared to some of the larger sizes used today, thus greatly intensifying the maturation process.
It was decided to re-create some of these Quarter Casks and the flavours they produce. We transferred some still maturing Laphroaig from our larger style barrels into the Quarter Casks. There then followed a further period of maturation in out original Dunnage Warehouse No1.
For greater autheticity we simply barrier filtered the whisky - the method used in those far off days - and bottled at a higher alcoholic strength.
The result surprised and delighted us. The additional oak influence creates a soft sweetness and velvety feel when first tasted, then the intense peatiness so unique to Laphroaig, comes bursting through. The finish is very long and alternates between the sweetness and the peat.
We believe that the original founding Jonhston brothers would recognise this unique expression and thank us for recreating it. We hope you enjoy drinking Quarter Cask as much as we did making it.
Please note Laphroaig Quarter Cask may go cloudy with addition of water in the glass. This is perfectly normal when a whisky is non chill-filtered."
Ja pullossa täysin erilainen kuvaus (ei siis kuten Cask Strengthissä oli: lyhenneltä kotelon kuvauksesta):
"Laphroaig Quarter Cask, from the remote island of Islay in the Western Isles of Scotland, is a very special expression of our Single Malt Whisky.
Double Cask matured, first in oak barrels, then for a final period in specially commissioned Quarter Casks, as used 2 centuries ago, the result is a soft velvety sweetness, followed by the intense peatiness so unique to Laphroaig. Laphroaig Quarter Cask is barrier filtered only to preserve the maximum flavour.
Please note Laphroaig Quarter Cask may go cloudy with addition of water in the glass. This is perfectly normal when a whisky is non chill-filtered.
Best savoured with a little cool water."
OK. Nyt on pullo auki. Väri on selkeästi vaaleampi kuin Cask Strengthissä (ymmärrettävää, koska CS:ssää ei ole laimennettu vedellä ollenkaan ennen pullotusta (CS: 55,7% / QC: 48%). Lisäksi CS on 10 vuotta kypsytettyä, joten se on kerännyt väriä 10 vuotta. QC on netissä olevien arvailujen perusteella noin 5 yo.)
Haju on hedelmäisempi kuin tavallisessa 10 yo Lahproaigissa. Paljon makeampi tuoksu. Tuoksussa on jotakin tuttua ja se tuo mieleen jonkin muun alkoholijuoman baarikaapistani. En vaan osaa sanoa mitä se olisi. Grapan tuoksua kenties? No, hedelmäinen tuoksu kumminkin. Tuoksu muuttuu ajan myötä pehmeämmäksi ja tammisemmaksi. Hedelmäisyys katoaa tuoksusta täysin, jos ottaa pullon nokasta tipan, levittää iholle ja antaa kuivahtaa. Jäljelle jää vain sahajauhon tuoksahdus. Täytyy maistaakin. Oi, mikä karmea velvollisuus...
Alkumaku on makeampi kuin tavallisessa 10yo L:ssa. Ei kovin erikoinen alkumaku. Tuoksu olisi antanut odottaa suurempaa eroa tavalliseen L:iin. Eipä kuitenkaan maistu desinfiointiaineelle vaikka ei 10 vuoden ikäleimaa omaakaan. Pehmeä.
Alkumakua seuraa savumaisten aromien vapautuminen ja hieman enemmän tulisuutta kuin 10yo L:ssa. Lääkkeen makua, sitä jodisuolan aromia, tuntuu olevan vähemmän kuin 10yo:ssa. Savuisuus ei ole tunkenut yhtä selkeästi etualalle kuin 10yo:ssa. Ehkä pistin turhan paljon vettä sekaan, koska maku tuntuu kauttarantain hieman heikolta. Olisi pitänyt annostella vesi lääkemitalla millilitratarkkuudella... tai pipetillä. Kokeillaan seuraavaksi täysin ilman vettä, sillä nuuhkimistesti on jo suoritettu.
Laimentamattomana savuisuus ja tulisuus alkaa todenteolla kamppailemaan (kun antaa odottaa suussa muutaman sekunnin kierittäen elämän vettä ympäri) makeuden kanssa jäämättä alakynteen, kuten kävi blandattuna. Nyt tämän jo tunnisti Laphroaigiksi... maku tosin oli tulisempi, makeampi ja hieman vähemmän pehmeä kuin 10yo (hieman "taliskermainen"), mutta kieltämättä kompleksisempi myös jälkimakunsa suhteen (saati sitten tuo tuoksu, joka niin ristiriitaisesti tuo mieleen yhtälailla grapan kuin viskin). Taliskerista ainakin uupuu tuo hedelmäisyys.
Kadu en ostopäätöstä, mutta toistaiseksi olen yhä enemmän 10yo:n ystävä. Ehkä Quarter Cask alkaa avautua minulle ajan myötä paremmin. Kyllä se joka tapauksessa tulee juotua ja hyvää se on. Kysymys vaan kuuluu: koska se loppu.
Vielä en tiedä tuleeko seuraava Laphroaig-täydennykseni olemaan QC vai CS, mutta eiköhän se ratkea sillä, kumpi puteli tyhjenee ensin. Molempia haluan pitää nurkissani vaikka todennäköisesti toiseen tulen tykästymään toista enemmän. (40% Laphroaigia en aio kuitenkaan ostaa, sillä se on jäähdyttämällä suodatettu, sekä myös sen takia, että laivalla tulee käytyä vuosittain, ja laivalta kannattaa tuoda kuitenkin jotakin kalliimpaa, eikä mielellään valmiiksi laimennettua.)
Ja kaveri haluaa luopua Talisker-pullostaan ja haluaisi myydä sen "jämät" (=melkein täysi pullo) minulle. Entuudestaan sitäkin löytyy kaapista. Herrajestas - minä pian hukun single maltiin. Taidan olla maailman onnellisin mies.
Kiitos tyhjentävästä makutestistä. Jo lukemisesta herahti vesi kielelle ja kyllä tuota pitää saada.
Täytyy varmaan suunnitella joku laivamatka tai sitten kokeilla noita saksalaisia nettikauppoja. Selaillessa kiinnostuin myös Laproaigh 15yo:sta ja myös joku Lagavulinin Sherry Cask jäi korvien väliin kummittelemaan.
Elämäähän ei ole ilman vettä ja elämä on kuivaa ilman Elämän Vettä.
Se grappamainen tuoksahdus jäi häiritsemään, koska ilman vettä nautittuna se oli jo korvaantunut vaniljalla (ilman vettä kokeileminen tapahtui myös hieman myöhemmin pullon avaamishetkestä). Nyt aamulla en tahdo löytää yhtä vahvaa hedelmäisyyttä vettä lisäämälläkään ja se vähäinen hedelmäisyys hiipuu pian veden lisäämisen jälkeen. En tiedä tekeekö nenä tenän vai onko hedelmäinen tuoksu ollut vangittuna pulloon tislaamolta asti tai kehittynyt pullossa mm. luonnonkorkin vaikutuksesta. (Lasit ainakin huuhtelin kuumalla vedella, eikä näistä laseista muistikuvani perusteella ole aikaisemmin grappaa juotu.)
Nyt nuuhkittuna ei paljoa grappa käy mielessä. Enemmänkin Galliano tai tanko luonnonvaniljaa. Täytyy taas illalla varmentaa, jos nenä olisi silloin paremmassa terässä. Yöunet mahdollisesti hieman tukki hajuelimeni.
Mitähän varten mahtaa olla tällainenkin keskusteluaihe TM:n netissä? Alkoholi-intoilijoille luulisi löytyvän muitakin sivuja kuin nämä.
HB50: "Mitähän varten mahtaa olla tällainenkin keskusteluaihe TM:n netissä? Alkoholi-intoilijoille luulisi löytyvän muitakin sivuja kuin nämä."
Odotinkin tuollaista postausta. Ihmettelin vain missä ihmeessä se viipyy.
On toki netissä fooruminsa kyseisellä harrastukselle. Kynnys etsiä kyseisen alan foorumeista pari itselleen mieleistä ja liittyä niihin, on kuitenkin korkea. (Itse kuulun Laphroaigin viralliseen faniklubiin, mutta pajoa ei viitsisi keskustella globaalilla saitilla.)
Toinen seikka miksi TMnet, on yhteisöllisyys. Kuten huomaat, useimmat tänne kirjoittajat ovat kirjoittaneet tänne useamman kerrankin. Tämä tekee TMnetistä tavallaan yhteisön. Jossakin viskifoorumilla ei ole tätä yhteisöä ja mm. nimimerkki clacson voisi käyttää muualla eri nimimerkkiä, johtaen siihen, että olisi täysi mahdottomuus tunnistaa TMnettiläisiä toisilla foorumeilla.
Nämä puoltavat sitä, miksi voi keskustella välillä myös off-topicia, TMnetin toimialan ulkopuolelta. Lisäksi on kyseenalaista (ei itsestäänselvää) että onko viskit sitten TMnetin aihepiirin ulkopuolella. Onhan TM tehnyt vertailuja tietääkseni oluistakin. Sitä en tiedä olisiko TM:llä mahdollisuuttakaan tehdä viskiarvosteluita (ja kiinnostaisiko se riittävän montaa lukijaa), koska Suomessa on tämmöinen holhoova lainsäädäntö väkevien juomien mainonnasta... Kun ei voida tunnustaa sitä, että se on ihminen itse, joka tekee päätöksen juomisesta tai juomattomuudesta.
Olen samaa mieltä hengenheimolaiseni whiicin kanssa. En tunnista meissä kummassakaan mitään alkoholi-intoilijaa, tunnistan ennemminkin nautiskelijaa.
Olen minäkin vieraillut noilla yhdenasian sivuilla, mutta tässä TM-yhteisössä on lisänä tuo moniarvoisuus, monipuolisuus, samalla kertaa voi ottaa kantaa useaan eri aihepiiriin. Annetaan vain kaikkien kukkien kukkia.
Tekniikan Maailma on ymmärääkseni yleistekninen aikakauslehti ja tislaaminen (kuten oluenpano) on yhä enenevässä määrin tekniikkaa ja tietotekniikkaa.
Mielestäni tuo taannoinen olut-, makkara- ja sinappitesti oli erittäin virkistävä poikkeus lehdessä. Toivottavasti nämä jutut ja tulevat maistelutestit ovat sitten luettavissa Miesten Maailma-lisukkeessa.
En ole varsinaisesti mikään viskin ystävä, mutta
ostin pari vuotta sitten, muistaakseni Mallorcan
kentältä ostinpullon viskiä joka oli mielestäni
niin hyvää että sitä voisi ostaa lisää.
Kun täällä tuntuu olevan aiheestä tietäviä, niin
olisiko jollain tietoa mistä saisi ostettua
viskiä nimeltä. CHIVAS BROTHERS OLDEST and
FINEST scotch Whisky.
Mallorcan kentällä 1L. pullo maksoi n.100 eur.
eli hemmetin kallista, mutta todella hyvää Whisky;si.
Jos on jollain tietoa mistä sitä saisi tänne pohjolan perukoille
olisin tiedosta mielissäni.
Viskikaappini on täydentynyt Rigan reissun myötä. Latvijasta tuli ostettua useampikin puteli:
- Connemara, irlantilainen single malt, jossa muista irlantilaisista poiketen on käytetty savustettuja maltaita ja tislattu vain kahteen kertaan (skotlantilaisten tavoin) sen sijaan, että irlantilaiseen tapaan kolmesti. Ei ikäleimaa.
- Black Bottle 10 y.o., skotlantilainen blended-viski, johon on käytetty vain Islayn saarelta peräisin olevia viskejä. Valitettavasti seassa on grain whiskyäkin eli kyseessä ei ole "vatted malt"/"pure malt". Tämä on toistaiseksi ainut, jonka olen ehtinyt korkata. Lyhyt arvostelu seuraa.
- Bowmore Surf, ikäleimaton Islay-viski. Kuulemma eräs Bowmoren voimakasaromisimmista viskeistä. Ei ehkä mikään pehmein ja hienostunein Bowmore. Bowmoret yleensä ovat esim. Laphroaigia kesympiä, joten ehkä Surf on lähempänä omaa, suhteellisen radikaalia viskimakua. Aikanaan sekin varmistuu.
- Balvenie DoubleWood 12 y.o., Speyside/Highland. Kahdessa tynnyrissä kypsytetty viski. Ensimmäinen kypsytys bourbon-tynnyrissä, toinen sherry-tynnyrissä. (Kyseessä ei kuitenkaan Laphroigin Quarter Caskin tavoin ole pienempi jälkikypsytystynnyri vaan kaksi saman kokoista.) Tämä on huomattavasti ohi niistä viskeistä, joita olen tottunut juomaan, mutta kun lähdetään Islay-viskeille ominaisista piirteistä, mennään vaikka samalla toiseen äärilaitaan.
Yritin etsimällä etsiä Lagavulinia, mutta sitä ei löytynyt Latvijastakaan. Ardbegiä olisi löytynyt, mutta koin Bowmore Surfin alemman hinnan houkuttelevammaksi. Jos repussa olisi ollut tilaa enemmän, olisin vienyt molemmat. Lentokentän TaxFree-hinnoilla nuo viskit olivat silkkaa ryöstöä... "ryöstäjä" tosin olin minä. Balvenie maksoi puolet Suomen hinnoista, vaikka olisin olettanut, että alkoholiveron osuus näin kalliissa tuotteissa olisi melko mitätön.
_____________________
Black Bottle 10 y.o. Etiketin kuvauksen mukaan tässä blended-viskissä on käytetty "kaikkia seitsemää Islay-viskiä". Ilmeisesti etiketti on päivittämättä, koska vuonna 2005 taidettiin avata kahdeksas. Puteli on vihreää lasia, mutta maalattu mustalla maalilla. Vihreä väri paljastuu korkkia avatessa.
Maku on Islay-viskille ominainen, makeampi kuin Laphroaig, hieman suolainen, hieman turpeinenkin. Valitettavasti maku on hyvin lyhyt ja kunnon jälkimaku on totaalisesti kadoksissa. Odotukset olivat korkeammalla.
Kieltämättä odotukset olivat turhan korkealla, koska ostaessani elin vielä harhakäsityksessä, että Black Bottle olisi vatted Islay malt eikä blended Islay. Monet ilmaisut netissä olivat antaneet uskoa, että viskiin olisi käytetty ainoastaan Islay-mallasviskiä. Totuus oli, että mallasviskeistä siihen oli käytetty ainoastaan Islay-mallasviskiä. Etiketistäkin kävi ilmi, että kyllä se on "ihan tavallinen blended", mutta kuitenkin mielestäni hyvä sellainen. Pehmeä, aromikas, mutta lyhyt. Ei tässä paljoa voi olla viljaviskiä sekoitettuna, mutta ilmeisesti silti liikaa, jotta jälkimaku olisi pidempi kuin mitä se nyt on. Desinfiointiaineelle se ei maistu, mutta olettaisin, että valmistuskustannuksia alentamaan lisätty viljaviskikin on täytynyt iättää mallasviskikomponenttien tavoin tuohon vähintään 10 vuoden ikään.
En ole montaa vuosileimallista blended-viskiä maistanut, mutta kyllä tämä (omilla mieltymyksilläni) Chivasin 12 vuotiaan voittaa olemalla nuoremmasta iästä huolimatta ikääntyneemmän oloinen. 18-vuotiaaseen Chivasiin en viitsi verrata, koska 18-vuotias Chivas maksaa kuin single malt ikään (ja siksi pidän 18-vuotiasta Chivasia hintaansa heikompana viskinä, vaikka ihan hyvää juotavaa onkin).
__________
EDIT: korjataan tuota off-topicia eli 1995 perustettua Kilchomania. Epäilen, että viski ei ole siellä vielä siinä tuotannossa, että sieltä olisi saatavissa Black Bottlen lupaamaa 10 vuoden ikäleiman omaavaa viskiä. Tislaamo on 12-vuotias, mutta toistaiseksi pullottavat vain 5-vuotiasta single maltia. Tislaamo on siis "ramp-up" vaiheessa, eli pyrkii lähinnä pysymään taloudellisen toiminnan puitteissa myymällä suuren osan tuotannosta nuorena, ja valtaosan taatusti tynnyritavarana. Iättäminen sitoo pääomia pitkäksi aikaa ja kysyy siksi valtavia resursseja. Lisäksi 12 vuoden mallasviskin tuottaminen heti alkuun (ennen kuin ihmiset ovat tutustuneet kyseisen panimon nuorempiin variantteihin) olisi todennäköisesti haaskausta ja tuotteesta ei saataisi täyttä hintaa tai se jäisi myymättä.
10 vuoden kuluttua nähnee kuitenkin onko tuuli ottanut purjeeseen ja onko tislaamo saanut 8, 10 ja 12 vuoden variantit eloon. On tietenkin ero tuottaa tynnyreitä blendaajien käyttöön ja pullottaa omaa single maltia 12 vuoden iällä - epätasapainoinen 12yo mallasviski voi estää tislaamon maineen luomistyötä ja maineen rakentaminen lienee kriittisen tärkeää nuorelle tislaamolle. Saas nähdä minkälaisia kokeiluita he suorittavat pienissä erissä löytääkseen sen oman tyylinsä.
Mitä mielipiteitä teillä on Bowmore Surfista? Itse en ole kehdannut vielä korkata uutta ostostani sen pelossa, että sitä ei tulisi juotua loppuun vuosikausiin ja maku ehkä kärsisi avattuna varastoitaessa. Pelkään Bowmoren juomisen vievän pidemmän aikaa kuin esim. Laphroaigien (joita minulla on kaksi pulloa auki)... tai ainakin siihen on sille on perusteltu pelko. Arvostelut kyseisestä viskistä ovat nimittäin TODELLA ristiriitaisia.
Osa puhuu merellisyydestä, suolaisuudesta, savuisuudesta ja hennosta sitrusmausta - toiset puhuu muita Bowmoren tuotteita "helpommasta" ja lievästi savuisesta viskistä. Ei tuosta ota oikein selvää. Onko se sitten niin kompleksinen, että jakaa mielipiteitä? Aika moni arvostelu sanoo päin vastoin, että siitä puuttuisi kaikki moniulotteisuus. Ehkä se on niin kompleksinen, että se jakaa jopa mielipiteet siitä kuinka moniluonteinen se on? Tai sitten se on vaan yksinkertaisesti kuralientä...
Voi siis olla parempi jättää avaamatta tuo Surf, jos vaikka haluaa myöhemmin tarjota jollekulle vähemmän Islay-fanaattiselle kaverille.
Onko teillä kokemuksia avatun viskipullon vanhentumisesta? (Siis vanhentuminen negatiivisessa mielessä. Ikääntyminen (=positiivinen asia) tapahtuu vain tammitynnyrissä.)
Kuten jo aiemmin totesin, on alkoholi-intoiluni sitä tasoa, että kokemusta kauan sitten avatuista viskeistä löytyy. Uskaltaisin väittää, että minkä tahansa väkevän alkoholijuoman kohdalla pullon avaamisella ei ole vaikutusta säilyvyyteen. Pimeässä olen kyllä tavannut pulloni pitää.
Vanha kansanviisaus tietää, että avatusta pullosta haihtuu alkoholi ja juoma laimenee, mutta todellisuudessa veden ja alkoholin seoksesta molemmat komponentit haihtuvat huoneenlämmössä samaan tahtiin (eivät kuitenkaan ehjän suljetun korkin läpi).
No nyt se on päätetty. Bowmore Surf maistetaan. Irroitin jo sinettifolion. Korkin päältä, lasi on huuhdeltu. Taustalle Levantis - Cosmic Hymn soimaan.
Plop. Nuuhkaisu pullon suusta tuo aluksi mieleen Laphroaigin Quarter Caskin. Tai siis sen Quarter Caskin, jolle se tuoksuu nyt (ei se grappa-aromi, jonka olin aistivani ensimmäisellä maistamiskerralla). Tämä on luonnollisesti ensimmäinen korkkauskerta, joten tuoksu voi olla huomattavasti erilainen kuin mihin tuoksu stabiloituu.
Kaadetaan tilkka lasiin. Kyllä, tuoksahtaa puulle (eli kaikki tuoksahdus ei ollut korkista peräisin). Lupaa hyvää. Hieno tuoksu. Tippa levittäen kämmenselälle ja tuoksu on tutun vaniljainen, kuten Quarter Caskissa. Hetken aikaa olen aistivani viskin kuivuessa jotakin aivan muuta, mutta se katoaa nopeasti ja tuoksu palaa vaniljaan. Tuoksu ei taida olla kuitenkaan yhtä täyteläinen kuin QC:ssa?
Tamminen maku, mutta terävä sellainen. Kuin Quarter Cask ilman Laphroaigin täyteläistä turpeisuutta. Suolaisuutta olen aistivani kuitenkin. Tätä kun maistaa niin ensi sekunnin vaikutelma on lähellä Quarter Caskia - sitten jää odottamaan potkua kasvoihin... joka jää täysin tulematta - ei vähäisintäkään avautumista suussa. Se maku joka oli suuhun kaataessa on se maku jonka tämä viski pitää suussa viipyessään, joskin maun hiljalleen heiketessä. Mikä pettymys, kieltämättä. Tuoksu antoi odottaa jotakin paljon parempaa.
Johtuen siitä, että maku aluksi tuo niin elävästi mieleen QC:n täytyypä oikein maistella näitä peräkkäin ja etsiä kuinka paljon yhtäläisyyttä ja eroavuutta löytyy.
QC:n tuoksu on vaniljainen, ehkä paahteisempi, makeampi ja vähemmän terävä kuin Surfissa. Paljon makeampi ja kypsempi, kun antaa alkoholin haihtua pois.
QC:n maku on paitsi vahvempi, antaa pehmeämmän vaikutelman. Ehkä leveämpien aromien ylenmääräisyys peittää alleensa nuoren viskin terävät aromit? Samaa ei tapahdu Surfissa. Surf jättää "blendedmäisen" ohuen ja mutta terävän vaikutelman.
Jos Surfia nauttii pian Laphroaigin maistamisen jälkeen, Bowmorea ei yksinkertaisesti tunnista edes läsnäolevaksi suussansa. Tämä ei tietenkään ole oikeaoppinen tapa vertailla viskejä, mutta tekipä mieli kokeilla, jotta saisi kvalitatiivisen arvion lisäksi kvantitatiivisen (eli suhteutettua aromien absoluuttista voimakkuutta).
Mutta toisaalta: vahva turvearomi, joka tekee Laphroaigista niin erikoisen viskin, avautuu paremmin, kun suuta on ensin häretelty muulla viskillä. Toki herätellä voi juomalla enemmän sitä samaa ainetta, mutta ensimmäinen drammi ei maistu minun suussani yhtä turpeiselle kuin seuraava. Bowmore voisi toimia yhä hyvin herättelyyn, mutta ei tietenkään silloin, jos haluaa arvioida syvemmin viskin aromeja. Jälkimaku, kun voi jäädä kummittelemaan.
(Omat maisteluannokseni ovat noin 5ml - 20ml, ja lähes aina lähempänä sitä 5ml, jos haluan maistella, 20ml jos haluan viskistä seuralaista illanviettoon. 20ml annoksessa makuhermot varmasti herää jo turpeelle ennen kuin lasi tyhjenee, mutta 5ml annoksissa tuota ei oikein ehdi tapahtua. Virallinen "dram" taitaa olla 4ml, mutta yleisesti tuota nimeä taidetaan käyttää kaikesta viskin annostelusta alle ravintola-annoksen.)
Täytyy rehellisesti tunnustaa: tämä viski oli kohtalainen pettymys. Onneksi sain sen kuitenkin halvalla. Taidan säilyttää viskiä tarjottavaksi vieraille, nyt kun se pullo on vielä lähes täynnä, joten haihtuminen ja oksidoituminen ei pitäisi paljoa vahingoittaa sisältöä. Tai sitten juon tämän päihtymystarkoituksessa pois kerralla... noh, se oli vitsi vaan. Mielestäni jopa Black Bottle (blended) omaa enemmän Islayn sydäntä kuin tämä kondenssiveden ohut viskinkuvatus. Toivotaan että Balvenie täyttää odotukseni paremmin (luonnollisesti ne odotukset ovat täysin erilaiset kuin mitä minulla oli Islay-viskille).
Bowmoren kuvaus tuotteesta
Colour: Ripe barley
Nose: Sea spray, peat smoke, light citrus fruits
Palate: Oaky, peaty, light barley sugar.
Vielä rohkeampi kuvaus taisi olla Viking Linen katalogissa (sitä lukiessa teki jo mieli Surf ostaa, mutta tuolloin päädyin Quarter Caskiin - onneksi, sillä Surfin löysin myöhemmin lentokentältä, Quarter Caskia siellä ei ollut). Viking Linen katalogissa puhuttiin Surfista kuin oltaisiin kuvailtu vähintäänkin Laphroiagin kaltaista makuelämystä.
__________________________________
Uusinta-arvio #1.
Ei se sitrushedelmän aromi tästä mausta kyllä kaukana ole. Semmoinen kitkeränterävä sivumaku. Olen myös todennut tässä illan lipitellessäni, että tämä on aika lämmittävä juoma, vähän kuin Talisker. Semmoinen mausteinen aromi, mutta ei kuitenkaan yhtä tulinen kuin tuo mainittu Skye-saaren tuote.
Täytyy suorittaa vielä toinen uusinta-arvio ensi iltana, kun makuhermot ovat uudelleenkalibroituneet. Mielikuvani on muuttunut aavistuksen positiivisempaan suuntaan ensifiiliksistä. Ei mitään sellaista muutosta muodostuneessa mielikuvassa, ettäkö se uhkaisi Laphroaigin sijoitusta suosikkiviskinäni, eikä edes Taliskerin kakkossijoitusta. Muita single malteja minulla ei olekaan vielä avattuna ja niistä baareissa maistetuista en ole voinut muodostaa riittävän luotettavaa mielikuvaa.
_______________
Tämän tuoksu ei olekaan yhtä miellyttävä kuin miltä se ensi nuuhkaisulla vaikutti. Tuoksussa on myös sitruunaa, ja kokonaisuutena tuo tuoksu tuo etäisesti mieleen Bokma-geneverin. Tuoksu kehittyy vaniljaisempaan suuntaan juoman seistessä lasissa (erityisesti kun lasi on melkein tyhjä) ja alkoholin päästessä haihtumaan.
Vaikka tuoksu ei yhtä hieno olekaan kuin miltä se aluksi vaikutti, on se (valitettavasti) tämän viskin parasta antia. Veden lisääminen ei paljoa avaa tätä viskiä, mutta terävä kärki lähtee mausta. Ehkä aavistus aukeavaa savuisuutta (mutta ei turvetta). Ei tätä viskiä kieltämättä kyllä vedellä voi pilatakaan...
Quarter Caskin olen todennut olevan hyvin herkkä veden lisäämiselle. Puiset aromit kertakaikkiaan tuntuvat kärsivän veden lisäämisestä. Cask Strengthiin sitä voi hieman lisätäkin, joskin sylki ajaa samaa virkaa, jos juoman nauttii hitaasti ja hyvin pieninä annoksina. CS:n aromit eivät olekaan puisia vaan savuisia ja savuaromit käyttäytyvät eri lailla lisätyn veden kanssa.
__________________
www.bowmore.co.uk:n kuvaus tuotteesta:
Colour: Ripe barley.
Body: Medium.
Nose: Peat smoke and sea spray combining well with the lighter citrus lemon aroma.
Palate: Fresh with the peaty flavour overlying the oak. Light barley sugar sweetness in the after taste.
Finish: Powerful and full of character.
Viking Linen kuvaus tuotteesta: "Täyteläinen, merenrantaa, tervan maku, erittäin savuinen".
Surf on nyt saanut minun osaltani moninkertaisesti enemmän rivejä kuin se on ansainnut...
milloin tommonen on ollu
mies2652: "milloin tommonen on ollu"
Vastaisin mielelläni, jos ymmärtäisin kysymyksen.
"tommonen" = Bowmore Surf? En vaivaudu vastaamaan. Miksikö? Koska viski ei ole sen arvoinen. Samat rahat kannattaa käyttää johonkin toiseen mallasviskiin... johonkin joka maistuu ylipäätään... no, edes jollekin.
No, okei. Luovaa liioittelua. Kyllä se maistuu suolalle ja sitruunalle. Olo on siis kuin tequilaa hörppiessä, mutta pahoinvointi jää puuttumaan. (Ah, mikä karsea pettymys sekin.)
___________
Olen muuten tässä juonut jo pari desiä Talisker 10yo -putelista ja kylläpä siihen ihme vaan oppii rakastumaan. Talisker tulee olemaan vakiopullo hyllyssäni jatkossakin, yhdessä Laphroaig 10yo Cask Strengthin ja Laphroaig Quarter Caskin rinnalla.
Lupailemani vertailutesti kahden eri aikakauden Taliskerin välillä: sain kaverilta sen toisen putelin, joka hänellä oli kaapissa pölyttymässä. Huomattava on, että "uusi" putelini on ollut avattu noin vuoden ...tai ehkä kaksi, eli oksidoituminen/haihtuminen ja muun sorttinen vanheneminen (ei ikääntyminen) on voinut vaikuttaa aistimuksiin vuosikertavaihtelua enemmän.
Se "uusi" pullo Taliskeria on vanhemman etiketin omaava pullote. Vanhemmassa Taliskerissa on tummanharmaa pahvikotelo graniittikuviolla ja jossa piirroksena Skyen kartta; uudessa sininen kartonki kohokuvioinnilla Skyen saaren kartalla. Vanhassa pullossa maalaamaton puuhattuinen korkki ja kultainen kaulus; uudessa siniseksi maalattu ja sininen kaulus.
Molempien viskien väri on (luonnollisesti) sama (valtaosa viskitislaamoista käyttää väriainetta E150, jolla tasoittavat vuosikerta- ja tynnyriyksilövaihtelut värissä).
< Vangelis - Irlande > siis soimaan ja nuuhkimaan ja maistelemaan.
Vanha "uusi" puteli:
Nose: pehmeä, makea, vanilja
Taste: makeaa vaniljaa, tammea, mausteinen
Palate: tamminen, mieto
Uusi puteli:
Nose: hieman terävämpi, mausteisempi, tammea
Taste: tammen aromia, hitunen makeutta, mausteinen polte, suolaisempi
Palate: voimakas, lämmittävä ja pitkä
Ihmetyttävää oli, että ikääntyminen oli voimistanut tuoksua (vaikka olisin olettanut haihtuvien aromien heikentyvän enemmän), mutta jälkimaku oli heikentynyt. Ikääntyessään Talisker on yhä hyvinkin juotavaa ja hienoa viskiä, mutta ei omaa enää niin paljon sitä Extreme-asennetta, joka kyseisessä viskissä on ylen määrin tuoreena (siis 10 vuotta ikääntyneenä, mutta vastakorkatussa pullossa). Arvotan tämän tuulettuneenkin Taliskerin melko korkealle. Tuulettuminen ei lisää tammen aromeja, mutta poistaa kyllä haihtuvia estereitä (tuoden tammen aromit paremmin esille), vaikuttaen siis melkein samoin kuten iättäminen tuhat kertaa uudelleenkäytetyssä bourbontynnyrissä.
Talisker ei siis pilaannu, ja erityisesti, jos se maistuu vähän turhankin äärimmäiseltä, saatat pitää enemmän siitä enemmän tuulettuneena. Minä en vielä osaa sanoa kummasta pidän enempi. Oli ensimmäinen maistiainen tuosta hengittäneestä putelista.
Mutta miten käy Laphroaigeilleni, jos niiden kevyet, savuiset ja suolaiset fenolit haihtuvat? Ehkä pitää juoda ne pois ennen sitä...
_________
Lagavulinin 16yo on nyt maistettu. Kävin Porissa sijaitsevassa Steak & Whisky House Gallessa (www.ravintolagalle.fi) maistamassa sen. Valitettavasti muistilappuni taisi unohtua opiskelijakämppääni, mutta näin ulkomuistista voin silti sanoa kokemuksista, että Lagavulin oli voimakkaan savuinen, Laphroiagia vähemmän suolainen ja iän mukavasti pehmittämä ja täyteläinen.
Samalla maistoin Ardbeg 10yo:n. Tämä melkein "normivahvuinen" (46%) viski ei ole käynyt läpi kylmäfilteröintiä (toivottavasti tämä käytäntö yleistyy eikä jää lähinnä tynnyrinvoimiin). Tämä viski ei ollut kovin täyteläinen: väri oli ohut ja makukin olisi voinut olla täyteläisempi. Savua ja suolaa löytyy. Maan aromeja, turvetta ja multaa, ei löydä siinä määrin kuin muista eteläisistä Islay-viskeistä. Harmi, etten muistanut maistaa Gallessa Ardbeg Uigedalia (joka siis käytännössä merkkaa Ardbegin omaa tynnyrinvoimaa).
Ardbegista tuskin tulee viskikaappini vakiopullo. Ardbegin hinta (noin 45 eur) on alkossa kuitenkin noin 10 eur kalliimpi kuin toinen suosikkini: Talisker. Toisaalta Alkosta ei saa Laphroaigia tynnyrinvoimana tai varttitynnyriä, mikä tarkoittaa, että valikoimassa on ainoastaan kylmäsuodatettu versio pullotettuna 40%:iin (43%:n kylmäsuodatettu versio on korvattu miedommalla). Ehkä Alkosta Ardbeg vaikuttaa houkuttelevammalta kuin Laphroaig (huolimatta Ardbegin noin 5 eur korkeammasta hinnasta). Laivalta ostaessani suosin kyllä näitä Laphroaigin vahvempia pullotteita. Ne ovat nestemäistä kultaa.
Viime postauksestani tähän threadiin on lähes kuukausi ja uusia kokemuksia ei juuri ole. Samoja viskejä lipitellyt, mutta vähän rauhoittuneella tahdilla.
Ostin kylläkin pullon Speyburn 10yota. Se on se Alkon halvin 10-vuoden ikäleimalla oleva single malt. Pullossa oli viallinen korkki: hyvin tiukka avattava, hyvin kova ja huokoinen (mahtoiko tiivistää edes?), mureni viskin sekaan ja lopulta korkki katkesi yhdellä avaamiskerralla. Sain korkin pullonsuusta kuitenkin ongittua veitsen kärjellä eikä se jäänyt viskin sekaan kellumaan. Onneksi eräs tyhjentämäni brandypullon korkki oli tasan saman kokoinen ja sopi siihen kuin nakutettu.
Nose: hyvin makea, viljainen, ruohoa, terävähkö
Taste: makea, maltainen, kevyt, mutta salakavala (muuttuu pistävän teräväksi, jos sitä hoputtaa)
Finish: mieto, märkää heinää.
Throat Burning Speysider = Speyburn. Nauti tämä viski hitaasti vaikka se saattaakin hitaasti nautittuna maistua miedolta. Se polte kurkussa ei ole Taliskerin tavoin lämmittävä vaan lähinnä kirvelevä ja turruttava. Vältä sitä.
Melkeinpä kuitenkin sanoisin, että hintansa väärti, mutta edellyttäen, että korkkien laatu ei keskimäärin ole sitä mitä sain itse kokea. Tuskinpa näin halpa ja vähäfenolinen viski paljoa kärsii huonon korkin aiheuttamasta hapettumis- & haihtumisilmiöstä. Pieni "terän" karkaaminen voisi tehdäkin vaan hyvää, sillä terävyys ja maun ohuus ovat kaksi merkittävintä puutetta tässä viskissä.
Balvenie DoubleWood 12yo on maistettu ravintoloissa kolmeen kertaan. Muistiinpanojani en löydä. Maku on tamminen, mutta hedelmäinen. Tuoreita hedelmiä. "Irlantilainen". Hieman terävähkö. Edellyttää jatkotutkimuksia.
Lagavulinia olen lipittänyt useaan otteeseen, mutta en ole vielä pulloa ostanut. Lyhyesti summattuna
Nose: tamminen, turpeinen, vaniljainen, voimakas
Taste: kuivahko, turpeinen, mausteinen, vähäsuolainen (verrattuna toiseen L:ään)
Finish: kuiva ja lämmittävä.
Hienohan tämä Lagavulin. Ehkä parempi kuin toinen L. Mutta en oikein ole varma olenko valmis maksamaan hintapremiumia siitä. Ehkä ulkomailta tai ruotsinlaivalta. 55 eur Alko tilausvalikoimasta on aika paljon. (BTW: Alko saisi pistää tilausvalikoimalistansa jakoon myymälöissänsä. Yksi printti tilausvalikoimasta koko myymälässä on aivan liian vähän. Kopiokone laulamaan! On niin äärettömän tyhmän oloista pyytää tilausvalikoiman listaa, selata sitä viisi minuuttia myyjän seistessä vieressä ja olla sitten tilaamatta mitään.)
Voisin postata grappa-threadiin arvostelut Torres 10 (Katalonia, Espanja) ja Vecchia Romanga Etichetta Nera (Italia) -brandyistä.
Melkein tasan vuosi, kun viimeksi päivitin tätä threadiä. Yli vuoden ikäisiä topiikkeja ei taida pystyä (ilman Googlea) löytämäänkään, sillä "koko" ajalta etsiminen bugittaa.
Tämänhetkiset single maltini (nimi, ikä, alue, status):
Balvenie DoubleWood, 12yo, Speyside, avaamaton
Balvenie DoubleWood, 12yo, Speyside, avattu
Bowmore Surf, NAS, Islay, avattu
Connemara, NAS, Irlanti, avaamaton
Glen Garioch, 15yo, Eastern Highland, avaamaton
Lagavulin Distiller's Edition 1988(?), 16yo, Islay, avaamaton
Laphroaig Quarter Cask, NAS, Islay, avaamaton
Laphroaig Quarter Cask, NAS, Islay, avattu
Laphroaig Cask Strength ("red stripe"), 10yo, Islay, avattu
Laphroaig, 10yo, Islay, avaamaton
Scapa, 14yo, Orkney, avattu
Talisker, 10yo, Skye, avattu
Talisker, 18yo, Skye, avaamaton
Täysin tyhjennettyjä:
Talisker 10yo (vanha etiketti) ja 2kpl Speyburn 10yo.
Suurin osa lisäyksistä on yhä avaamattomia, joten paljoa ei uusia arvosteluja ilmestyne. Täytyy katsoa taaksepäin ketjuun ja katsoa mitä kaikkea on arvostelematta. ...tai arvostella kaikki uudestaan. Paremman arvion saa maistelemalla useampaan kertaan. Paitsi, että jokainen maistamiskerta antaa aina hieman oman tuloksen, vuosien saatossa kielikin virittyy paremmin maltaalle. Sanotaanhan, että viski (ja erityisesti Islay-viski) on "acquired taste", kuten hapansilakka, mämmi, natto, Fernet-Branca, tms. Siihen täytyy oppia.
Ei-viskeistä kaapistani löytyy joitakin muita pidemmän kypsytyksen saaneita tisleitä mm. Torres 10 on vakiokamaa. Viimeisin ostokseni tein tänään: Ron Zacapa Centenarion 23 Años. Ikäisekseen hyvinkin kohtuuhintainen rommi Alkosta.
EDIT: Ron Zacapa maistettu, ja se maku oli taivaallisen samettinen. Melko makea kyllä. Tuoksussa enemmän terää kuin maussa, ei tuoksukaan pistävä, voimakas vaan. En ole rommeja paljoa maistellut (Santa Maria, Captain Morgan, Stroh 54, Stroh 80, Bacardi Blanco) ja tämä on ainoa iätetty rommi... ja vieläpä Todella pitkään iätetty. En siis osaa kovinkaan paljoa kuvailla tämän rommin makua. Siinä on kuitenkin jotakin hyvin tuttua... jotakin, mitä en ole halvemmista rommeista koskaan aistinut. Ehkä sokeriruo'on makeus muistuttaa minua jostakin ruokaelämyksestä... tai ehkä se on ylipäätään tuo täyteläinen, kielen päällä viskoosi, mutta uskomattoman pehmeä, alkoholittoman oloinen aromi. Voisinkohan huijata kaveriani uskottelemalla tätä konjakiksi tai brandyksi sokkotestissä... siis kaveria, joka harrastaa useamman sadan euron konjakkeja (lähinnä Hennessyä). Siitä on aikaa, kun viimeksi maistoin Hennessyn X.O.:ta... en ole varma voisiko tässä olla jotakin yhteista tuohon konjakkiin. Torresia tämä ei kuitenkaan muistuta. Torresissa on enempi potkua.
Josta tuli mieleeni, että Torresilta oli 10-vuotisen lisäksi tarjolla joku toinenkin... olikohan se Torres 20, Alkon tilausvalikoimassa. Pitänee ottaa selville sen hinta. www.isokaato.com pitää tietokantaansa ainoastaan Alkon julkisen (joskin vain Alkon myymälöistä noudettavan) hinnaston perusteella.
Eipä ole tullut luettua tätä ketjua, koska liikutaan tasolla, josta en ymmärrä mitään. Ehkä jonkinlainen viskinmaistelukurssi olisi paikallaan. Mahtaakohan joku taho sellaista järjestää? Järjestää tai ei, mutta on hauskaa, että sinä whiic olet palannut palstalle. Kanssasi on kiva vääntää milloin mistäkin asiasta. Tässä aiheessa et kyllä minusta vastusta saa.
Taannoisen ulkomaankomennuksen takia (eläköön verovapaus!) kuitenkin kaapista löytyy yhtä sun toista. Hankinnat painottuivat kalliimman pään laatuihin (siis kohtuus kaikessa, myös hinnoissa). Mielenkiintoista on ollut havaita, ettei kalliit ole välttämättä maistuneet yhtään halpoja paremmalta. Musta Johnny Walker oli suurin pettymys, todella ummehtuneen makuinen (tämä edustaa asteikollani kalliimpaa, muttei kalleinta päätä), Grants puolestaan on edullisista positiivinen yllätys. On muodostunut suosikiksini. Halvoista Black Velvet voisi olla viskien mehukatti eli maistuu keinotekoiselta ja teolliselta.
Kuvaavin tilanne arvioitaessa makuja vs hintaa oli tapaus muutaman vuoden takaa, jolloin juhlissa tarjottu shampanja oli Dom Pérignonia. Eräs asiasta tietävä yritti provosoida vieraita toteamalla shampanjan olevan hyvää, mutta kukaan ei kiinnittänyt asiaan huomiota. Eivät tainneet huomata eroa tavanomaiseen Elyseehen, vaikka mukana oli ihan sivistynyttäkin väkeä. Hukkaan meni siis.
Joskus nautinnosta kannattaa maksaa, mutta myös kannattaa yrittää pitää erillään eräänlainen tietoinen nautinto tai miten asian nyt määrittelisi. Usein kallis tuote tuntuu hyvältä, jos merkki tai hinta on tiedossa. Koskee muitakin aihepiirejä kuin viskejä. Tosin tässä aiheessa arvostelu on helpompaa, koska kriteerejä on vain yksi eli maku toisin kuin vaikkapa autossa, jossa ajo-ominaisuuksien lisäksi kiinnostaa myös käyttökulut ja ulkonäkö. Tiedä sitten, paljonko viskeissä pullon ulkonäkö vaikuttaa, tietojeni mukaan ainakin naisten hajuvesikaupassa paljonkin.
Viskitietouden hankkimiseen suosittelen lämpimästi http://www.maltmaniacs.org -sivustoa, jossa on parinkymmenen itseoppineen viskimaanikon arvosteluita. Tärkein heistä on Johannes van del Heuvel, jolla on oma kriittinen osa portaalissa (MaltMadness). Taitaapa MaltMadness olla jopa se vanhempi osa portaalia, johon sittemmin on lisätty muiden viskifanaatikkojen yhteissivusto. MaltMadness löytyy osoitteesta http://www.maltmadness.com tai http://www.maltmaniacs.org/ADHD
Heuvelin MaltMadness -sivuilta löytyy "liquid log", jossa on viskejä arvioitu 0...100 asteikon lisäksi verbaalisesti. Tämä auttaa vertailemaan makuaistimuksia ja kehittämään omaa havainnointikykyä. Mutta samaan tulokseen ei omissa maistiaisissa tarvitse kuitenkaan päätyä. Viskien arviointi on aina vertailemista tunnettuihin kokemuksiin: toisiin viskeihin ja elämänkokemuksiin. Maniacsien puolelta löytyy suurempi matriisi arvioita numeroina: 18 arvostelijaa kerrottuna tuhannella(?) eri viskillä. Se on iso taulukko, mutta verbaalinen kuvaus puuttuu viskeiltä.
Liquid logissa on pari ei-arvostelu-artikkeliakin. Nämä artikkelit ovat mitä kiinnostavimpia, sikäli, että ne kertovat mm. viskiin oppimisen prosessista, nautintotavoista, ruoka+viski, elokuvat+viski, yms. asioista, jotka jäävät muutoin taka-alalle sivustolla.
Sivuilla on myös Beginner's Guide (jossa selostetaan viskien valmistus ja maisteleminen), epistle blogi (muiden maanikoiden yhteisblogi), jne. Portaalin sisältö on valtava. Tutkikaa itse. Suosittelen. Mutta käyttäkää IE:tä, älkää Operaa. Mozillasta en tiedä kuinka toimii.
En usko, että tuo "maku" on mikään yksittäinen tekijä. Se voidaan jakaa pienempiin osiin, kuten esimerkiksi auton "suorituskyky". On huipputeho, on vääntökäyrä, on ohituskiihtyvyys, on "sivistynyt" käytös (vääntökäyrän tasaisuus, turbon "potkimattomuus"), massan vaikutus, massakeskipiste (korkeus: painon siirtyminen takapyörille kiihdytettäessä, kallistelutaipumus; pituus: painojakauma renkailla kiihtyvyyden ollessa nolla), alustaratkaisut ("ajettavuus"), päläpäläpää. Ja tämäkin on vain auton "suorituskyky". Ulkonäköseikat ja huoltotarve sitten omanaan. Ei kypsytetyn tisleen arviointi ole yhtään sen helpompaa vaikka arviointikohtana olisikin vain "maku" (ja makuunhan pitää yhdistää erottamattomasti myös tuoksu, alkoholin polte, viskositeetti ja kaikki joka on aistittavissa kielellä, suun limakalvoilla, nenällä tai muutoin oraalisesti nautittaessa).
"Ehkä jonkinlainen viskinmaistelukurssi olisi paikallaan. Mahtaakohan joku taho sellaista järjestää?"
Viskinmaistelutilaisuuksia löytyy kyllä. Osallistumismaksut tyypillisesti 20...30 eur per kerta, sillä maisteltavat viskit ovat usein sellaisia, joita ei saa Alkosta, harvemmin edes heidän tilausvalikoimasta. En itsekään kuulu sellaiseen eliittiin, että kokisin tarvetta osallistua moisiin tilaisuuksiin. On liian tyyristä. Alkossa on sitäpaitsi tusinoittain single malt -viskejä, joita en ole maistanutkaan (edes baarissa 1...2cl annostakaan).
Peruskurssiksi viskinmaisteluun suosittelen tuota Johannes van den Heuvelin viskisivustoa. Ei maksa mitään tutustua viskeihin siellä. Ei se kyllä suurta nautintoa tuota, mutta löytyy hyviä vinkkejä mitä kannattaa hankkia ja mitä ei. Tärkeäähän on aluksi kokeilla hyvinkin erilaisia viskejä, sillä eroja näiden kesken on paljon (toisin kuin esim. vodkat, joiden keskinäiset erot ovat melko pieniä suhteutettuna siihen kuinka naurettavan monta myyntiartikkelia on Alkolla. Kertoo enempi suomalaisen juomatottumuksista kuin vodkan luonteesta. Sitäpaitsi moni viina taitaa olla olemassa vain sen takia, että tarjotaan samaa tavaraa eri nimellä, esim. "Tapio"-nimisille ihmisille).
"...on hauskaa, että sinä whiic olet palannut palstalle. Kanssasi on kiva vääntää milloin mistäkin asiasta."
Saas nähdä riittääkö aika vääntämiseen. Joistakin teknisistä asioista kyllä jaksaisi vääntääkin, mutta väki taitaa mielummin ruikuttaa autoverosta, kuin jauhaa tekniikasta.
"Mielenkiintoista on ollut havaita, ettei kalliit ole välttämättä maistuneet yhtään halpoja paremmalta. Musta Johnny Walker oli suurin pettymys, todella ummehtuneen makuinen (tämä edustaa asteikollani kalliimpaa, muttei kalleinta päätä), Grants puolestaan on edullisista positiivinen yllätys. On muodostunut suosikiksini. Halvoista Black Velvet voisi olla viskien mehukatti eli maistuu keinotekoiselta ja teolliselta."
Makunsa kullakin. Moni arvostaa Black Labeliä. Itse en ole maistanut mitään mainituista, siis Black Labeliä, Grant'sia enkä Black Velvetiä. Red Labelia kuitenkin olen... valitettavasti.
"Kuvaavin tilanne arvioitaessa makuja vs hintaa oli tapaus muutaman vuoden takaa, jolloin juhlissa tarjottu shampanja oli Dom Pérignonia."
Kaikki ei uppoa kaikkiin. Ei minuunkaan uppoa kuohari. Kyllä maistelemalla ja vertailemalla voisi huomatakin selkeän eron, vieläpä jos totuttelisi. Mutta, mutta... kuohari ei säily päivääkään. Kuka hullu opettelisi nauttimaan sellaisesta juomasta, joka täytyy juoda heti? Kuoharit siis pysyköön juhlajuomina ja mielummin vaikka ihan keskinkertaisina, sillä keskiverto osallistuja ei kuitenkaan osaisi arvostaa usean sadan euron champagnea.
"Joskus nautinnosta kannattaa maksaa, mutta myös kannattaa yrittää pitää erillään eräänlainen tietoinen nautinto tai miten asian nyt määrittelisi. Usein kallis tuote tuntuu hyvältä, jos merkki tai hinta on tiedossa."
Jeps. Tämän takia maistelutilaisuuksissa voidaankin harrastaa sokkotestejä. Ja tämän takia haluankin tehdä kaverilleni jäynän ja tarjota 23-vuotiasta rommia "konjakkina". Saa nähdä meneekö fusku läpi.
En muuten minäkään osannut tunnistaa Jack Danielsiä bourboniksi... tosin se johtui siitä, että en ollut maistanut tuota aiemmin. En sentään sekoittanut sitä single maltiksi... luulin sen olevan jotakin vähäsavuista skottiblendiä. Tunnistin kuitenkin sokkotestissä joitakin ominaisuuksia, mm. puun vahvan aromin. Bourbonithan lain mukaan kypsytetään neitseellisissä tynnyreissä, puun aromia irtoaa runsaasti. Lisäksi Jack Daniels (toisin kuin muut bourbonit) suodatetaan hiilikerroksen läpi.
Jälkeenpäin baarissa maistellessa tuo Jack Daniels on alkanut maistumaan entistä enempi moonshinelta. En tiedä onko se tietoisuus Danielsista itsestään vai makuaistini harjaantumisesta single malteihin (tuosta sokkotestistä kun on useampi vuosi). Ehkä jälkimmäinen... ei nimittäin tahdo enee mennä alas blendikään. Tosin sokkotestinä... kukaties. Kokeilemisen arvoista.
Omia viskejäni kyllä tunnistan vaikka silmät kiinni... tai kahdesta identtisestä lasista joita olen käännellyt edes ja takaisin. Pelkästä hajusta tunnistan. Ja tunnistin 18-vuotiaan Taliskerin 21-vuotiaasta Balveniesta silloin, kun ensimmäistä kertaa olin maistamassa kumpaakaan (olin maistanut vain 10-vuotiasta Taliskeria ja 12-vuotiasta Balvenieta ennemmin). Jos joku väittää, että ei onnistu maistamaan eroa, tulen sanomaan, että "reminder: et vaan osaa".
"Tiedä sitten, paljonko viskeissä pullon ulkonäkö vaikuttaa, tietojeni mukaan ainakin naisten hajuvesikaupassa paljonkin."
Joskus voi hankkia jonkun pullon ulkonäön perusteella, mutta todennäköisesti se ei ole single malt. Kalliitkin single maltit ovat useimmiten pelkistetyissä pulloissa. Äärimmäinen erimerkki esim. Laphroig, jonka etiketit ovat kukakuinkin mustavalkoisia, koristelemattomia.
Blendit laitetaan usein koristeellisempiin pulloihin. On kulmikkaita (Grant's, Lauder's), on kantokahvallisia (Mansion House), jne. Mansion Housesta kannattanee pysyä erossa hienosta pullosta huolimatta. Se löytyy MaltMadnessin "shit-list"ilta, eli se on jopa blendiksi käsittämätöntä kuraa. Ja ainakin minä saan tajuttoman kissanvirtsakrapulan jo yhdestä lasillisesta Lauder'sia.
Konjakit ovat ne, jotka pakataan hienoihin pulloihin. Erityisesti X.O.-ikäluokituksen omaavat. Ne ovat taideteoksia... hyvin ranskalaisia pulloja. Ei tuo minun Ron Zacapa Centenario -rommipullonikaan ruma ole. Pullo itse on pelkistetty, mutta siihen on päälle liimattu käsin punottu olkikoriste.
http://www.bilder.spirituosenladen.eu/produktbilder/zacapa23neu.jpg
Teoriassa brandyt voivat olla "vatted column", "single column", "blended", "vatted pot-still" tai "single pot-still" tyyppisiä. Keksin itse termit, mutta vastaavathan löytyy myös viskipuolelta (vatted grain, single grain, blended, vatted malt, single malt).
Vatted = usean tislaamon sekoite. Single = yhden tislaamon tuote. Viskeissä lisäksi jako viljaviskiin (grain) ja mallasviskiin (malt). Mallasviski on pot-still tislattu, kuparipannussa, erätuotantona. Viljaviski voi olla pylvästislattu, eli column distilled, jatkuvana prosessina, joka ei keskeydy tyhjentämistä ja täyttämistä varten. Konjakit ovat kaikki pot-still tislattuja. Brandyjen tislaamista ei laki säätele, joten osa on pot-still, osa column. Brandyt voivat olla sekoitteita myös pot- ja column-tislattujen välillä.
Nuo kalliit konjakit hienoissa pulloissansa ovat muuten vastaavia kuin viskien "vatted maltit": sekoitteita useita tislaamoilta, mutta kaikki silti pot-still menetelmällä tislattuja. On ikävä juttu, että ainuttakaan "single pot-still" konjakkia (joita kutsutaan useammin termeillä "estate bottled" tai "single vineyard cognac") ei Suomesta löydy, vaan konjakkimaailmassa sekoitteet koetaan arvokkaammiksi kuin viinitarhan itse alusta loppuun asti valmistamat.
Toki teoriassa taitaa olla näin viskimaailmassakin, jos tarkkaillaan lippulaivoja. Blendeissähän mm. Johnny Walker on välillä tempaissut yli 10000 euron pulloilla. Kuitenkin bulkkina halpa Johnny Walker maksaa vähemmän kuin single malt, ja arvostus harrastajien keskuudessa on sitäkin huonompi. Ehkä konjakkiharrastajienki olisi jo korkea aika herätä kokeilemaan estate bottled konjakkeja? Kyllähän viskimarkkinatkin olivat 80-luvulla sitä mitä konjakkimarkkinat ovat tänään: viski oli lähes yksinomaan blendediä.
Harrastajan kannattaisi huomata myös se, että blendaaja on pelkkä businessmies: hän ostaa halvemmalla ja myy kalliimmalla. Hyvässä lykyssä hän huolestii kypsytyksestä ja ymmärtää sekoittamisesta paljon, ettei pilaa lähtöaineita. Hän ei kuitenkaan osaa tehdä viiniä, hän ei osaa tislata. Hän ei myöskään pyri etsimään uutta ja luomaan persoonallista nautintoa: blendaajan tärkein tehtävä on sekoittaa joka kerta erilaisista lähtöaineista samanlainen lopputulos. Sama viskeissä, sama konjakeissa. Jos harrastaja luopuu tavoitteesta saada "samanlainen" hän voi myös saada "paremman". Samanlaisuus poissulkee paremmuuden.
Blendeissä (siis myös konjakeissa) on harvoin ikäluokitusta, koska ne ovat eri ikäisiä aineksia sisältäviä. Eri tislaamojen tuotteet kypsyvät eri tavoilla. Tuotteiden makupalettia tasataan lisäämällä eri ikäisiä sekaan. Iäksi saa ilmoittaa nuorimman ainesosan, joten sitä ei kannata ilmoittaa... se olisi noloa, jos joutuisi ilmoittamaan iäksi vain pari vuotta, jos runko on rakennettu paljon vanhemmalla.
Yhden tislaamon tuotteet voivat ilmoitella ikiä helpommin, sillä vaikka tisleet sekoitetaankin, sekoitetaan niihin tyypillisesti vain paria peräkkäistä vuosikertaa, vuosivaihtelun minimoimiseksi (vuosikausien kypsytyksessä ei vuosivaihtelu vaikuta, mutta lähtötisleen laadussa kyllä). Luonnetta tämä kasvattaa, mutta luonne voi olla ehkä turhankin selkeä (ei kompleksisuutta). Blendaajat voivat toki lisätä omiin blendeihin (usein minimaalisia määriä) yli sata vuotta vanhaa tislettäkin.
...mutta valtaosa blendaajista ei taatusti näin tee. Ainoastaan jokin Hennessy tai Johnny Walker saattaa pröystäilyoikeuksia hankkiessaan näin toimia. Ei se millilitra tynnyrissä tislettä paljoa nimittäin voi erottua vaikka olisi dinosauruksen tislaama pisara.
Rommeja ei muuten lait niin paljoa säätele. Zacapassa on sekoitteeen keski-ikä 23 vuotta. Ei nuorin tisle siis. Onpa kuitenkin single distillery tuote, joten eiköhän ne eri ikäiset tisleet ole lähinnä siinä 22...24 (tai 21...25) haarukassa. Zacapa on pylvästislattu. Tosin on sillä hyvätkin puolensa... se vähentää vaihtelua tisleen laadussa.
Nyt odotellaan Laphroaigin 17-vuotis erikoisuutta, joka oli Friends- tarjouksessa. Jospa kerrankin olisi siinä joukossa, että saa näitä FOL-erikoisuuksia.
Tästä tislaamo itse toteaa seuraavaa:
- The barrels were selected by Robert Hicks (Master Blender) as the finest examples of 17 year old Laphroaig. As you will notice the barrels he finally selected were actually casked in December 1989. It has been bottled at full cask strength (50.3% ABV) and simply barrier filtered.
Japskiviskit 50e+ yllättävät positiivisesti.