VHS-nauhurit?

3 kommenttia

VHS-kasetti on tallennusvälineenä vanhentunut (näemmä tällä foorumilla ei ole enää edes omaa osastoa videonauhureille) ja nauhurit alkavat kohta olla museotavaraa.

Omia kasetteja on kuitenkin kertynyt melko moinen läjä, ja haluaisin katsella niitä vielä jatkossakin, kenties siirtää jotain niistä DVD-levylle.

Nykyinen kuvanauhurini osoittaa kuitenkin väsymisen merkkejä, ja niinpä kyssäri kuuluukin, mikä olisi sellainen vielä markkinoilla oleva VHS-nauhuri, joka on mekaanisesti kestävä, kun varaosiakaan ei varmaan kohta enää saa. Kuvan laatukin tietty jotain merkitsee, mutta mekaaninen kestävyys olisi mielestäni ensi sijalla.

  
  • Laatu on laskenut kaikilla, eli samanlaista luotettavuutta kuin joskus aiemmin lienee turha toivoa merkistä riippumatta. Ota sellainen kone, johon myyjäliike antaa 5 vuoden takuun (expertin best buy jne.), niin ainakin tuo aika on katettu. Nämä laitteet on yleensä ollut Panasonicia tai Sonya.

    Itse kun ostin videot pari vuotta sitten, ostin ensiksi Sonyn mutta se piti sen verran hirveää metakkaa ja taisi kuvanlaadussakin olla sanomista (=vikaa?), että palautin sen takaisin myyjäliikkeeseen ja otin Panasonicin.


      
  • Jaa-a. Mistähän tänä päivänä voisi saada vHS-nauhurille 5 vuoden takuun?

      
  • Vastaan itse: ei mistään. kaikissa liikkeissä ei ole VHS-laitteita enää myynnissäkään, ja nekin mitä löytyy, on halpoja rimpuloita, etten sanoisi karvalakkimalleja. Ostin kuitenkin sellaisen mihin valmistaja antaa kahden vuoden takuun.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit