Nokian kausi loppunutko? Eipä todellakaan.

3 kommenttia


Miten väärässä höpöhöpö pääkirjoitus 5/11 onkaan.



Pääkirjoitus manaa Nokia poismenoa - ainakin tänään tarkistaessani Nokia oli edelleen Suomen suurin yritys.



Ne strategiset virheet jotka yhtiössä on tehty, eivät ole Elop:n aikaansaanoksia vaan juontavat jo selkeästi Ollilan aikoihin. Elop päinvastoin pyrkii tekemään korjausliikkeet jotka nyt vain on pakko tehdä. Strateginen allianssi Microsoftin kanssa on suuri mahdollisuus Nokialle ja Suomen ohjelmistoteollisuudelle yleensä.



Minusta maanpetturuutta edustavat ne tahot jotka Nyt kääntävät selkänsä suurimmalle Suomalaiselle. Juuri kun siellä tarvittaisiin eniten sitä kuuluisaa osaamista, innostusta ja tukea. Juuri kun vihdoin on saatu se kauan kaivattu oikea strategiamuutos.



Painakaa Nokialaiset vaan lisää kaasua!



  
  • Nokialla on kaikki mahdollisuudet menstyä Windows-puhelimien kanssa. Toivon sitä, mutta en usko siihen.

    Elop haukkui Symbianin ja Ollila säesti televisiossa perässä. On omituista, että myyntitykit haukkuvat omaa tuotetta. Aivan kuin kauppatorilla kauppias huutaisi; "Ostakaa mätiä perunoita. Syksyllä saatte sitten tuoreita". Nyt ei auta vaikka tulisi kuinka hienoja Symbian-puhelimia, niin operaattorit eivät niitä juuri valikoimiinsa ota. Syksyllä Symbianin myynti saattaa loppua lähes kokonaan kysynnän puuteeseen. Ehtiikö Nokia tuomaan Windows-malliston ennen kuin Huawei tai JokuMuuWei ostaa sen. Nokialla ei ole ohjelmointiosaamista, mutta kiinalainen voisi haluta Nokian tuotantoteknologian - ainoan Nokian osaamisalueen nykyään.

    Ensin ihmettelin miksi Nokia ei jättänyt B-suunnitelmaksi Meego-käyttöjärjestelmää. Sille oli pedattu loistava tulevaisuus. Eri autonvalmistajat, kodinkonevalmistajat, tietokonevalmistajat ja muut olivat valinneet sen käyttöjärjestelmäkseen. Ajatelkaa! Sama sovellus toimii puhelimessa, televisiossa, auton konsolissa, tietokoneessa ja mitä mielikuvituksellisimmissa laitteissa. Ihmettelin kun Ollila kertoi julkisesti televisiossa, ettei Nokialla ole sellaista ohjelmointiosaamista, että he voisivat tehdä kilpilukykyisen käyttöjärjestelmän puhelimiin. Ensin haukutaan oma tuote ja sitten oma väki. Hän oli oikeassa. Tuli N9, jota mainostettiin Meego-puhelimena. Elop sanoi, ettei Meegoon palata vaikka se olisi menestys. Ei ole mihin palata. N9 ei ole edes Meego-yhteensopiva! Sitä juoksuttaa vanha ja turvallinen Maemo N900-puhelimesta, jota on terästetty Harmattanilla. Meegon .rpm-paketteja siihen ei voi asentaa. Vaikka Maemo-osaMeego N9:ssä pyörii jouhevasti, on rauta vuodelta 2005. Eli iäisyys teknologiassa. Ilmeisesti Nokialla on pitänyt puhaltaa peli poikki, että edes johonkin rautaan Meego saataisiin tehtyä, mutta ei sitten saatu siihenkään. Nyt ymmärrän miksi ohjelmointi piti ulkoistaa Microsoftille.

    Microsoftin käyttöjärjestelmä rullaa alle 6% älypuhelimissa Yhdysvalloissa ja matka on koko ajan alaspäin. Applella on 26% markkinaosuus, RIMillä 25%. ANdroid jyllää 38% osuudella. Nokia ei ole päässyt USA:ssa edes operaatoiren markkinointiassistenttien pakeille ja tuskin Nokialla enää edes muistavat minkä nimisä operaattoreita Pohjois-Amerikasta löytyy. HTC, Samsung, LG ja muut myyvät operaattoreille koko ajan.

    Nokialla ei ole oikeuksia muokata Windows-puhelimien käyttöliittymää. Millä Nokia erottautuu edukseen muista WIndows-puhelimien valmistajista? Mitä sellaista Nokia tuo, että yht'äkkiä Windows-puhelin alkaisikin myydä?

    Toivottavasti jotain sellaista mikä menestyy. Avainkysymys on ehtivätkö uudet tuotteet ennen vihamielistä valtaamista. Toivottavasti ehtivät, mutta pessimistinen olen.

      
  • Nokia on syöksykierteessä, jonka oikaisemiseen Windows-puhelin on ainoa mahdollisuus. Kaikki on tuon yhden kortin varassa. Markkinat eivät usko juurikaan siihen, että Elop onnistuisi tehtävässään. Vaikka kuinka toivoisikin Nokian menestyvän, niin kovin luottavainen ei voi olla mitenkään.

      
  • Kannattaa muistaa, että kaksi brandinsa todella pahasti tuhonnutta yhtiötä koittaa saada kuluttajat ihastumaan heidän tuotteisiinsa. Tällä hetkellä Jenkeissä on paljon Windos-puhelimia myynnissä, mutta ei niitä kukaan halua. Nokian brandillä myytävä windows-puhelin tuskin tulee kehuja keräämään ja vaikka kehuja keräisikin niin tuskin kukaan haluaa windowspuhelinta ostaa. Siihen pitää aika nopeasti asentaa myös virustorjunta jne. Oli jokseenkin koomista kun yrityskäyttöön soveltuvia puhelimia testattiin niin Windowspuhelin oli huonoin surkean tietoturvansa takia, joten ei kovin hyvältä näytä. Tämä uusi Nokian Meego-puhelin voisi jopa myydä, mutta Elop sanoi, ettei sitä tuoda edes myyntiin kuin muutamassa maassa, ei esim missään Euroopan suuremmassa maassa kuten Saksa tai UK tms.



    Surullista on ollut katsoa Nokian taivallusta, siitä innovatiivisesta laatutuotteita tekevästä yhtiöstä ei ole kuin nimi jäljellä. Viime vuosien tuotteet ovat olleet kamalia, ihan täydellisiä Beta-tuotteita, jos edes niitä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit