TM apin hyvät puolet

3 kommenttia

Hetken olen yrittänyt käyttää TM-appia iPadissa. Näköislehtien lukeminen siinä onnistuu kelvollisesti, joskin lataus alkaa hieman epämääräisesti. Lehti muuttuu ensin tummaksi ja vaalentuu uudelleen. Saman voi tehdä pari kertaa, mutta lataus alkaa jossain vaiheessa ja mustuus leviää.

Muuten appi on melko epämääräinen ja selainta hankalampi. Talviautotestiä yritin lukea eilen ja siinä oli tekstin ja kuvien koko aivan omituinen, saakohan ne muutettua jostain. Muutoin kaikki pöllähtelee eteen, selailusta ei voi puhua. Tykkääkö joku apin toiminnasta ja mistä? Voisi viikonloppuna kokeilla uudella innolla.

  
  • Asensin apin kokeeksi eilen androidiin ja se ei kysellyt mitään lupia. Mutta tänään sieltä pukkasi jo jotain tärkeää viestiä ja appi sai lähtökäskyn. Kai ihminen osaa lukea TM:aa jos haluaa ilman eri kehotuksia.

      
  • Minä sain vasta tänään tietää, että TM:aa voi lukea ilmaiseksi kirjastossa. Ja kun nykyään kirjastokin on parin näppäilyn päässä, niin ei tarvitse edes kotoa poistua. E-kirjasto -niminen appi tuo ison määrän aikakausilehtiä luettavaksi verovaroin.

    Vähän mietityttää, että onko tuo loppujen lopuksi hyvä juttu ns. pitkässä juoksussa. Saattoihan lehtiä ennen muinoinkin lukea kirjastossa, mutta sinne piti vaivautua erikseen eikä lehtiä ollut määrättömästi. Aikoinaan opiskelijana kävin välillä lukemassa hesarin Rikhardinkadun kirjaston lukusalissa.

    Kun sähköinen TM:n näköislehti on helposti netissä luettavissa ilmaiseksi, niin joutuu miettimään, mitä se vaikuttaa TM:n tuloihin eli saako TM jonkun maksun verovaroista siitä, kun joku avaa näköislehden. Ja saadaanko kirjaston kautta lukevat laskettua mukaan TM:n lukijamääriin, joka varmaankin vaikuttaa mainostajien innokkuuteen mainostaa lehdessä.

    Pitääkö TM:n olla huolissaan kirjastojen kautta ilmaiseksi vuotavista näköislehdistä vai tuleeko TM:n ikkunoista ja ovista sisään hurjia korvauksia E-kirjaston näköislehtien lukemisesta?

      
  • muokattu 09.05.2024 18:34

    @HybridRules kirjoitti:
    Minä sain vasta tänään tietää, että TM:aa voi lukea ilmaiseksi kirjastossa. Ja kun nykyään kirjastokin on parin näppäilyn päässä, niin ei tarvitse edes kotoa poistua. E-kirjasto -niminen appi tuo ison määrän aikakausilehtiä luettavaksi verovaroin.

    Vähän mietityttää, että onko tuo loppujen lopuksi hyvä juttu ns. pitkässä juoksussa. Saattoihan lehtiä ennen muinoinkin lukea kirjastossa, mutta sinne piti vaivautua erikseen eikä lehtiä ollut määrättömästi. Aikoinaan opiskelijana kävin välillä lukemassa hesarin Rikhardinkadun kirjaston lukusalissa.

    Kun sähköinen TM:n näköislehti on helposti netissä luettavissa ilmaiseksi, niin joutuu miettimään, mitä se vaikuttaa TM:n tuloihin eli saako TM jonkun maksun verovaroista siitä, kun joku avaa näköislehden. Ja saadaanko kirjaston kautta lukevat laskettua mukaan TM:n lukijamääriin, joka varmaankin vaikuttaa mainostajien innokkuuteen mainostaa lehdessä.

    Pitääkö TM:n olla huolissaan kirjastojen kautta ilmaiseksi vuotavista näköislehdistä vai tuleeko TM:n ikkunoista ja ovista sisään hurjia korvauksia E-kirjaston näköislehtien lukemisesta?

    Ennen lehdet sai luettua vain kirjaston verkossa, ei etänä. Onhan etälukumahdollisuus hyvä parannus ja lukuoikeuksista kyllä maksetaan. Niiden riittävyys ratkaisee paljon, jos kaikki oikeudet on aina käytössä, ei ne paljoa lohduta jonottajaa. Yleisesti ei kirjaston lehtilukija taitaisi lehteä kotiin tilata, digi voi olla eri juttu.

    Hain ekirjaston iPadiin ja hyvältä näyttää. TM:n tilaukseni loppuu parin viikon päästä ja en sitä olisi kuitenkaan jatkanut, joten ihan hyvä vaihtoehto kirjaston paperilehdelle. Ja näkyy olevan paaaaljon muutakin verrattuna vanhoihin yrityksiin, joissa ei ollut aineistoa eikä oikeuksia ja siksi hyvin harvoin mitään luettavaa löysi.

    Lehdistä kerrotaan noin:

    Lehtien osuus on 36 % aineistobudjetista.

    Lehdet hankitaan pääasiallisesti kerran vuodessa. Lisenssimäärien riittävyyttä lehtinimekkeille tarkastellaan useamman kerran vuodessa, jolloin voidaan tehdä lisäostoja nimekekohtaisiin lisensseihin turn away -lukujen perusteella.

    Lehtikokoelman koko ensimmäisenä vuotena n. 80 nimekettä.

    Painotus kotimaisissa, suosituimmissa aikakauslehdissä.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit