Kiertoliittymiä on rakennettu maahamme runsaasti teille, joiden korkein sallittu nopeus on 60 km/h tai alempi. Useimmat toimivat hyvin ja ovat vähentäneet vakavien kolarien määrää. Kunnollinen kiertoliittymä vaatii paljon maapintaa ja tämä on toisinaan ratkaissut, että kahden risteävän tien kohtaan onkin tehty valo-ohjaus.
Kotipaikkani on pieni omakotialue Lounais-Suomessa. Alueemme kokoojatie päättyy kantatielle, jossa nopeusrajoitus on 60 km/h. Kymmenisen vuotta sitten alettiin vaatia siihen liikennevaloja tai kiertoliittymää. Jälkimmäinen sai kovasti kannatusta, erityisesti ajokortittomat jostain syystä pitivät sitä 'pehmeämpänä' ratkaisuna. Kuitenkin päädyttiin jälkimmäiseen ja se oli tutkilla varustettuna mielestäni ehdottomasti oikea valinta. Isoa väylää ajaa paljon raskaita yhdistelmiä ja tekniikka huolehtii, ettei sellaisen tarvitse jarruttaa hätäisesti, kun liikennevalo muuttuu keltaiselle ja sitten punaiselle.
Ajatelkaa kiertoliittymää tapauksessa, jossa aamun ja iltapäivän ruuhka-aikoihin isommalla väylällä posottaa lähes katkeamaton autojono molempiin suuntiin. Jos meille olisi rakennettu kiertoliittymä, kokoojatieltämme pyrkisi muutama auto ison tien 20-kertaisen autovirran väleihin. Se ei mitenkään sujuisi. - Tilanne muuttuisi olennaisesti, jos isoa väylää kulkisi suuri automäärä vain toiseen suuntaan kerrallaan.
En ole nähnyt, että kertomani näkökanta tulisi keskustelussa esille.
Liikenneympyrää ei suositella tuollaiseen paikkaan. Eipä siinä tosiaan olisi mitään järkeä, kun liikennevirtaan ei pääse helpommalla kuin tavallisesta risteyksestä. Jonkin verran auttaisi se, että vasemmalle ei tarvitsisi kääntyä.
Mutta liikennevalotkin on huono ratkaisu, jos niillä lähinnä taataan päätien liikenne. Jos sivutieltä tuleva joutuu odottamaan minuutteja, että valot saavat katkoksen aikaan, ja odotusaikana olisi päässyt jo mukaan ilman valoja, eivät liikennevalot toimi. Välillä niissä käy havaintojeni mukaan juuri niin, että syntyy hiljainen hetki päätielle, mutta valoja ei voi vaihtaa kun lähestyvä auto on havaittu.
Tämä on siis T-risteys?