Öljyhuippu?

9 kommenttia

TM:ssä ilmestyy aika ajoin hyviä useamman sivun tiede-artikkeleita. Ehdotan, että TM voisi tehdä perusteellisen artikkelin koskien öljyntuotannon huipputason saavuttamisen jälkeistä aikaa, ajankohtaa ja sitä mitä kaikkea me öljysta teemme, unohtamatta halvan öljyn vaikutusta talouteen ja ihmisten varallisuuteen. Aihe sopisi erinomaisesti yleisteknisen auto/aikakausilehden tiedeartikkeliksi.



Useimmat meistä ymmärtävät, että maailmantalous pyörii täysin, riittävän edullisen energian turvin. Itse olen hiukan pessimisti öljyn riittämisen suhteen. Pahimmassa tapauksessa 2010-luvulla maasta saadaan pumpatuksi vähemmän öljyä ylös, kuin vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä. 20-luku on jo todennäköisesti vähenevän öljyntuotannon aikaa! Eli ydinvoima ym. voimalahankkeita ajatellen äärimmäisen lyhyen ajan päästä. Kyse ei ole siitä, että öljy olisi juuri nyt loppumassa, vaan siitä että suuret öljykentät ovat tulossa siihen vaiheeseen, että tuotanto väkisinkin hidastuu, eikä uutta tuotantoa saada riittävän nopeasti korvaamaan tuota hidastumista.



Kansantaloustuntemuksen maallikkona voisin arvata, että tulevaisuus tuo useita öljynhinnan ennätyspiikkejä, jotka ovat aina edellistä ennätystä korkeampia, ja joita seuraa jonkinlainen talouden ja samalla oljynhinnan romahdus. Taantumajakson aikana valtiot todennäköisesti velkaantuvat lisää, eikä velkaantuneet valtiot lopulta todennäköisesti välitä inflaation kurissapitämisestä. Uhkakuvat työttömyyden, ravinnontuotannon, levottomuuksien, tavarantuotannon, inflaation ym. ym. suhteen ovat oikeasti suuria.



Tiedeartikkelilta odottaisin sellaista laadukkuutta, että siitä olisi apua jopa poliitiikoille, joiden tehtävänä on tehdä päätöksiä, joilla turvataan elämäntasoamme tulevaisuudessa. Tulevaisuudessakin pitää ihmisten ja tavaroiden kulkea Suomessa ja maailmalla, mutta millä tavoin? Tulevaisuudessakin pitää kylmässä, syrjäisessä ja "öljyttömässä" Suomessa olla riittävästi energiaa pysyä kilpailukykyisenä tuotannon ja innovaatioiden suhteen, mutta mista riittävän edullinen energia tuohon saadaan? Tulevaisuudessakin pitää saada pellot viljeltyä, muutoinkin kuin härän vetämällä auralla ja ilman lannotteita, mutta miten? Öljy on ehkä liian kallista jo parin kymmenen vuoden sisällä? Vai onko? Onhan öljyn toisaalta ennustettu loppuvan jo iät ja ajat.



Kun joskus öljystä todella alkaa olla pulaa, Suomi ei varmaankaan ole se maa, joka sotilaallisesti, tai muutenkaan voisi huolehtia siitä, että öljykuljetukset tulisivat tänne, eivätkä esim. maailman mahtivaltioihin?



Entäpä mahdolliset innovaatiot? Mitä jos meillä onkin kohta riittävän hyviä ja edullisia akkuja sähköautoihin? Mitä jos sähköautojen määrä nopeasti kasvaa? Mitä tarvitaan, että tuo sähkö saadaan valmistetuksi ja kuljetetuksi latauspistorasiaan? Onko riittävän hyvän ja -edullisen akun kehittäminen edes teoriassa mahdollista?



Mielestäni vakava merkki öljyntuotannon huipun saavuttamisesta oli se ettei tuotanto vuonna 2008 kasvanut edellisvuosista, vaikka hinta pomppasi uskomattoman korkeaksi. Ehkä vuosi 2008 oli ennakkovaroitus? Tai sitten vain OPEC näytti voimansa.



Olisiko aihe sopiva TM:n perusteelliseen artikkeliin? Öljyntuotannon huippu ei uutisena kenties ylitä uutiskynnystä uutisvälineissä, johtuen tulevaisuuden Ilkka Kanervoiden tekstiviesteistä ym. Kuitenkin se saattaa olla meille lähes elämän ja kuoleman kysymys.



PS: Aivan toinen asia sitten onkin öljyn polttamisen ilmaan päästämä hiilidioksidi, minkä pitäisi lämmittää ilmakehää, jota taas useimmat pitävät pahana asiana. Mutta ilmeisestikään sillä käytämmekö öljyä nykyiseen tahtiin vai säästämmekö sitä, jolloin sitä riittää vaikka 10 vuotta kauemmaksi, ei ole ainakaan näin maallikon mielestä ole ilmaston kannalta mitään merkitystä, loppuun perinteiset öljyvarat joka tapauksessa käytetään ennemmin tai myöhemmin. Mutta sillä taitaa olla, millä tuotamme energiamme tavallisten öljylähteiden huvettua: Öljyhiekallako, kivihiilellä, muutaman vuoden maakaasulla vai "hiilineutraaleilla" tavoilla, joista useimpia onkin aika vaikeaa soveltaa erityisesti liikenteeseen, ellei viisastenkiveä akkuteknologian tai polttokennojen kehityksessä löydy.

  

  • http://hsepubl.lib.hse.fi/FI/ethesis/pdf/12289/hse_ethesis_12289.pdf



    Sivuaa kohtuullisen paljon myös autoilua jatkossa.



    Kannattaa lukea, vaikka onkin pitkä, ja yrittää muodostaa asiasta oma mielipide, vaikka loppuosa onkin ikävää veroasiaa.



    Muita (varoittavia) artikkeleita:



    http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96ljyhuippu



    http://koti.mbnet.fi/~jukkah/futura_4_2006_JH.pdf



    PS: Toivottavasti joku liittäisi ketjuun positiivisempiakin artikkeleita

      
  • Öljyhuippu oli ennen kuin ihminen aloitti sen käytön?

    Tuotannon huippua ei kait ole vielä saavutettu/ei saavuteta koskaan koska raha/markkinhinta on aina vaikuttanut sen tuotantoon? :warning:

      
  • Jossain vaiheessa öljystä tulee niin kallista, ettei sitä ole varaa tuottaa niin paljoa kuin esim. nyt.

      
  • Toisaalta hinnan nousu "auttaa" kalliiden lähteiden käyttöönottoa?

      
  • Ilmeisesti pitää rueta valmistautumaan siihen, että kymppi-luvulla suurempi osuus palkasta menee polttoaineisiin/energiaan kuin vielä nolkyt-luvulla meni. Toivotaan kuitenkin, että palkat vielä kehittyisivät inflaatiota nopeammin jatkossakin.



    http://www.roomanklubi.fi/tapahtumat/Mielonen_energian_systeeminen_riitt%C3%A4vyys.pdf



    LMJ:n Arvaus: Bensa ja Diesel maksavat toisinaan yli 2€/litra ennen kakskyt-luvun alkua. Kuinka paljon yli? Se riippuu yleisistä suhdanteista. Kakskyt-luvun alkuun on vain 9 vuotta ja 2 kuukautta.



      
  • Kaikki kallistuu. Kotipaikkakunnalla tonttien hinnat kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Sähköenergianhinta noussut yösähkön osalta samassa ajassa myös kolminkertaiseksi. Autojen hinnat olisivat ilman veropudotuksia nousseet pilviin.

    Elektroniikka tulee alaspäin, mutta muu elämä kallistuu. Bensa kävi jo ennen euroaikaa 7,2 mk:ssa, mutta putosi takaisin n. 6 mk tasolle. Nyt ollaan 1,4 €:ssa ja kalleimmat hinnat 1,5 €/l.

    En sanoisi ennustajaksi, jos ollaan 2 €:ssa. Se on vain inhorealismia.

      
  • Böpi:

    Kaikki kallistuu. Kotipaikkakunnalla tonttien hinnat kolminkertaistuneet kymmenessä vuodessa.




    Eiköhän tuo puoli kehityksestä saada kuriin, kun seuraava eduskunta poistaa lainakoron verovähennysoikeuden.

      
  • http://www.tekniikkatalous.fi/energia/ruotsalainen+huippututkija+varoittaa+suomalaisia+oljyhuippu+on+jo+taalla/a686128?s=r&wtm=-15092011&?s=k



    Eipä tuo heppu hirveän syvällisesti taloutta ymmärrä, ja me toivomme tietysti, ettei hän ymmärtäisi myöskään geologiaa eikä fysiikkaakaan öljyhuippua ennustaessaan, mutta:



    On suuri riski, että jo lähivuosina polttoaineet ovat kalliita. Kuinka olisi viisainta varautua, jotta myös silloin saisi nauttia autoilusta mahd. paljon ja vähillä kustannuksilla.



      
  • Eikös polttoaine ole jo nyt Suomessa kallista? :warning:

    Tosin omalla tehotuotannolla hinta ei enää paljoa nouse vaikka öljyhanat suljettaisiin! :wave:

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit