Sähköautojen suosio kasvanut

31 kommenttia
2»
  • muokattu 22.10.2024 20:51

    Anteeksi jo etukäteen. 740GLE:n kanssa joutuu ällistyttävän usein vääntämään näistä asioista, koska hän leijailee joissakin omissa sfääreissään sijoittajana, eikä osaa laskeutua peruskuluttajan arkeen enää. Ja sitten hän kehtaa väittää minulla olevan asiavirheitä, vaikka en sijoitustuottojen mahdollisuuksia ole kiistänyt niin yhtään missään. Silti hän niitä toistaa keskustelusta toiseen, eikä osaa keskittyä tähän päivään ja auton hankintaan juuri tällä viikolla. Noin tiivistettynä.

    @740 GLE kirjoitti:

    Epärealistinen toiveikkuus ja kahden dekadin suuruiset skaalaerot eivät ole totta. Puhun nuoren parin päivittäisen tupakka-askin hinnasta työuran yli, joka on 2 x 10 € päivässä 40 vuoden ajan. Indeksituotolla tuon nuoren parin tupakkalakon odotusarvo eläkeiässä on hieman yli miljoonan.

    Sovitaan näin. Mutta kun auton ostosta oli puhetta, niin menee vähän pitkäksi tuo odotus. Vaikka joillakin erikoisautoilla pitkät jonontusajat olisikin.

    Minä puhun S&P500 indeksituotosta josta on dataa pitkällä ajalla ja jota on myös tutkittu hyvin paljon. Kertomani tuotot siis saavuttaa aivan kuka tahansa parin tunnin opiskelulla.

    Vaan kun sinun ei taaskaan pitänyt opettaa sijoittamisesta, vaan kertoa miten parhaiten saisi TÄNÄÄN ostettua autonsa nyt.

    Minkä ikäisestä autosta sinä minua opetat arkielämän realiteetteihin?

    Siitä et oikeastaan edes sinä maininnut yhtään mitään. Et muuta kuin että osta auto tuotoilla, joita saat osakesijoituksista. Ja minä kerroin sinulla - taas kerran - että tuotto eläkeiässä kiinnostaa tuskin ketään, kun auto pitäisi saada nyt arjen tarpeisiin. Onko sinulla jokin sokea piste tuossa kohtaa?

    Mutta sovitaan, että keskimääräinen uuden auton hinta käy, eikös se ole jotakin 30k€:n paikkeilla. Jos puhutaan käytetyistä, niin kerro sinä minkä sinä laitat käteisellä, heittääkö tuosta paljoakaan. Vertailun vuoksi vaikka puolitetaan toinen esimerkki: 15k€.

    Jos tiputat tonniin, niin mainitsin sen jo edellisessä kommentissani.

    Säästetyt varat ovat omistajan omassa käytössä aivan milloin tahansa, pääomatulolla lisättynä.

    No nyt saat kyllä sitten kertoa, miten nyt sijoittamaan aloittavan tuotoilla saa maksettua auton, jonka tarve on edelleen tänään? Em:lla summilla.

    Kukaan ei väittänyt tulevia tuottoja saman arvoiseksi tällä hetkellä kädessä olevan rahan kanssa.

    Ei niin, mutta miksi et millään (!) ymmärrä, että puhut joko a) omista 40 sitten aloitetun säästämisen tuotoista nyt b) 40 vuoden päästä mahdollisesti saatavilla tuloilla.

    Kun se auton tarvitsee nyt, tänään.

    En minä sellaista ole neuvonut. Olen useasti aiemmin kertonut ostaneeni auton puolella siihen varaamistani varoista.

    Resetoi tilanne ja kuvittele aloittavasi säästäminen nyt. Mutta sinun on samalla saatava auto, em. summilla.

    Jos tarvitsee auton NYT, silloin pitää olla tavalla tai toisella rahoitus käytettävissä NYT.

    Aivan. Jos ei ole säästöjä, tai perintöä tai muuten vaan nettona laittaa tarvitsemaansa autoon rahaa, niin aika usein otetaan laina pankista tai myyjäfirman rahoitusyhtiöstä. Varsin tavallista Suomessa.

    Tupakointi näyttää olevan useimpien tonnin autoilla ajavien resurssien rajoissa

    Pitää tietysti lopettaa tupakointi ensin.

    Minä ostan cashilla autojen lisäksi myös talot ja mökit

    Juu, me tiedämme tuon jo vanhastaan. Ei mitään uutta. Mitä sitten?

    Voidaanko luottaa siihen, että velallinen menettää maksukyvystään lainanhoitokulujen verran ja sijoittaja ansaitsee pääoman tuoton verran?

    Mahdollisesti, sijoittamisen riski on aina olemassa. Mutta jos menee hyvin, niin tottakai tuottoa tulee eläkkeellä jotakin. Riippuu summasta, johon on varaa elämisen kustannusten jälkeen.

    Ja autolainan lyhentämisen, kun sillä tavalla pääsee autollaan esim. kotoaan työapaikalleen ansaitsemaan, monelle se auto voi olla ratkaiseva tekijä tässä hetkessä. Ja työpäivän jälkeen vaikka viemään jälkikasvua harrastuksiin. Eikä ole mitään kiinnostusta, osaamista, tai muita resursseja rassata "tonnin ritsaa", joka potentiaalisti seisoo pihalla huoltoa vaille, joten auton olisi hyvä olla jokseenkin luotettava. Ei liene paha vaade.

      1
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit