Startti pimee

8 kommenttia

Eilen lauantaina Primera P10 2,0 ei lähtenyt käyntiin kotipihassa, vaikka siihen olin just vartti aikaisemmin ajanut. Starri vaan napsahti, ja kaikki pimeni, siis mittarivalot, radio hukkasi asemansa jne. Siis näytti siltä että millekään ei riittänyt sähköä startatessa. Kun lakkasi "starttaamasta", kaikki sähköt palasi.

No, ajattelin että liitosvika, ensin putsasin akun kaapelit, sitten startin kaapelit, maajohdot. Ei mikään auttanut. Sitten testasin, startatessa akun napajännite laski jonnekin 2 V tienoille, juu aivan, kaksi volttia. Kokeilin toisella akulla, sama juttu. Siis ihan oikosulku.

Siis starttia irroittaamaan, onkin hankalassa paikassa, startti auton alla, kiinnitysruuvit konehuoneen puolella ja molemmissa paikoissa paljon purettavaa ennen käsiksipääsyä ja siltikin ahdasta.

Startin irroituksen jälkeen statiasennossa ei virrat katoa, siis vika startissa. En kokeillut akkukaapeleilla heti irroituksen jälkeen, ensin aukaisin hiilet. Lähelle minimiä kuluneet olivat, mutta kyllä niillä vielä olisi pitänyt käynnistyä. Laitoin kasaan, testasin akkukaapeleilla akusta. Toimi, sekä solenoidi, että itse käynnistysmoottori. Sen jälkeen purin ja puhdistin itse moottorin. Mitään kummalista ei näkynyt, hyväkuntoisen näköiset osat. Soleinoidin irroitin, sitä en purkanut.

Tuleeko kenellekään mieleen, missä vika, mihin se virta katosi? Hiilisillassakaan ei näkynyt merkkejä oikosulusta ja mittaamalla sähköt pysyivät oikeilla reiteillä. Eikä hiilisilta näyttänyt siltä että olisi saanut kontaktia moottorin runkoonkaan. Hiiliä/hiilisiltaa kuitenkin syylliseksi epäilen, vai voisiko solenoidi paukauttaa sähköt suoraan runkoon? Irrallaan se siis toimi oikein, kai. Huomasin että se maadoittuu pääasiassa hiilien kautta, mutta hieman myös oman runkonsa kautta, mutta ei nin paljoa että jaksaisi vetää. Normaalia? Nyt viikonvaihteessa en ole uusia hiiliä saanut, ne pitää hankkia huomenna. Mutta pitääkö hankkia muutakin. latururin asennukseen autoon ja uudelleenpurkuun saa varata useita tunteja aikaa.

  
  • Mielestäni olet aika kattavasti hakenut kaikki vikapaikat. Kuulostaa tyhmältä, mutta kokeilitko pyöriikö itse autonmoottori? Meinaan ettei ottaisi sen takia virtasta niin kovasti, jos jostain ihmeen syystä olisi moottori jumissa... :confused: Ilmeisesti vikaa ei ainakaan enään ole startissa, jos irrallaan pyörii ihan normaalisti, koska jos siellä jossain olisi oikosulku, niin ei se pyörisi irrallaankaan.

    [Opelixi muokkasi tätä viestiä 30.07.2006 klo 17:49]
      
  • Taisinpa hokata ihan ite mistä johtui. Kommutaattorin, eli kollektorin takana on musta "muovilevy", ilmeisesti ihan sitä samaa osaa kuin jonka päällä ovat kollektoriliuskatkin. Tämä "levy" ottaa aksiaalivälyksen taka-asennossa kiinni startin takakanteen, vaikka keskemmällä on prossinen laakeripintakin. Huomasin kun irroitin vielä kerran takakannen että sen laakeriholkin ympärillä oli mustaa töhnää vaikka olin sen puhdistanut. Siitä sitten huomasin että tämä kollektorin takana oleva levy oli ihan mustan hiilipölyn peittämä, en ollut sitä huomannut vaikka kollektoria tutkailinkin. Mustaa pölyä mustan osan pinnalla. Ilmeisesti, näin päättelin, tämän hiilipölyn, joka hankasi takakanteen, kautta virta pääsi oikaisemaan kollektorilta takanteen.

    Kone ei ole jumissa, se kyllä pyörii. Katalysaattoriautoa ei saisi mäkistartilla käynnistää, mutta kun tiesin että vikaa ei ole itse moottorissa, pienessä pihan mäessä starttasin, se lähti heti käyntiin. Sain ajettua pukille startin irroitusta varten.

      
  • Ei ollutkaan niin helppo tapaus. Putsauksen ja hiilien vaihdon jälkeenkin ottaa rajusti virtaa. Ei riitä akun antamat amperit. Kahdella rinnankytketyllä akulla lähtee käyntiin vaivaisesti. Solenoidia en vaihtanut, kun en sopivaa neljästä liikkeestä löytynyt. Irrallaan pyörii komeesti, mutta irrallaankin haukkaa virtaa niin että akun napajännite laskee 8 V paikkeille.

    Olen ymmällä, jossakin (käämeissä, solenoidissa?) on nyt jonkinlainen oikopolku virralle. Huomenna pitänee mennä hakemaan vaihtolaite. Harmittaa pirusti kun en sitä heti ottanut, vaikka harkitsinkin. On se senverran työläs vaihtaa.

    Mielestäni ei muuta vikapaikka voi olla kuin startti, siis itse autossa ja sen johdoissa. Selvästi ampeereja nyt menee liikaa.

      
  • Kyllä tosiaan lyö läpi jostain. Solenoidi ei tuota tee, siis jos se ei ole oikkarissa. Putsasitko hiilenpölyt kunnolla ankkurista ja kollektorista, siis sen urat auki? :sunglasses:

      
  • Olisko käämeissä oikosulku tai peräti poikki. Joskus takaveto skeidassa oli oikosulku käämeissä, startti kyllä pyöritti mutta haukkasi virtaa.

      
  • Hain vaihtostartin, nyt pyörii iloisesti. Jouduin kyllä hakemaan uuden akunkin, luulin jo hetken että vaihtostarttikin oli "sökö" kun ei silläkään sanonut kuin kerran "krraah". No nappasin toisen akun, sillä lähti käyntiin. Ei muuta kuin akkukauppaan. kaveri mittasi vanhan ja sanoi että eihän tästä lähde mitään pihalle. No, uusi vaan pellin alle, en muista noin iloisesti ikinä pyörittäneenkään.

    Ilmeisesti vanha 7 vuotta vanha akku otti nokkiinsa oikkaireista, useammasta sellaisesta. Hetken kyllä kävi mielessä että josko vika oli koko ajan vaan akussa. Mutta, kokeilinpa minä toisellakin akulla, tosin käynnistyskaapeleiden avulla, eikä silloinkaan jaksanut kuin napsahtaa. Kokeilin pelkällä apuakulla ja yhdesa apuakku ja oma akku, joten kait siinä startissakin vikaa oli. Ainakin sillä lohduttauden melko monen työtunnin jälkeen. a onhan nyt käynnistysjärjestelmä huollettu, josko sillä taas seuraavat n. 250 000 km starttailis.

      
  • huolla vaha, tai hommaa uus startti ennen kun mitään muuta hajoo/palaa..
    eiköhän se siittä taas..

      
  • Lueppa Riku uudelleen tuo Rapen viimeinen kirjoitus...

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit