Auton audiolaitteisto

13 kommenttia

TM:ssa 16/11 oli "kainalojuttuna" Audi A6 vs MB 350 jutussa vertailtu ko. autojen äänen toistolaitteistoa. Hyvä niin, ja että vastaavanlaista, jopa pidemmälle menevää testausta voisi mielestäni lisätä yhdeksi osaksi autojen koeajoja.



Mielenkiintoni heräsi, koska vaihdoin hiljattain autoni entisen merkin ja mallin vastaavaan uudemman sukupolven versioon. Esitteissä kuvaillaan äänentoistoa hienoin termein. Vaan ns. teknisistä arvoista ei mainita mitään. Lyhyt koeajo ei paljasta kaikkea, ei varsinkaan audiojärjestelmän hyvyyttä. Niinpä tämän uudemman auton äänentoisto on minun korvieni kuulemana huonompi kuin tuon edellisen! Olen "virittänyt" sitä mm. laitteessa olevan graafisen korjaimen ym. mahdollisuuksien puitteissa. Lopputulos on epätyydyttävä. Ääni on kumiseva, kaikea muuta kuin heleästi ja selkeästi soiva, myös matalat taajuudet erottelevasti toistava.



Eräänä testiäänenä mielestäni toimii radio Novan uutispätkien taustalla soiva matalataajuinen ääni. Itseasiassa tuon äänen olemassaolon huomasin entisen autoni yhteydessä. Se kuului hyvin jopa 100 km/h vauhdissa!



Onko muut palstalaiset havannoineet jotain tällaista audiopuolen "laadunkehitystä"?



  
  • Erittäin tärkeän asian nostit esille. Radion äänenlaatu on hyvin oleellinen osa matkustusmukavuutta.

    Omien haviantojen perusteella VAG autoissa äänenlaatu on surkea, sanoisin jopa häiritsevän huono.

    Paras normiautojen äänentoisto mihin olen törmännyt on ollut kakkoskopan Avensiksessa. Siinäkin basso kumisee kunsitä joutuu korostamaan mutta keskiäänialue ja diskantti erittäin sivistyneet ja kelpaavat hyvin klassisen musiikin kuunteluunkin.



    Ihme ettei autotesteissä ja vertailuissa tähän asiaan kiinnitetä huomiota vaikka radiota tyypillisesti käytetään autossa enemmän kuin useimpia muita varusteita.

    Olisko niin, että useimmat ihmiset on puolikuuroja eivätkä erota hyvää ja huonoa äänenlaatua. :cry:

      
  • Perustason äänentoisto autoissa on yleensä ovikaiuttimet etuovissa ja takaovissa ja auton oma vahvistin, joka tuottaa noin 4 x 20 W tehon. Surkeimmillaan etuovissa ja takaovissa on jossain jalkatilan tuntumassa vain yksi heikkotasoinen kaiutin, joka toistaa kaikki äänialueet. Tällöin ääni tuntuu tulevan jostain jalkatilasta ja on tukkoinen ja kumiseva.



    Pieni parannus tähän on, jos etuoviin on asennettu diskanttikaiuttimet peilikoteloon tai muualle suunnilleen etupenkillä istujan korvien tasalle eli kaiuttimia on yhteensä 6 kpl. Tuo vaikuttaa jo selvästi ääntä parantavasti ja koska ihmisen korva kuulee korkeiden taajuuksien suunnan, niin ääni tuntuu tulevan korvien tasalta ja erottelukyky paranee, kun ei yritetä toistaa kaikkea yhdestä elementistä. Jo 6 laadukkaalla kaiuttimella saa aikaan ihan kohtalaisen äänentoiston. Valitettavasti vaan kovin laadukkaita kaiuttimia ei kannata asentaa auton heikkotasoiseen vahvistimeen, koska ne eivät soi sillä kunnolla eli tähän tarvitaan lisävahvistimen asennus autoon.



    Kunnollisia bassoja ei saa ovikaiuttimista, joten sellaista haluavan on lisäksi asennettava erillinen bassokaiutin esim. tavaratilaan, vararengaskoteloon tai upotettuna hattuhyllylle ja sille joko oma tehokas vahvistin tai sitten yhdistelmävahvistin, jossa on 4 kanavaa + 1 muita enemmän tehoa antava bassokanava, esim. 4 x 50 W + 1 x 150 W. Bassojen suuntaa ei ihmisen korva kuule, joten siksi bassokaiutin sijoitetaan yleensä tavaratilaan ja ääni johtuu sieltä ohjaamoon.



    Eli minimissään 7 kaiuttimella saataisiin jo huippuluokan äänentoisto, kun kaiuttimet sijoittaa oikein, ne on riittävän laadukkaita ja vahvistin antaa riittävästi tehoa jokaiselle kanavalle. Monissa autoissa on saatavana lisävarusteena toteutuksia, joissa on 12 tai enemmänkin kaiuttimia ja kaiken maailman dolby surroundeja, mutta usein nuo vaan huonontaa äänentoistoa verrattuna yksinkertaisempaan kaiuttimien sijoitteluun, jolloin voidaan panostaa samalla hinnalla laadukkaampiin elementteihin.



    Autojen äänentoisto on useimmiten vakiona valitettavan surkeasti toteutettu, elementit on halpoja ja niiden sijoittelu on pielessä ja auton vahvistin ei tarjoa tarpeeksi tehoa. Myöskin lisävarusteiset äänentoistot on usein surkeasti toteutettuja, esimerkkinä ilmeisesti myös Audin n. 1900 € maksava Bosen valmistama äänentoisto. Itse haluan, että autossa on hyvä äänentoisto, ääni soi tasapainoisesti ja bassoja on riittävästi, mutta bassot ei saa olla ylikorostuneet. Tällöin joudun valitettavasti parantelemaan äänentoistoa useimmissa autoissa jälkikäteen, mutta onneksi asiantuntevat liikkeet osaa asiansa ja tekevät parannustyöt hyvin. Autonvalmistajien lisävarusteiset äänentoistot on harvoin hintansa veroisia, koska ne sisältää liikaa kompromisseja ja auton valmistajat sanelee liian tiukat hintaehdot hifi-valmistajille, joiden kanssa äänentoistot toteutetaan yhteistyöllä.



    Yksi asia on myöskin autojen melu eli kovin meluisaan autoon on turha asentaa mitään laadukasta musiikintoistoa, kun se hukkuu meluun eli autohifiin kuuluu myös auton hiljentäminen ja sitäkin voi teettää alan liikkeissä ovien ja tavaratilan äänieristysten muodossa ja ruosteenestofirmoilla on äänieristysmassaus-käsittelyjä ym.

      
  • Jos on kiinnostusta auton äänentoistojärjestelmien parantamiseen itse, voisi lukea >> tämän opinnäytetyön <<



    Lopussa on lähdeluettelo josta saa lisää tietoa.



    >> Tässä laitteita äänentoiston parantamiseen autossa <<

      
  • Jos haluaa hyvän äänentoiston autoon, kannattaa ostaa joku näistä autoista ja niiden audiojärjestelmistä:



    1. Audi A8

    Bang & Olufsen Advanced Sound System



    2. Lexus LS

    Mark Levinson Reference Surround Sound Audio System



    3. Jaguar XF

    Bowers & Wilkins System



    4. Mercedes-Benz CL

    Harman-Kardon LOGIC7 Digital Surround Sound System



    5. Cadillac CTS

    Bose 5.1 Cabin Surround Sound System



    6. Volvo S80

    Dynaudio Audio System



    7. Lincoln MKX

    THX II Certified Audio System



    8. Mitsubishi Lancer Evolution

    Rockford Fosgate Audio System



    9. Chrysler 300C/Chrysler 300C SRT8

    Boston Acoustics/Kicker SRT



    10. Ferrari 612 Scaglietti

    Bose Media System



    Mainittujen automerkkien muihinkin malleihin voi saada mainitun audiojärjestelmän.

      
  • A-utoilija:

    Yksi asia on myöskin autojen melu eli kovin meluisaan autoon on turha asentaa mitään laadukasta musiikintoistoa, kun se hukkuu meluun eli autohifiin kuuluu myös auton hiljentäminen ja sitäkin voi teettää alan liikkeissä ovien ja tavaratilan äänieristysten muodossa ja ruosteenestofirmoilla on äänieristysmassaus-käsittelyjä ym.




    Uskaltaisin väittää, että melu on suurin yksittäinen ongelma autoäänentoistossa. Erityisesti klassisen musiikin kuuntelu liikkuvassa autossa on kovin haastavaa, kun taustalla on suuri määrä meteliä. Klassisessa musiikissa on tyypillisesti suuria dynaamisia vaihteluita ja usein hyvin laaja tarvittava taajuusspektri, mikä tekee siitä erityisen hankalan autokuuntelua ajatellen.



    Hyvin karkeana laskutoimituksena voidaan laskea, että jos autossa on 60 dB taustameteliä ja turvallisen kuunteluäänenpaineen raja on 85 dB, niin dynaaminen alue on 25 dB, mikä on surkean vähän. Käytännön ratkaisu on tietysti laittaa autoon järjeämpää kamaa, mutta valitettavasti silloin tuota dynamiikkaa haetaan kuulon kustannuksella.



    Asiahan on helppo kokeilla ainakin vanhemmilla poppikoneilla. Istutaan sammuksissa olevassa autossa ja haetaan musiikille nautittava kuunteluvoimakkuus. (Siis tavallisen ihmisen nauttima, ei karvanoppanautittava.) Sen jälkeen pidetään volumenappi paikallaan ja lähdetään ajelemaan. Yleisesti ottaen tekisi kovin kovin kovasti mieli vääntää nupista kohti suurempia lukemia. Uudemmilla autostereoilla tämä ei toimi kun ne retaleet usein vääntävät itse volumea kovemmalle nopeuden mukaan.



    Auton äänentoiston parantamisessa yleensä siis ensimmäinen ja kaikin puolin tärkein (ja usein myös vaikein ja kallein) homma on vaimentaa rengasmelu ja tuulen vihellykset. Sen jälkeen voi sitten ruveta miettimään hifipuolen virittämistä, jos enää tarvetta on. Ellei sitten ole tarkoitus rakentaa autoa, jonka äänentoisto on paikallaan seistessä mahdollisimman hyvä...

      
  • En aivan osta ajatusta siitä, että ilman auton hiljentämistä on turha investoida poppikoneisiin.



    Taustamelu syö käytettävissä olevaa dynamiikkaa, mutta silti hyvä soitin kuulostaa autossakin paremmalta kuin huono.



    Omien pakollisten varusteiden lisäksi tuli käytettyä ostaessa auton uuten ostaneen valintana myös Harman-Kardon, jota en olisi itse raskinut uuteen rastittaa. Äänentoistosta en ymmärrä mitään, musiikista senkään vertaa, mutta minulle tuo kuulostaa hyvältä.

      
  • Noista Penteleksen luettelemista audiojärjestelmistä osa on tuossa testissä mukana:

    - Audi A8 B&O

    - BMW 535d Logic 7

    - Lexus IS, Mark Levinson

    - Mercedes Harman Kardon Logic 7

    - Volvo S80 Premium Sound



    Lexuksen Mark Levinson ja Audin älyttömän kallis Bang & Olufsen saavat arvosanan 9, BMW:n Logic 7 saa arvosanan 8, Mersun Harman Kardon saa arvosanan 7 ja Volvon Dynaudio saa arvosanan 6.



    http://www.automotorsport.se/media/biltester_pdf/070903.pdf



    Minulla on tuo Volvon Dynaudio ja ei se mitään erityisempiä kehuja ansaitse. Pahin puute on jotenkin tukkoinen äänimaailma ja noin kalliiksi järjestelmäksi onneton bassotoisto, kun ei ole erillistä subwooferia. Sellaisen voi ostaa V70-malliin, mutta ei S80-malliin, joten asennutin erillisen koteloidun subwooferin ja sille vahvistimen vararengaskoteloon autohifi-liikkeessä ja nyt bassot on todella muhkeat. Sille lievälle äänimaailman tukkoisuudelle ei sitten noilla kaiuttimilla mahda mitään, ehkä etuovien vuoraus bitumilevyillä olisi auttanut, mutta eivät sitä tehneet liikkeessä pyynnöstäni huolimatta, kun Volvon ovien rakenne oli jotenkin hankala.

      
  • Kaikki suurimmat autonvalmistajat ovat jo vuosia tutkineet > vastamelun < käyttöä, mutta on tainnut olla liian haasteellinen tehtävä kun autoissa, joitakin malleja lukuunottamatta, ei se ole yleistynyt.

      
  • Löysin autostani aikoinaan uusia varusteita ajellessani isolla moottoritiellä reilua kahtasataa. Säätäessäni soittopelin volymea erään kappaleen kohdalla reilusti kovemmalle, penkissä alkoi tuntua outoa hierontaa. Myöhemmin selvisi, että autooni ei ollutkaan vahingossa asennettu hierovaa penkkiä, vaan bemarissa on subwooferi etupenkin alla ihan vakiona. :sunglasses:

      
  • No highs, no lows, must be Bose...



    Suurin osa jopa lisävarustelistalta ruksituista audiolaitteista on todella halvoista komponenteista tehtyjä. Ihan pahvia. Autosta riippuen melkein mikä tahansa osa-alue voi olla luokaton ellei kaikki, muutoin ok laitteistossa viritin voi olla täysin luokaton, tai sitten äänilähde ok mutta kaiuttimien sijoittelukin selvästi jälkiajatus.



    Eikä oikeastaan missään kalliimpia lukuunottamatta ole mitään oikeasti kunnollista näkynyt paitsi näistä erikoisemmista, TODELLA kalliista lisävarustelaitteista. Niistäkin moni on aika roskaa.



    Eikö se halvin (ja vähiten amiksen näköinen) tapa nostaa tasoa ole vaihtaa kaiutinelementit, ja ehkä DAC tai joku muu jolla säätää ääntä kohdalleen? Joihinkin löytyy suoraan automalliin sopivat kaiuttimet alkuperäisten tilalle, ja äänenlaatu paranee paljon vaikkei todellakaan mistään korkean hitatason tai erityisen kovan laatutason laitteista vielä edes puhuta.



    Itse en halua vaihtaa auton alkup. (tehdaslisävaruste)kamaa omaan autoon ollenkaan, joten olen vain lisännyt olemassaolevaan laitteistoon äänilähdepuolelle erillistä digitaalista soitinta ohjaavan (DAC) laitteen johon olen saanut paremmat säädöt lisättyä. Juuri lähettivät uudet säädöt palautteeni perusteella, en ole sitä vielä ladannut laitteeseen. Kaiuttimet pitäisi vaihtaa jos oikeasti haluaisi äänenlaatua kunnolliseksi. Siitä seuraava askel ylöspäin olisi pienet vaimennustyöt (kaiuttimien ympäristö, koteloiden parannukset, ehkä erilliset diskanttielementit). Ja siitä ylöspäin pitäisi jo puuttua kojelaudan ilmeeseen (ja varkaiden houkutustasoon) vaihtamalla itse soitin jotta olisi järkeä edetä eteenpäin.



    Mitä virittimeen tulee, niin en ole kuullut sen tasoista analogiviritintä että hyvää äänenlaatua tulisi parhaimmillaankaan. Omassa viritin on aivan kamala, niin huono ettei sitä halua kuunnella ollenkaan. Jos haluaa mitenkään kunnollista äänenlaatua tai arvioida laitteistoa niin silloin pitää olla hyvälaatuinen oma tallenne (eli CD, USB yms.).

      
  • Aiemmassa autossani oli Bosen audiojärjestelmä, jossa oli 7 kaiutinta. Eli edessä oli vakiona 2-tie erillissarja jossa oli midbassot ovissa ja peilikotelossa diskantit, takaovissa koaksikaalikaiuttimet jotka toistaa koko äänialueen, sekä takana hattuhyllyllä oli koteloimaton 9 tuumainen "freeair" subwoofer. Vahvistin oli pultattu matkustajan etupenkin alle ja soitin oli integroitu kojelautaan. Tuo oli siis automallin parhaan varustelutason mukana tuleva audiojärjestelmä. Sointi oli aika tukkoinen ja tummasävyinen ja bassotoistokin oli aika onneton eli kaikki elementit oli aika heikkolaatuisia. Hyvää oli oikeastaan vain itse soitin, jossa oli myös 6 CD:n vaihtaja integroituna.



    Vaihdatin kaikki osat autohifi-liikkeessä soitinta lukuunottamatta. Etukaiuttimiin panostin kunnolla ja ne oli DLS MS6A erillissarjat, jotka on voittaneet monia testejä ja kilpailuja. Takaoviin asennettiin keskitasoiset koaksiaalikaiuttimet ja tavaratilaan aika halpa 10 " koteloitu bassorefleksi subwoofer. Vahvistin oli aika halpa Autostudion 5 kanavainen 4 x 50 W + 1 x 150 W, joka pultattiin takapenkin selkänojaan kiinni. Kaikki kaiuttimet meni vanhoihin paikkoihin, etuovien pellit äänieristettiin bitumimatolla ja tavaratilan saumat vuorattiin äänieristemassalla, jotta bassojen ilmanpaine ei karkaa. Muutoksiin meni töineen muistaakseni noin 1500 €. Parannus ääneen oli huomattava ja nimenomaan etukaiuttimien hyvyyden ja ovien eristyksen takia midbassoista aina ylädiskantteihin asti ääni oli kaikin puolin miellyttävä. Bassotoisto jäi kuitenkin vähän puutteelliseksi ja mitään kaukosäätöä ei ollut subwooferille, joten bassojen tason säätäminen oli hankalaa. Liike hoiti kaikki työt asiantuntemuksella ja vaikka ovia purettiin ja johtoja vedettiin läpi auton, niin mikään ei alkanut helistä.



    Nykyisessä autossa on Volvon Dynaudio, jossa on peräti 12 kaiutinta ja vahvistimessakin tehoa 5 x 130 W. Etuovissa on 3-tiekaiuttimet eli basso- ja keskiäänet ja peilikoteloissa diskantit, takaovissa on 2-tiekaiuttimet, lisäksi kojelaudan päällä on 2 surround kaiutinta. Mainosten mukaan järjestelmä toistaa Dolby Surround-ääntä. Hinta oli aikanaan 2000 €. Sointi ei ole erityisen laadukas eikä tasapainoinen, vaikka säätäisi miten valikoiden kautta taajuuskorjaimesta, mutta itse soitin on erinomainen. Kojelaudan surround-kaiuttimet on ehkä surkein osa-alue, kun ne on niin heikkolaatuiset, että surround-taso pitää säätää aika minimiin. Lisäksi bassotoisto hoidetaan kokonaan ovikaiuttimilla eikä S80-malliin saa erillistä subwooferia, joten bassot on aika ponnettomat ja jos bassoja säätää liikaa oviin, niin ovet alkaa resonoida. Tuolla ylempänä jo kerroin, että parannutin järjestelmää erillisellä subwooferilla, joka on 12 " koteloitu bassorefleksi ja niiden vahvistin on peräti 1200 W ja pyöräkotelon seinään pultattu ja kojelaudassa on erillinen kaukosäädin lisäbasson tasolle, joka on tosi kätevä. Bassoja saa halutessaan vaikka kuinka paljon eli ei taatusti ole pulaa. Hintaa subbarille tuli asennuksineen 900 € ja siinä on mukana myös tavaratilan saumojen eristäminen ja lisäksi eristivät takarekisterikilven taustan ettei se helise. Asennukset tehtiin laadukkaasti ja mikään paikka ei sen jälkeen alkanut helisemään.



    Tuo aiemman autoni parannettu järjestelmä soi puhtaammin kuin Volvon Dynaudio, mutta sen ongelmaksi jäi bassotoisto, joka olisi vaatinut isomman subbarin ja vahvistimen. Nyt ei Volvon Dynaudiossa ole bassoista pulaa, mutta ääni on vaan keskialueesta ylöspäin jotenkin vähän tukkoinen. Voi olla että seuraavaan autooni hankin ihan perusäänentoiston ja vien sen osaaviin käsiin liikkeeseen ja äänentoisto rakennetaan alusta lähtien kuntoon ilman kompromisseja. Noin 2-3 tonnia olen valmis sijoittamaan äänentoistoon eli ei sentään mitään älyttömyyksiä.

      
  • Olisiko TM:llä mahdollista vertailla näitä suomalaisten perusautojen lisämaksusta saatavia hifi-paketteja? Ferrareita ja Lexusia, tai edes A8:eja myydään kuitenkin melko vähän. Hyödyllisempää olisi kuunnella Octavian, Mondeon, V70:n, C/E-sarjan, 3/5-sarjan, Audin 4/6-sarjan autojen äänentoistoja ja etsiä niiden eroavaisuuksia. Itselleni auton hiljaisuus ja äänentoistolaitteiston luonnollisuus ovat melko tärkeitä auton valintakriteerejä. A4:n Boseen olen ollut kovin tyytyväinen, eikä autonvaihtoon tämän vuoksi ole tarvetta. Ellei sitten TM raportoi jostain kilpailevasta autosta jotain uutta joka triggeroi rahapussin auki.

      
  • Vielä parempi olisi lisätä jokaisen auton testiin myös arvio äänenlaadusta. Onhan se kuitenkin osa mukaavuutta yhtälailla kuin melu, penkit aurinkolippojen käytettävyys ja suojaavuus tai vaikkapa ilmanvaihdon vedottomuus ja tasaisuus.



    Monille tällaiset asiat on oleellisempia kuin kiihtyvyys tai logon imago.

      
Kirjaudu kommentoidaksesi.

Kommentoiduimmat artikkelit